Herkku-puhelin
Päivälliskutsut
mildanilda

19-vuotias Sanni oli alkusyksystä muuttanut pois kotoa ja aloittanut opinnot Helsingissä. Hän oli normaalivartaloinen, 175-senttinen sinisilmäinen brunetti, jolla oli C-kuppikoon rinnat, herkullisen pyöreä peppu ja säännöllisen vahauksen ansiosta täydellinen posliinipillu.

Sanni oli 17-vuotiaasta asti seurustellut poikaystävänsä Markon kanssa, joka oli kiltihkö naapurinpoikatyyppi. Markon lähdettyä loppukesästä armeijaan Sanni rohkaistui kokeilemaan rajojaan ja vastasi netissä iskuritreffien ilmoitukseen, jossa vanhempi mies etsi itselleen virtuaalipalvelijatarta. Ideana oli, että Herra antaisi palvelijattarelleen tehtäviä, joiden toteutuksesta palvelijattaren tulisi raportoida määräaikaan mennessä sähköpostitse sekä kirjallisesti että tapauskohtaisesti myös videoin ja äänitiedostoin. Ilmoituksessa pyydettiin lähettämään kokovartalokuva ja nöyrä anomus palvelijattaren avoinna olevaan paikkaan. Sanni teki työtä käskettyä ja riemastui, kun Herra hyväksyi hänet palvelijattarekseen.

Vanhempiensa luona asuessaan Sannin oli ollut välillä vaikea saada kaikkia tehtäviä tehtyä annetuissa määräajoissa, mutta omassa pikku yksiössään Sanni oli vapaa tekemään mitä halusi ja milloin halusi ilman pelkoa kiinnijäämisestä. Herra oli esimerkiksi käskenyt Sannin lähteä käymään kauppaan ostamaan eri kokoisia kurkkuja ja munakoisoja sekä kondomeja yllään lyhin, juuri vesirajan peittävä kesämekkonsa, jonka alla ei saanut olla mitään. Kotiin palattuaan Sannin piti ensin kirjoittaa Herralleen tarkka kirjallinen raportti tuntemuksistaan kauppareissun aikana ja sitten kuvata Herralleen video, joissa hän ensin veti kondomit kaikkien vihannesten päälle ja sitten tyydytti niillä itseään. Herra oli vaatinut, että kaikissa videoissa Sannin piti näkyä kokonaan, eli kasvoja ei saanut peittää, vaan Sannin piti katsoa aina suoraan videokameraan videoita tehdessään. Aluksi Sannia vähän hirvitti ajatus videoista vieraan miehen käytössä, mutta kokeilunhalu vei voiton ja Sanni huomasi kiihottuvansa videoiden tekemisestä enemmän, kuin jos vain kirjoitti raportteja Herralleen.

Syksyn edetessä tehtävät muuttuivat yhä enemmän rohkeutta vaativiksi. Yksi Sannin saamista tehtävistä oli lähteä vaateostoksille, ottaa mukaan imukupilla varustettu dildonsa, mennä Herran valitsemaan vaateliikkeeseen, riisua itsensä alasti, kiinnittää dildo imukupilla sovituskopissa olevaan tuoliin ja ottaa kamerakännykällään kuva, jossa hän istui hajareisin dildo pillussaan sovituskopissa. Sanni toteutti Herransa käskyjä innoissaan ja oli onnellinen saadessaan Herraltaan kehuja hyvistä suorituksistaan.

Niinä viikonloppuina, kun Marko oli lomilla ja Sannin luona, Marko ihmetteli tyttöystävässään tapahtunutta muutosta – pari oli aiemmin harrastanut melko perinteistä seksiä, mutta nyt Sannilla oli mitä mielenkiintoisempia ideoita asennoista ja apuvälineistä – halusipa Sanni vielä kuvatakin parin panoja. Marko laittoi kaiken eron aiheuttaman kaipauksen piikkiin… Tosiasiassa Sanni toimi Herransa käskyjen mukaisesti.

Lokakuussa Sannin äiti täytti 50-vuotta ja sen kunniaksi vietetyissä suurissa juhlissa oli paikalla myös Sannin äidin isoveli Tauno vaimonsa Riitan kanssa. Pariskuntaa ei juuri ollut perhejuhlissa tai muissa suvun kokoontumisissa näkynyt, joten he olivat Sannille aika vieraita. Kauniaisissa asuva kiltinoloinen eno kuitenkin sanoi, että heistä olisi mukavaa, jos sisarentytär tulisi käymään heilläkin joskus, nyt kun tämä asui lyhyen bussimatkan päästä sukulaisistaan. Kohteliaisuussyistä Sanni lupasi mennä käymään Taunon ja Riitan luona, vaikkei häntä juuri kiinnostanutkaan tehdä lähempää tuttavuutta lähemmäs kuusikymppiseen, pyylevään pariskuntaan. Sannilla oli juhlissa tärkeämpääkin tekemistä, nimittäin Herra oli käskenyt häntä panemaan Markon kanssa juhlapaikan invavessassa ja äänittämään puhelimensa sanelimeen aktin äänet…

Pari viikkoa myöhemmin Riitta soitti Sannille ja kysyi, ehtisikö tämä perjantaina syömään heille illallista. Koska Marko ei ollut tulossa lomille eikä Sanni aikonut tuona viikonloppuna lähteä vanhempiaankaan tapaamaan – eikä Herra ollut antanut Sannille vielä viikonlopun tehtäviä – hän lupautui vierailulle.

Perjantaina Sanni kävi hakemassa kukkia tuliaisiksi ja lähti Taunon ja Riitan luokse. Lapseton pariskunta asui suuressa, tyylikkäässä kerrostalohuoneistossa. Sanni oli jo alkusalaatin syötyään täysin pitkästynyt pariskunnan tyhjänpäiväiseen rupatteluun ja kysymyksiin Sannin opinnoista ja laski mielessään, kauanko illallinen vielä kestäisi ja hän pääsisi kotiin odottamaan Herransa sähköpostia. Pääruoan jälkeen Tauno sanoi, että jälkiruoan valmistus kestäisi tovin ja että sitä voitaisiin odotella olohuoneessa – hän voisi samalla näyttää kuvaamiaan matkavideoita. Sannia typerät kotivideot eivät olisi jaksaneet vähempää kiinnostaa, mutta hän – kohteliaana tyttönä edelleenkin – siirtyi Taunon kanssa olohuoneen puolelle Riitan lähtiessä keittiön suuntaan. Taunon viritellessä suurta taulu-tv:tä toimintavalmiuteen Sanni istui muhkeaan nojatuoliin, katseli ympärilleen ja ihmetteli, miksi nojatuolit ja sohva oli peitetty paksuilla froteemaisilla kankailla. Hän kuitenkin arveli kyseessä olevan jonkin uuden sisustustrendin.

Tauno kertoi, että ensin nähtävä video oli hänen ehdoton suosikkinsa. Sanni huokaisi ja valmistautui katsomaan huonosti kuvattua esittelyä jostain turistikohteesta. Hän kuitenkin järkyttyi täysin, kun tv-ruudulle ilmestyi kuva hänestä itsestään seisomassa alusvaatteisillaan yksiössään. Ruudulla oleva tyttö hymyili kameralle ja alkoi avaamaan rintaliiviensä hakasia. Sanni tuijotti ruutua kauhuissaan eikä ensin käsittänyt, miten kuvamateriaali oli päätynyt hänen enolleen. Hänen ensimmäinen reaktionsa oli sännätä ovelle ja lähteä paikalta, mutta huomasi sitten Taunon siirtyneen olohuoneen oven eteen. Videolla Sanni oli jo ehtinyt riisua liivinsä ja hiveli parhaillaan rintojaan. Nojatuolissa istuva Sanni puolestaan puristi käsinojia rystyset valkoisina ja järkytyksen ja pelon sekaiset häpeän kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan.

Tauno alkoi puhua ja kertoi, miten oli Riitan kanssa laittanut nettiin ilmoituksen, jossa etsittiin sub-henkistä tyttöä ja yllättynyt saamiensa vastausten määrästä. Valokuvien perusteella palvelijatarkandidaatteja rankatessaan he olivat huomanneet hakijoiden joukossa olevan myös Taunon kauniin, nuoren sisarentytön ja päättäneet yksissä tuumin hyväksyä hänet. Nyt Sannilla olisi tasan kaksi vaihtoehtoa – joko jatkaa Herransa nöyränä palvelijattarena tai sitten Tauno lähettäisi feikkinimellä avaamastaan sähköpostiosoitteesta kaikki Sannin videot, kuvat ja äänitiedostot tämän vanhemmille ja poikaystävälle ja laittaisi videot jakoon Sex Tubeen.

Sanni tuijotti Taunoa kauhuissaan. Taustalla pyörivällä videolla Sanni oli jo kokonaan alasti ja työnteli parhaillaan paksua dildoa märkään pilluunsa voihkien äänekkäästi. Sanni huokaisi syvään. Hän ei missään nimessä halunnut vanhempiensa ja Markon saavan tietää tästä. Niinpä hän kysyi itkunsekaisella äänellä, mitä Tauno halusi hänen tekevän. Tauno korjasi heti, että Sannin pitäisi kysyä, mitä Herra halusi hänen tekevän. Sanni korjasi kysymyksensä ja Tauno käski Sannin tv:n eteen seisomaan. Hän sanoi myös, että Sannin oli syytä pyyhiä kyyneleensä, sillä hän tiesi tehtäväsuoritusten perusteella tytön olevan kiimainen huora, joten tämän oli turha yrittää kerätä sympatiapisteitä. Sanni järkyttyi lisää huomatessaan kiihottuvansa Taunon karkeista sanoista. Tauno itse meni sohvalle istumaan ja kutsui Riittaa. Tämä oli jälkiruoan valmistamisen sijaan käynyt riisuutumassa ja saapui olohuoneeseen lähes läpinäkyvään mustaan pitsiaamutakkiin sonnustautuneena. Riitta oli lyhyt ja varsin rehevä. Hänellä oli suuret, roikkuvat rinnat ja hänen pillunsa oli karvaton. Riitta jäi seisomaan lähelle Sannia. Riitta kysyi Sannilta, käyttikö tämä jotain ehkäisyä. Sanni sopersi käyttävänsä pillereitä ja Riitta kysyi mihin aikaan päivästä Sanni otti pillerinsä ja oliko tällä niitä mukana. Sanni vastasi häkeltyneenä ottavansa pillerit aamulla ja että ei hänellä tietenkään ollut niitä mukana, johon Tauno totesi tyytyväisenä, että voisi panna tyttöä paljaalla ja että he voisivat seuraavana päivänä käydä hakemassa Sannin pillerit. Sanni katsoi Taunoa kauhistuneena. Hän oli jo arvannut, että ei selviäisi tilanteesta ilman seksiä, mutta että sitä kestäisi seuraavaan päiväänkin…

Tauno käski Sannin riisua vaatteensa. Pariskunta jäi tuijottamaan Sannia odottavasti. Sannin taustalla pyörivä video oli vaihtunut tallenteeseen, jossa Sanni oli kontillaan sängyllä ja Marko pani häntä takaapäin. Sannia oksetti. Sohvalla istui hänen äitinsä veli ja katseli häntä himokkaasti. Tauno oli vaimonsa tapaan lyhyt ja lihavahko ja osin jo kaljuuntunut. Sanni taisteli kyyneleitä vastaan, puri huultaan ja riisui paitansa ja farkut sekä sukkahousut. Tauno käski Sannin jatkaa, sillä tyttöhän muisti, mitä tapahtuisi, jos hän ei tottelisi Herraansa.

Minuuttia myöhemmin Sanni seisoi alasti keskellä lattiaa toinen käsi rintojensa suojana ja toinen häpynsä päällä. Tauno käski Sannia laittamaan kätensä sivuilleen. Tyttö totteli punastellen ja pari kyyneltä vieri poskia pitkin kaulalle ja sieltä terhakoita rintoja kohti. Riitta astui lähemmäs Sannia, joka kavahti Riitan ojentaessa kättään Sannia kohti, mutta Taunon sanottua käskevällä äänellä tytön nimen, tämä jäi paikalleen ja antoi Riitan puristaa rintaansa. Riitta kosketteli Sannin rintoja arvioiden ja hymyili ilmeisen tyytyväisenä, kun tytön nännit kovettuivat kosketuksesta. Tauno katseli sohvalta tilanteen kehittymistä. Riitta hivutti kätensä Sannin jalkoväliin. Sanni puristi reisiään yhteen, mutta Taunon rykäisy sai hänet rentouttamaan lihaksiaan ja sallimaan Riitan käden etenemisen. Sen kummemmin varoittamatta Riitta työnsi sormensa Sannin pilluun ja hymyili voitonriemuisesti huomatessaan Sannin olevan märkä. Tyttö painoi silmänsä kiinni ja toivoi tämän nöyryytyksen olevan pian ohi. Riitta käänsi Sannin ympäri niin, että hän oli selkä Taunoon päin – samalla Sanni näki, miten tv-ruudulla hän makasi yläkroppa tyynypinon päällä vatsallaan vuoteellaan ja levitti peppuaan kameralle voihkien, että halusi Herransa panevan häntä molempiin reikiin…

Sanni kuuli Taunon sanovan, että tämä oli ollut koko syksyn ajan niin hyvä palvelijatar, että tokihan tämän toive tänään toteutettaisiin. Sanni purskahti itkuun ja sai tunnereaktiostaan Riitalta rangaistukseksi napakan avokämmeniskun pepulleen. Riitta käski hänen kurottaa sormensa lattiaan ja siinä kaksinkerroin seisoessaan hän tunsi, miten Riitta kaatoi jotain kylmää hänen peppuvakonsa yläpäähän ja liu’utti sitten sormea vakoa pitkin peppureiälle, jota hieroi tovin. Sanni kiitti onneaan, kun sormi jätti peppureiän rauhaan ilman, että se olisi työnnetty Sannin peppuun.

Tauno käski Sannin suoristua ja samalla Riitta riisui aamutakkinsa. Tauno käski Sannin imeä vaimonsa rintoja. Sannin epäröidessä Tauno muistutti välittömästi, että sähköpostissa odotti valmis viesti napin painallusta… Sanni tarttui Riitan rintoihin ja kumartui niin, että sai toisen rinnan turpean nännin suuhunsa. Hän alkoi imeä rintaa ja Riitta voihkaisi nautinnosta painaen Sannin päätä kovempaa rintaansa vasten. Sitten Riitta ohjasi Sannin toiselle rinnalleen. Sannin jalkovälissä tykytti. Hän ei olisi millään halunnut kiihottua tästä, mutta häntä noin neljäkymmentä vuotta vanhemman miehen katsellessa suoritettu saman ikäisen naisen tarpeita tyydyttävä tehtävä olikin osoittautunut yllättävän kiihottavaksi… Rinnan imemisen maiskutusäänet hukkuivat tv-ruudulla pyörivän Sannin masturbointivideon orgasmikiljahduksiin. Tauno sammutti videon ja sanoi, että eiköhän tästä eteenpäin pärjättäisi live-esitykselläkin…

Tämän jälkeen Riitta asettui suureen nojatuoliin istumaan heittäen jalkansa käsinojien yli niin, että hänen pullea ja märkä pillunsa oli riettaasti auki ja tarjolla. Sanni seisoi keskellä olohuonetta katsellen epätietoisena tilanteen kehittymistä. Riitta hymähti ja kysyi, että mitä tyttö oikein odotti, tässähän oli jälkiruokaa nyt tarjolla. Sanni katsoi Riittaa kysyvästi ja vanhempi nainen komensi Sannin nuolemaan pilluaan. Sanni katsoi Taunoa anovasti, mutta tämä vain nyökkäsi Riitan suuntaan ja niinpä Sannille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin polvistua Riitan eteen ja alkaa nuolla. Riitta ohjeisti Sannia ja pian tyttö tajusikin jutun juonen. Hetkeä myöhemmin Riitta sai orgasmin Sannin opittua pyörittämään kieltään klitoriksella. Sanni huomasi, että hänen ällöttävänä pitämänsä märkä pillu ei maistunutkaan ollenkaan pahalle ja hänen oma kiihottuneisuutensa kasvoi hetki hetkeltä.

Sanni oli jo niin kiihottunut, ettei enää vastustellut, kun Tauno nousi seisomaan ja komensi Sannin eteensä polvilleen. Riitta istui nojatuolissa raukeasti hymyillen. Tauno laski housunsa ja paljasti pitkän, paksun ja suonikkaan kyrpänsä. Sanni kakoi Taunon työntäessä kyrpäänsä syvälle tytön nieluun pitäen samalla tämän päästä kiinni niin, ettei Sanni päässyt taaemmas. Tytön otsa takoi Taunon suurta vatsaa vasten miehen panotahdin kiihtyessä. Tauno ohjeisti Sannia nielemään kaiken, mitä suuhunsa saisi, ja pian mies laukesikin tytön suuhun tyytyväisesti murahdellen. Sanni sai vaivoin nieltyä Taunon lastin. Riitta nousi seisomaan ja tuli suutelemaan Sannia. Tyttö vastasi kielisuudelmaan innokkaasti Riitan kouriessa Sannin rintoja.

Sitten Tauno käski tytön seisomaan nojatuolin viereen ja kumartumaan nojatuolin selkänojan yli niin, että pylly olisi hyvin tarjolla. Hän käski Sannia levittämään peppuaan molemmilla käsillään ja tämä teki työtä käskettyä. Sannin märkänä valuva pillu ja jo aiemmin liukasteella voideltu peppureikä olivat nyt herkullisesti tarjolla. Riitta tuli Sannin taakse ja työnsi ensin kolme sormea Sannin pilluun. Tyttö ynisi tyytyväisenä, kun Riitta alkoi naimaan Sannia sormillaan ja hieroi toisella kädellään Sannin klitorista. Juuri, kun Sanni sai orgasmin, Riitta työnsi koko kätensä Sannin pilluun venyttäen sen äärimmilleen ja Sanni huusi tuskasta. Riitta läimäytti tyttöä avokämmenellä lujaa pepulle ja käski tämän olla kiitollinen, että hän fistasi tyttöä, eikä Tauno, jolla oli huomattavasti suuremmat kädet... Riitta survoi kättään Sannin vaikerruksesta huolimatta säälimättä edestakaisin tytön pillussa. Lopulta hän veti kätensä pois ja työnsi sen Sannin suun eteen käskien tyttöä nuolemaan käden puhtaaksi tytön omista kiimalimoista. Sanni teki työtä käskettyä kiitollisena siitä, että fistaus loppui. Sannin nuollessa Riitan kämmentä loput vaatteensa riisunut Tauno meni tytön taakse ja sen kummempia varoittamatta survaisi sohvapöydän laatikosta ottamansa dildon ensin Sannin pilluun ja työnsi sitten tytön kiimamehujen liukastaman sauvan Sannin peppuun. Sanni oli menettänyt peppuneitsyytensä jo aiemmin Taunon sähköpostien käskyttämänä, joten dildo ei aiheuttanut mitään suurta järkytystä Sannille. Työnnellessään dildoa edestakaisin Sannin pepussa Tauno runkkasi samalla toisella kädellään kyrpäänsä, joka alkoi hiljalleen osoittaa jäykistymisen merkkejä.

Riitta siirtyi kätensä puhdistuttua Taunon luo ja polvistui tämän eteen alkaen imemään Taunon kyrpää. Kun Tauno oli jälleen täydessä taistelukunnossa, hän vei terskansa Sannin pillunhuulille ja hieroi sitä ensin niitä vasten keräten lisäliukkautta Sannin mehuista. Tyttö ynisi nojatuolin päällä puoliksi maaten saadessaan dildoa peppuunsa. Tauno kysyi, muistiko Sanni, mitä hän oli luvannut tälle aiemmin ja tyttö voihki lähes sekopäisessä kiimassa Taunon työntäessä kyrpänsä Sannin pilluun. Muutaman työnnön jälkeen Tauno vetäytyi hieman taaemmas, antoi Sannin peppua takoneen dildon Riitalle, joka asettui nojatuolin sivulle ja työnsi toisella kädellään dildon Sannin pilluun. Tauno puolestaan tarttui Sannin pakaroihin ja levitti niitä äärimmilleen. Riitta tarttui vapaalla kädellään Taunon kyrpään ja ohjasi sen Sannin peppureiälle. Tauno painoi kyrpänsä Sannin peppuun ja alkoi naida tyttöä rajusti samalla, kun Riitta jyysti dildolla Sannin pillua. Tyttö voihki ja sai rajun orgasmin. Riitta veti dildon pois Sannin pillusta ja työnsi sen Sannin suuhun. Sanni imeä maiskutteli dildoa Taunon lauetessa hänen suoleensa. Sitten Tauno komensi Sannin jälleen polvilleen ja käski tämän nuolla kyrpänsä puhtaaksi. Uupunut Sanni totteli välittömästi.

Riitta oli mennyt sohvalle istumaan ja käski Sannin viereensä. Tyttö lysähti sohvalle ja Riitta silitteli tytön rintoja, vatsaa ja häpykumpua.

Tauno haki makuuhuoneesta suurehkon laatikon, josta paljastui pienen puolitetun tynnyrin muotoinen pehmustettu laite, jossa oli kiinni dildo. Hän asetti sen keskelle lattiaa ja kytki laitteen virtajohdon kiinni pistorasiaan. Laitteessa oli kaukosäädin. Tauno asettui sohvalle Riitan viereen istumaan. Kaukosäädin oli Taunolla, joka käski voipuneen Sannin istua sybianiksi kutsumansa laitteen päälle hajareisin niin, että dildo olisi Sannin pillussa ja klitoris dildon alustassa olevan nystyrän päällä. Sanni totteli ja Tauno kytki laitteen päälle. Arassa ja runnellussa pillussa tasaista liikettä tekevä dildo ja klitorista hierova vibraattori saivat Sannin laukeamaan hetkessä ja tyttö voihki äänekkäästi saadessaan ravisuttavan orgasmin. Sanni ei kuitenkaan saanut lupaa nousta sybianin päältä, vaan joutui ratsastamaan sillä muutaman nopeasti toistuneen orgasmin verran, jolloin oli jo niin väsynyt, että lysähti lopulta lattialle.

Riitta auttoi Sannin ylös ja talutti tämän kylpyhuoneeseen, jossa pesi tytön nopeasti suihkun alla. Myös Riitta ja Tauno kävivät nopeasti suihkussa Sannin istuessa kylpyhuoneen lattialla. Sitten Riitta talutti Sannin pariskunnan makuuhuoneeseen Taunon seuratessa perässä. Sanni ohjattiin leveän parisängyn keskelle ja Riitta ja Tauno asettuivat reunoille. Tauno laski kätensä omistavasti Sannin häpykummun päälle ja upotti keskisormensa häpyhuulten väliin. Riitta silitteli Sannin rintoja ja sammutti valot sanoen, että nyt oli aika levätä vähän ennen seuraavia nautintoja. Sanni nukahti nopeasti.

Seuraavana aamuna Sanni heräsi sängyn hytkymiseen, voihkintaan ja puuskutukseen. Avatessaan silmänsä hän näki Riitan kontillaan vuoteen toisella puolella ja Taunon tämän takana polvillaan naimassa vaimoaan doggystyle-asennossa. Huomattuaan Sannin heränneen Tauno komensi tämän Riitan viereen kontalleen. Sanni totteli ja Tauno ryhtyi työntämään kyrpäänsä vuorotellen vierekkäin tarjolla oleviin pilluihin. Tauno laukesi Riitan pilluun ja käski Sannin Riitan taakse nuolemaan vaimonsa pillusta valuvat spermat talteen. Kumpikaan naisista ei ollut saanut orgasmia panon aikana, joten Tauno määräsi Riitan ja Sannin 69-asentoon nuolemaan toisiaan. Naisten nuollessa ja imiessä toisiaan Tauno kävi hakemassa kännykkänsä ja soitti johonkin numeroon. Sanni jäykistyi välittömästi, kun tajusi Taunon puhuvan Sannin äidin kanssa ja kertovan Sannin käyneen edellisenä iltana heillä päivällisellä. Tauno kehui Sannia mukavaksi ja reippaaksi tytöksi sekä mukavaksi seuraksi. Riitta kuiskasi Sannille, että tämän olisi parempi jatkaa hänen nuolemistaan samoin kuin hän jatkoi Sannin tyydyttämistä, tai Sannin äiti saisi varsin arkaluontoista kuvamateriaalia tyttärestään. Taunon puhuessa Sannin äidin kanssa niitä näitä Riitta imi Sannille orgasmin, jonka aiheuttamaa voihkintaa tyttö yritti peitellä upottamalla suunsa Riitan jalkoväliin sillä seurauksella, että Riittakin sai orgasmin ja päästi matalan voihkeen, joka ilmeisesti kuului puhelimeen, sillä Tauno selitti pian sen jälkeen jotain pihalta kantautuvista äänistä ja kaupunkimelusta… Tauno lopetti puhelun ja katsoi myhäillen Sannia todeten, että aamupalan jälkeen luvassa olisi lisää mukavia yllätyksiä…

Sanni oli jo tyytynyt osaansa ja päättänyt tehdä kaiken, mitä Tauno ja Riitta käskisivät. Aamupalan jälkeen Tauno vei Sannin taas olohuoneeseen ja laittoi videon pyörimään. Tv-ruudulle ilmestyi edellisen illan orgiat alkaen siitä hetkestä, kun Sanni ja Tauno siirtyivät ruokasalista olohuoneen puolelle. Sanni ei ollut huomannut kirjahyllyyn strategisesti hyvin sijoitettua sijoitettua videokameraa, joka oli tallentanut koko illan tapahtumat olohuoneessa. Tauno totesi, että video olisi myös oivaa Sex Tube –materiaalia, mikäli Sanni joskus ryhtyisi niskottelemaan… Sitten Tauno kertoi, että myöhemmin päivällä heille tulisi vierailulle pari Taunon miespuolista työkaveria sekä eräs nelikymppinen pariskunta, jonka kanssa he harrastivat parinvaihtoa, mutta että tänään Sanni osallistuisi heidän leikkeihinsä ja tekisi kaiken, mitä Tauno, Riitta ja vieraat käskisivät. Mutta sitä ennen Ritva ajaisi Sannin kotiin ja Sanni voisi hakea ehkäisypillerinsä, sillä hän tulisi tarvitsemaan niitä…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute