Herkku-puhelin
Aatamin lenkkisauna
Aatami

Olimme Mirjan kanssa olleet yhdessä jo kymmenen vuotta ja meillä meni ihan hyvin. Mirja on pienehkö sievä ruskeaverikkö, jolla on kiinteät C-kupin rinnat ja erittäin kiinteät reidet ja herkullinen peppu. Kun penikseni on keskimittaa pidempi ja paksumpi, olen vieraillut pepussa vain harvoin, koska liikkuminen siellä ei oikein onnistu kipua tuottamatta. Kuitenkin ajattelin , että pieni piristysruiske seksielämässä ei olisi pahitteeksi. Samassa talossa asui eräs sinkku, Liisa, jonka kanssa Mirja kävi silloin tällöin matkoilla ollessani kävelylenkillä. Liisa oli vaaleaverikkö ja hieman pyöreämpi varsinkin pepusta ja hänellä oli mahtavat rinnat. Hän oli kertonut Mirjalle, että jos ei onnistu rintaliivien valinnassa täysin kohdalleen, hänen hartioitaan särkee rintojen painosta. Päättelin, että kuppikoko täytyy olla D tai DD.

Ehdotin Mirjalle, että voisimme käydä kyllä joskus kolmistaankin saunalenkillä ja mahdollisesti jatkaa iltaa yhdessä sen jälkeenkin. Meillä oli asunnossa sauna, mutta Liisalla ei, vaan hänellä oli saunavuoro talon saunasta.Kun Liisa sitten seuraavan kerran kysyi Mirjalta, milloin miehesi on poissa ja menemme lenkille, vastasi Liisa, että torstaina. Olimme sopineet, että torstaina minun matkani "peruuntuu " viime tipassa ja ilmestyn lenkille mukaan. Niinpä torstai-iltana Liisan hämmästyttyä Mirja osasi antaa hyvän selityksen ja lähdimme kävelylenkille. Koska oli kesä, molemmat naiset olivat pukeutuneet kevyesti ja ymmärrätte varmaan, että minä halusin kulkea aina perässä. Menimme senverran hiljaisia teitä pitkin, että saatoin johdatella keskustelua

intiimimpään suuntaan. Kun olin päättänyt ottaa selville, oliko Liisa oikea vaaleaverikkö, niin kerroin klassisen jutun vaaleaverikkömyyjästä, joka kirjakaupassa kiipesi portaille hakemaan kirjaa ylähyllyltä. Kun asiakas ei malttanut olla kurkistamatta hameen alle, sanoi kirjakaupan neiti:" Herra ei taidakaan olla mikään gentlemanni!" Johon asiakas:" Eikä neiti mikään vaaleaverikkö!". Liisa naureksi jutulle, eikä loukkaantunut. Tiesin yhden oikopolun, joka meni puron ylitse kiviä myöten. Ehdotin oikaisua ja naiset suostuivat. Puron ylityksessä sain tekosyyn auttaa myös Liisan yli liukkaiden kivien ja huomasin, ettei hän tullut hämilleen, kun annoin käteni osua vahingossa hänen vyötäisilleen ja lantiolleen. Juttelimme loppumatkan myös kevyitä aiheita ja kun

tulimme kotitalomme kohdalle, sanoin, että jos sauna kelpaa, meille sopii tulla. Olimme pistäneet saunan lämpiämään etukäteen ja kun Liisa hieman vastusteli, pyysi Mirja Liisaa hakemaan kotoa kuivat vaatteet ja tulemaan saunaan ja kahville sen jälkeen. Niin Liisa sitten tekikin. Ennenkuin Liisa palasi, sanoin Mirjalle, että eiköhän katsota täydin estottomasti, mitä ilta tuo tullessaan ja vakuutin, ettei minulla ole mitään vakavampia aikomuksia Liisan suhteen. Menin keittiöön pistämään kahvia ja siideriä kuntoon sillä aikaa kun naiset menivät saunaan. Huikkasin vain, että tulen pesemään tarvittaessa selät.

Olin sopinut, että Mirja tulee niin nopeasti suihkuun ettei Liisa ehdi reagoida. Niinpä riisuin itseni valmiiksi ja kun kuulin saunan oven avautuvan menin heti pesuhuoneeseen ja aloin pestä Mirjaa. Nautiskelen usein pesemällä hänet paljain käsin saippualla. Hänellä on niin ihana, kiinteä ja kurvikas naisen vartalo, että pelkkä liukas saippuaisin käsin sively saa penikseni nousemaan. Ja kovaksi se tulee, kun Mirja avaa jalkansa ja pesen häpyhuulet apteekista saatavalla puhdistusnesteellä. Suuseksi on sen jälkeen estotonta. Liisa ei kehdannut tulla lauteilta, mutta mepä menimmekin Mirjan kanssa sinne. Liisa tietenkin näki kaluni juhlakunnossa ja pujahti pesuhuoneeseen. Annoin hänen valella vähän aikaa itseään suihkussa ennen kuin huusin, että pesupalvelu koskee myös häntä. Tökkäsin sormella Mirjaa, joka huusi, että hän antaa luvan. Niinpä en kuunnellut vastausta, vaan palasin pesuhuoneeseen. Saippuoin käteni ja menin suihkuverhon sisään. Liisa oli selin ja siellä tuli hieman ahdasta kun kaluni jökötti kovana, mutta onnistuin aloittamaan pesun. Kyyristyin ja pesin ensin jalat, sitten kädet ja tulin niskasta selkää pitkin alaspäin. Liisa oli melkoisesti rehevämpi kuin Mirja ja peppu oli rasvainen ja leveä.

Käänsin hänet ympäri ja aloitin saippuoinnin kaulasta. Hänen rintansa olivat mahtavat, mutta toki riippuvat. Eihän sellainen massa voi pysyäkään ylhäällä omin voimin. Vyötärö oli hoikka ja häpykarvoitus tummaa. Olen ajanut Mirjan häpykarvoituksen pikku kolmioksi, mutta Liisan karvoitus oli runsasta ja rehotti valtoimenaan joka puolella. Niinpä pisti käteeni pesunestettä ja työnsin käteni karvamättään keskelle. Liisa oli jo niin kuumissaan, että tunsin kosteuden valuvan sormilleni. Levitin hänen reisiään ja pesin häpyhuulet tosi kunnolla. Lopuksi pisti pienen tipan nestettä sormilleni, pesin peräaukon tienoon ja työnsin keskisormeni hänen peräaukkoonsa. Liisa kiemurteli nautinnosta. Hän ei uskaltanut sanoa koko aikana sanaakaan, ettei olisi paljastanut Mirjalle nauttivansa käsittelystäni. Kun olin lopettanut, annoin pesunestepullon hänelle ja osoitin kaluani.

Hän ymmärsi yskän ja levitti pesunestettä käsiinsä ja kyykistyi pesemään penistäni. Koska penis näyttää isommalta karvattomana, olen ajanut karvat siitä kokonaan pois. Ja hygieniakin on parempi seksissä. Jotta pesu ei olisi kestänyt liian kauan, osoitin sormellani löylyhuonetta ja Liisa päästi kaluni pestynä. Menimme löylyyn, jossa Mirja olikin jo melkein ylikypsä odoteltuaan meidän pääsevän pesutouhuissa loppuun. Liisa ei kehdannut olla kauaa löylyissä kahden kanssani vaan meni loppupesulle Mirjan seuraan ja tytöt häipyivät yhdessä saunasta. He pistivät alusvaatteet ja kevyet, lyhyet kesämekot päälleen ja alkoivat juoda siideriä. Minä löylyttelin kunnolla ja liityin heidän seuraansa vasta kun kuulin, että he olivat keittiössä.

Pistin jalkaani ohuet shortsit, muuten olin paljasihoinen. Joimme keittiössä siideriä ja kahvit ja menimme sitten olohuoneeseen. Naisilla oli jo kolmas pullo menossa, mutta minulla vasta ensimmäinen. Olin varannut tanskalaisen seksivideon katsottavaksi. Se on puolitaiteellinen, mutta lopussa on viisitoista minuuttia suoraa toimintaa. Tiesin Mirjan kanssa videon katseltuani, että tällainen tehoaa naisiin. Tiesin, että seuraavan puolentoista tunnin aikana tapahtuu jotain, tai sitten ei.

Kun olimme juoneet ja katselleet muutaman minuutin, menin Mirjan kylkeen, suukottelin häntä ja aloin hyväillä hänen vartaloaan. Liisa sanoi, että hänen on aika lähteä, mutta sanoin, että älä nyt säikähdä vaan jää katsomaan filmi loppuun. Mirja myötäili minua ja niin Liisa jäi. Kun riisuin Mirjalta puseron, Liisa sanoi uudestaan, että nyt hänen on soveliasta poistua ja jättää meidät omaan rauhaan. Vakuutimme molemmat, ettei hän häiritse meitä vaan päivastoin, pidämme sitä hiukan jännittävänä kun hän on paikalla. Liisa oli katsellut filmin tapahtumia ja oli selvästi kiihottunut ja kuumissaan. Keksin, että voisimme kaikki heittää vaatteet pois. Liisa sanoi, ettei nyt sentään. Keksin, että tehdään se lakanoiden suojassa. Pysäytimme videon ja haimme kaksi lakanaa.

Nousimme seisomaan ja pistimme toisen lakanan selkäpuolellemme ja toisen vatsapuolellemme ja hartioilta hakaneuloilla kiinni. Minä menin keskelle. Lakanoiden suojassa naiset riisuivat mekkonsa ja minä otin itseni alasti. Istuuduimme riviin sohvalle ja pistimme videon taas pyörimään. Juominen oli hankalaa, mutta sainhan aina rakosista katsella ihania naisvartaloita. Riisuin lakanoiden suojassa Mirjalta, joka oli oikella puolellani, ensin rintaliivit ja sitten pikkupöksyt. Mirja levitti reitensä ja niin pääsin oikealla kädellä hyväilemään hänen häpyään ja vasemmalla hänen kiinteitä rintojaan. Mirjan nännit kovenevat ja paisuvat ihanasti kiihotettaessa ja niitä on ihana imeä ja nuoleskella ja pitää sormissa.

Mirjan kädet askartelivat kaluni kimpussa. Hän tietää, että maltti on valttia, eikä esinahkaa

kannata liikaa vedellä ees-taas, ettei lasti lähde liikkeelle liian aikaisin. Huomasin, että Liisan hengitys kiihtyi ja hän ujutti vasemman kätensä housujensa sisään.Oikeallaan hän siveli reittäni, kun ei uskaltanut pidemmälle. Kun videolla tuli kuuma yhdyntäkohtaus, siirsin oikean käteni Mirjan syliin ja vasemman pujotin Liisan pikkuhousuihin. Tunsin kuinka naiset alkoivat kiemurrella kuumissaan ja he voihkivat nautinnosta. Pyysin naisia menemään lattialle eteeni kontalleen ja he pujottautuivat lakanan päänreiästä irti ja kun he olivat asettuneet eteeni, heitin lakanan takaisin heidän selkiensä päälle. Liisa riisui pikkupöksyt pois, kun olin vetänyt ne ensin pepun ylitse pois.

Laskeuduin itse polvilleni Mirjan taakse ja hän ohjasi kädellään kaluni sisäänsä. Oikealla kädelläni hyväilin Mirjan klitorista etu- ja takakautta ja työnsin vasemman käden etu- ja keskisormen Liisan emättimeen. Kun peukaloni hiveli Liisan pepunreikää, annoin sen liukua hitaasti sisään. Tunsin, kuinka Liisan peppu suorastaan imi peukalon syvälle sisään. Liisa alkoi pyörittää pyllyään samalla kun hän siveli toisella kädellään häpykieltään. Mirja liikkui edes-taas kaluani puristellen ja oikea käteni pyöritti hänen häpykieltään. Kuulimme Liisan huohottavan ja sitten vaikertavan ja tunsin, kuinka hän sai orgasmin. Heti senjälkeen minulla alkoi kalu koveta ja tunsin, kuinka Mirjan häpy sykki ympärilläni ja laukesimme molemmat yhtä aikaa. Sperma suihkusi ja suihkusi syvälle Mirjan kohtua vasten. Mirja osaa kyllä imeä miehestä jokaisen tipan ja ihanalla tavalla.

Olimme yhtenä vyyhtenä toistemme sylissä lakanoihin sotkeutuneina. Kun aloimme toipua, nostin lakanan päänreiästä ylitseni ja menimme kaikki kolme pesulle. Pestyämme hain lisää siideriä ja menimme takaisin sohvalle. Levitimme lakanan allemme ja jatkoimme videon katselua. Hetken kuluttua Mirja tarttui elimeeni ja pyysi Liisaa tekemään samoin. Toinen puristeli kiveksiäni ja toinen siittimen vartta. Kaluni alkoi taas herätä henkiin."Kyllä tämä vielä eloon saadaan" sanoi Mirja ja laskeutui eteeni ja alkoi hyväillä terskan päätä huulillaan. Liisa otti siittimen varresta kiinni ja veteli esinahkaa ylös-alas. Ja heräsihän se henkiin. Minä meni maahan selälleni ja imeskelin 69-asennossa Mirjan häpyhuulia ja nuolin klitorista, minkä parhaiten pystyin. Liisa kääntyi nelinkontin myös niin, että pystyin sormeilemaan hänen häpyään. Sitten sanoin, että aloitetaan, mutta että nyt on Liisan vuoro saada peniksestä. Kun Mirja vastusteli, sanoin, että tarkoitin tietenkin Liisan peppua.

Videolla alkoi juuri silloin kuuma rakastelukohtaus. Naiset menivät nelinkontin, minä pistin kondomin elimeeni ja otin rasvapurkin alkaen rasvata Liisan pepunreikää. Pistin ensin yhden sormen sisään, sitten peukalon ja lopuksi kaksi sormea. Mirja hyväili itseään katsellen videon kuumaa rakastelukohtausta. Pistin lakanan päälleni, heitin sen naisten selkien päälle ja asetuin nyt Liisan taakse. Oikealla kädelläni hyväilin Mirjan ihanankokoista pyllyä ja poskien välissä olevia häpyhuulia ja häpykieltä. Työnsin keskisormeni Mirjan emättimeen ja aloin hyväillä g-pistettä. Liisa otti kaluni käteensä ja lakanan suojassa pisti sen yllätyksekseni emättimeensä. Hyvältähän se tuntui, vaikka se ei ollutkaan niin tiukka ja poimuinen kuin Mirjalla. Tai sitten kondomi esti minua tuntemasta kaikkia ihania poimuja.

Työntelin hitaasti suuaukolta pohjaan asti ja Liisa huokaili nautinnosta. "Minä haluaisin hyväillä häpykieltäsi" sanoi Mirja Liisalle ja minun tuli kiire vetää kaluni ulos. Liisa tarttui kalustani kiinni ja ohjasi nyt sen pepunreiälleen. Se oli tiukka, mutta sain sen juuri ja juuri työnnetyksi sisään. Mirja meni selälleen ja pisti oikean kätensä Liisan hävyn päälle ja alkoi hyvillä isoja ja pieniä häpyhuulia sekä häpykieltä. Kun hän välillä pisti pari sormeaan sisään, tunsin ne peräaukon kautta. Liisa alkoi voihkia nautinnosta ja tunsin, kuinka hänen peräaukkonsa alkoi supistella siittimeni ympärillä. Oikean käden sormeni ympärillä tunsin sykintää ja tiesin, että Mirjallakin alkaa orgasmi ja kaikki nämä tuntemukset saivat kaluni äkkiä kovenemaan niin, että sperma alkoi virrata kondomiin. Elimeni sykki niin kovaotteisesti, että Liisan pepunreikä tuskin olisi sietänyt enempää, vaikka kaluni ei syvällä ollutkaan.

Mirja kertoi myöhemmin, että hän tunsi sormillaan Liisan emättimen kautta siittimeni sykinnän. Vedin kaluni ulos ja vaivuin naisten kanssa samaan kasaan toisiamme käsillämme hyväillen. Hetken päästä menimme taas suihkuun ja puimme kevyesti yllemme ja joimme juomamme loppuun. Liisa kertoi menevänsä yksiöönsä yöpuulle ja me jäimme Mirjan kanssa juttelemaan kokemastamme ennen yöpuulle menoa. Oman suhteemme kannalta ajattelimme antaa ajan kulua ennenkuin päätämme, kutsummeko Liisan kanssamme saunaan toisenkin kerran. Kyllä Mirjan kanssa se tavallinen reikä on yliveto enkä kaipaa siinä suhteessa muita, mutta myönnettäköön että kaipaan Liisan peppua.

Mutta en tiedä hyväksyykö Liisa pelkän peppusuhteen ja toisaalta tulisiko Mirja liian mustasukkaiseksi peppusuhteestani Liisaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute