Herkku-puhelin
Tanssinopetusta
GentleMan

Vaimoni Tiina oli ennen tapaamistamme ollut innokas tanssija. Joskus hänen tanssijalkansa alkoi vieläkin vipattaa ja hän marisi, kun en itse ole mikään parkettien partaveitsi. Pienen painostuksen päätteeksi hän kuitenkin sai minut suostumaan muutamaan harjoitustuntiin, jos ystäväpariskuntamme (vaimoni vanhoja ystäviä) Arja ja Tuomo suostuisivat minua opettamaan. Arja ja Tuomo olivat innokkaita tanssin harrastajia. He olivat molemmat melko pienikokoisia Tuomo n 175cm hoikka nelivitonen mies ja Arja hieman lyhyempi pienikokoinen ja hoikka. B -kupin rinnat näyttivät hänen vartalossaan isoilta. Arja oli sellainen tumma, permanentattu eikä siis tyypiltään minun makuuni. Oma vaimoni kun on pitkä blondi pitkillä hiuksilla. Vaimoni sopi ystäväparinsa kanssa muutamasta tanssitunnista minulle heidän kotonaan.

Minä päätin vaimoni mieliksi yrittää. Onhan minulla rytmitajua ja oppimishaluakin oli. Sovittuna päivänä menin heidän kotiinsa ja huomasin että olohuoneen huonekaluja oli siirretty syrjään jotta minulla olisi harjoittelutilaa. Päällysvaatteet naulakkoon ja pariskunta toivotti minut tervetulleeksi. Tuomo sanoi toimivansa musiikkimestarina ja katselijana. Musiikki päälle ja harjoitus alkoi. Arja tuli hyvin lähelle tanssiessaan ja hän tuoksui hyvälle. Otettiin askelia, käännyttiin, vaihdettiin asentoa ja otetta. Opeteltiin valssia ja foxia. Tuomo vaihteli levyjä. Välillä naurettiin virheilleni ja Arjan rinnat hytkyivät kivasti rintaani vasten. Ensimmäisten harjoitusten lopuksi Arja näytti vielä kuinka naisen vartalo liikkuu tanssissa ja se oli mielestäni eroottista katseltavaa. Tuomokin oli posket punaisena. Kiitin tanssitunnista ja sanoin lähteväni kävelemään kotiini. Kun pääsin ulos jäin hetkeksi oven taakse seisomaan ja kuulin kuinka Tuomo kysyi Arjalta että miltä tuntui olla tuollaisen ison miehen käsivarsilla. Arja vastasi että hyvältä vaikka ystävämme ei vielä osaakaan tanssia. Tuomo totesi, että hänestä oli hienoa katsella kun vaimonsa keho liikkui toista miestä vasten. Niin hienoa, että nyt menemme makuuhuoneeseen heti. Päätin lähteä kävelemään kotiini jotta parikunta saisi rakastella rauhassa.

Seuraava tanssitunti oli viikon kuluttua. Huomasin, että ystävillämme oli molemmilla punaiset posket. Olivat varmaan molemmat odottaneet tanssiharjoituksiamme. Jälleen Tuomo laittoi musiikin päälle ja harjoitus alkoi. Arja tuli taas hyvin lähelle tanssiessaan ja hän tuoksui hyvälle. Huomasin että hänellä oli nyt päällään ohuempi pusero, josta rintaliivit näkyivät läpi ja joka tuntui todella hyvältä käteni alla. Tuomo kehui ostaneensa kokoelmalevyn, jottei hänen tarvitse koko ajan vaihtaa musiikkia tai olla katselamassa ja poistui huoneesta. Arja tuntui hierovan rintojaan rintaani vasten enemmän kuin viimeksi. Välillä hänen reitensä meni jalkojeni väliin ja hän naurahtaen puristi pakaraani. No en minäkään voi olla kuin seipään niellyt ja päätin lähteä mukaan leikkiin kun Tuomoa ei näkynyt. Aloin silittää hänen selkäänsä tanssiessamme ja välillä vedin häntä tiukasti itseäni vasten. Huomasin vaikutuksen sillä hän alkoi hengittää kiivaammin ja nännit näkyivät ohuen paidan ja liivien läpi. Rohkeasti puristin häntä pepusta ja kuiskasin korvaan että oletpa sinä kuuma pakkaus. Arja naurahti ja sanoi että tanssiin kuuluu pien flirtti ja että kyllä minä tunnen sinunkin kuumuutesi. Sivusilmällä huomasin että Tuomo katseli avoimen makuuhuoneen oven takaa tanssiamme joka oli muuttunut varsin kuumaksi. En ollut huomannut häntä sillä makuuhuoneessa ei ollut valoja. Levy loppui ja kiitin taas tunnista ja kerroin lähteväni. Ulkona jäin taas oven taakse ja kuulin kuinka Arja kiljahteli ja nauroi kun Tuomo hyökkäsi hänen kimppuunsa heti. Jäin vielä hetkesi kuuntelemaan kuinka he alkoivat heti rakastella kiihkeästi ilman esileikkejä.

Seuraava tanssitunti oli taas viikon kuluttua. Arja kertoi, että Tuomolle oli tullut työkeikka ja että nyt harjoittelemme ihan kaksin. Musiikin päälle ja harjoitus alkoi. Arja tuli taas hyvin lähelle tanssiessaan ja hän tuoksui parfyymin lisäksi naiselle. Arvelin tuoksun tulevan siitä että hän on aivan märkä. Hänellä oli päällään sama ohut pusero, josta rintaliivit näkyivät läpi, mutta nyt etumuksen nappeja oli monta auki. Rintaliivi näkyivät osittain suoraan. Arja tuli aivan kiinni minuun hieroi rintojaan rintaani vasten, työnsi jalan reisieni väliin ja hieroi sillä kaluani, joka alkoi heti pullistua housuissani. Arja käänsi päänsä ylös ja tarjosi suunsa suudeltavaksi. Tanssimme loppui ja aloimme kiihkeästi suudella. Käteni silittivät Arjan selkää ja peppua. Arja kuiskasi, että sinulla on ihanat kädet, älä lopeta. Samalla hänen kätensä siirtyi kaluni päälle ja hän huokaisi, oletpa sinä iso ja kova, haluatko minut nyt? Jatkoimme kiihkeää suutelua ja toisiimme kietoutuneina Arja veti minua kohti heidän makuuhuonettaan. Hän tönäisi minut sängylle ja alkoi hitaasti lantiotaan keinuttaen ja silmiini tuijottaen napittaa paitaansa auki. Kun paita oli auki, hän veti sen pois olkapäiltään ja antoi sen pudota lattialle. Kädet kiertyivät selän taa, vetoketju ratisi ja hame putosi paidan seuraksi lattialle. Arja otto kiinni rinnoistaan ja silitti niitä tuijottaen minuun. Hän nuolaisi huuliaan ja astui toisella jalalla hieman sivuun. Näin että hänen mustat läpinäkyvät pikkupöksynsä olivat aivan märät. Kädet menivät uudelleen selän taa, rinnat kohosivat pystyyn, liivien hakaset aukesivat ja hän pudotti olkain kerrallaan rintaliivinsä lattialle. Sitten käsi siirtyi housujen päälle. Lantio liikkui yhä, mutta nyt suunta muuttui. Se ei mennyt enää sivuttain, vaan alkoi liikkua eteen ja taakse kuin hieroen hänen kättään joka sukelsi housujen sisään. Märkä litinä ja hiljainen huokailu täyttivät huoneen. Arja pudotti pikkupöksyt lattialle ja näin hänen siistiksi trimmatun karvoituksensa. Hän tuli sängylle viereen ja sanoi sinun vuorosi.

Nousin ylös ja aloin availemaan paitani nappeja hitaasti. Päätin, että en tanssi hänelle vaan riisun miehekkäästi mutta hitaasti. Käskin hänen hyväillä itseään kun hän katsella riisuutumistani. Arja alkoikin hyväillä toisella kädellä rintaansa välillä venytellen nänniä. Availin paitani nappeja hitaasti. Pudotin paidan lattialle hänen vaatteittensa päälle. Riisuin aluspaidan tarttumalla sen alareunoihin kädet ristikkäin ja vetämällä sen hitaasti ylös ja yli pääni. Sitten aukaisin vyön ja päästin housut putoamaan nilkkoihin. Käännyin selin häneen ja kumarruin ottamaan housut ja sukat pois, käännyin uudelleen häneen päin ja laitoin peukalot boksereitteni kuminauhan alle ja aloin hivuttaa housuja alas. Kaluna pomppasi pystyssä ulos housuista. Oihhh onpa se komea, sanoi Arja. Menin hänen viereensä ja aloimme taas suudella. Samalla hän otto kalustani kiinni ja hyväili sitä hitaasti. Silitin hänen hiuksiaan, kaulaansa, olkapäitänsä ja puristelin rintoja. Välillä tartuin nänniin ja venytin sitä, siitä hän tuntui pitävän sillä hän huokasi syvään. Tartuin hänen hiuksiinsa tiukasti ja aloin ohjaamaan hänen päätään alas. Kiltisti Arja meni ja otti kaluni suuhunsa. Pidin tiukasti hiuksista kiinni ja liikuttelin hänen päätään ylös alas. Ihanaa kun teet noin, kuiskasi Arja, pidän siitä kun kontrolloit minua. Työnsin hänen päätään alas niin että kaluni upposi tosi syvälle. Käänny päälleni sanoin ja Arja piti kaluani koko ajan suussa ja tuli kasvojeni päälle. Kaunis vaaleanpunainen pimppi kiilsi ja oli selvästi turvonnut ja vähän auki. Aloin nuolla Arjaa todella hitaasti ja varovasti. Avasin häntä sormillani ja siirryin klitorikselle. Kiertelin sitä ja välillä koskin siihen hellästi kielelläni. Yhtäkkiä Arja alkoi sykkiä voimakkaasti ja tiesin orgasmin alkaneen. Pitkitin hänen orgasmiaan varovaisin lipaisuin ja työntämällä välillä sormeni hänen sisälleen. Sykkimistä kesti varmaan viisi minuuttia ja hänen kosteuttaan valui runsaasti kasvoilleni. Käänsin Arjan alleni, nostin hänen jalkansa olkapäilleni ja aloin hitaasti työntymään hänen sykkivään pimppinsä sisälle milli milliltä, sentti sentiltä. Arja alkoi valittaa ja pyörittää lantiotaan. Minä työnnyin hitain pitkin vedoin häneen, aivan pohjaa sakka. Ole varovainen, hän henkäisi, menet niin syvälle, en ole tottunut mmmmm. Arja otti lantiostani kiinni ja yritti vetää ja työntää minua nopeampaan vauhtiin. Minusta tuntui että hän ei tiennyt mitä hän teki vaan että hänen liikkeensä tulivat jostain hänen sisältään. Laskin hänen jalkansa alan ja ne kiertyivät selkäni taa ristiin. Suutelin häntä kiihkeästi ja aloitin kovan loppukirin. Arja oli aivan tajuttomuuden partaalla, kun aloin pumppaamaan lastiani häneen ja hän alkoi tulla taas täristen ja sykkien. Laskin koko lastini hänen sisälleen. Arjan jalat olivat kietoutuneena ympärilleni. Sykimme molemmat ja sitä jatkui taas todella pitkään.

Kun kaluni alkoi rauhoittua, avasin Arjan reidet, vetäydyin ulos hänestä ja katsoin kuinka hän pumppasi orgasmillansa nesteitämme ulos itsestään. Kiitos tanssitunnista Arja, sanoin, nyt tiedä tanssin syvimmän olemuksen. Arja makasi selällään, jalat pystyssä, pimppi punaisena turvonneena ja märkänä, eikä saanut sanaa suustaan. Aloin pukea ja hän makasi paikoillaan hengittäen syvään. Saatuani vaatteet päälle suutelin vielä Arjaa ja poistuin. Jäin oven ulkopuolelle hengittämään raitista ilmaa ja yllätyksekseni kuulin Tuomon äänen sisältä. Ihanaa rakas. Se näytti niin kiihkeältä. Olet aivan ihana. Nautin katsella sinua. Annathan minulle tämän nautinnon vielä joskus uudelleen? Arja vastasi, ahhhh en pysty vielä puhumaan, tule viereeni rakas. Minä lähdin kävelemään kotiin ja ajattelin, ensiviikolla on taas tanssiharjoitukset!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute