Herkku-puhelin
Kiinni lunttauksesta
chilipaprika

Hiivin äänettömästi hämäriä käytäviä pitkin luokkahuoneeseen. Jalkani olivat puutuneet monen tunnin odottelusta lukion vessassa, ennen kuin viimeisetkin äänet olivat hiljenneet ja valot pimentyneet. Otin laukustani pienen mutta tehokkaan taskulampun, ja lähdin hiippailemaan toiseen kerrokseen. Toivoin ettei kukaan olisi laittanut matematiikan luokan ovea lukkoon, olin iltapäivällä laittanut lukon auki-asentoon. Sain oven vaivattomasti auki, kävelin nopeasti opettajan lukitulle kaapille ja hakkasin lukon rikki. Hymyilin tyytyväisenä, kun näin valtakunnalliset kokeet siistissä pinossa kaapissa: näiden avulla pääsisin suoraan yliopistoon, ilman pääsykokeita, enkä tuottaisi pettymystä kaikille jotka uskoivat älykkyyteeni.

Tunsin kovan vartalon painautuvan kiinni itseeni takaapäin. "Kas, mikäs kiltti pikku luokan priimus tänne onkaan eksynyt", matematiikan opettajan ääni kuiskasi korvaani. Tunsin jalkojeni melkein pettävän altani järkytyksestä ja kauhusta, ja aloin salamannopeasti kelata päässäni jotain, jolla selittää tämän, mutta kun koetin alkaa selittämään, opettaja käski minua tylysti pitämään suuni kiinni, kun hän miettisi sopivaa tapaa rangaista minua. "Ellet sitten halua, että soitan rehtorille ja vanhemmillesi..." "Ei, älä, älä tee niin", sopersin.."teen melkein mitä vaan, saat rangaista minua.." "Mainiota", opettaja mutisi hymyillen ja tönäisi minut sitten vasten opettajanpöytää. "Mitä jos aluksi saisit vähän piiskaa", hän sanoi hymyillen julmasti, ja otti jostakin luokan nurkasta antiikkisen näköisen puisen karttakepin. "Housut ja pikkuhousut nilkkoihin, kumarru pöydän päälle!"

Vapisten tottelin häntä, vedin empien pikkuhousut pois ja kumarruin niin että vaalea takamukseni oli paljaana hänen edessään. Hän nosti karttakepin ja löi sillä minua, kuului viuhahtava ääni kun keppi osui pakaroihini. Huudahdin ääneen kivusta. Hän antoi kepin viuhua ainakin kymmenen kertaa, ja minusta tuntui kuin takamukseni olisi syttynyt kihelmöivään tuleen, olin aivan varma että vuosin verta. Kyyneleet valuivat poskilleni vaikka taistelin niitä vastaan. Tunsin olevani ruhjottu, kun hän tuli taakseni, nosti käteni ylös ja kuului riisuvan itseään. Hän tarttui kipeisiin pakaroihini tiukasti ja työnsi äkkiä kovan kyrpänsä ilman varoitusta pilluuni, joka oli tiukka mutta ihmeellistä kyllä kostunut piiskauksesta. Voihkaisin taas, tällä kertaa en yksinomaan kivusta. Kauhistuksesta ja häpeästä huolimatta tuntui myös kiihottavalta tuntea aikuisen, taitavan miehen liikkeet sisällään kömpelöihin lukiopoikiin ja heidän kopelointiinsa tottuneena.

Tältä mieheltä ei puuttunut itsevarmuutta, hän tutki vartaloani käsillään tottuneesti ja työnteli samalla kyrpäänsä sisälläni kovasti, nopeasti kunnes laukesi sisälleni. Mietin kauhuissani spermaa, sisälläni, tunsin sen valuvan kuumana reisieni sisäpinnoille. "Päästä mut nyt pois, ole kiltti", sanoin mutta opettaja naurahti. "Enpä oikein usko, että noin tuhma tyttö lähtee minnekään..nuole kyrpäni puhtaaksi!" Katsoin inhoten hänen veltostuvaa kaluaan, joka oli sperman ja oman limani peitosaa, jo ajatus sen ottamisesta suuhun oksetti. Hän tarttui tiukasti hiuksiini ja painoi minut alas kyrvälleen. "Nuole nyt, ja ime sitä, pikku lutka" hän sanoi ja pakotti suuni auki ja työnsi kalunsa niin syvälle suuhuni että aloin haukkomaan henkeä, halusin oksentaa. Samalla kun nuolin ja imin häntä hänen neuvojensa mukaan, tunsin kauhukseni kuinka kyrpä koveni uudestaan suussani. "Noniin..pitänee panna sinua vielä perseeseesi, sitten ehkä voit mennä kotiisi", hän sanoi, eikä välittänyt vastaväitteistäni vaan painoi minut mahalleni pöytää vasten, kasteli kyrpäänsä syljellään ja työnsi sen pään hitaasti peppureikääni, joka koetti vastustaa tunkeutumista. Hitaasti hän eteni, ja pian kova kalu oli kokonaan sisälläni. Hän liikkui sisälläni hitaasti ja voihki nautinnosta, minua hävetti suunnattomasti hänen ääntelynsä ja minusta käyttämänsä nimitykset, "mmmh, anna mulle, lutka, avaudu mulle..anna mun panna sua syvälle sun kaikkiin reikiin". Minua nolotti myös se, etten voinut estää itseäni kiihottumasta ja kuumenemasta tämän miehen käsissä. Hän pani minua kovasti, ja tuntui kestävän ikuisuuden ennen kuin toinen spermalasti laukesi perseeni sisälle. Hän veti itsensä ulos, käänsi minut eteensä seisomaan ja puristeli rintojani. "Kivat pikku tisut, nämä jäi nyt aivan liian vähälle käytölle", hän sanoi, "mutta saat minulta yksityisopetusta perjantai-iltapäivisin, että pääset opiskelemaan matematiikkaa, sehän on unelmasi". "Opetan sinulle kaiken, mitä tarvitset pääsykokeisiin mennessäsi osata, ja saat varmasti huippupisteet..."

Kävelin kotiin nöyryytettynä ja hämmentyneenä. Huolimatta kivusta ja alistumisesta minusta tuntui, kuin olisin kohdannut ihmisen, joka voi johdattaa minut sellaisille nautinnon syrjäkujille, joiden ajatuksetkin olin torjunut itseltäni, häpeillen. Ajatus sai minut suunnattoman kiihtyneeksi, ja tunsin pikkuhousujeni olevan aivan märät.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute