Herkku-puhelin
Pikapano
Imurikauppias

Kauan sitten eli 80-luvulla hankin elantoni vielä silloin muodissa olleella kulkukaupalla, leipä oli välillä hyvinkin leveää mutta kosteat hotelliyöt verottivat toki ansioistani aina pikkuisen. Olin pohjoisessa liikkeellä ja kauppa ei sinä päivänä oikein käynyt, oli perjantai-iltapäivä ja mietin kuumeisesti mistä saisin sillekin päivälle hiukan ns. läskiä leivän päälle. Kaartelin autollani uudehkon omakotitalon pihaan ja totesin isäntäväen onneksi olevan kotona koska kaamoksen hämärässä näin talossa palavan täydet valot. Koputin oveen ja sisältä huikkasi iloinen naisääni joka kertoi oven olevan aina auki, sisään vain kuului huuto. Kiinnitin huomioni talon sisustukseen, ensisilmäyksellä ajattelin tulleeni lottovoittajan kotiin. Keittiö oli siihen aikaan harvinaisen moderni noilla leveysasteilla ja pieni vilkaisu olohuoneeseen sai henkeni salpautumaan. Tuliterät huonekalut, kristallikruunu ja valkoisista tiilistä tehdyssä takassa loimusi kotoisasti tulet . Kehaisin talon emännälle sisustusta ja siirryin seuraavaan vaiheeseen eli kauppaamaan myymiäni tuotteita, emäntä kehaisi kai mallin vuoksi niitäkin mutta ostohalukkuutta ei tuntunut olevan. Ihmettelin hiukan emännän pukeutumista mutta pian selvisi että hän oli menossa illalla miehensä kanssa jonnekin pikkujouluihin. Päällä oli siihen maalaismaisemaan ainakin minun mielestäni kovin sopimattomat vetimet. Eräänlainen valkoinen avonainen nappipaita ja musta lyhyt hame, sääriä koristivat mustat sukkahousut. Meikki oli hyvin huolellinen ja nainen jutusteli kanssani iloisesti kihartaessaan kihartimella vaaleita hiuksiaan sen ajan mallin mukaisesti eli hiukan tyyliin Brigitte Bardot. Mittailin naista katseellani ja arvioin iäksi noin nelisenkymmentä vuotta, itse olin siihen aikaan vasta hiukan alle kolmenkympin. Nainen otti astiakaapistaan minulle grogilasin ja kysyi puolihuolimattomasti mitä käyttäisin drinkissäni mieluiten lantrinkina. Kieltäydyin paukuista, olihan työpäiväni kyllä jo melkein lopussa mutta autolla oli ajettava vielä pari sataa kilometriä.

Mirjaksi itsensä esitellyt nainen pyörähteli keittiössä ilmeisesti jo aiemmin päivällä alkoholia nauttineena musiikin tahdissa, kasetilla lauloi Jamppa Tuominen haikeasti. Mirja työnsi eteeni grogilasin ja jouduin jälleen kieltäytymään, kahvi olisi väkevintä mitä joisin siinä talossa. Mirjan jutut menivät pikkuhiljaa härskimmiksi ja jostain syystä jaksoin kuunnella tuota iloista eläväistä naisihmistä, olihan hän miellyttävä poikkeus senkin kyläpahasen mummoihin verrattuna. Suorasukaiset kysymykset kauppamiehen seksuaalisesta aktiviteetista saivat hiukan poskeni punoittamaan, totesin vähätellen että ne ovat juttuja vain, ei tässä joka naista sentään kaadeta. Mirja istahti hetkeksi polvelleni ja tajusin pelin hengen, tuo syöjätär oli päättänyt hankkia minusta itselleen hyvän panon perjantai-illan ratoksi. Kuumat huulet antoivat korvalleni suudelman ja nainen huohotti työntäen kieltä korvaani samalla kuiskaillen erittäin härskejä juttuja. Olin varmasti tulipunainen kun Mirja vielä puristeli vehjettäni housujeni päältä, minulla oli stondis päällä ja se hävetti meikäläistä melkoisesti. Tilanne eteni hyvin nopeasti, Mirja vähensi vaatteitaan ja seisoi pian edessäni pelkät alushousut ja sukkahousut jalassaan, toki rintaliivit pysyivät myös päällä. Olin kauhusta kankeana ja änkytin että en voi ryhtyä tällaiseen. Ihmettelin mielessäni kun nainen ei suostunut lähtemään keittiöstä mihinkään kun kiimoissani viimein kysyin missä päin makuuhuone sijaitsee. Temput tehdään tässä ja nyt, Mirja totesi käskevällä äänellä keittiönsä pöydän päällä istuen ja sääriään heilutellen. Sääret olivat tosiaankin upeat, oikeat pitkät rotusääret. Hivelin sukkahousujen verhoamaa reittä ja aukaisin tuon nartun liivin hakaset, kohtuukokoiset ja terhakat rinnat ponnahtivat esiin. Mirja aukaisi housujeni vyön ja tarttui elimeeni runkaten sitä samalla kun tuijotti minua sinisillä silmillään. Lyhyen esileikin jälkeen Mirja kehotti minua naimaan itseään heti keittiön hienolla pöydällä, nyt olisi kuuleman jo kiire. Huomasin Mirjan runkatessa elintäni kuinka hänen sormuksensa raapivat kulliani, vihkisormus näkyi olevan oikein timantilla koristettu.

Joka tapauksessa nyt oli reissumiehen täytettävä naisen toive ja niin työnnyin Mirjaan sisään varovasti takaapäin. Pimppa oli oikein hyvin kostunut ja painoin kulliani sisään kiihtyvässä tahdissa nuoren miehen innolla. Kauan ei tarvinnut höylätä kun tunsin lastini lähtevän, Mirja kiljahteli äänekkäästi ja pyöritti pyllyään etumustani vasten. Otin loppukirin ja puristelin noita mukavan tuntuisia tissejä kourissani, viimein laukesin nytkähdellen rouvan pilluun. Mirja oli punainen poskiltaan kun hän hoippui pöydältä ylös, nännit jöpöttivät mukavasti pystyssä. Nopea pusu ja nainen komensi minua nopeasti pukemaan päälleen, itse hän pesaisi itseään WC:ssä hyvin nopeasti ja tuli keittiöön takaisin laittaen vauhdilla vaatteet päälleen. Sukkahousut Mirja joutui laittamaan roskiin, huomasin niissä spermaläikkiä koska kiireessä nekin olivat jääneet nilkkoihin kun pamputin rouvaa. Pian kaikki olikin keittiössä taas kunnossa ja aloin tekemään lähtöä talosta, Mirja totesi että tosimies ei sitten kylillä huutele. Ennen kuin pääsin ulos talosta pihalle kaartoi uudella moottorikelkalla lihava vanhahko mies karvalakki päässään, katsoin Mirjaa kohti ja sanoin että taas sinulle tulee vieraita. Mirja totesi siihen ettei tuo tulija kovin outo hänelle ole, onhan se hänen miehensä. Huikkasin vastaantulevalle miehelle hyvän päivän toivotukset ja mies urahteli perääni että meillä ei osteta mitään kulkukauppiailta, ilmeisesti autossani olevat mainostarrat juorusivat miehelle millä asialla olen. Jälkeenpäin sain kautta rantain selville että Mirjan mies oli huomattavasti tätä vanhempi eläkkeellä oleva virkamies, siinä selitys miksi talo oli kuin palatsi. Kyseinen herra oli ollut jopa vs. kunnanjohtajana kyseisessä periferiassa, Mirja oli taas sihteerin virassa ollessaan vampannut ukon itselleen ilmeisesti rahan vuoksi. Saipahan arvoisan kunnanjohtajan rouva ainakin pikaisesti mulkkua kulkumieheltä, ilmeisesti olimme Mirjan kanssa molemmat yhtä tyytyväisiä. Pikapanokin on joskus paikallaan, ainakin silloin kun aviomies on tulossa pilkiltä kotiin häiritsemään hyvää naintia…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute