Herkku-puhelin
Hanne
basisti

Tutustuin Hanneen, tähän kummalliseen ja hyvin mielenkiintoiseen ystävääni varsinaista tarinaani edeltävänä syksynä eräällä rokkikeikalla, jota kumpaakin olimme menneet katsomaan. Aloimme jutella keikan jälkeen keikkapaikan pihalla, kun Hanne tuli viereeni ja pummasi minulta tupakan omalla omaperäisellä ja impulsiivisella tavallaan. Juttelimme pian kuin vanhat tutut elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta, tietenkin muutaman tuopin aiheuttaman päihtymyksen siivittämänä. Hanne ei ollut perinteisellä tavalla kaunis, vaikkakin kieltämättä omalla tavallaan nätti. Hän oli myös aivan liian laiha minun naismakuuni - siis liian vähän lihaa luun päällä, mutta silti jokin Hannen ominaisuus viehätti minua. Ehkä pitkät tummat hiukset, ehkä yhteinen musiikkimaku. Olipa Hanne käynyt pari kertaa katsomassa bändiäni keikalla. ”Ihan hyvää musaa, ja mulla on semmonen olo että teistä vois tulla vielä joskus jotain”, Hanne nauroi ja pummasi toisen tupakan. Oliko kehuminen vain tapa saada lisää tupakkaa, mene ja tiedä. Satuimme asumaan samalla suunnalla, joten kävelimme keikkapaikalta, kumpikin omaan kotiinsa.

Sen illan jälkeen törmäsimme usein toisiimme, joko sattumalta tai toisen kysyessä toista kaljalle tai kahville. Kävimme myös toistemme luona kylässä kuuntelemassa toisen levyvarastoja ja juttelemassa. Hannesta tuli kuukausien aikana hyvä ystäväni, joka tiesi minusta enemmän kuin kukaan muu. Tai no, yleensä en suuremmin saanut Hannen puheripulin välissä paljonkaan suunvuoroa, mutta Hanne ei pistänyt sitä koskaan pahakseen. Hannen oudot jutut ja sattumukset naurattivat, välillä melkein itkettivät, mutta joka tapauksessa tälle naiselle oli tapahtunut vasta vähän yli paristakymmenestä vuodesta huolimatta paljon enemmän kuin monelle minunlaiselleni suht tavalliselle kolmikymppiselle.

Hanne oli impulsiivinen nainen ja yleensä ollessamme ulkona tai toistemme luona kylässä teimme kaikenlaisia hulluja asioita, joita päähämme vain putkahti. Kiipesimme kaupungin korkeimman talon katolle juomaan pussikaljaa, kävimme kuokkimassa isoissa häissä, kaikkea mitä vain mieleen putkahti. Meitä ei haitannut edes toistemme alastomuus, vaan saunoimme ilman vaatteita ja joskus jopa nukuimme samassa sängyssä melkein alasti – Hannella päällään vain ohut alusasu ja minulla alushousut. Tästä huolimatta välillämme ei ollut koskaan mitään seksuaalista, mitä nyt pientä viatonta kiusoittelua lukuun ottamatta. Seksi oli ainoa Hannen Akilleen kantapää, sillä hänellä ei ollut paljonkaan kokemusta seksistä, ja ne vähätkin kokemukset olivat kuulemma “helvetin huonoja tapauksia”, käytännössä umpihumalaisen Hannen hyväksi käyttämistä bileiden jälkeen. Joskus humalassa Hanne sanoi, ettei edes tiennyt, halusiko enää koskaan seksiä, jos kaikki seksi olisi niin huonoa. Minä tokaisin yleensä takaisin: “Kyllä se siitä, kun löydät vaan sopivan miehen...”

Välillä kysyin itseltäni, olisiko minulla mitään tunteita Hannea kohtaan, mutta en osannut vastata itselleni. Tulkitsin tunteeni ja meidän välisen suhteemme niin, että Hanne oli minulle kuin siskoni, jota minulla ei ollut koskaan ollut. Kaverimme silti ihmettelivät meitä ja tekemisiämme ja nimittivät meitä leikkisästi ”aviopariksi”. Vaikka minäkin joskus nimitin Hannea isossa joukossa vaimoksi, ei minulla ei tullut koskaan vakavasti mieleen, että voisin sellaisen villikissan kanssa viettää loppuelämäni. Joka tapauksessa yhdessä ollessamme elimme kuten Hanne aina - hetki kerrallaan ottaen kaikki irti juuri siitä hetkestä.

Eräs kuuma elokuinen päivä oli heräämisestäni asti kummallinen ja muutti kaiken. Oli Hannen vuoro tulla kyläilemään luokseni. Jostain syystä minua panetti jo herätessäni aivan kauheasti. Kylmän, pitkän suihkun jälkeen lähdin kohti kauppaa. Tuntui, että koko kauppakeskus oli täynnä niukasti pukeutuneita, seksikkäitä naisia. Varsinkin yksi nuori neitonen kiihotti minua kovasti. Hän oli edelläni kassajonossa ja hänellä oli täydellisen pyöreä perse minihameessaan. Voi pojat, jos olisin saanut hänet jotenkin mukaani, hänen kanssaan olisin viettänyt kuuman päivän, illan ja yön. Heräsin fantasiastani kassaneidin tokaistessa “kakskyt ja viistoista”. Olin niin ajatuksissani, että maksettuani melkein unohdin kokonaan pakata ostokseni mukaan.

Hanne saapui neljän jälkeen ja minä olin vieläkin ihan kiimassa. Joimme illan aikana muutaman oluen, kuuntelimme musiikkia ja tanssimme pari biisiä yhdessä keskellä olohuoneen lattiaa päällämme pelkät ilta-asut, minulla pelkästään yöasuni housut. Hannen läheisyys, ääni ja tuoksu kiihotti minua tanssiessamme ja kyrpäni heräsikin yöhousuissani jälleen kovaksi sekunnissa. Hanne huomasi sen, nauroi, laski impulsiiviseen tapaansa housuni nauraen nilkkoihini ja ihasteli: ”Ohhoh, noin komeako se on kovana? Hyi tuhmaa miestä! Minäpä otan tämän yömekon pois niin onpa ainakin tasa-arvoinen olo...” Ja pian tanssimme alastomana, iho ihoa vasten lattialla Guns N’Rosesin November Rainia. Minä ihmettelin jonkin aikaa Hannen käytöstä, mutta olin jo tottunut siihen, että kaikki oli mahdollista, kun kyseessä oli Hanne. Emme suudelleet, katselimme vain tanssin aikana välillä toisiamme ja hymyilimme viattomasti niin kuin vain kaksi hyvää ystävää voivat hymyillä toisilleen - tanssiessaan alasti, niinhän kaikki hyvät ystävät tekevät. Ainakin me teimme. Muutaman oluen ja tanssin jälkeen nukahdimme sylikkäin olohuoneeseen levitetylle vuodesohvalle.

Heräsimme aamulla lusikka-asennosta, Hanne sylissäni, ja aamuseisokkini lähes automaattisesti sojotti kohti Hannen pillua. Tai itse asiassa terskani hieroi Hannen posliinipillua. Hanne heräsi hymyillen, nauroi: ”Ahaa, tuhma poika ja komea kyrpä taas vauhdissa? Ei kai vaan paneta?” ja kääntyi minuun päin. ”Hei, mä oon vaan mies ja sä alaston nainen kiinni mun ihossani, vähemmästäkin panettaa”, kuittailin takaisin. ”No kokeile nyt edes hetken verran mun tissejä niin tiedät mitä menetät”, Hanne hihkui. Minä en uskaltanut enkä osannut sanoa mitään, joten Hanne tarrasi ranteestani ja vei käteni kiinni rintaansa. Pehmeän ja pienen rinnan pieni nänni nöpötti kovana. ”Noh, miltä naisen tissi tuntuu pitkästä aikaa?” Hanne kysyi muka viattomalla teinitytön äänellä ja jatkoi heti: ”Ei tarvi sanoa mitään, tuo sun kyrpä puhuu sun puolestaan.” Minulla oli ristiriitainen olo – halusin hyvää ystävääni enemmän kuin mitään muuta ja silti sisäinen ääneni kajahteli päässäni: ”Ei tässä ole mitään järkeä, juokse äkkiä karkuun!”

Hanne tarttui kyrpääni kiinni, runkkasi sitä hetken ja sanoi: ”Tää onki aikamoinen epeli tää kyrpä, tykkään..” Hannen käsi tuntui ihanalta, kuin enkeli käsi olisi silittänyt kaluani saaden sisimpäni kiehumaan. Minä rykäisin, mietin hetken sanojani ja tokaisin viimein tuijottaen Hannen tummansinisiä silmiä: ”Ootko nyt aivan varma että haluat tätä? Tää voi muuttaa kaiken meidän välillä.. Meillä kun on ollu niin mukavaa.” Hanne oli miettivän näköinen kaksi sekuntia, nousi päälleni, suuteli minua ja sanoi sitten huokaisten: ”Juu, tää tuntuu viimein just oikeelta, kadutaan sitten myöhemmin jos tuntuu siltä..” Minä nauroin ja mumisin, olin aivan liian kiimainen kieltäytyäkseni. Kyrpäni varsi hieroi poikittain Hannen pillua ja me kumpikin huokailimme kiimassa.

Kaadoin Hannen selälleen ja nousin Hannen päälle. Hanne levitti reitensä ja kyrpäni osui hänen pillunsa huulille. Vaihdoimme viimein ensimmäisen suudelmamme, joka kesti pitkään. Yritin samalla saada kyrpääni Hannen sisälle, mikä ei ollutkaan helppoa, vaikka Hanne olikin aivan märkä. Hannen pillu oli nimittäin tiukempi kuin mikään koskaan kokemani pillu. Samalla huomasin ensimmäistä kertaa koskaan Hannen kasvoilla säikähtäneen ilmeen. Hän kuiskasi korvaani: “Oothan sitten varovainen, muistat varmaan mun karmeat seksikokemukset”. Minä lopetin hetkeksi lantioni liikkeen, katselin syvälle Hannen silmiin, suutelin korvaa, kaulaa ja suuta ja vastasin: “Totta kai”.

Sentti sentiltä, hitaasti, upposin syvälle Hannen sisälle. Hanne inisi, vikisi, huokaili, tarttui selkääni tiukasti ja yritti rentoutua. Minä tartuin Hannen ranteista kiinni ja suutelin saadessani kyrpäni viimein pillun pohjaan asti. Aloitin hitaan rytmin lantioillani, johon Hanne vastasi. Hannen pillu puristi kyrpääni ihanasti. Painoin poskeni Hannen poskea vasten ja kiihdytin tahtia. Hanne nautti kyrvästäni inisten ja nuoli korvaani. Kiristin tahtia eikä kestänyt kauaakaan, kun tunsin jo palleissani orgasmin lähenevän. Yritin pidätellä sitä kaikin voimin, mutta ei auttanut, vaan päästin viikon spermat Hannen tiukkaan pilluun silmieni samalla pimetessä ja selkäni kouristellessa. Se oli ylivoimaisesti elämäni paras orgasmi, vaikkakin lyhyt.

“Sä et sitten kestäny kauaa mun tiukkaa pikkupillua, köyrijämestari”, Hanne kihersi korvaani ja jatkoi: “Jatketaanko nyt vai heti? Mä hädin tuskin lämpesin. Tuntu kyllä paremmalta kuin koskaan..” “Oota, mun jalat ei vielä kestä, käydään ekaks suihkussa, jooko?”, huokasin yrittäessäni toipua ekstaasistani. Kierin selälleni ja Hanne nousi polvilleen päälleni. “Ohhoh, sulla oli kyllä aikamoinen määrä spermaa varastossa, nyt jo valuu sun päälle”, hän kihersi ja jatkoi: “Tuu mun kans suihkuun, kohta saat nussia mua joka asennosta”. Hanne otti kädestäni ja lähdimme suihkuun.

Suutelimme kuuman veden ja käsiemme samalla hyväillessämme vartaloitamme. Näin Hannen kasvoilla taas vakavan ilmeen ja pian hän huokasi minulle kysyen: “Ethän sä kadu tätä? Eihän tämä vaikuta mitenkään meihin kahteen?” Mitäpä juuri pillua saanut mies voi vastata niin vakaviin kysymyksiin kuin: “No en kadu eikä vaikuta tietenkään, tämähän on ihanaa ja niin säkin..” Minä tiesin sillä hetkellä, että asiat tulisivat kuitenkin muuttumaan ennemmin tai myöhemmin, eivätkä ainakaan parempaan suuntaan.

Suudeltuamme pitkään suihkussa ja pestyämme toisemme joka puolelta palasimme makaamaan vuodesohvalle. Minä ihmettelin tilannetta ja oloani. Hanne kääntyi hetken päästä ihan minuun kiinni, suuteli pitkään minua ja sanoi viimein: “Mä en yleensä suunnittele mitään, niinku tiedät, mutta tätä mä oon halunnu jo jonki aikaa..” Minä vastasin heti nauraen: “Ahaa, en kyllä osannut arvata edes susta”. Hanne pudotti pyyhkeen päältään, nousi polvilleen, aukaisi pyyhkeeni ja otti kyrpäni suuhun. “Nyt on viimein vuoro maistaa tätä ihanaa kapistusta”, hän myhäili runkaten ja imien kovaa kaluani. Hannen märät, pitkät hiukset kutittivat reisiäni ja vatsaani, mutta se kiihotti minua vain entisestään. Hieroin toisella kädelläni Hannen pillua työntäen sormen hänen sisäänsä. Ihana kiiman haju levisi entisestään hänen märästä pillustaan ja minä anelin kyrpä kovana Hannelta: “Tuu mun päälle, ratsasta mulla niin kovaa kuin osaat”. Hanne nosti päätään, siirsi hiuksensa silmiltään ja virnuili. Tiesin, että hän piti kaikista eniten juuri ratsastuksesta, joten häntä ei tarvinnut käskeä kahdesti.

Hanne nousi polvilleen päälleni selkä minuun päin, nosti lantiotaan lantioni päälle, otti kyrvästäni kiinni ja alkoi upottaa kyrpääni hitaasti sisäänsä. “Mä rakastan tätä asentoa yli kaiken.. Yritä nyt kestää vähän pitempään kuin aiemmin”, Hanne huokaili saadessaan kyrpäni hitaasti syvemmälle ja syvemmälle tiukkaan, märkään pikkupilluunsa. Tartuin kiinni Hannen lanteista ja sanoin tiukasti: “Juu, totta kai kestän pitempään, vaikka sun pillu onkin ihanan tiukka”. “On se, ja sun kyrpä... Melkein liiankin iso.. No ei vaineskaan, uuh, just sopiva..” Hanne voihki saatuaan kyrpäni syvälle pilluunsa ja aloitettuaan hitaan ratsastuksen. Hannen märät hiukset painuivat hänen selkäänsä vasten ja liehuivat hitaasti Hannen ratsastuksen tahdissa. Näin samalla, miten kyrpäni upposi uudelleen ja uudelleen Hennan pilluun, ja se näky kiihotti minua entisestään. Henna kiristi tahtia ja ähisi: “Mä tuun.. Tässä.. Asennossa.. Aina.. Kohta.. Nyt..” Hanne tärisi ja melkein kiljui orgasminsa kynsissä.

Hanne nousi polvilleen ja nauroi: “Huh.. Paras orgasmi ikinä. Tuu nyt ja pane mua kunnolla takaa, se on vielä meiltä kokematta”. Minä nousin Hannen taakse, ihailin hetken pientä ja hikistä pyllyä ja työnsin terskani sisään Hannen pilluun. Otin toisella kädelläni kiinni Hannen olkapäästä ja rupesin nussimaan häntä kuin viimeistä päivää. Huoneen täytti Hannen voihkina, minun ähinäni ja vuodesohvan narina. Tämä oli lempiasentoni ja se tuntui aivan taivaalliselta. Välillä hidastin tahdin aivan minimiin ja katsoin, kun kova kyrpäni upposi hitaasti Hannen pillun huulten väliin. Hannen kiimatuoksu oli päätähuumaava ja tiesin, että tulisin pian ja orgasmini olisi maata järisyttävä. Nostin tahtia ja kun tunsin orgasmini olevan tulossa, hidastin tahtini äärimmilleen, kunnes enää sekään ei auttanut. Kyrpäni ja pääni tuntui räjähtävän ja päästin niin ekstaattisen huudon, että se kuului varmaan pihalle asti.

Rojahdin selälleni ja Hanne viereeni. “Sä oot täydellinen rakastaja, tätä en kadu koskaan”, Hanne hymyili ja suukotti minua joka puolelle päätäni. Minä mietin hetken vastaustani ja sanoin viimein: “No se on hyvä ettet kadu”.

Keitimme kahvit ja söimme aamupalan. Minulla oli lähtö töihin iltavuoroon, joten Hannen oli lähdettävä pian kotiin siinä missä minun töihin. Koko työmatkan ajan mietin yötä ja aamua. Tiesin, että olin leikkinyt tulella ja polttanut näppini. Oli liian myöhäistä palata entiseen.

...

Tuosta yöstä on jo pari vuotta aikaa. Totta kai kaikki muuttui välillämme, sen huomasimme jo seuraavana viikonloppuna. Hanne halusi koko ajan seksiä, mutta minua ei enää kiinnostanut, vaikka vietimmekin vielä yhden yhteisen yön. En minä voinut olla sellaisen ystäväni rakastaja, jota kohtaan minulla on vain platonisia tunteita. Kävin kyllä pitkän sisäisen taistelun siitä, harrastaisinko Hannen kanssa seksiä, vaikka hänellä olisi tunteita minua kohtaan ja minulla ei häntä kohtaan. Moraalini kuitenkin voitti taistelun. Minä olisin tuntenut itseni hyväksikäyttäjäksi enkä halunnut sellaista.

Eräänä syksyisenä iltana Hanne jopa ilmestyi oveni taakse humalassa, huutaen kovaan ääneen rakastavansa minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Juttelimme sen illan ja yön ja päätimme lopulta, että meidän on parempi olla näkemättä pitkään aikaan. Hanne tosin lähetti vielä muutaman viikon viestejä minulle, mutta en halunnut vastata. Tylyä? Kyllä. Parempi meille kummallekin? Myös kyllä.

Sen jälkeen näin Hannen vain kerran oman bändini keikalla, seuraavana talvena. Näin hänet melkein eturivissä, katsellen minua välillä surullisen, välillä hymyilevän näköisenä. Kun yritin etsiä häntä keikan jälkeen, hän oli kadonnut jonnekin. Kuulin samana iltana huhuja, että Hanne olisi muuttanut naapurikaupunkiin - ja kun viime keväänä kävin katsomassa Hannen kotitalon rappukäytävää, ei hänen nimeään enää ollut asukastaulussa. Totta kai minulla on vieläkin ikävä Hannea, hänen nauruaan ja tempauksiaan. Kai kaikkien on kuitenkin joskus opittava, ettei ystävyyttä ja seksiä saa sekoittaa keskenään. Ehkä silti, ehkä joku päivä kuitenkin vielä kohtaamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute