Herkku-puhelin
Viimeisenä salilla
epeli

Sain illan viimeisen tukalan sarjan vatsalihaksia tehtyä, ja nousin pois salin nurkassa olevasta vatsalihaskoneesta. Katselin ympärilleni, ja huomasin olevani illan viimeisen asiakas. Kävelin pukuhuoneeseen, riisuin hikisen paitani ja muut vaatteeni ja siirryin pesutilojen puolelle.

Kävelin suoraan saunan ovelle, ja avasin sen suurempia miettimättä. Avatessani saunan oven tajusin, että joku muukin oli kuvitellut olevansa illan viimeinen asiakas. Lauteilla istui mies silmät ummessa ja jalat levällään, ja hänen kätensä oli hajamielisen oloisesti eksynyt haaroihin hieromaan puoliksi kovettunutta kalua. Mies avasi silmänsä ja tuijotti minua pelästyneenä, mutta kuittasin tilanteen vain naurahtamalla:

- Älä anna mun häiritä

- Joo, sori.. mä luulin olevani viimeinen..

- Niin minäkin, mutta näin kävi. Ei mitään hätää, mä en kerro kellekään.

Istuimme vierekkäin lauteilla hyvän tovin, ennen kuin kumpikaan sanoi mitään. Jossain vaiheessa nojasin kuitenkin taakse ja katseeni harhautui naapurini jalkoväliin. Reittä vasten lepäävä kalu oli vieläkin vähintäänkin puolikova, ja kooltaan rentonakin omaani isompi. Koko herätti luonnollisesti kateutta, mutta myös muunlaista mielenkiintoa. Mies huomasi katseeni, ja kuin vahingossa korjasi asentoaan minun katseelleni otollisemmaksi.

- Sua ei tainnut oikeesti häiritä mun puuhailuni?

- No eipä oikeestaan.. vastasin, ja mietin että huomasiko kaveri punastumistani.

- No, sittenhän mä voin jatkaa, se meinaan tuntuu niin hyvältä aina täällä lämpöisessä?

- Anna mennä vaan, ei mua haittaa

Mies laski kämmenensä hitaasti alavatsalleen ja puristi lopulta sormet kalunsa varren ympärille. Sormet lukkiutuivat paikoilleen, ja alkoivat siirtymään kohti punaista nuppia. Mies sulki jälleen silmänsä, ja uskalsin katsella tarkemmin hänen tekemisiään. Mies oli sopivasti treenattu, ehkä kolmenkymmenenviiden. Rintaa peitti musta karvoitus, mutta alavatsan seutu näytti siistityltä. Pikkuhiljaa käden puristuksessa kovettuva kalu oli todella kookas, eikä lauteella roikkuvat pussit jääneet lainkaan toiseksi.

Huomasin tuijottavani kovettuvaa kalua melkein liiankin intensiivisesti, kun katseluni keskeytettiin.

- Haluaisitko sä kokeilla sitä?

Punastuin taas. Totta kai halusin kokeilla, mutta en tiedä voisiko sitä nyt ääneen sanoa.

- Kokeile vaan, ei se pure..

- No, kai mä vähän voin..

Sauna oli sen verran pieni että ei vaatinut suurta kurottelua, että yletyin kädelläni vieruskaverin haaroihin. Varovasti puristin sormeni kovan varren ympärille, ja sain kalun omistajan huokaamaan.

- Just noin, jatka vaan..

Puristin kalua kädessäni, ja aloin tekemään samaa tuttua liikettä, josta itsekin nautin. Käteni liukui kohti nuppia, pysähtyi, ja liukui takaisin. Vasta takaisinpäin liikuttaessani tajusin, kuinka paljon omaani suurempi tämä kädessäni oleva kalu todella oli. Sormeni riittivät hädintuskin sen ympärille, ja kaksi nyrkkiäni ei olisi riittänyt peittämään koko varren pituutta alleen.

- Tää on ihan mieletön, ihan mielettömän iso mulkku..

- Onhan se ihan mukavaksi kasvanut joo, taidan olla aika onnellinen siitä kohtaa, mies hymyili.

- No olet todella.. tuntuu hyvältä pelkkä koskeminenkin.

- Koska ihan vapaasti vaan.. äläkä säkään ujostele, näyttäähän toi sunkin munas tykkäävän..

Vaistomaisesti oikea käteni hakeutui omalle varrelleni, vasemman ollessa uuden tuttavuuteni haaroissa. Hieroin kahta kyrpää samaan aikaan, toista jonka ympäri piti kurotella, ja toista joka tuntui huomattavasti tutummalta ja valitettavasti myös aika paljon pienemmältä. Tunne oli uskomattoman hyvä. Kuuma ja samettinen jättipamppu kädessä hieroin itseäni, ja huomasin nauttivani tilanteesta suunnattomasti.

Naapurini istui lauteilla silmät ummessa ja huulet raollaan, välillä huokaillen ja välillä melkeinpä huohottaen. Siirryin aivan miehen viereen istumaan, ja nostin toisen jalkani lauteen reunalle. Jatkoin kaksikätistä runkkaustani silmät kiinni. Paksu pamppu sykki kädessäni, ja oma seisokkini sen kuin kiihtyi. Mies huokaili, ja tunsin kuinka hän laski kätensä kohotetulle polvelleni. Jatkoin kiusoittelevaa runkkausta välillä hidastaen ja välillä kiihdyttäen, kun huomasin hänen kätensä valuvan pikkuhiljaa reiteni sivua pitkin kohti pakaraani. Sormi eksyi reiälleni, ja tunsin kuinka kyrpäni kovettui äärimmilleen.

- Kaipaiskohan tämä jotain huomiota? mies kysyi ovela ilme kasvoillaan.

- Joo.. kyllä se varmaan kaipais.. huohotin hämilläni ja nolostuneena.

Mies nosti sormensa huulilleen ja nuolaisi sen märäksi. Suusta sormi siirtyi suoraan reiälleni, ja ihmetyksekseni upposi hyvin vaivattomasti sisään. Tunne oli mahtava, meinasin laueta siihen paikkaan.

- Äläs nyt, otetaan ihan rauhallisesti, mies rauhoitteli.

- Joo.. tuntuu vaan niin hyvältä..

- Ai? Kaipaiskohan se jotain muutakin sitten?

- Emmä tiedä.. ehkä..?

- Kokeillaan.

Mies suorastaan hyppäsi alas lauteilta ja poistui pesuhuoneeseen. Jäin istumaan hölmistyneenä lauteille jalat levällään ja kulli pystyssä. Saunakaverini kuitenkin palasi ennen kuin ehdin kunnolla edes toipua hämmennyksestäni.

- Tää saippua vois vähän jeesata, jos haluat kokeilla?

- Joo, kokeillaan vaan.

Nousin ylös ja astuin miestä vastaan, mutta hän tarttui minua lanteilta ja käänsi minut ympäri.

- Nojaa noihin lauteisiin.

Laskeuduin vähän alemmas ja tuin itseäni käsillä lauteisiin. Takanani alettiin laskea suihkusaippuaa ensin pakaroideni väliin, ja sen jälkeen pakaroideni väliä satunnaisesti hipovaan kovaan kyrpään. Kurkotin kädelläni taakse, ja sain pampun käteeni. Se paineli itseään vaativasti reikääni vasten. Liu'utin keskisormeni reikääni tekemään tuolle jätille vähän tilaa. Toinenkin sormi painui reikääni, ja vieressä oleva turvonnut nuppi hieroi kiihtyneenä pakaroideni väliä.

Lipsautin sormet ulos reiästäni, ja tartuin kärsimättömään patukkaan takanani. Ohjasin sitä sisääni, ja haukoin henkeäni kun se alkoi tehdä tilaa itselleen lihani antaessa hitaasti periksi. Onkaloni venyi vähän kerrassaan, ja lopulta helpotuksekseni huomasin että paksu terska oli liukunut sisääni. Takanani puskeva hahmo pysäytti liikkeensä hetkeksi ja antoi minulle aikaa hengittää. Tunnustelin reikäni venyneitä reunoja sormillani ja huohotin nussittuna.

Tarrasin kaluuni ja aloin runkkaamaan sitä nautinnon kasvaessa entisestään. Parru suolessani alkoi hiljalleen liukua syvemmälle sisääni, ja varovasti puskin perseelläni sitä vasten, anoen sitä ottamaan minut syvemmältä.

Jättikyrpä alkoi soutaa sisälläni vauhdikkaammin, ja sai minut huohottamaan kiimoissani. Runkkasin omaa seisokkiani ja tunsin kuinka panijani tarttui minua lanteilta ja antoi kyrpänsä työntyä uudestaan ja uudestaan sisääni. Mies huokaili:

- Vittu kun tuntuu hyvältä.. sulla on vitun tiukka perse.. hyvä perse.. kohta tulee..

- Anna tulla vaan, nussi kunnolla..

Tunsin kourien puristuvan lantioni ympärille, kun paksu patukka puski itsensä pohjaan asti, ja alkoi pumppaamaan kuumaa lastiaan sisääni. Nussijani kurkusta purkautui nautinnosta kertovia murahduksia, ja tunsin kyrvän värähtelevän sisälläni. Se oli liikaa myös omalle kiimalleni, ja kourassani puristuksissa olevasta kalustani lensi valkoinen kaari lauteille.

- Ohoh, tuli sotkua.. huh, huokailin.

- Vittu että tuntui hyvältä, mies kiitteli.

- Kiitoksia itselles vaan..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute