Herkku-puhelin
Shokkihoitoa
maurya

Tämä ei voi olla totta. Olen shokissa. Kauhuissani. Tunnen kuin kiihkoni kasvaa. Rintani kohoilee ja hengitykseni tihentyy.

Olen alusta asti ollut tietoinen siitä, että saan tänään. Kun kohtasin unelmieni miehen. Hän on karismaattinen, mielenkiintoinen ja hänessä on särmää. Mutta sitä en tiennyt, että hän asuu tässä lomamökissä työkavereittensa kanssa. Sain tietää sen vasta silloin, kun astuin talon sisään ja kohtasin heidät. Nyt minä makaan sohvalla kahden miehen käsittelyssä.

Punaviini sai minut tuntemaan voimattomaksi. Menin sohvalle makaamaan. Hetken päästä miehet ilmestyivät paikalle yksi kerrallaan. Minun varpaita hierottiin sohvan toiselta puolen. Voihkaisin mielihyvästä. Se tuntui niin hyvältä, aivoissa asti. Kuin sähköiskun kaltainen orgasmi, joka vavisutti koko kehoani. Sitten tunsin toisen miehen lähelläni. Kohtasin hänen seksinnälkäiset silmänsä. Otin hänen niskasta kiinni ja suutelin häntä vaativasti. Tunsin hänen halunsa.

Nautin hetken, silmät kiinni, kahden miehen käsittelystä. Toisen miehen käsi oli eksynyt rintaliivieni alle. Sain edelleen väristyksiä, kehoni reagoi todella voimallisesti heidän käsittelyssä. Silmäni olivat sumuiset, halusta sekaisin. Kiimassa. Ahh.

Aukaisin silmäni ja huomasin muut miehet katselemassa meitä. Yllätyin hetkessä. Olisin nousut sohvalta, jos olisin voinut. Olin shokissa. Jännityin.

Tämä ei voi olla totta. Housuni olivat poissa. Ne oli vetäisty pois. Olin kauhuissani, mutta myös kiimassa. Kiihkoissani. Puristin jalkojani yhteen, ettei alapääni vilkkuisi. En tiennyt mitä tehdä. Tiesin vain sen, että haluan enemmän nautintoa.

He maanittelivat ja yrittivät avata jalkojani. Toinen mies rauhoitteli minua. Kaikki on hyvin. Älä hätäänny.

He eivät halunneet minua väkisin. Tiesin, että siihen tarvitaan kaksi. Ainakin. Minäkin olen osallinen. En vain tiennyt miten minun tulisi toimia. Tällaisessa tilanteessa.

Vedin syvään henkeä ja kehoni rauhoittui jännityksestä. Annoin jalkani valahtaa taivuteltavaksi. Hetkessä ne olivat levällään. Miesten lasittunut katse oli kohdistunut juuri siihen tiettyyn paikkaan. Kevyen karvoitukseeni. Klitorikseeni.

Tunnen kuinka kuumuus iskee. Nesteeni valuvat pakaroille. Saan orgasmin tästä kuumuudesta. Tästä tietystä tunteesta, kun tuskin kosketaan, mutta sen tuntee koko kehossa. Vaikeroin mielihyvästä. Kun tiedän mitä minulle tulee tapahtumaan. Mitä minulle tehdään.

Silmäni ovat kosteat. Kaikkialla on sumuista. Tunnen kuinka räjähdän. Tässä kiimassa. Kuumuudessa. Kuin tulivuoren purkaus. Ahh.

Olen voimaton. Avuton. Voi, tehkää minulle tahansa, että saan nautintoa. Minä rukoilen teitä. Antakaa minulle. Olen kokonaan teidän.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute