Herkku-puhelin
Märät pikkuhousuni sedän kädessä
hotsikka

Sinä päivänä aurinko helotti kuumasti ja sai olon jotenkin poikkeuksellisen kiimaiseksi. Oltiin päätetty likkojen kans lähtee shoppailee. Lakkasin sormien ja varpaiden kynnet pinkeiksi, väri sopi hyvin pinkkiin hyvännäköiseen toppiini. Jalkaan vetäisin trendikkäät sandaalit ja muodikas musta juuri ja juuri polviin ylettyvä hame kruunasi kokonaisuuden. Kierreltiin kauppoja ja bongailtiin hyvännäköisiä kundeja, sellaista tavallista hauskanpitoa. Kiusoittelimme erään kenkäkaupan nuorta komeaa miesmyyjää ja poistuimme kikattaen lämpimään ulkoilmaan... Onnistuin kuitenkin hukkaamaan frendini Stokkan meikkiosastolla ja huomasin haahuilevani yksin pitkin kauppakeskusta. Oli ollut puhe, että mentäisiin katselemaan paremmannäköisiä rintsikoita - eihän meidän enää sopinut kulkea pikkutyttöjen tylsissä valkoisissa liiveissä. Ajoin siis rullaportailla alusvaateosastolle. Tähysin katseellani muita tyttöjä, mutten nähnyt heitä. Päätin odottaa heitä hetken ja haahuilin rintsikkahyllyn viereen.

"Voinko olla avuksi?" kysyi naismyyjä ystävällisesti.

"Kiitti, mä vaan kattelen", sanoin ujosti ja liukenin kauemmas.

Katseeni kiersi vaaleansinisissä pitsikoristeisissa pikkareissa ja ajatukseni vaeltelivat kenkäkaupan komeaan miesmyyjään. "Aika seksikkäitä", tuumin pikkuhousuista. Virnistin itsekseni ja olin aikeissa jatkaa matkaani, kun kuulin matalan äänen takaani.

"Näyttäisit aika hyvältä noissa."

Ääni tarttui minuun jotenkin syvältä ja olisi ollut omiaan herättämään kuumia tunteita, mutta kääntyessäni havaitsin sen kuuluvan kaikkea muuta kuin hemaisevalle, hieman ryppyiselle partasuu-ukolle. Ukko virnisti mulle pervosti ja vetäydyin inhoten kauemmas. Puikkelehdin muille osastoille ja vähän päästä huomasin katselevani jotain tylsiä mattoja. Sain tekstiviestin. Kaverini odottivat minua ylimmän kerroksen kahvilassa. Yritin rullaportaisiin, mutta ne olivat epäkunnossa ja kulun esti keltainen teippi. Menin siis odottamaan hissiä.

Stokkan hissit ovat aina karmineet minua. Vanhat, pelottavat ja usein täynnä ihmisiä. Nyt jostain syystä kukaan ei ollut menossa ylöspäin ja sainkin odotella aika tovin, kun keski-ikäiset pariskunnat mattoineen ja lamppuineen tilailivat koko ajan hissiä vain alaspäin. Lopulta ylöspäin menevä hissi tuli ja kävelin sisään nenä kännykän näytössä, naputellen kuumeisesti tekstaria kavereilleni, että olin tulossa. Painoin lähetä. Ei kenttää. Äkkiä tunsin hipaisun reidessäni ja katsahdin säpsähtäen sivuun. Olin ajatuksissani kävellyt tyhjään hissiin, jonka ainoa matkustaja oli se alusvaateosastolla väijynyt pervo setä!

Mies painoi hymyssä suin stop-nappia ja hissi pysähtyi.

Mieleni valtasi pakokauhu. Se karvainen ukko lähestyi minua ja ahdisti minut nurkkaan. Hengitin kiivaasti ja ukko jäi hetkeksi tuijottamaan tiukan toppini alla kohoilevia rintojani himoiten... Miehen käsi vaelsi puristelemaan peppuani... "Voi ei.. Eih.." Ajattelin. Ukko hivutti toisen kätensä toppini alaosasta sisään ja alkoi hieroa toista rintaani. Persettäni roplannut käsi nousi sekin puristelemaan rintojani. Tunsin, miten nuo ryppyiset karheat kädet hivuttivat rintaliivejäni sivuun ja painelivat tissejäni saaden nännini kovettumaan. En osannut kuin vavista. Huomasin hikoilevani. Mies irrotti kätensä ja otti kummaltakin puolen peppuani kiinni, painaen minua itseään vasten ja kumartuen suutelemaan rintojani toppini läpi. Äijä oli ihan kiimoissaan ja saatoin tuntea reittäni vasten, miten sen kalu seisoi... "Ei jei jei..." rukoilin mielessäni.

Yritin rimpuilla irti, mutta mies kietoi toisen kätensä ympärilleni, enkä päässyt liikkumaan. Vanhaksi mieheksi tuo perverssi setä oli yllättävän voimakas. Hänen vapaaksi jäänyt kätensä alkoi hyväillä reittäni ja nousi yhä ylemmäs. Käsi saavutti pikkuhousuni ja alkoi painella ja hyväillä pilluani pikkareiden läpi.

"Siitä onkin aikaa, kun olen saanut tätä!" ukko huudahti kiimaisena ja hivutti toisenkin kätensä takaa päin puristelemaan vakoani ja pakaroidani. Hetken päästä mies totesi: "Tyttöhän kostuu."

Se oli totta. Olin peloissani, mutta samalla miehen hyväilyt saivat minut kiihottumaan. Mies jatkoi ronkkimistaan. Hän hivutti sormensa sisään pikkuhousuihini ja alkoi ujuttaa sitä neitseelliseen pimpsaani.

"Ooh! Olet ihan märkä!" ukko huusi innoissaan.

Hän työnsi minut selälleni lattialle ja pelkäsin jo hänen avaavan housunsa, mutta ukko kumartuikin työntämään päänsä jalkojeni väliin. Yritin puristaa jalkojani yhteen, mutta tuo kiimainen setä väänsi jalkani erilleen ja tuijotti julkeasti hameeni alle! Hän laskeutui ja alkoi nuolla pilluani märkien pikkuhousujeni läpi. Tärisin, mutten enää pelkästä pelosta. Seuraavaksi huomasin miehen hivuttavan pikkuhousuni pois jalastani. Vapauduttuani hetkeksi hänen otteestaan kömmin pystyyn, mies siinä saman tien. Hän katseli himoiten litimärkiä pikkuhousujani ja hyväili, nuuhki, suukotteli ja nuoli niitä. Sitten hän iski silmää ja pisti pikkuhousuni taskuunsa.

Tunsin kiimanesteideni valuvan reittäni pitkin ja huomasin käyväni todella kuumana. Mieleni sumeni. Hitot siitä, jos menettäisin neitsyyteni ruman pervon ukon kanssa hississä. Halusin hänen panevan minua!

"Tule ottamaan!" voihkaisin ja pyllistin ukolle.

Mies astui minua kohti. Hänen kätensä laskeutui paljaana hänen edessään olevalle pakaralleni. Hissin peilistä näin, että miehellä oli esteetön näkymä pyhimpääni.

Samassa kuulin hissin äänen ja suoristauduin nopeasti seisomaan. Hissin ovi aukesi ja huoltomies kurkisti sisään.

"Pahoittelemme, täällä taisi olla joku tekninen häiriö", huoltomies sanoi.

Pervo ukko käveli muina miehinä ulos toinen käsi taskussaan jotain nypläten. Kävelin ulos hissistä ja jäin hetkeksi tuijottamaan, mutta pikkuhousuni vienyt setä oli jo ehtinyt hävitä väentungokseen. Katsoin parhaaksi lähteä kotiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute