Herkku-puhelin
Reissu Poriin
Tämän pojan elämä

Tervehdys Peppe ja Babe

Olen alistuva hiukan pervo 35v mies. Pidän SM leikeistä ja katselusta ja siksi ehdottaisinkin jotain tällästä.

Saavun sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Ette ole vielä saapuneet mutta minulle on jätetty viesti. ohjeiden mukaisesti riisuudun laitan vaatteeni niitä varten varattuun joka naksahtaa lukkoon sulkeutuessaan. Sidon silmäni ja odottamaan alastomana mitä tuleman pitää. Aikaa on kuluu puolituntia ja luulen jo ettette tulekaan ja rupean olemaan epätoivoinen. Juuri viime hetkellä saavutte paikalle ja Valtiatar komentaa seisomaan paremmalla ryhdillä ja sivaltaa miedon ruoskaniskun pakaroilleni. Sidotte minut ja asetat penisrenkaan ja anustapin paikoilleen muistuttamaan roolistani, kaluni on kova saman tien mutta et vahingossakaan kosketa sitä enää. Itse asiassa minut jätetään taas hetkeksi odottamaan kunnes siteeni otetaan pois silmiltäni ja näen edessäni tyylikkään näköisen Valtiattaren ja talutushihnassa olevan orjan. Molempien kasvot on peitetty ja Valtiatar aloittaa orjansa nöyryyttämisen.

Katselen tapahtumia kiimasta jäykkänä mutta minuun ei huomiota osoiteta.

Session lopussa irrotat toisen käteni ja käsket minua runkkaamaan, mutta kiellät rangaistuksen uhalla laukeamasta. Samalla kun olen juuri tarttumassa kaluuni, painat jostain kaukosäätimestä ja sisällä oleva anustappi aloittaa taivaallisen värinän mikä on minulle liikaa ja sperma ryöpsähtää nytkähdellen lattialle. Pakotat minut nuolemaan spermani lattialta ja aloitan samalla piiskaamisen. Sanot piiskaavasi minua niin kauan kun näet kunnollisen runkkauksen ja siemensyöksyn. Vatkaan aluksi puolijäykkää kaluani hiukan epätoivoisesti ruoskan iskujen polttaessa pakaroitani, mutta nöyryyttävä tilanne saa minut kuitenkin laukeamaan jo noin kymmenessä minuutissa. Vartaloni tärisee holtittomasti sperman ryöpytessä. Naurat omahyväisesti ja pakotat toisen kerran minut nuolemaan eritteeni, minkä jälkeen vapautat minut, käsket pukeutua ja annat mese-osoitteen mihin minun pitää olla yhteydessä kun pääsen kotiin ja saan luvan valvonnassasi ottaa tärisevän anustapin pois takapuolestani. Pukeutuessa huomaan että olet hävittänyt kalsarini ja ohuista kesähousuistani puolijäykkä kaluni loistaa kun vapaudenpatsas.

Yritän protestoida, koska ajomatka itäsuomeen on noin 5 tuntia. Mutta et kuuntele minua, ainoastaan sivallat minua ruoskalla ja tajuan se kuka leikkiin ryhtyy niin leikin kestäköön.

Lähteissäni vielä kiellät runkkaamisen matkalla vaikka kulli miten seisoisi. Ohjaat minut ulos ja suljet oven.

Kotimatka on tuskainen takapuolessa suriseva tappi ja penisrengas pitävät kaluni jäykkänä tunnista toiseen ja siksi valitsen taukopaikaksi hiljaisen pienen huoltoaseman. Teen kaikkeni, "ajattelen työstressiä ja muuta ahdistavaa" ja saan kaluni hiukan rauhoittumaan.

Kävelen sisään huoltamolle otan nopeasti pullon limsaa ja sämpylän menen kassalle missä ei valitettavasti ole ketään. Sivummalla huomaan rehevän huoltoasema työntekijän pyyhkivän pöytiä. Tarjoilija ei pidä mitään kiirettä vaan pyyhkii pöydät yksi kerrallaan raskaat rinnat heilahdellen. Kaluni ampaisee heti täyteen seisokkiin mikä on mahdotonta peitellä. Olen ajettuna nurkkaan kulli kovana ohuissa puuvillahousuissa ja tarjoilija tulee hitaasti pöytä pöydältä lähemmäs. Kurkkuni on niin kuiva, ettei voi poiskaan lähteä joten jään odottamaan tulevaa.

Viimeisen pöydän kohdalla tarjoilija nostaa päätään ja kysyy "mitä saisi pikku pervolle olla". En pysty vastaamaan mitään seison vaan posket punaisina viisikymppinen kädessä että saan ostokset maksettua. Rouva kävelee luokseni ja kysyy "mikä hiton pervo tulee tänne kulliaan esittelemään" ja ottaa saman tien kiinni kalustani housujen läpi. En voi mitään vaan tärisen ja laukean välittömästi rehevän rouvan kosketuksesta. Rouva purskahtaa nauruun ottaa viisikymppisen kädestäni ja sanoo "tasaraha ja tule käymään toistekin".

Kädet täristen kävelen autolle ja jatkan matkaa....

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute