Herkku-puhelin
Leaa 2
Rohkaisin itseni

Kirjoitin aiemmin himostani naapurin Leaan, ja nyt jatkoa.

Oli juhannusaatto kun valmistelin jo viikko aikaisemmin tekemääni juhannuksen vietto suunnitelmaa.

Taloyhtiössä on erillinen saunarakennus ja olin sopinut ottavani mökille menevien naapurieni saunavuoron, ajoitin sen tarkoituksella juuri ennen Lean saunavuoroa mikä on päivän viimeisenä.

Menin ajoissa saunomaan ja pesulle, levottomat mietteet sai kullin sojottamaan yläviistossa hieman vasemmalle kaarevana, kulli nytkähteli sydämmenlyöntien tahdissa kun seisoin suihkun alla ja ajattelin Leaa.

Kun vuoroni oli lopuillaan menin pukuhuoneeseen ja jätin oven raolleen, meillä on kaksi pukuhuonetta jolloin on joustavampaa kun saunavuoro vaihtuu eikä tarvitse kiirehtiä pois.

Kuulin kun viereisen pukuhuoneen ovi aukesi ja olin hiljaa alastomana kulli kovana, Lea oli saanut riisuttua ja näin ovenraosta kun hän lanteet keinuen asteli pesuhuoneeseen, annoin hänen mennä rauhassa odottaen tosin malttamattomana.

Hän suihkutteli ja kuulin kuinka saunan ovi kolahti kun hän meni sisään, siirryin hiljaa pesuhuoneeseen ja seisoin kasvot saunan oveen päin odottaen Leaa, kulli parka nytkähteli ja palleissa kihelmöi jännitys ja kiima.

Lea tuli pesuhuoneeseen ja säpsähti, mutta tuntiessaan minut hän tuli luokseni ja suuteli suulleni, tunsin hänen lähes polttavien rintojensa painavan minua vasten.

Sanoin hyvää juhannusta Lea olisi yhteisen juhannus salko rakentamisen aika, Lea hiveli kovaa kulliani saaden minut lähes vaipumaan polvilleni, niin puutteessa olin.

Hän ohjasi minut kullista kiinni pitäen suihkun alle ja laski päällemme vettä, käänsin hänet selin eteeni suukottelin niskaa ja hyväillen rintoja, Lea puristeli kulliani ynisten nautinnosta.

Hyväilin hänen vartaloaan kauttaaltaan ja lisäsin hänen kiihkoaan kiusoitellen hitaasti, koskettelin kevyesti ulkoisia häpyhuulia hivellen taas lanteita rintoja ja pakaroita.

otin suihkuletkun ja irrotin suulakkeen ja laitoin veden valumaan melko hiljaisella paineella osoittaen sen Lean klitorikseen, hän värähti kun vesi osui kohdalleen, pyörittelin vedellä häpyhuulilta klitorikselle antaen Lean kiihkon kasvaa.

Hän runkkasi kulliani nopeammin ja nojautui eteenpäin pitäen vesihanasta kiinni, Lea päästi otteen kullistani levitti jalkojaan ja nosti perseensä pystympään, levitin pillunhuulia ja annoin veden valua klitorikselle työntäen kulliani pilluun.

Lea oli kiihottunut ja pillu liukas, kullini luisti helposti häneen perille asti, takaapäin pääsen Lean pilluun pohjaan asti, hän onkin pyytänyt olemaan varovainen kun tulen häneen tässä asennossa.

Lea puski persettään minua vasten ja vesisuihku osui klitorikseen, hän huokaili miten ihanaa kun hän saa taas kulliani, koetin pitää itsehillintääni kun tuntui että saan orgasmin, pysäytin liikkeen ja kuiskasin etten pysty jatkamaan työntöjä, muuten laukean.

Lea värähteli ja pillu puristi kun vesisuihku lotrautteli klitorikseen osuen, laitoin veden kovemmalle kun en vieläkään uskaltanut jatkaa työntöjä, Lea voihki ja alkoi nytkyttää persettään enkä voinut enää mitään muuta kuin ottaa vastaan sen mitä tulee.

Lean pillu puristui kullin ympärille vaativasti kun hän ulvahti, ota rajusti minä saan, painoin kullia kuitenkin pitkin hitain työnnöin kunnes Lean perse vatkasi vinhasti ja hänen koko lantionpohjansa nytkähteli kun orgasmi tuli.

Annoin hänelle koko mitalla kulliani ja orgasmin ihanuus sai minut tärisemään kulli syvällä ihanassa pillussa, vesisuihku putosi jossain vaiheessa mutta se oli jo tehnyt tehtävänsä, painelin vielä syvällä pysyen kunnes tunsin kullini alkavan veltostua.

Kun kulli luisti pillusta Lea kääntyi ja istui suihkujakkaralle jalat levällään, nauroimme kun spermaa tippui pitkinä nauhoina pillusta lattialle, menin polvilleni Lean eteen ja hivelin klitorista, mutta hän huokaisi ettei kestä nyt enempää vaan on saatava rauhoittua ja nauttia orgasmin jälkeisestä hyvänolon tunteesta.

Istuin Lean viereen ja nostin hänet syliini haarat levällään, kullini lepäsi häpyhuulia vasten, suutelimme ja nautimme kun saimme olla rauhassa juhannus saunassa, sillä tiesimme ettei kukaan tule häiritsemään meitä.

Lea nojasi poski rintaani vasten ja sanoi ettei ole koskaan kokenut ihanampaa rakastelua kuin minun kanssani rakastellessa, hän kehui kuinka maltillinen olen kun annan hänen kiihottua rauhallisesti kun vanhempi nainen tarvitsee aikaa saadakseen itsensä valmiiksi yhdyntään.

Olenkin monesti nuollut Lealle orgasmeja ennen kuin olen työntynyt häneen ja siitä hän on sanonut ettei hänen miehensä koskaan osannut viedä häntä nautinnon huipulle vaikka onkin saman ikäinen kuin Lea.

Hän kertoikin luulotelleensa että nuoremmat miehet vain tyhjentävät itsensä hätäillen, yllätys ensimmäisellä rakastelukerrallamme oli ollut melkoinen kun nuolin hänelle orgasmin, mikä oli laatuaan ensimmäinen koskaan kokemansa, silloin hän oli muuttanut käsityksensä ja antautui rakasteluun vapautuneesti mutta todella kiihkeästi.

Hänen ikäisensä eivät kuulemma olleet kovin kokeneita suuseksistä, sainkin ihanan tilaisuuden opettaa hänet hyväilemään itseni räjähtäviin orgasmeihin kun kerta toisensa jälkeen hän oppi uusia asioita.

Joskus olemme sängyssä päällekkäin maaten Lea minun päälläni, hän pääsee rentoutumaan täysin kun nuolen hänet orgasmiin toki olemme tehneet kaiken yhtaikaa Lean nuollessa ja imiessä kulliani, mutta hän menee niin kiimaan ettei pysty tekemään mitään ennenkuin on saanut orgasmin ja levännyt rauhassa.

Lea ehdotti nyt saunomista yhdessä ja pyysi minut luokseen kyläilemään juhannussalkoineni, kun istuimme löylyssä hän hyväili pallejani kullini alkoikin taas kasvaa vähitellen, oli pakko mennä vilvoittelemaan kun hikeä tippui terskaan, se poltti ikävästi.

Otin suihkun ja laitoin suuttimen paikalleen peseytyen samalla, taakseni ilmaantui innokas selänpesijä joka ei tainnut olla ihan selvillä missä miehen selkä on, sillä hän veteli kaksin käsin kulliani ja vei minua nautinnon huipulle.

Lea kääntyi polvistuen eteeni nuoli terskaa kiusoittelevasti alapinnalta, tietäen ettei kestä kovin pitkään kun olen ihan vietävissä, en tiedä mitään parempaa suuseksissä kuin Lea hipaisee kielellään terskaa alapuolelta ja pyöräyttää kielen nopeasti terskan päälipuolelle.

Nyt hän oli saanut minut täysin valtaansa ja ulvahdin nautinnosta kun hän jatkoi, Lea oli tullut varsinaiseksi suuseksi spesialistiksi, kun ei ollut tyytynyt olemaan mikään kuunteluoppilas vaan teki "suulliset" harjoitteet kuuliaisesti loppuun.

Hän tiesi miten tärkeää on ettei lopeta kesken kun aikoo saada vietyä minut täyteen nautintoon, Lea imee ja nielee sperman aina viimeiseen pisaraan ja takuuvarmasti antaa sellaisen orgasmin ettei meinaa pysyä tajunta kun olen saavana osapuolena, niin nytkin kun spermaa purkautui hän pyöritti taas kieltään terskan ympäri ja nieli samalla kaiken.

Rojahdin penkille ja Lea nuoli vielä kulliani kunnes se oli veltostunut.

Siinä useat naiset teette julmasti kun lopetatte kullin hyväilyn heti kun spermaa ruiskii, jos teitä hyväillessä lopetetaan vaikka klitoriksen hyväily kun olette tulossa on melko varma että sanomista tulee, toki monet teistä hivelevät itsensä loppuun mielellään.

Juhannussalko oli nyt pestävä matkakuntoon ja menimme pesun jälkeen Lean asunnolle missä hän puki ylleen ihanat pitsiset tangat ja samaa settiä olevat rintaliivit, minun hän pyysi pukemaan ostamansa "kärsä housut" mitkä hän oli tilannut minulle yllätyslahjaksi, niissä on kullille suojapussi minka saa avattua koko matkalta vasemmalta sivulta ja pystyy rakastelemaan melko esteettä pitäen ne jalassa.

Jos jatkoa haluatte, varsinkin kiimaiset isosta kullista tykkäävät ja myös nuolemalla tyydytyksen haluavat naiset, antakaa nuorelle miehelle palautetta ja vaikka ehdotus mitä haluatte lukea.

Tuli 15-minuutin tauko, kiihotuin niin kun laitoin teille viestini että oli pakko runkata itseni orgasmiin, vessan lavuaariin meni hukkaan isohko lasti spermaa. Mitat kullissani ovat:pituus täysseisokissa 18.7cm ympärysmitta 14.6cm, terska vähän paksumpi.

Nautintoa teille kaikille kiimapillut.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute