Herkku-puhelin
Pariskunnan kanssa
irstaat

Tässä pieni tarina, joka sattui tuossa jokin aika sitten.

Ihana keväinen viikonloppu ja olimme päättäneet lähteä mökille hyvällä porukalla. Perinteiseen tapaan luvassa oli saunomista sekä hyvää ruokaa. Meitä oli porukassa neljä, eli yksi pariskunta ja kaksi miestä. Kuten arvata saattaa, seurueemme ainoa nainen oli nuori, nätti ja minun onnekseni hänen miehensä hyvin vapaamielinen. Ensimmäinen ilta meni ruokaa laittaessa, olimme kaikki hyvin väsyneitä ja saunottuamme kaikki yhdessä jokainen meistä oli hyvin väsynyt. Minä tietenkin onnistuin saamaan itseni samaan huoneeseen pariskunnan kanssa.

Valot sammuivat, makoilin omassa sängyssäni korvat hörössä kuunnellen mitä parisängystä kuului. Hämärässä hädin tuskin erotin liikkeitä, mutta ei ollut epäselvää että jotain eroottista siellä tapahtui. Kuvittelin miten mies koskettelee naistaan, hänen ajeltua pilluaan ja tuntee tämän kosteuden. Ah, kalu tuntui paisuvan housuissani pelkästä ajatuksesta. Aloin runkkailla kuunnellen yhä pariskunnan touhuja. Näin hämärästi kuinka alaston naisvartalo nousi istualleen hyväilemään miehen käyrää suonikasta kalua. Yhtään arkailematta, hän nousi miehensä päälle ja kiusoitellen aloitti hitaan ratsastuksen kalullaan. Tiedän että he tekivät tämän vain kiusatakseen minua, ajatus vieraasta katselemassa heidän aktiaan oli varmasti enemmän kuin kiihottava. He eivät odottaneet minun nukahtamistani vaan irstaasti alkoivat touhuamaan heti sänkyyn päästyään. Mutta en silti aikonut paljastaa itseäni, nautiskellen live showsta jatkoin runkkausta. Nainen pyysi miestään panemaan häntä takaapäin, voi kuinka toivoin että olisi ollut vähän valoisampaa. Tiedän kyllä miltä tuo herkkupylly näyttäisi alasti, olinhan nähnyt hänet saunassa aiemmin. Mies puristi naistaan pakaroista ja antoi tälle kunnolla takaapäin. Hän oli niin kiimoissaan, ettei kyennyt olemaan laukeamatta, vaan huohottaen ruiskautti mällinsä naisen selälle ja pakaroille.

Nainen nousi sängystä ja kävi hakemassa paperia siistiytymiseen. Kun hän aukaisi oven näin valon piirtyvän pystyihin rintoihin ja kiihottuneisiin nänneihin. Terskani oli paisunut kovaksi, se valui kiimaisia tippoja kastellen alushousuni. En halunnut pitkittää nautintoani enää kauempaa. Kuvittelin kuumat huulet kaluni ympärille ja puristelin terskaani. Vetelin edestakaisin kaluani, se tuntui liukkaalta omista nesteistään. Annoin itselleni luvan laueta, tuntui kuin maailma olisi pysähtynyt kun spermani lähtivät liikkeelle. Varpaissa asti kihelmöi ja tunsin lastin toisensa jälkeen tulevan. Riisuin housuni ja pyyhin kaluni niihin. Nukahdin onnellisena ja rentona, kuten varmaan pariskunta toisessakin sängyssä.

Seuraava päivä meni nopeasti, taisin olla vähän ajatuksissani, ja päässäni elättelin toiveita seuraavasta yöstä. Ajattelin, että ensi yönä jättäisin oven raolleen, että olisi valoisampaa. Sitten näkisin varmasti enemmän. Ilta tuli, pelattiin korttia ja otettiin kuppia. Tänäkään iltana ei valvottu myöhään. Käytiin taas koko porukalla saunassa. Seurasin sivusilmällä seurueemme ainoan naisen kurveja. Hänen miehensä ei antanut hänen olla rauhassa edes saunassa, vaan kuin salaa kiusoitteli tämän nännejä. Tuntuu kuin heidän välillään olisi ollut koko ajan sellainen irstas peli. Ja varmasti olikin, ehkä he halusivat sillä tavoin rentoutua tänä viikonloppuna. Irroitella vieraan kanssa. Olin tyytyväinen, sillä tiesin että myös ensi yönä näkisin jotain kiihkeää.

Kun hiivimme yläkertaan nukkumaan, minä aivan vapisin kiihkosta. Pariskunta asettui taas sänkyynsä ja kuulin sieltä kuiskuttelua. Ovi oli raollaan ja sieltä tuli valoa hämärään huoneeseen. Kului muutama minuutti, kunnes kuulin miehen kutsuvan minua nimeltä. Hän pyysi minut sänkyyn heidän kanssaan. En empinyt hetkeäkään, naurahdin ehkä hieman hermostuneesti ja kävelin alushoususillani parisängyn vierelle. Nainen raotti peittoa ja päästi minut vierelleen. Hetken aikaa makasimme vierekkäin kaikki kolme, tilanne tuntui kiusalliselta vain sen pienen hetken. Tunsin kuinka mies raotti naisensa jalkoja ja hiveli kädellään jalkoväliä. Seurailin tilannetta ja pian rohkaisin itseni, hivutin käteni toiselle rinnalle. Puristelin, hieroin ja väliin myös suutelin tuota pientä terhakkaa rintaa. Toinen rinta sai hyväilyä toiselta puolelta sänkyä jossa naisen puoliso oli. Nännit olivat kutistuneet aivan pieniksi ja lähes teräviksi, kahden miehen hyväilyssä. Toinen käteni hapuili jo haaroihin, tunnustelin sormella sileää pillua ja tunsin sen huulien välissä piilevän kosteuden. Yllätyksekseni tunsin kuinka nainen ohjasi oman miehensä käden pois haaroistaan, tämän jälkeen hän hivuttautui lähemmäs minua.

Arvelin heidän tietävän tasan tarkkaan mitä toinen haluaisi. Mies varmaan kiihottuisi sivullisena olosta, joten ajattelin todella antaa kaikkeni heille molemmille ja jatkoin tuon varatun naisen hyväilyä. Vedin peiton alas jotta mies näkisi mitä tapahtuu. Minulla oli yhä housut jaloissani, mutta nyt tunsin kiihkeiden käsien nykivän niitä alaspäin. Näin ohimennen kuinka nainen kokeili miehensä kalua, se seisoi kuin viimeistä päivää. Ihmettelin vähän että mihin hän minua tarvitsee tuon tykin rinnalla, mutta tulin siihen tulokseen että tässä ei taida olla koosta kysymys vaan elämyksestä. Kaluni oli jo hyvän aikaa ollut seisokissa, kun tunsin nuo kuumat huulet suutelemassa terskaani sain tehdä todella töitä etten tarttunut tuota nuorta naista tukasta ja lykännyt kaluani hänen kurkkuunsa. Olin unelmoinut tästä eilen runkatessani, kuten kuvitelmissanikin, nainen oli rietas ja osasi todella ottaa suihin. Kun siirsin käteni hänen takaraivolleen, hän imaisi oma-aloitteisesti kaluni niin syvälle kuin pystyi. Nainen nieleskeli ja kakoi, mutta imutti yhä kaluani. Olin aivan laukeamispisteessä kun hän hetkeksi nousi laskien kalun suustaan. Silloin laukesin ja spermani roiskui ympäri sänkyä. Huohotin yhä kaunottaren suudellessa kaluani. Sitten hän kääntyi oman miehensä puoleen, antaen tälle vapauttavasti luvan nuolla itseään. Nainen kiipesi miehen kasvoille istumaan. Luojan kiitos olen nuori, viriili mies, joten kaluni heräsi melko pian uudelleen. Mies ei ollut edelleenkään juuri runkannut, ja jostain pillun uumenista kuulin hänen äänensä käskevän minua panemaan naistaan. Hän haluaisi katsella kun upotan pullean terskani pikkuhiljaa hänen kultansa tiukkaan peppuun. Nainen asettui eteeni pyytämättä, peppu pystyssä ja pillu kiimaa valuen. Hänen miehensä kasvot kiilsivät tuosta mehusta ja hän nuoli huuliaan. Näin kuinka hänen kalunsa kohoili mahtavassa seisokissa. Mikä itsehillintä kaverilla. Hän nousi viereemme tarttuen naisensa pakaroihin, siinä se oli nyt levällään edessäni ja minulla oli tähän lupa. Tartuin kaluuni, pyyhkäisin vähän liukastetta pillun puolelta ja asetin terskani viimein tuon tiukalle reiälle. Tunsin kuuman katseen porautuvan kaluuni, samalla kun se porautui sisään tuohon uskomattoman tiukkaan peppuun. Nainen allani oli aivan kiimainen, eikä ollut epäilystäkään etteikö hän olisi ollut peppuseksin ystävä. Aloitin panemisen hitaasti, mies seurasi aivan vieressä vähän aikaa, mutta pian hän laskeutui takaisin makuulleen odottamaan vuoroaan.

Tiukka perse supisteli kaluni ympärillä, aloin panna vähän vauhdikkaammin sormeillen samalla tuota valuvan märkää vakoa. Nainen alkoi voihkimaan äänekkäämmin, arvelin hänen olevan lähellä laukeamista, joten kiristin tahtia. Pian tunsinkin jo kuinka supistukset voimistuivat ja nainen vavahteli orgasmin kourissa. Reilusti hän vielä taisteli siinä peppu pystyssä laukeamisensa jälkeenkin, joten kysyin mieheltä saisinko tulla hänen sisäänsä. Saatuani myöntävän vastauksen, tartuin pakaroihin reippaasti ja annoin lantioni liikkua edestakaisin. Mies nousi katsomaan taas lähempää, aavistaen kohta vuoronsa koittaneen. Vedin kerran kaluni aivan ulos asti tuosta pepusta ja reikä jäi niin kutsuvasti auki että oli pakko työntyä heti takaisin sisään. Kiristin tahtia tuntuvasti ja aloin tuntea orgasmin merkkejä. Aivan kuin olisin leijunut ilmassa, kaluni alkoi kouristelemaan ja pumppasi oikein kunnolla mälliä sisään. Työnnyin oikein syvälle ja pumppasin yhä spermaa tuohon tiukkaan varattuun peppuun, hänen miehensä katsellessa vieressä. En suonut ajatustakaan alakerrassa nukkuvalle kaverille, joka todellakin jäi taas paljosta paitsi.

Keräilin itseäni hieman ja vetäydyin ulos, mies katseli vieressäni kiimaisena kuinka valkoista mälliä valui ulos hänen naisensa pepusta. Hän tiesi vuoronsa koittaneen ja hänen kohoileva kalunsa valui kirkasta nestettä. Se näytti todella irstaalta, ja olihan se, nyt kun tiesin mistä tuo mies tykkää, hän oli mielestäni ehdottomasti irstas. Ja myös kovin ystävällinen, kun suostui jakamaan tällaisen aarteen. Otin etuoikeudekseni olla levittämässä kaverille pakaroita kun hän alkoi työntyä sisään naisensa peppuun. Minun keskiverron kaluni jälkeen tuollaisessa seisokissa oleva parru taatusti tuntui jossakin. Jo kerran lauennut nainen sai vielä kokea tällaisen koitoksen. Mies ei taatusti kestäisi minuuttia kauempaa, hän näytti olevan niin puutteessa ja kiihottunut. Napsautin valot päälle että hän näkisi paremmin, mikä hänen kaluaan liukastaa. Minun spermani sai hänen kalunsa kiiltämään ja liukumaan vaivattoman näköisesti tuohon tiukkaan peppureikään. Aina välillä valkoinen spermamälli tipahti pepusta, kalun liikkuessa hiljalleen edes takaisin. Mies todella nautti, pitkän odotuksen jälkeen. Hän oli kuitenkin odottanut jo niin kauan että vauhti alkoi kiihtyä ja pian hän nylkytti naistaan kuin jokin eläin. Minä kumarruin hänen naisensa puoleen, ja könysin selälleni hänen alleen. Yletin näin nuolemaan hänen läpimärkää ja valuvaa pilluaan. Tunsin kun mies tarttui pakaroihin, tunsin myös voimakkaat työnnöt kun hän pian alkoi laukomaan spermaansa peppuun. Pariskunta oli aivan kiinni toisissaan, molemmat huohottivat hymyillen ja katselin heitä. Kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä tähän lomasessioon. Mies vetäisi kalunsa pois spermaryöpyn saattelemana ja usutti sen naisensa suuhun puhdistettavaksi. Pikkuputsaukset ja koko porukka oli valmis yöunille. Kömmin omaan sänkyyni tyytyväisenä, ja mietin yllättäväni pariskunnan aamulla, ryömimällä heidän sänkyynsä pienelle suupalalle..

Laittakaa palautetta, kiitos:)

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute