Herkku-puhelin
Kuuman leskirouvan viettely
Gordon

Elettiin lokakuun viimeistä lauantaita keskisuuressa suomalaiskaupungissa. Lehdet olivat jo pudonneet puista ja tuuli vihmoi kaduilla. Olimme viettäneet iloista iltaa paikallisessa yökerhossa. Valomerkin jälkeen kaverini suuntasivat jatkoille, mutta päätin lähteä kohti taksitolppaa, kun naisseuraa ei ollut tarttunut mukaan. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt jo muutama viikko, joten paine puntissa oli jo kasvanut sietämättömän kovaksi. Parhaassa naimaiässä olevalle 27-vuotiaalle miehelle se tuntui jo ikuisuudelta, mutta tänä iltana paineita ei varmaan pääsisi purkamaan naisen kanssa.

Jo kaukaa näin, että jono tolpalla oli venynyt noin sadan metrin mittaiseksi. Kävelin kuitenkin jonon perälle, kun en jaksanut lähteä metsästämään taksia muualta. Muutaman minuutin jonossa norkoiltuani, huomasin edessäni yksinäisen naisen, joka silmin nähden tärisi. Naisella oli olkapäille ulottuva musta tukka, hän oli noin 175 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan hoikka. Nainen oli pukeutunut melko kevyesti mustaan hameeseen, sääriä peittivät mustat sukkahousut ja jalassa olivat korkeakorkoiset mustat saappaat. Hän oli arviolta 40-vuotias ja vaikutti harrastavan aktiivisesti liikuntaa, koska pohkeet olivat erittäin kiinteät.

Halusin avata keskustelun ja kysyin minne hän oli matkalla. Nainen kertoi olevansa menossa kotiinsa, joka sijaitsi samassa suunnassa kuin omani. Luontevasti voisimme mennä samalla taksilla. Naisen nimi oli Leena ja hän oli ollut työporukkansa illanvietossa. Hän oli myös pienessä maistissa, joten juttu luisti mukavasti. Leena nojautui vaivihkaa vasten minua valitellen kylmää oloa. Tunsin voimakkaan naisellisen tuoksun nenässäni, joka sai myös alapääni heräämään. Leena huomasi kohouman farkuissani ja alkoi hieroa peppuaan etumustani vasten. Ainoa asia mielessäni oli saada tuntea tuo kuuma nainen kokonaan.

Vihdoin taksi saapui ja menimme molemmat takapenkille. Tunsin Leenan jalan jalkaani vasten ja vein käteni hänen reidelleen. Silitin hitaasti sisäreittä ja kuulin Leenan hengityksen kiihtyvän. Hän kuiskasi korvaani, että haluaa kyrpäni pian sisäänsä. Olin jo räjähtämispisteessä, kun tuo aikuinen nainen vasta loi kiihkeitä katseita kohti kohoumaani.

Taksi kaarsi Leenan kotipihaan. Nousimme autosta ja lähdimme kulkemaan kohti ovea. Leena kertoi matkalla olevansa leski, kun hänen miehensä oli kolme vuotta aiemmin menehtynyt syöpään. Leenan lapset olivat mummolla hoidossa, joten minun ei tarvitsisi pelätä häiriötekijöitä. Leena iski silmää ja puristi minua puntista. Minun tehtäväni oli kuulemma tyydyttää leskirouvan kolmen vuoden seksinhimo. Tuo itsevarman naisen kommentti oli seksikkäintä mitä olin koskaan kuullut.

Ovi avautui ja Leena asteli määrätietoisesti kohti mustaa nahkasohvaa. Hän istuutui ja levitti jalkansa. Kävelin hänen luokseen ja ryhdyin hyväilemään jumalaisia sääriä. Tunsin kädelläni ihanat mustat saappaat ja niiden korot. Siirsin sormiani hieman ylemmäs ja kohtasin hänen pohkeensa. Matkani jatkui kohti hameen verhoamia reisiä. Siirsin helman syrjään ja nykäisin sukkahousut pois tieltä. Tunnustelin pikkuhousuja ja nuuhkaisin Leenan naisellisia tuoksuja. Hänen oli vaikea enää pysyä paikallaan.

Leena asettui selälleen sohvalle. Hieroin nenälläni pikkareiden päältä ja suolaisin niitä kielelläni. Tunsin pikkareiden kostuneen pillunesteistä. Halusin pitkittää Leenan kiimaa, joten siirryin hänen päälleen. Suutelimme kiihkeästi. Tunnustelin Leenan rintoja, joiden nännit tuntuivat kovettuneen sormenpäitäni vasten. Avasin satiinisen paidan napit rintojen päältä ja siirsin rintaliivit syrjään. Pyörittelin kieltä nännien ympärillä ja suutelin rintavakoa painaen tissit poskiani vasten. Leena oli kuin muissa maailmoissa, huokaillen kiihkeästi silmät kiinni.

Revin loputkin napit auki paidasta. Siirryin kohti pillua suudellen matkalla Leenan vatsaa. Pyörittelin samalla nännejä. Nostin hameen lanteille ja siirsin mustat pikkarit syrjään. Pikkareiden alta paljastui siististi ajeltu karvakolmio. Leena oli erittäin kiihottava näky saappaat jalassa, sukkikset kintuissa ja rinnat paljaana. Laitoin tyynyn alaselän alle ja puristin voimakkaasti pakaroista. Työnsin nenäni pilluhuulille ja vedin nenääni hitaasti ylös. Jatkoin nenälläni klitoriksen hieromista, josta Leena selvästi nautti.

Klittan stimulointi kielellä sai Leenan lähelle huippuaan. Työnsin etu- ja keskisormeni hitaasti sisään ja jatkoin klitoriksen hieromista peukalolla. Leenan lantio nousi ja hän saavutti huippunsa vahvasti täristen. Voimakas orgasmi purkautui eläimellisenä huutona. Voipuneena Leena nukahti pian sohvalle. Hieman pettyneenä jouduin purkamaan omat paineeni Leenan rinnoille ja jäädä odottamaan seksipetoni heräämistä.

Kerronko mitä aamulla tapahtui?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute