Herkku-puhelin
Kaverin täti
Remontoiva reiska

Hyvän ystäväni täti, nimeltä Teija, iältään 50 puolessa välissä, oli tullut leskeksi reilu puolivuotta aikaisemmin. Hänen miehensä oli aloittanut heidän omakotitalon remppaa, mutta jo alkuvaiheessa oli "viikatemies" korjannut satoaan. Talo oli jäänyt sekaisin ja kesken kuin pommin jäljiltä.

Hyvä ystäväni Ville oli pyytänyt minua auttamaan remontoinnissa kun Teija-täti ei itse voinut/osannut sekä lapset asuivat kaukana. Teija oli hieman masentunut kun joutui elelemään sekamelskan keskellä. Oli täti luvannut jopa maksaakin jotain mutta kieltäydyin rahasta. Aina kun oltiin tekemässä remppaa niin oli hyvät antimet pöydässä. Tämän takia kieltäydyin rahasta. Sanoin hänelle että ennemmin poikamies tänne remppaa tulee tekeen ruokapalkalla kuin lämmittelee kotonaan maksalaatikkoa mikrossa.

Oltiin rempattu taloa jo muutaman kuukauden ja valmistakin alkoi tulemaan, 2 makkaria oli valmis ja keittiö oli läpikäyty. Eräs tiistai oltiin Villen kanssa kerran taas remppaamassa ja Ville lähti aikaisemmin kotiin ja sanoin Villelle että paneloin tän saunan katon valmiiksi ja lähden sitten itsekin.

Muutaman kerran jouduin pyytämään Teijaa apuun pitelemään paneeleita paikoillaan että sain mitattua tai naulattua ne kiinni. Itse seisoin penkillä ja ylhäältä oli hyvät näköalat. Teijalla oli kireähkö valkoinen t-paita jossa oli aika suuri kaula-aukko. Pakostakin tuli kurkittua hänen rintojen väliin. Kaikenlaista poikamiehen mielessä liikkui kun katsoi aukosta sisään.

Teija ilmeisesti huomasi vilkuiluni ja kysyi: "onko hyvät näköalat?" johon vastasin: "kyllä täältä ylhäältä aika hyvin näkee laaksoon". Teija alkoi nauramaan. No panelointi jatkui ja olin saanut paneloitua loppuun kun Teija toi minulle kahvia. Seisoin edelleen penkillä ja mielikuvitukseni takia oli mulla eräänlainen puoliseisokki.

Teija huomasi tämän ja alkoi kevyesti hieromaan jalkoväliäni. "Pikkuveli" osoitti heti elonmerkkejä ja alkoi jököttämään kuin patsas. Teija tiesi täsmälleen mitä tehdä. Hän laski housuni ja hitaasti otti kyrpäni suuhunsa. Hän pyöritti taidokkaasti kieltään terskan ympärillä ja hieroi "kassejani toisella kädellään. Näin hänen t-paidastaan että Teija alkoi kiihottumaan itsekin. Nännit olivat kovat kuin kivet ja oikein "paistoivat" t-paidan läpi.

Jotenkin onnistuin saamaan housut kokonaan pois jaloistani ja laskeuduin lattialle. Teija katsoi minua silmiin hieman ihmeellinen katse silmissään. Tartuin häntä takapuolesta ja painoin kohti oven karmia. Kuulin Teijan hengityksestä että hän oli valmista kauraa. Aloin suutelemaan häntä kiihkeästi suulle ja kaulalle.

Teija hieroi toisella kädellään kulliani ja toinen oli kaulani ympärillä. Minä taas siirsin käteni hänen housujen sisään ja hieroin paljaita pakaroita. Jonkin aikaa näin oltuamme laskin hänen housut ja pikkuhousut lattialle. Nostin hänet syliini ja lähdin kantamaan häntä makuuhuoneeseen.

Päästyäni hänen sängylleen, laskin hänet lattialle ja hitaasti aloin riisumaan häneltä t-paitaa pois. Pelkät rintaliivit päällään, meni hän makaamaan sängylle ja otti minua kädestä kiinni ja veti päälleen. maatessani hänen päällään ja kyrpäni oli hänen lämpimässä ja kosteassa vitussaan, laskin hänen rintaliivien olkaimet alas, jolloin näin hänen rintansa.

Ne olivat kauniit ja täyteläiset. Suutelin hänen nännejään ja samalla liikutin kyrpääni hitaasti hänen sisällään. Se miten Teija toimi rakastelumme aikana, teki minuun suunnattoman vaikutuksen. Hän osasi käyttää vittunsa lihaksia juuri niin että minulla oli työ ja tuska estää itseäni laukeamasta hänen sisäänsä.

Johtuen juuri taidokkaasta lihasten käsittelystä, en lopulta pystynyt enää vastustamaan vaan laukesin hänen sisäänsä. Jäimme makaamaan päällekkäin ja sisäkkäin vuoteelle. Kellokin oli paljon, ja pitkästä päivästä johtuen olin rättiväsynyt. Teija näki tämän ja sanoi hiljaisella äänellä "nuku vaan"

Tulin pois hänen päältään ja otin Teijan kainalooni tiukkaan syleilyyn. Nukahdimme näin. Aamulla Teija oli noussut ennen minua ja heräsin kahvinkeittimen ääneen. Menin keittiöön mutta siellä ei ollut ketään. Kuulin vessasta suihkun ääniä ja päätin hiipiä hänen kanssaan suihkuun. Teija oli uskomattoman seksikkään näköinen märkänä ja saippuassa. Suutelimme tovin ja pesimme toisemme saippualla.

Suihkun jälkeen makuuhuoneessa kaadoin Teijan varovasti sängylle ja aloin nuolemaan häntä. Teija ei vastustellut vaan levitti jalkansa ja alkoi hieromaan päätäni. Kotvasen kuluttua Teijan jalat jäykistyivät ja pitkästä voihkaisusta tiesin hänen tulevan. En ollut ikinä nähnyt naisen tulevan tuolla tavalla. Ei huutaen eikä täristen vaan, keho jäykistyi ja pitkä aah- voihkaisu.

Hänen orgasmin jälkeen menin hänen päälleen ja aloitin hitaan rakastelun. Jälleen Teija tiesi miten saa nuoren miehen tulemaan helposti. Kovin kauaa en kestänyt kun oli taas aika päästää spermat hänen sisäänsä.

Kaikkien näiden "askartelujen" takia, myöhästyin töistä. Töissä pomo ja kaverit naamaili että kenen naikkosen luona sitä nyt on oltu. Vastasin heille salamyhkäisesti "tietäisittepä vaan"

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute