Herkku-puhelin
Tapion suuri kalu 2
Tanja

Olen ollut viime aikoina suhteessa varattuun mieheen, Tapioon. Hän on työkaverini avomies. Näimme toisemme yrityksemme risteilyllä keväällä. Siellä ei vielä tapahtunut mitään, mutta parin satunnaisen ja puolijärjestetyn tapaamisen jälkeen olimme jo käytännössä salasuhteessa. Olen 35-vuotias, eronnut ja lapseton toimistosihteeri. Tapio on 45-vuotias juristi.

Näimme seuraavan kerran parin päivän päästä ensimmäisen rakastelumme jälkeen, nyt minun luonani. Koska suhteemme on hyvin kevyt, emme ole kyselleet juurikaan toistemme elämästä sen tarkemmin. Tapio kuitenkin kertoi viettäneensä aamupäivän Sari-nimisen naisen kanssa. Tapion mukaan he ovat vain ystäviä.

Olen oppinut ymmärtämään, että "vain ystävä" tarkoittaa Tapion kohdalla naista, jota hän panee ilman sen kummempia suhdesuunnitelmia. Ja näitä naisia, heitä on paljon: minä, Sari, Laura, Kaisa, Helena... Eri-ikäisiä, eri yhteyksissä hänen syliinsä päätyneitä. Useat heistä entisiä asiakkaita tai asiakkaiden puolisoita. Nuorin lienee Minna, vasta 20-vuotias...

Mutta se on hänen kohtalonsa, ja kaikkien niiden naisten kohtalo... Tapion tehtävä on lentää pesästä toiseen: tulla, panna ja lähteä.. häntä tuskin kukaan haluaisi elämäänsä. Eihän kukaan kestäisi sellaista, ihmettelen kuinka kukaan suostuu hänen kanssaan edes yrittää jakamaan elämäänsä pysyvämmin.

Kun hän tuli luokseni, tiesin, että hän tulisi pannakseen minua, eikä hänellä muita suunnitelmia olisi. Arvasin oikein.

Istuin hajareisin keittiön pöydällä, hän suuteli kiihkeästi kaulaani. Napitti pois paitani ja rintaliivini. Kertoi kaivanneensa rintojani, koska ne ovat hänestä ihanan suuret. Olin imarreltu, vaikka olen toki aina ollut ylpeä isoista D-kupin rinnoistani. Ne ovat osaltaan vieneet minut ihaniin seikkailuihin, kymmenien komeiden miesten kanssa.

Tapio suuteli nännejäni, sai ne kohoamaan kiihotuksesta. Pian nännini pasattivat kovina, ja mies upotti kasvonsa rintojen väliin jatkaen kielityötään. Minä huokailin ja voihkin pöydällä...

Tapion puvunhousuista tuntui suuri kalu, se hankasi pilluani. Minusta tuntui jälleen, etten kestä. Ropelsin hänen suudelmistaan nauttien samalla häneltä housuja pois.. vielä alushousut.. ja sitten SE ponnahti esiin mahtavana ja valmiina työntymään sisääni.

Tapani potki housut jalastaan, minä nostin takamustani niin, että loputkin vaatteeni saivat kyytiä Tapion repiessä ne pois yltäni.

Hän tuli eteeni valtava, 24-senttinen kyrpänsä pystyssä sojottaen. Kohta tunsin jälleen kuin halkeavani nautinnollisesti kun hän hitaasti, mutta määrätietoisesti työnsi sen sisääni.. huusin nautinnosta, niskani lennähti taaksepäin, silmät suljettuna parahdin... KALUSI ON VALTAVAAAHH!!

Hän piti minua pepusta kiinni, sai työnnettyä pohjaan. Sitten hän alkoi naida.

Polveni olivat koukussa.. otin vastaan hitaita mutta määrätietoisi työntöjä.. takapuoleni souti mukana.. huudahtelin nautinnosta.. oh.. oh.. oooh..

Tuin käsilläni itseäni taaksepäin.. Tapio pani.. pöytä natisi.. eihän se vain hajoaisi! Kullin vahvat suonet tuntuivat seinämissäni, välillä tuo mahtava elin sykähti kuin varottaakseen, mitä tuleman piti.

Tapio huohotti, välillä iso mies kurottautui suudellakseen panotyöntöjen tahdissa tärähteleviä rintojani. Hänen lyhyt sänkipartansa kutitti.. nauroin kiihkeää naurua ja kannustin häntä.. nai minua Tapio, nai minua!!

Orgasmi tuli yllättäen.. kulli oli löytänyt hakemansa.. sen kohdan jota toivoinkin.. huusin raukeana, silmät suljettuina hien jo helmeillessä otsallani.

Kun hän otti kohta kyrpänsä pois, kuului voimakas litsahdus.. kuinkahan se enää mahtuisi, olin jo turvoksissa.

Matolla hän tuli takaapäin. Nyt meno oli kovaa kuten viimeksi. Suuret lapiokourat tarttuivat lantiooni, jyhkeänä seisova kulli painui sisääni pienen sovittelun jälkeen. Nainti jatkui. Heiluin kuin holtiton.. Tapio huohotti, minä huusin! Hänen suuri kalunsa jatkoi vaativaa työtään pillussani. Pian nousin pystyasentoon hänen ihanaan suuren syliinsä. Hän pyöritti rintojani ja huohotti kiihkeää kiimaisen oriin huohotusta korvaani.. Tanja.. Tanja.. jumalauta mikä pillu.. jumalauta mitkä rinnat!

Minä laukesin noihin ihaniin sanoihin.. vaikersin ja kannustin vielä häntä panemaan.. huusin kiihkeänä tunnustusta hänen valtavalle kyrvälleen: sinulla on suurin mitä koskaan kellään, Tapio!!

Tunsin sen samassa paisuvan.. paisuvan .. kuulin Tapion huutavan ja kohta laukaisevan kondomiin lastin spermaa, kyrvän sykkiessä yhä uudelleen ja uudelleen.

Huohotimme matolla voipuneina. Hän pyysi, voisiko käydä suihkussa. Tottakai..

Tuletko taas käymään, kysyin. Tapio sanoi, että voisi tulla. Yksi lähtösuudelma eteisessä, ja hän oli jälleen poissa.

En vaihtaisi hetkeäkään pois!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute