Herkku-puhelin
Lohtukalu
Onnellinen mies

Tämä tapahtui viime vuonna. Silloin en vielä ollut onnellinen mies. Satuin menemään pari tuntia etuajassa töistä kotiin - ja näin vaimoni polvillaan sohvalla miehen päällä. He eivät huomanneet minua. Jykevä siitin oli juuri työntymässä Heidin sisään. Tyrmistyin ja jähmetyin eteisen oviaukkoon. Heidi vaikeroi. Hänen pyllynreikänsä kouristeli, vaaleanpunainen liha paljastui ja hamusi, kunnes mies työnsi sinne sormensa. Peräännyin eteiseen. Otin komerosta puukon. Mutta jokin pidätteli minua. Katsoin aktin loppuun, se kesti ainakin varttitunnin. He saivat orgasmin yhtä aikaa. Sitten Heidi nousi miehen päältä. Ja se mies oli Reino, perhetuttumme. Piilouduin makuuhuoneeseen. Reino lähti ja Heidi alkoi kiireesti tehdä ruokaa, kattilat kolisivat. Hiivin pihalle. Odottelin autotallissa kunnes oli oikea aika mennä kotiin. Astuin sisään puukko takataskussa. Heidi tervehti minua iloisesti.

- Ruoka on pian valmista!

Aterian aikana otin jotenkin puheeksi uskottomuuden yleisellä tasolla. Olimme samaa mieltä: moraali oli höltymässä, esimerkiksi biseksuaalisuus, anaaliyhdynnät ja ryhmäseksi yleistyivät.

- No, oletko itse pitänyt pöksyt jalassa vieraiden miesten kanssa? kysyin muka leikkisästi.

- Totta kai, Heidi sanoi. - Entä sinä? Niillä reissuillasi.

- Jos totta puhutaan niin viime kerralla oli hilkulla, sanoin.

- Tulihan se sieltä! Mä jo ihmettelinkin miksi sä olet ollut niin kumman oloinen. Sulla eivät vihkilupaukset paljon paina!

- Jos olisit nähnyt sen naisen niin tajuaisit. Hitto että teki mieli. Kädet melkein elivät omaa elämäänsä. Teki mieli haudata naama tissien väliin, työntää käsi väkisin reisiin, ja ellei muu olisi auttanut, niin lyödä taju kankaalle ja kantaa sänkyyn.

- Sika.

- Mutta mä hillitsin itseni. Niin kuin säkin olet tehnyt…

Tavoistani poiketen en aterian jälkeen auttanut Heidiä tiskaamisessa.

Illalla soi ovikello. Reino tuli muina miehinä sisään. Hän halusi sukututkimusohjeet, jotka olin printannut hänelle Internetistä. Hän ei ollut minua komeampi. Mutta hänellä oli huomattavasti paksumpi siitin… Purskahdin itkuun. En häpeä tunnustaa. Paruin kuin äitini olisi juuri kuollut. Tunnustin Heidille ja Reinolle että olin nähnyt heidät. Otin puukon takataskusta, pudotin sen lattialle ja vollotin. Jotenkin he veivät minut sänkyyn ja pitivät siellä välissään kunnes itkuni laantui.

Sitten Heidi hivuttautui alemmas edessäni, riisui housuni ja alkoi ottaa suihin. Kai hän halusi lohduttaa. En jaksanut estellä. Kun Reino alkoi hipelöidä peräaukkoni suuta, yllätyin, mutta en jaksanut estellä sitäkään. Minulta puuttui oma tahto. Antauduin hoivattavaksi. Se tuntui hyvältä. Itku oli vähentänyt estojani. Jossain vaiheessa Reino kohotti jalkaani ja työnsi siittimensä reisieni väliin, niin että se jökötti reppujeni alla penikseni vieressä. Se oli mahtavaa, sellainen jykevä parru. Hinkkasin itseäni siihen. Heidi imi meitä kumpaakin vuoron perään. Sormi peräaukollani työntyi vähitellen syvemmälle. Reino oli kostuttanut sen syljellä. Pian hän asetti siittimensä aukolleni ja tuli sisään. Siihen asti olin pari vuotta työstänyt reikääni kasvihuonekurkuilla ja muilla vihanneksilla. Pesin ne aina huolellisesti ennen kuin laitoin takaisin jääkaappiin. Keinuin Reinoin työntöjen tahdissa Heidin suuhun. Reinon siitin oli paljon parempi kuin vihannekset: lämmin ja pehmeäpintainen, itsenäisesti liikkuva. Vihdoinkin minua naitiin pyllyyn aidolla kullilla! Reinon huohotus niskassani oli kehtolaulu joka tuuditti suruni rippeetkin uneen. Oivalsin, että siinähän toteutettiin unelmaani, josta olin kerran päissäni kertonut Heidille. Kun Reino purkautui suoleeni ja alkoi vetää siitintä ulos, laukesin vaimoni suuhun.

Nukahdimme.

- Oliko hyvää? Heidi kysyi kun heräsin. Reinokin oli yhä sängyssä.

Olisin voinut kursailla, esittää moraalisia kommentteja, mutta en kerta kaikkiaan nähnyt enää mitään syytä olla vihainen.

- Oli.

- Sä halusit kokeilla. Kerran kännissä kerroit.

Heidi näytti tosi sievältä. Hän näytti vaimolta joka on toteuttanut puolisonsa unelman.

- Voitaisiinko me jatkaa tätä? kysyin häneltä.

- Mun puolesta.

- Ja mun, Reino sanoi.

- Käännys Reinoon päin, Heidi sanoi. Tottelin. Pelkäsin että minun pitäisi suudella Reinoa. Katselin häntä silmiin. Hän virnisti.

- Mene alemmas, Heidi käski. Tottelin. Reinon housut olivat kintuissa. Siitin oli jälleen tanassa. Se oli tosiaan paksu vehje.

- Ime sitä, Heidi sanoi. Hamusin pullean terskan huulieni väliin. Miksei, kun kerran käskettiin… ja kun halusin itsekin. Reino alkoi naida minua suuhun. Hän mahtui juuri ja juuri sisään. Hyväilin hänen reppujaan ja peräaukkoaan. Hän voihki. Heidikin voihki. Hän oli noussut katselemaan ja onanisoi. Kesti kauan ennen kuin Reinolta tuli. Se oli hyvä. Nielin sperman sinetiksi kolmenkeskiselle suhteellemme.

En ole valitettavasti koskaan tainnut varsinaisesti rakastaa vaimoani. Siksi kai en ole hänestä kovin mustasukkainen. Toimin nykyään ”avustajana”, kun Heidi ja Reino rakastelevat. Kun Reino työntelee, minä nuolen klitorista ja reppuja, peräreikiä ja siitintä siltä osin kuin se käväisee aktin aikana esillä. Ja kun Reino nai minua, Heidi toimii assistenttina. Ja kun minä nain Heidiä, Reino tekee kaikkea mahdollista hyvää. Olemme sopineet, että he eivät tapaa kahden kesken. Luulen että sopimus on pitänyt. Saan joka kerta osani, tavalla tai toisella. Me kaikki haluamme tätä. Eikä tämä ole hassumpaa elämää, kun ei päästä tunteita sotkemaan sitä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute