Herkku-puhelin
Muurari-Jussi
Lerppakulli

Irvistin tuskasta kun kuuma löyly iskeytyi selkänahkaani saunan helvetillisessä lämmössä, juhlimme poikaporukalla Peran mökin tupaantuliaisia. Olin talkoomiehenä osallistunut useana kesäviikonloppuna mökin rakennustöihin ja niin sain kutsun myös näihin tupareihin, myöhemmin tajusin että oli kyllä virheliike lähteä näihin juhliin. Pikkuhiljaa polte lakkasi ja mölyävä miesporukka laskeutui lauteilta alas pesuhommiin, osa oli jo helvetillisessä humalassa minun laillani. Ulkona pakkanen paukkui liki parissa kymmenissä mutta saunan pukuhuone hohti lämmintä, istuimme siellä penkillä vilvoittelemassa kossupullon kiertäessä rinkiä. Takka valaisi alkavan kaamoksen hämärtämää pukuhuonetta ja miehet alkoivat pikkuhiljaa pukeutua, osa uhosi lähtevänsä vielä avantouinnille. Katselin muuraria joka oli Peran mökin muuraustyöt tehnyt alusta loppuun saakka, siinä oli mies timmissä kunnossa vaikka ikää oli hiukan päälle viidenkympin. Kuin kiusalla tämä Jussiksi esittäytynyt mies pullisteli hauistaan ja näytteli sixpackiaan meille elämän turvottamille miehenköriläille. Häpesin omaa vartaloani joka neljänkympin iästäni huolimatta oli surkea näky Jussin rinnalla, vatsaa oli ja kädet muistuttivat enemmän roikkuvia naruja kuin miehen käsiä. Vilkaisin Jussin alapäätä ja totesin että joillekin se Luoja antaa ja joillekin ei, ranteen paksuinen mulkku roikkui lepotilassakin liki parikymmensenttisenä jötikkänä. Jussi kiusoitteli minua ja totesi että tästä se sinunkin vaimosi pitäisi, naurahdin ja totesin Jussille ettei vaimoni ole iskettävissä.

Siirryimme saunalta itse päärakennukseen ja joku urhoista sai idean kutsua myös naisväkeä juhliin, kaverit pyysivät minua soittamaan kännykälläni vaimolleni jotta saataisiin silmäniloakin porukkaan. Pirautin vaimolleni pikapuhelun ja hän oli heti valmis tulemaan kun saa vain lapsenvahdin kotiin. Myös mökin isännän Peran vaimo lupautui paikalle ja lupasipa vielä koukata kyydille vaimoni Mervin samalla kyytiin kun itse ajelee mökille. Molemmat naisihmiset olivat mielestäni tosi näyttävän näköisiä ja monesti ihailin kesällä talkoissa ollessani Peran vaimon Marjan kroppaa. Pitkät vaaleat hiukset ja kauniit kasvot säestivät treenattua kroppaa, Marja oli myös aika flirttiä tyyppiä. Oma vaimoni Mervi taas oli tumma kuin etelän yö ja hiukan pulskemmassa kunnossa mutta juuri oikeista paikoista. Rinnat olivat ehkä synnytyksestäkin johtuen turvonneet isommiksi vuosien saatossa ja pylly oli oikea päärynäpeppu. Viimein auton ääni kantautui mökin sisälle ja Marja ja Mervi astuivat pakkasesta mökin lämpöön nopeasti. Vilkaisin naisten asusteita ja totesin heille että kapakkaanko sitä ollaan matkalla, niin avonaiset olivat paidat ja lyhyet minihameet Marjalla ja Mervillä. Naiset kikattivat että eikö tänne pyydetty silmäniloa, nythän teillä olisi sitä tarjolla. Viina virtasi ja musiikki soi Marjan ja Mervin hotkiessa isoja paukkuja naamaan pikatahdilla, molemmat humaltuivat hetkessä huimaan nousuhumalaan.

Joku miehistä, ehkä juuri tämä muurari-Jussi ehdotti naisille saunomista ja nämä hetken mietittyään suostuivat. Jussi asteli saunaan puita lisäämään ja naisväki siirtyi riisumaan itseään mökin makuuhuoneeseen. Hetken kuluttua Marja ja Mervi saapuivat mökin olohuoneeseen pelkät isot pyyheliinat suojanaan. Humalainen miesporukka koetti kouria pyyhkeitä ylemmäksi ja naiset kikattaen vilauttivat näille kiimaisille kolleille. Huomattuaan miesten kiinnostuksen Marja ja Mervi lisäsivät flirttiä ja varsinkin Jussi joka oli palannut saunalta kävi kuumana naaraisiin. Muita saunaan lähtijöitä ei ollut kuin Jussi meistä miehistä, porukka oli sammumiskunnossa Halusin toki lähteä mukaan mutta jalkani tuntuivat päivän viinankittaamisen jälkeen raskailta ja päässäni humisi. Aikansa kikateltuaan naiset siirtyivät Jussin perässä saunan puolelle ja jäimme mökin isännän Peran kanssa ainoana valveille nuokkumaan pöydän ääreen. Pera sönkötti humalassa minulle kuinka Jussi panee hänen vaimoaan saunassa eikä se haittaa mitään, on se tehnyt kuuleman sen ennenkin. Totesin Peralle ettei se sonni ainakaan minun vaimoani nussi, se on varmaa. Aikansa tingattuamme päätin mennä saunalle katsastamaan tilanteen, jalkani olivat kuin lyijyä kun astuin ulos pakkaseen. Horjuin saunalle menevää polkua pitkin kohti rikospaikkaa, siksi sen mielessäni jo ajattelin.

Tempaisin pukuhuoneen oven auki ja huomasin Marjan istuvan kahareisin Jussin syleilyssä, isot kourat puristelivat pientä treenattua pyllyä. Kysyin Jussilta missä vaimoni oli ja tähän hän totesi nauraen että toipumassa saunan puolella, nykäisin saunan oven auki ja siellä Mervi istuikin lauteilla posket punaisena. Istuin Mervin viereen ja kysyin oliko tämä tehnyt jotain Jussin kanssa, kieltävän vastauksen saatuani oloni helpottui hiukan. En tosin pitänyt siitä ajatuksesta että Jussi oli saanut nähdä vaimoni ilman rihmankiertämää saunassa. Heitin löylyä muutaman kerran ja aloin siirtymään saunasta pukuhuoneeseen kun kuulin sieltä tasaista naimisen jytkettä. Raotin ovea ja näin tuon gorillan vehkeen täydessä seisokissa uppoavan edestakaisin kaverini Peran vaimon pilluun. Marja uikutti Peran pamputtaessa takaapäin ja vaimoni Mervi tuli lauteilta ovelle myös uteliaana kurkkimaan. Mervi huokasi raskaasti nähtyään Jussin kalun, nieleskellen hän katsoi miehen elintä joka alkoi olla laukeamiskunnossa. Marja huudahti ilmeisesti orgasmin kourissa ja Jussi työnteli niin syvälle kuin jättiaisa vain upposi. Viimein mies karjui kuin leijona ja laski siemenensä Marjan sisälle, kalu tuli maiskahtaen ulos kuumasta pesästään ja Marja tipahti mahalleen pukuhuoneen lattialle. Jussi käännähti meihin päin ja totesi vaimolleni että miltä näyttää samalla runkaten viimeisiä siemeniä kullistaan ulos. Ilmeisesti vaimoni piti näystä koska nieleskelle hän jätti vastaamatta ja poistui posket punaisena pyyhkeen napattuaan mökin päärakennukseen. Jussi ja Marja pesivät vielä toistensa ”aarteet” hellästi saunan puolella ja odottelin heitä pukuhuoneessa hämmästyneenä. Pian ”pariskunta” tulin pukuhuoneen puolelle ja utelin heiltä miten Pera suhtautuu asiaan. Molemmat sanoivat Peran tietävän kyllä mitä saunassa tapahtui mutta tämä ei kuuleman välitä siitä. Pikkuhiljaa siirryimme takaisin mökin sisälle, siellä porukka nukkui jo täyttä päätä.

Istuimme mökin olohuoneen pirttipöydän ääressä, vaimoni Mervi Jussin vieressä ja minä toisella puolella pöytää. Jussi flirttaili vaimolleni ihan kuin minua ei olisi ollut olemassakaan ja Mervi kikatteli Jussin jutuille. Humala kohisi päässäni ja olin kuin unessa kun Jussi kysyi minulta lupaa siihen että hän hiukan hoitelisi Merviä. Voisin itse seurata tapahtumaa koska meille oli tehty pedit olohuoneen lattialle johon oli näköyhteys pöydästä. Kähisten totesin suostuvani koska oudosti minua alkoi kiihottaa näky jossa tuo jättimela uppoaisi vaimooni. Mervi tarttui Jussin puoliseisokissa olevaan kaluun kiinni ja veti miehen perässään lattialla oleville patjoille, mies iski minulle silmää ja pyysi seuraamaan tarkasti. Jussi tokaisi minulle vielä ettei kannata olla kateellinen eikä mustasukkainen, hän kun vain panee naisia eikä rakastu heihin. Kuin unessa seurasin tuon pariskunnan esileikkejä, Mervin huolellisesti ajeltu pimppi sai kokea Jussin karhean kielen ja pääsipä Mervikin imaisemaan tuota tanakasti seisovaa jättiaisaa. Viimein oli finaalin aika, kuin kiusalla Jussi pyysi minua patjalle viereensä. Vaimoni katsoi minua hymyillen silmiin kun Jussi alkoi upottamaan sentti sentiltä tuota pamppua vaimoni pyhimpään paikkaan. Huomasin Mervin nännien sojottavan kuin pikkurillien ja tästä tiesin aina omissa sänkyleikeissämme Mervin olevan kiimansa huipulla. Jussi aloitti tasaisen nainnin ja kehui minulle vaimoni pillun tiukkuutta naureskellen, Mervi huokasi ja kiljahti kivusta aina kun vehje saapui pohjaansa. Ilmeisesti rajat tulivat vastaan Mervin pimpsassa, eihän hän ollut saanut näin suurta ehkä ikinä. Jussi käski minun seurata tarkasti, voisin jopa oppia jotain. Nainti jatkui minuutista toiseen mökin hämärällä lattialla ja maiskahtaen kulli lipesi välillä litimärästä pesästään ulos jolloin saatoin nähdä sen koko pituudessaan. Jussi ähisi ja vaihtoi asentoa manaten laukeamisensa kestämistä, Mervi inisi lattialla kehuen juuri sitä puolta asiassa ja pyysi Jussia jatkamaan niin kauan että hänkin saisi orgasmin. Viimein Mervi kouristeli Jussin edessä tämän pamputtaessa vaimoani takaapäin, huultaan purren Mervi inisi orgasmin kourissa ja lysähti voimattomana patjalle. Jussi siirtyi nopeasti aisansa kanssa vaimoni päälle uudestaan ja runnoi parrua kuin mielipuoli Mervin pilluun. Viimein tuo jättimela ruiski nytkähdellen spermansa ulos ja Jussin vetäessä elimensä pikaisesti pillusta ulos sain osan tuosta siemenlastista päälleni. Huohottaen Jussi suuteli Merviä ja totesi minulle nussivansa kohta uudestaan vaimoani.

Nukahdin ja heräsin varmaan muutamaa tuntia myöhemmin karmean oloon, ulkona oli vielä pimeää ja mökissä hämärää. Jussi jatkoi siitä mihin oli iltayöstä jäänyt ja tasainen nainnin jytke liikutti patjaa jolla nukuimme. Mervi makasi kyljellään kasvot minuun päin ja puri huultaan kun Jussi pumppasi takaapäin kylkiasennossa vaimoani. Jämerät karheat kourat puristelivat Mervin rintoja jotka hyllyivät kuin taikina nännien nöpöttäessä kovana. Nousin ylös pöydän ääreen ja kysyin eikö tuo saatana jo riitä tälle yölle. Mervi vastasi että hänelle ei riitä mikään tänä yönä, Jussi naureskeli Mervin takana ja kyseli minulta miksi pidän puutteessa tällaista herkkupalaa. Jälleen laukesi Jussin elin vaimoni pimpsaan karjahdusten siivittämänä ja vaimoni oli kuin paraskin portto. Huomasin patjan päällä olleiden lakanoiden olevan pesun tarpeessa, niin valtavia spermalammikkoja Jussi oli siihen syöksyttänyt sinä yönä. Vaimoni nousi horjuen patjalta seisomaan ja lähestyi pöytää jolla istuin. Säärien sisäpinnat kiiltelivät Jussin nesteistä ja pillusta pulpahteli harmaata lientä ulos kävelyn tahdissa. Kysyin Merviltä että montako kertaa sait Jussin kyrpää, vitutukseni oli valtava. Mervi vastasi naurahtaen että ainakin viidesti plus siellä saunassa yksi kerta. Sekin asia oli siis selvä, Jussi oli kuuleman salamana kaapannut Mervin syliinsä saunareissulla ja pumpannut tätä ennen minun sinne tuloani. Naiset olivat kuuleman yhteistuumin nuolleet Jussin hirmukyrvän hyvään seisokkiin saunan pukuhuoneessa ja Marja oli auttanut Jussia työntämään elimensä vaimooni. Hullua porukkaa, mietin itsekseni. Aamulla tai tarkemmin sanoen päivä oli jo puolessa kun vihdoin heräilimme, pakkasimme tavaramme ja siirryimme hiljaisuuden vallitessa kohti Marjan autoa. Miesporukka oli jo ottanut aamusta rohkaisua ja ryypänneet Peran tekemää kotiviiniä muutaman mukillisen krapulaan. Päässäni soi Jussin sanat: Nyt kun tuo vaimoväki lähtee pois täältä niin voisitko Arska pirauttaa vaimollesi jos se ottaisi Tommin vaimon kyydille ja tulisivat tänne mökille? Olisi sitä silmänruokaa taas, Jussi puheli. Vai silmänruokaa, mietin itsekseni. Mieleni teki sanoa että koko miesporukan vaimotko pitää tuolle hirviölle nussituttaa. Vihdoin pääsimme vaimoni Mervin kanssa kotiin ja parin päivän mykkäkoulun jälkeen elämä palasi normaaliksi. Tai ei ehkä ihan samanlaiseksi kuin ennen, jostain syystä Mervi oli hankkinut itselleen valtavan hieromasauvan pornokaupasta ja sen surina täyttää makuuhuoneemme harva se ilta. Jos en itse jaksa panohommia niin Mervi viihtyy tuon lelunsa kanssa oikein hyvin. Voi vain kuvitella mitä hän muistelee tuon hieromasauvan upotessa tiukkaan pimppiin…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute