Herkku-puhelin
Rehevä nettituttavuus
Sandman

Oli halunnut jo pitkään tavata lihavaa naista ja laittanut seuranhakuilmoituksia asiasta. Viimein sain vastauksen missä tukeva ihanuus halusi tulla otetuksi ja kunnolla. Juttelimme hetken viestienvälityksellä kunnes sovimme tapaamisen läheiseen kahvilaan. Hänen saapuessa en ollut saada silmiä irti tuosta pehmeästä kaunottaresta hänen kävellessä luokseni. Juttelimme muutaman lauseen niitä näitä, kunnes kysyin että lähdetäänkö. Hän nyökkäsi vastaukseksi ja lähdimme saman tien.

Olimme lähes saman ikäiset, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuivatkin. Kun hän oli pieni ja pyöreä olin minä kaksikymmentä senttiä häntä pidempi ja ja vähintään saman verran kiloja kevyempi. Vartaloni ei omistanut pehmeyttä samalla tapaan kuin hänen, vaan enemmän lihaksien muodossa - urheilun muovaamia.

Menimme hänen kotiin ja riisuin häneltä heti ulkovaatteet pois päältä. Hän sanoi vaihtavansa vähän kevyempää päälle ja minä menin keittiöön odottelemaan hänen toiveesta. Hetken päästä saapuikin pelkkä aamutakki päällään. En kysele mitään vaan käännän naisen eteeni ja avaan aamutakin kuin olisin saanut lahjan. Lahjakääreiden alta paljastuu todellinen sulokkuus; rinnat iso riippuvat rinnat (painovoima tekee tehtävänsä), makkarainen maha ja tukevat jalat. Annan kylpytakin tippua lattialle ja käännän hänet ympäri ja sama silmiä hivelevä kauneus jatkuu; paksut käsivarret, pehmeä selkä ja mahtavat pakarat.

Nousen seisomaan hänen taakseen ja suutelen hänen kaulaansa samalla kun käteni kietoutuvat hänen ympärille. Samalla kun huuleni hyväilevät hänen kaulaansa, haen käsiini nuo suurenmoiset rinnat. Koko niiden pehmeys on painavaa, mutta niin ihanaa hyväiltävää. Puristelen ja hieron samalla kun kaulaa suudellessani sivusilmällä ihailen niiden visuaalista kauneutta. Otan välillä nännit sormien väliin ja hyväilen niitä siinnä.

Ohjaan tämän kaunokaisen istumaan pöydälle jalat levällään hieman taaksepäin nojaten, kun itse istuudun jalkojen väliseen tuoliin, saan suoran näkymän tuohon ajeltuun pimppaan. Hyväilen käsilläni rintoja sekä tuota pehmeää mahaa. Huulillani vähän tutkailen ennen kuin menen itse asiaan. Huuleni koskettavat sileää sisäreiden pintaa samalla kun pienesti nipistän nännistä. Kuljen huulillani kohti keskustaa hitaasti suudellen tuota sileää pintaa.

En vielä kosketa huulilla noiden suurien huulien väliin. Tutkiskelen sormin niin ulko- kuin sisäpintaa tästä sämpylästä. Hengitys ja jännitys naisellani on selvästi tullut raskaammaksi. Hän värähtää joka kerta kun kevyesti kosketan häntä. Saan myös ilokseni todeta, että liukkaus on mitä parhainta. Sitten en voi olla enää pelkästään katselijana, vaan ahmaisen tämän ihanan piirakan suuhuni kieleni hyväiltäväksi. Kieli juoksee tasaista vauhtia pitkin sisäpintaa nappulalla pyörähdellen. Sormella koitan sisältä ja siirtäen sormen paikkaa koko ajan enemmän tai vähemmän sisälle. Toinen käteni hamuaa rinnan puristeltavaksi. Ei mene kuin hetki kun voimakas huokailu ja liikehdintä naisessani alkaa sekä sormellani tunnen, että myös muitakin nautintoja on tuossa kehossa menossa.

Tunteen mentyä ohi, nousen tuoliltani auttamaan hänet alas tuolta pöydältä. Hän ei aikaile vaan menee suoraan polvilleen ja suorastaan repii housut jalastani. Siinä vaiheessa kun täydessä valmiudessa oleva luomukseni ponnahtaa esille, näen hymyn käväisevän hänen kasvoillaan ennen kuin hän upottaa luomuksen huuliensa väliin. Tunnen kädet pakaroillani samalla kun olen saamassa elämäni suukäsittelyä ihanalta naiselta. En voi olla ihastelematta noita paksuja käsivarsia, jotka saavat oloni tuntemaan niin hekumalliselta. En voi olla kauaa ennen kuin ensimmäinen lastini ilmoittaa olemassa olostaan, sanon hänelle mutta hän vain jatkaa kahta innokkaammin. Viimeiset pidättely-yritykseni epäonnistuvat ja niin laukean hänen suuhunsa. Viimeistä tippaa myöden, hän ottaa kaiken nieluunsa.

Tämän jälkeen hän ohjaa minut makuuhuoneeseensa kädestä kiinni pitäen. Ei tarvita sanoja koska nyt tiedetään mitä ollaan tekemässä. Hän kaatuu selälleen ja minä hänen päälle käsieni varassa. Annan suudelmia samalla kun toisella kädellä hyväilen tätä ihanaa pehmeää vartaloa. Nousen vain hetkeksi pois hänen päältään ja otan pöydältä kumimiehen laittaakseni sen päälle. Samalla huomaan leikkikalun samaisella pöydällä, katson sitä hetken ja käynnistän. Laitan leikkikalun hänen sisälleen leikittelen vielä kielellä tuossa ihanassa sämpylässä. Tasaisilla työnnöillä saan hänet täysin mukaan hurmokseen, jos hän ei muka siellä vielä ollut.

Palaan takaisin hänen päälleen ja vien pikkusen osan itsestäni aivan keitaan kupeelle. Hetken liikuttelen kiusoitellakseni sitä lähistöllä ennen kuin upotan kokonaan sisälle. Hitaasti työnnyn tuohon pehmeään, mutta vienosti puristavaan luolaan. Viimein kun olen kokonaan sisällä aloitan hitaan liikehdinnän. Nousen vähän ylemmäksi ja vedän hänet aivan sängynlaidalle. Kannattelen hänen jalkojaan kun laitan itseni uudestaan häneen sisälle. Nyt voin samalla katsoa tuota isoa naista kun nain häntä. Jokaisella työnnöllä hän heilahtaa mitä seksikkäimmin. Kiusoitellakseen minua hän puristelee omia rintojaan, mutta antaa myös niiden liikkua työntöjen tahdissa. Haluan hänen vielä kääntyvän nelinkontin. Tulen hänen taakseen sujautan itseni taas sisälle. Kurottaudun hyväilemään rintoja hetkeksi, mutta asento ei ole sellainen, että siinä viihtyisi kovinkaan kauaa.

Samalla kun katson tuota ihanaa liikkuvaa vartaloa, katseeni kiinnittyy kahden mahtavan pallon väliin jäävään pieneen ruusunnuppuun. Kostutan vähän sormeani (oli tiedustellut tätä ja vähän pidemmälle vievää mahdollisuutta jo aiemmin) ja vien sen sisälle tuonne ruusunnuppuun. Tämä oli selvästi hänelle tarpeeksi koska jälleen kerran saan kuunnella tuota suloista naisen laukeamisen ääntä. Sitten kuulen kun hän sanoo, että ylälaatikossa.

Irtautuessani hänestä hän menee mahalleen odottamaan paluutani. Palaan liukasteen kanssa ja levitän sitä paksujen pakaroiden välissä olevalle ruusunnupulle aluksi vähän. Pyörittelen sormea tuossa ruusunnupun päällä ja nautiskelen tilanteesta. Hyväilen myös tätä peppua kokonaisuudessaan kun se on niin mahtava. Tämän jälkeen vien ensin yhdellä ja sitten kahdella sormella tuota liukastetta sisälle. Hän ilmoittaa haluavansa tulla päälle, mutta lattialla.

Menen lattialle makaamaan kun tämä muhkea nainen laskeentuu peppuineen sojottavan sauvani päälle. Näen kuinka hän ohjaa sen kohti pientä pepunreikäänsä. Pieni paine kohtaa yhtymistämme, ennen kuin sen antaa periksi ja pääsen sisälle. Puristus on aluksi todella reippaanlainen. Hitaasti hän laskeutuu ihan alas asti. Siitä hän aloittaa liikehdinnän edestakaisin aluksi hitaasti mutta koko ajan hänen vauhtinsa kiihtyy. Hyväilen tuota seksikästä vartaloa samalla kun hän nai minua pepullaan. Käteni hyväilevät tätä seksikästä varataloa kaikkialta mitä vaan voivat. Tunne on aivan sensaatiomainen kun hänen peppunsa puristaa sauvaani. Koskettelen myös hänen häpyään samalla kun meidän kummankin hengitystahti tihenee. Viimein koittaa se hetki kun laukean ja laukaisen samalla myös ketjureaktion saaden hänetkin laukeamaan vielä kerran.

Makailemme siinä lähekkäin hyvän tovin ennen kuin päätämme mitä teemme seuraavaksi...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute