Herkku-puhelin
Pikkujoulut
Metalami

On lokakuu ja odotan pysäkillä linja-auton saapumista. Katselen kelloa ja ihmettelen minne linja-auto jäänyt, koska on kestänyt jo puolituntia pysäkille saapumista. Vettä tuiskuaa syystuulen puhaltamana kasvoille. Vedän takkia kasvoilleni, takkia joka suojaa pituudeltaan vartaloani. Vartin odoteltua lisää, näen auton valojen sadetuiskun takaa. Auto hiljentää pysäkin kohdalla ja ajaa ohitse hiljaa. Pysähtyy ja jarruvalot muuttuvat peruutusvaloiksi. Ikkuna avautuu kohdallani ja naisääni kysyy auton sisältä:" Oletko kyytiä vailla? ja minne olet menossa?". Kerron kohteeni ja kuski toteaa:"meillä on sama suunta, hyppää kyytiin." Avaan oven ja huomaan, kuinka kaunis ilmestys on ratin taakse asettunut. Punainen takki korostaa tämän 40-50v ikään kerennyttä rouvaa, jonka hiukset hulmuavat hiukan tuulettimen puhaltaessa. Hymy ja säihkyvät silmät kruunaavat kaiken kauneuden lokakuisen sadekelisynkkyyden keskellä. Katson rouvaa lempeästi silmiin ja kiitän etukäteen saamastani kyydistä. Rouva painaa kaasua ja toteaa, että ei kai haittaa jos käydään samalla paikallisessa hostellissa hakemassa hänelle kuivia vaatteita. Hänetkin oli sade yllättänyt lähtiessä ja kastellut koko kauneuden. Ei sen näköisenä voi mennä hoitoalan pikkujouluihin, johon molemmat olimme matkalla. Totesin sen käyvän ja keskustelu alkoi siitä hetkestä pyörimään mukavasti, ihan kuin itsestään.

Keskustelu soljui mukavasti siihen asti, kun tuli puhetta siviilisäädyistä. Huomasimme molemmat olevamme naimisissa ja perheellisiä. Välillemme tuli läheisistä keskusteluista vähän alakuloisempi sävy. Ainakin minun osaltani. Rouva ratin takaa totesi, että kyllä se siitä paranee ja yllättäen tarttui kädestä. Hymyilin hänelle ja totesin, että niin kyllä se varmasti paranee, mutta keli tänä iltana näyttää menevän huonompaan suuntaan. Tiedustelin missä päin hänen hotellinsa sattuisi olemaan. Hän totesi, että voisimmehan jäädä hotellille, jos ajokeli ei anna myöten ja ei päästäkään lähtemään pikkujouluihin. Iskin silmää ja totesin sen olevan hyvä suunnitelma. Eihän sille mitään mahda.

Hotellille päästyä keli on käynyt niin huonoksi, että emme pääsisi lähtemään eteenpäin. Teimme yhteisen päätöksen jäädä juhlimaan keskenämme hotellille. Hissiin mentäessä tein jotain itseltäkin odottamatonta. Olin niin tykästynyt tähän kauniiseen rouvaan, että otin hänet kainaloni syleilyyn ja halasin häntä. Hän selkeästi tykästyi liikkeestäni ja vastasi halaukseeni. Samalla hän kuiskasi korvaani:" mitä sie ajattelen tämmöisestä vähän kokeneemmasta rouvasta, jos hän näyttäisi siulle niitä juhlavaatteita". Hymyilin ja kuiskasin hänen korvaansa:" se olisi mukavinta, mitä tuon automatkan jälkeen voisi tapahtua". Hissin ovi aukesi ja rouva käveli edelläni. Ihailin hänen hyvässä kunnossa olevia sääriä, joita koristi tummat sukkahousut. Sateessa kastunut jakkupuvun takkikin näytti istuvan niin hyvin rouvan päälle, että päättelin hänen pitävän huolta itsestään muutenkin, kuin kotona kotitöitä tehdessä. Ja hänen tuoksunsa täytti huumaavasti hotellihuoneen käytävän. Huoneen ovelle päästyämme, rouva kääntyi ympäri. Katsoi minua pitkään silmiin, kietoi kätensä kaulani ympäri, painautui minua vasten pehmeästi ja kurouttautui suutelemaan minua. Kuin automaatiosta kumarruin suutelemaan tätä huuman kaunista seireenirouvaa. Huulemme olivat kuumat ja suudelma kesti kauniin ikuisuuden. Imimme hetkessämme toisiltamme intohimoiset viestit huuliemme kautta. Hymyilimme toisillemme, saman aikaisesti ovi aukesi ja painauduimme sisälle hotellihuoneeseen.

Kävin istumaan sängyn reunalle, kun tämä kaunis rouva alkoi riisumaan jakkupukua. Hän katsoi hetken minua silmiin, hymyili kauniisti ja huomasi kuinka intensiivisesti häntä mittailin silmilläni. Katseemme kohdattua, huomasin punastuvani. Pyysin kuitenkin häntä kaikesta huolimatta riisumaan hitaasti, koska haluaisin ihailla hänen keinuvaa kauneutta. Hän katsoi silmiini ja alkoi nappi kerrallaan avaamaan silkkistä paitaansa. Hiljalleen nappi kerrallaan alkoi paidan alta paljastua jotain kauniisti verhoiltua povea, jota peitti koristellut mustat rintaliivit. Hymyillen hän kiepsahti selkä minuun päin, laski paidan hitaasti lattialle. Aloitti samalla rauhallisesti napittamaan auki harmaan puhuvaa minihametta. Suurelle avautuneet silmäni mittasi tätä todellista naiskauneutta. Kuvittelin jo, miltä mahdollisesti hänen ihonsa voisi tuntua käsieni pitkässä hellessä kosketuksessa, kuinka hänen selkänsä kaartuisin, kun suutelisin hänen selkäänsä huulillani. Rouva keinui hitaasti. Kääntyi kasvot minuun päin, kun viimeinen nappi oli minihameesta auki. Katsoi minua silmiin ja kysyi:"oletko valmis?". Hymyilin ja nyökkäsin vastaukseksi, samalla kun nielaisin kuuluvasti. Olin täysin sanaton tämän kauneuden edessä. Hitaasti alkoi hameen laskeminen. Hänen häpynsä oli koristeltu pitsisillä perhoskuviolla koristelluilla pikkuhousuilla, stay up-sukkahousut ja sukkia ylläpitävät liivit saivat sydämeni hakkaamaan intohimoisesti. Koko kauneus näytti silmiä hivelevältä. Tämmöistä en olisi uskonut. Hän käveli luokseni, levitti jalkojani hieman, nosti toisen jalan jalkani ylitse, sitten toisen ja istui syliini. Antoi pehmeän, hellän suudelman. Ja kysyi:"noh, mitä pidät nuori urokseni". Olen sanaton, totesin yks kantaan ja annoin rouvalle pitkän suudelman.

Pieni kutina valtaa vatsan pohjani samanaikaisesti, kun intohimomme kipinät alkavat lämmetä hiljalleen. Katsomme toisiamme syvellä silmiin, rouva keinuu sylissäni ja hymyilemme toisillemme. Nyt alkaa epävarmuuteni näissä asioissa iskostua tulla esille. Hapuilen käsilläni t-paidan pois päältäni ja mietin samalla mitä olen tekemässä. Rouva hymyilee minulle viekkaasti. Suutelee kaulaani, se tuntuu mukavalta saada hyväilyä ja kosketusta näin häikäisevältä naiselta, kuin hän on. Vedän häntä puoleeni ja lasken käteni hellästi hänen selälleen. Kylmät, mutta voimakkaat käteni saavat hänen samettisen ihonsa kananlihalle. Mukavaa on kuitenkin huomata, kuinka hän nauttii pienistä hyväilyistä. Itseluottamukseni kasvaa, ja riisun hänen houkuttelevan povensa liiveistä. Hän painautuu minua vasten tiukemmin ja kuiskaa korvaani:" tunnetko sydämeni sykkeen, haluan sinua." Jatkan selän hidasta hyväilyä lämmenneillä käsilläni. Välillä pitkin selkärankaa valuvilla vedoilla saan rouvan huokailemaan ja hyrähtelemään nautinnosta. Uskallan jo laskea käden hänen reidelleen. Tunnustelen kuinka ihanasti stay-upit tuntuvat kämmenpohjalla, kun kuljetan kättäni hänen jalkansa päällä. Keinumme intohimon tanssia sängyn reunalla ja huomaan kuinka oma jano hänen kehoaan kohtaan hiljalleen kasvaa. Huomaan myös, miten paljon hän nauttii kosketuksen ilotulituksesta kanssani. "Siitä on pitkä aika,kun viimeksi joku kosketti minua näin", sanon rouvalle ja se saa hänet entistä intohimoisemmaksi.

Hän työntää minut selälleen sängylle. Liikkuu penikseni kohdalla pyörivin liikkein, hyväilee samalla kauniin pyöreitä rintojaan. Katsoo minua silmiin, syvälle silmiin ja kumartuu suutelemaan minua. Päästän kauniin huokaisun, kun rentoudun tämän päättäväisen kuuman kauneuden alla. Hän laskeutuu alaspäin hitaasti näykkien ja suudelleen kehoani. Pysähtyy vatsalle, toisella kädellään hän taitavasti avaa vyöni soljen ja katsoo minua kysyvästi. En mieti pitkään, kun ymmärrän vihjeen. Vedän farkut hänen huuliensa tieltä. Isken silmää ja sanon:" ole varovainen, se räjähtää käsiin". Rouva tarttuu boksereiden reunasta, vetää hitaasti alaspäin. Pullistunut penikseni ei meinaa päästää boksereista otetta, kun tämä kaunis peto yrittää riisua niitä. Hän katsoo minua silmiin ja hymyilee. "vaikuttaa hyvältä", hän toteaa ja ottaa peniksestäni tukevan otteen toisella kädellään. Toinen käsistä tekee riisumistöitä boksereiden parissa. Hän asettaa silkin pehmeät huulensa terskalle, pyöräyttää esinahkani hitaasti pitkällä vedolla taakse. Samanaikaisesti päästään rentoutuneen huokaisun suustani. Suljen silmäni ja ohjaan käteni hänen tuuheille hiuksille. Hyväilen hänen hiuspohjaa, viestinä ja kannustuksena jatkamaan minkä on aloittanut. Hänen pehmeät huulensa maistelevat uljaana pullistuvaa terskaani. Hän ihanasti leikittelee kielenkärjellä terskallani. Penikseni kovettuu nautinnollisesta kosketuksesta mukavasti, mikä saa rouvan puristamaan kovasti elimeni varresta. "mmhhh, katsotaan jos tämä auttaisi", hän toteaa kova kalu käsiensä puristuksessa. Huomaan suurimman turvotuksen häviävän muutamassa minuutissa. Ja taas hän jatkaa kaluni kanssa hidasta tanssia. Hän katsoo minua silmiin. Selkeästi näen, kuinka hän nauttii, kun saa pitää hieman nuorempaa miestä täysin pauloissaan. Muutamien minuuttien päästä elimeni kovettuu taas hänen käsittelyssään ja hän juuri sopivassa kohdassa lopettaa. Nousee ylös päin hitaasti suudellen ja huulemme kohtaa intohimoisesti suudelleen. Kätemme vaeltavat toistemme vartaloilla tiukasti nautiskelle vartaloiden kuumuudesta.

Käännän rouvan alleni. Suutelen häntä nautinnollisen kuumasti kaulalle, josta laskeudun hänen povellensa. Suutelen voimakkaasti hengittäen hänen hengityksen mukana liikkuvaa povea. Tunnen huulillani kuinka hänen pehmeä ihonsa ottaa vastaan hellän suudelman, muuttuu kovaksi kosketuksestani. Hänen kätensä tarttuvat takaraivostani ja hierovat kaljuksi ajeltua päätäni. Hyväilevän suudelman jälkeen siirryn intohimoisesti toiselle rinnalle, ja jätän vapaana olevan käteni hyväilemään juuri huulilla hyvästeltyä rintaa. Toinen käsistäni nostaa korokkeelle kauniisti kutsuvan, vuoroonsa odottaneen rinnan. Painan huuleni ensiksi rinnan alaosaan, jos pyöritän huuleni hitaasti nänniä kohti. Maistelen, näykin hitaasti ylöspäin rinnan reunaa. Pyöritän kieltäni nännin päässä ja näykkäisen hellästi kerran, toisen ja kolmannen kerran. Hengitykseni alkaa käydä kiihkeämmäksi. Rouva hymähtelee kosketuksestani, hymyilee ja nauttii rentoutuneena tilanteesta, kun pitkä- ja nuorimies hyväilee hänen kokenutta vartaloaan ja nauttii siitä. Hänen silmänsä loistavat intohimosta jokaisella kerralla, kun katson häntä. Jatkan matkaani rauhallisesti alaspäin hänen vatsalleen. Pyöritän kieltäni pari kertaa napansa ympärillä. Käteni tarttuvat hänen stay-up sukkahousuihin ja alan riisumaan niitä hitaasti huulieni tieltä. Suutelen reiden sisäpintaa, huomaan samanaikaisesti hymyn nautinnon leviävän rouvan kasvoille. Rullaan kädelläni hitaasti Stay-up sukkaa pois ja huuleni hyväilevät vapautuvaa ihoa. Jalan päähän päästyäni nousen takaisin ylöspäin, suutelen rouvan häpykumpua ohimennen, hän huokaisee ja naurahtaa. Ja aloitan riisumaan toista kaunista säärtä. Suutelen hitaasti sukkien alta vapautuvaa jalkaa. Pyöritän sukkia pois, maistan jokaisella hetkellä intohimon rouvan iholta. Se saa minut pauloihini ja intohimo täyttää jokaisen sopukan vartalostani.

Kysyn rouvalta sattuisiko olemaan hierontaöljyä tai -voidetta hänellä mukana. Häntä hymyilyttää hieman, ja on kysyvä ilme kasvoille. Kyllä hänellä on Ceridal-öljyä mukana laukussa. Otan pullosta suihkautuksen ja toisen käteeni. Öljyän polvillani hänen häpykumpunsa päällä elimeni, katson häntä silmiin, kun hitaasti kaluni kovettuu hänen häpynsä päällä. Hän jatkaa hyväilyä. Nostan samalla rouvan kauniin säären ylös olkapäälleni. Suihkautan iholle öljyä ja aloitan hieromaan hänen pohjettaan. Suutelen samalla ihoa, kun käteni valuvat hitaasti alaspäin. Käteni laskeutuu hitaasti sisäreittä pitkin aivan häpykummun reunamille ja huomaan kuinka hän nostaa lantiota merkiksi luvasta, että saisin jo vapauttaa hänen kuuman häpynsä kauniin perhoskuvion alta. Lasken jaloista toisen vuoteelle. Ja teen hitaasti ja hartaasti toiselle kädelle saman käsittelyn. Käteni lipuu taas sisäreittä pitkin lähelle häpykumpua. Tällä kertaa pidän jalan olkapäälläni, pyöritän hitaasti sormea hellästi häpykummun ja häpyhuulien päällä. Hän katsoo minua tulisesti silmiin, lopettaa kaluni hyväilyn ja laskee nautinnosta kätensä sivulle. Hänen kehonsa aaltoilee kosketuksestani. Peukaloni pyörii oletetun klitoriksen kohdalla, perhoskuvioiset housut rypistyvät kauniisti käsieni alla vartalon liikkeiden mukana. Hänen pitkän kauniin pyytävät huokailut täyttävät hotellihuoneen, hengitän syvään ja rauhallisesti. Ihailen hänen kauniisti kovaksi nousseita rintoja, joita suudellessa rouvan intohimo vain suuremmat mittakaavan. Toinen käteni öljyttynä kulkee intohimon kiskoilla pitkin vartaloa. Päätän viimein vapauttaa rouvan uskomattoman vartalon perhoskuvioista. Kumarrun hänen eteensä, lasken huuleni hänen häpynsä kohdalle. Puhallan yhtä aikaa herkille häpyhuulille, kun vedän kostean puhuvat hävyn vangitsijat pois enkelin jaloista. Nuolaisen pitkän hitaan nuolaisun rouvan siistiksi leikatulta häpyhuulilta ja saan vastaukseksi pitkän huokaisun. Otan kädelläni hellän, rohkean otteen vaginasta ja nuolaisen kerran klitorista karhealla kielellä. Pyöräytän kieltäni kierroksen ja toisen, jolloin rouva toteaa vastaukseksi:" Voisiko prinssi käydä selälleen välillä, alkaa jo todellakin riittää tuo tulella leikkiminen". Nuolaisen vielä kerran, levitän hänen jalkansa levälleen ja otan paksuna pullottavasta elimestäni hyvän otteen. Painan sen vasten veren täytteisiä häpyhuulia. Paljastan hupun alta terskani ja hieron sitä hitaasti häpyhuulien väliin. Penikseni alkaa kovettua ja kiiltää rouvan kuumasta intohimon tulipesästä. Käteni ovat öljynneet hänen kovettuneen rintansa, kauniin raskaasti liikkuvan vatsansa. Kumarrun suutelemaan intohimoisesti rouvaa, samalla kuuma liekki lyö läpi vartaloni ja painaudun rouvan hellästä vedosta hänen sisäänsä. Hän kääntyy päälleni ja upottaa pullottavan penikseni kosteaan tiheikköönsä. Katsoo minua silmiin ja toteaa:" Nyt et pääse tästä pois, ennen kuin on tulosta syntynyt". Kysyn:"Unohtuiko meiltä jotain tärkeää?", vastaukseksi saan epämääräisen kieltävän vastauksen.

Hänen kehonsa aloittaa hitaan keinunnan päälläni, vartalo kaartuu taaksepäin nautinnosta Molempien suusta pääsee kattoon asti nouseva nautinnollinen huokaisu. Käteni laskeutuvat rouvan rinnoille, hellästi hyväillen pyöritän käsiäni kauniin uhkeilla rinnoilla. Hänen häpynsä syleilee kostealla suudelmaan kovana ja tiukkana olevaa penistäni. Vartalomme liikkuvat kuumaa sambaa intohimon tulella. Edestakaisten hitaiden liikkeiden täyttäessä mielemme, vaivuttaen meidät syvään nautinnon transsiin. Suljen silmät ja nautin tämän taivaallisen naisen kehon tanssista päälläni. Haluan hyväillä tätä naista jokaisella aistillani, koskettelen, maistelen, haistelen. Huoneen täyttää intohimon tuoksu. Käännymme kyljittäin vuoteelle. Suutelen intohimoisen kielisuudelman pitkään. Vedän rouvan vartaloani vasten. Kehomme alkavat tulla äärimmilleen nautinnosta, on selkeästi suuri kliimaksi lähestymässä. Hengityksemme kiihtyy ja katseet lyövät tulta, kun sauvani on syvällä tämän yön kuningattaren uumenissa. Molemmat suutelemme aina vain kiihkeämmin, huokailemme syvemmin ja kätemme kietoutuvat tiukemmalle kehojemme ympärille. Hikipisarat täyttää kehojemme välit. Huudamme nautinnosta, kun kehomme räjähtävät huoneen täyttävään orgasmiin. Suutelemme ja hitain, nautinnollisin liikkein lopetamme intohimoisen tanssin. Katsomme toisiamme syvälle sieluun ja toteamme yhteen ääneen:"Jäädään tähän, aamuun asti." Johon jatkan sanomalla: "ja sitten haluan lisää ennen hyvästejä". Hymyilemme toisillemme. Suutelemme ja nukahdamme toisiimme tiiviisti kietoutuneena...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute