Herkku-puhelin
Sellainen tapaaminen
luvcum

Puhelimeni piippaa viestin merkiksi, "Hotellihuoneen numero on 244, saavu paikalle." Apua, tuntuu ihan uskomattomalta, että todella olen nyt tekemässä tätä.

Niin siis mitä? Menen tapaamaan erästä miestä hotellille, jonka kanssa olen kirjoitellut jonkun verran mesessä. Hän on minua reilusti vanhempi mies ja nyt on ensitapaamisen aika. Hänellä on minulle kuulemma yllätys ja hän haluaa, että tapaamme ensimmäisen kerran hotellissa.

Olen siis tullut Ouluun juuri, istun kahvilla Bisketissä ja räpellän hermostuksissani kahvikupin ripaa ja liikehdin levottomasti tuolillani. Päälläni on liituraitainen minihame, musta nätti puhvihihainen toppi, siisti takki ja nätit kengät. Hiukseni ovat söpösti sekaisin kuten ne minulla yleensäkin ovat.. Yritän kuitenkin vaikuttaa siistiltä ja asialliselta nuorelta naiselta, onhan mies jota menen tapaamaan siisti ja asiallinen herrasmies. Meikkiä minulla kuitenkin on runsaasti. Olen korostanut silmiäni joiden tiedän olevan vahva aseeni ja näytänkin kieltämättä pirun hyvältä - keräämieni katseidenkin perusteella. Kevät on ihanaa aikaa.

Lähden kulkeutumaan kohti hotellia, tiedän seuralaisen olevan jo siellä. Tuntuuhan se hieman erikoiselta mennä suoraan hotelliin sellaisen miehen kanssa jota ei tunne juuri nimeksikään, mutta minäpä olenkin aina ollut rohkea tyttö, joka ei pelkää ottaa riskejä. Eipähän ainakaan kukaan ole häiritsemässä, ja ainahan sieltä pois pääsee...

Minuun luodaan hotellin respassa kummia katseita, mutta niistä välittämättä astelen hissille ja painan nappia päästäkseni 2-kerrokseen! Sydämeni takoo, kämmenet hikoavat ja kasvojani kuumottaa. Ovathan nämä niin jänniä tilanteita.. Saavun "omaan" kerrokseen ja katselen missähän mahtaisi olla se käytävä joka johdattaisi minut oikeaan suuntaan. Pian sen löydän, kaivelen kännyn laukusta ja tarkastan huoneen numeron 244ksi ja hennosti koputan jämäkkää puuovea. Huone on ilmeisen hyvin äänieristetty, sillä ovi aukeaa ilman että kuulin edes mitään askeleita - seurauksena säikähdän ja antamani ensivaikutelma on varmaan aivan mahtava! Oven avannut herranen naurahtaa, ottaa kädestäni kiinni ja suutelee kämmenselkääni; "Tervetuloa matalaan majaani, ja nyt jottei yllätykseni menisi pilalle, sidon tämän huivin silmillesi ja johdatan sinut huoneeseeni." Hän katselee minua hetken kysyvästi ja ottaa pian mustan silkkisen huivin ja käärii sen pääni ympärille. Hän riisuu takkini, laskee laukkuni maahan ja riisun kenkäni. Hän johdattelee minut pidemmälle huoneeseen, enkä yhtään tiedä millainen huone on. Mies seisoo takanani, ottaa käsistäni kiinni ja laittaa nekin selkäni taakse ja minusta alkaa tuntua hassulta. Minua jännittää, jopa pelottaa. Aistini ovat terävinä ja rekisteröin kaikki liikahdukset ja äännähdykset. Seuralaiseni hengittelee raskaasti takanani ja tunnen kuinka hän hipsuttelee sormellaan takamustani hamekankaan läpi. Kosketus tuntuu kokoajan vahvempana ja mies kumartuu, tunnen hänen hengityksensä kaulallani.. "Saisinko tarkastaa, onko sinulla pikkuhousut jalassasi?", mitään en kerkeä edes vastaamaan kun hän työntää kättään takapuolelleni. Kyllä, minulla on pienet pienet pikkuhousut jaloissani, mustaa pitsiä.

Miehen käsi kiertää takapuolelta etupuolelle, sormet kiertävät pikkareiden saumoja ja reunoja. Hän painaa kämmenensä häpykummulleni ja puristaa. Hänen keskisormensa uppoaa häpyvakooni ja painaa tuskallisesti klitoristani.. Ynähdän, ei tämän ihan näin pitänyt mennä. "Miellytät minua neiti. Minun ei varmaan tarvitse kysyä lupaa riisua kiimaista pilluasi verhoavia housuja pois?".. Aww. Pyydän mieheltä lupaa riisua huivin pois, jotta saisin varmuuteni takaisin, mutta lupaa siihen minulle ei anneta ja käteni lukitaan taakseni entistä kovemmin. Pikkuhousuni kyllä lähtevät ja ne valuvat lattialle sääriäni pitkin, sukkiksien kera. Seuralaiseni tunkee jalkansa jalkoväliini jotta saa siirrettyä minun jalkojani erilleen toisistaan. Hän nostaa hameeni sen verran ylös, että pilluni juuri ja juuri näkyy. Minua hävettää kun tunnen kostuvani. "Minä päästän kätesi nyt irti, mutta vain jotta saan riisuttua paitasi pois. Älä venkoile vastaan, ethän halua iltasi menevän pilalle?" Hymähdän, eipä minulle tunnuta paljon antavan vaihtoehtoja.

Mies riisuu paitani, suutelee niskaani ja pienin liikkein rintsikkani lähtevät pois myös. Siinäpä sitten seison, keskellä lattiaa alasti, seuralaiseni takanani. Olenko ehtinyt huoneessa olemaan ehkä viisi minuuttia ja tilanne on tämä? Seuralaiseni, kutsutaan häntä vaikka Mikoksi, hyväilee rintojani ja pyörittelee toisessa nännissä olevaa korua sormiensa välissä. "Tiedän että olet hämilläsi, mutta toivon että ymmärrät", Mikko kuiskaa korvaani ja riisuu huivini. En aluksi uskalla avata silmiäni sillä en todellakaan enää edes uskalla kuvitella mitä voisin nähdä.. Ja kun ne lopulta avaan, kasvoilleni leviää syvä puna ja hengitykseni kiihtyy. Käsistäni otetaan jälleen kiinni ja seison vaan typeränä suuren parisängyn edessä. Sängyllä istuu viisi miestä, he kaikki katselevat minua ja runkkaavat elimiään. Miehet ovat arviolta kaikki Mikon ikäisiä, eli jotain 35v luokkaa. Eräs heistä nousee ylös, astelee vierelleni ja sivelee poskeani. Hänen toinen kätensä siirtyy reidelleni, se puristelee sitä ja sitten se nousee ylemmäs - painuu suoraan vakooni ja peukalo alkaa pyöritellä klittaani. Olen hassulla tavalla aivan todella kiihottunut ja minusta tuntuu ettei jalkani enää kanna. Mikko ottaa käsistäni kiinni ja roikun hänestä tukea ottaen. Miehet nousevat ylös ja saapuvat ympärilleni. Pian kroppani jokainen sentti täyttyy katseista, kosketuksista ja suudelmista. Mikko päästää irti käsistäni ja siirtyy hieman kauemmas katselemaan tilannetta. Miehet kuljettavat minut sängylle istumaan ja pian nojaankin suuria tyynyjä vasten ja nautin kun eräs miekkonen alkaa sormeilla pilluani ja nuolee sitä. Vierelläni neljä miestä runkkaa kalujaan ja eräs heistä läiskii kalullaan poskeani.. Tartun siitä kiinni ja alan runkkailla sitä. Mies huokailee ja tunnen hänen elimensä kovettuvan kädessäni.

"Ime sitä", mies murahtaa ja minä nappaan kalun suuhuni. Imen, nuolen ja nielen kalua, välillä keskittyen miehen terskaan ja välillä koittaen haukata koko elimen nieluuni. Mies läpsäyttää poskeani ja käskee imemään kovempaa ja teen työtä käskettyä. Pilluani lipova mies ei aikaile puuhissaan ja pian hän on työntämässä kaluaan sisälleni. Hän läimii kalullaan klittaani, se läpsähtelee märkyyttään rivosti ja hän painaa kalunsa sisääni. Voihkin samalla suurta kalua imien. Muut miehet runkkaavat edelleen kalujaan, näykkivät nännejäni ja huokailevat ihastuksesta aina, kun korahtelen nautinnosta ja tukehtumisesta. Sisälläni soutava mies vetää kalunsa ulos ja käskee minun nousta polvilleen. Huomaan kun eräs mies, hieman pyöreä ja kaljupäinen, kaivelee sängyn päädystä, jostain piilosta mustat köydenpätkät. Pari kalua ilmestyy jälleen naamalleni ja alan lutkuttaa molempia vuorotellen, samalla joku hyväilee persettäni, nuolee ja läpsii pakaroitani ja kielellään tökkii persereikääni. Olen aivan valuvan märkä, tunnen sen kun siirryn sängyllä hieman eteenpäin kun lihava kaljupää käskee minua ojentamaan käteni. Hän sitoo köydet ranteisiini, siirtyy vierelleni ja asettelee minut hyvään konttausasentoon. Hän kulkee taakseni, ja alkaa hilautua ilmeisesti alleni. Hän imaisee "ohi kulkisessaan" pilluani, kehuu sitä ihanaksi pieneksi kiimavituksi ja siirtyy allani edelleen. Pian hän on kokonaan allani ja tunnen hänen kalunsa osuvan pilluuni. Jestas kuinka pitkä kalu hänellä onkaan, ajattelen ja pian tunnen kun hän alkaa tunkea sitä sisälleni. Se täyttää minut kokonaan, sen pituus lähes sattuu. Kuulen kun Mikko sanoo jollekin, että hän käy hakemassa kameran toisesta huoneesta ja säikähdän; Eihän tästä tilanteesta nyt kuvia sentään olla ottamassa?! Ajatukseni jäävätkin sitten siihen, kun jälleen joku on hämmentämässä persereikääni sormillaan. Hän tahdittaa panorytmiä läpsimällä pakaroitani ja työntää samalla sormea paria tiukkaan takapuoleeni. Kasvojeni edessä pyörii vähän väliä joku imettämässä kyrpäänsä ja minä imen minkä vaan nautinnoltani ehdin, meinaan välillä purra jonkun miehen kalua kun sisälläni oleva kalu tekee niin hyvää! Pilluni alkaa sykkiä tämän pitkäkaluisen herran ympärillä ja hänen täytyy hidastaa tahtia, äänistä päätellen häntä ei ole suotu kestävyydellä. Kuin kiusaten heilun hänen päällään, laukeaminen kun ei itsellänikään ole kaukana, mutta hän voimakkain käsin estää liikkeeni, tarttuu minua poskista ja murahtaa "Kyllä sinä vielä sitä spermaa sinne kiimavittuusi saat, senkin penikka!".

Sen jälkeen näen kun salamavalo räpsähtää - Polaroid! Siis se kamera, joka "tulostaa" kuvan heti ottamisen jälkeen! Mikko ilmeisesti toimii kuvaajana, koska mielestäni kaikki muut viisi miestä, myös äsken allani ollut herra, hyörivät ympärilläni. Eräs mies tulee taakseni, työntää sormensa perseeseeni ja runkkaa sitä villisti. Pyöritän persettäni ja yritän jollain vimmalla metsästää sitä äsken kadonnutta orgasmiani, olisin niin sen tarpeessa! Mies asettelee kalunsa peppureijälleni ja sylkee reikääni kostuttaakseen. Hän alkaa painaa kaluaan sisääni, ensin uppoaa terska.. Voihkin ja huohotan kalun painuessa syvemmälle. Mies omistaa todella paksun kalun ja se tuntuu sietämättömältä tiukassa perseessäni. Huomaan kuinka jälleen salama välähtää ja kamera ääntää jossain ihan lähelläni, venytetty perseeni on taidettu juuri ikuistaa. Ajatus kiihottaa minua ja alan pyörittää jälleen takapuoltani miehen edessä. Hän läimii pakaroitani ja sähisee kuinka hyvältä tunnun hänen ympärillään. "Tätä persettä ei kyllä kestä kauaa!", hän voihkii ja joutuu valitettavasti hänkin hidastamaan tahtia. Mikko tulee viereeni, hän silittää tukkaani ja kumartuu kasvojeni tasolle. Hän suutelee poskeani, työntää sormensa suuhuni ja ottaa kuvan. Mikko näyttää kuvaa minulle ja sanoo, "ilmeesi huokuu kiimaa ja halua", ja sitä se todella tekeekin! Poskeni punoittavat ja meikkini on sutussa. Mielessäni kajahtaa sana "Lutka", ja sillä samalla sekunnilla tunnen kuinka alan laueta! Käsken persettäni venyttävää miestä panemaan minua vielä vähän, vähän kovempaa ja hän tekee sen karjahdellen - ja minä tulen! Joku tunkee sormensa pilluuni ja runkkaa minua, minua paneva mies läpsii pakaroitani jälleen ja salamavalot räpsivät! Jalkani pettävät ja tipahdan sängylle vatsalleni. Huohotan äänekkäästi ja minua peppuun pannut mies rauhoittelee itseään, nousee sängyltä ja polvistuu kasvojeni eteen kaluaan tarjoillen. Otan kyrvän suuhuni ja imen sen puhtaaksi minusta.

Pian tunnen kädet ympärilläni ja ne nostavat perseeni jälleen ylös. Alleni tungetaan tyynyjä, jolloin voin täysin rentoutua ja olen kuitenkin hmm, naitavassa asennossa. Kaikki viisi miestä nussivat minua vuorotellen, perseeni ja pilluni ovat täynnä kyrpää, suutani unohtamatta. Ajantaju sumentuu ja tyydyn olemaan se lelu, pelkkä reikä jota saa panna, pumpata, läpsiä, näykkiä ja kiusata. Saan orgasmeja vähän väliä, pilluni supistelee joka orkun jälkeen entistä kovemmin ja se lähes sattuu. Mikko käy välillä silittelemässä poskeani, suutelee minua ja kehuu minua reippaaksi pikkupilluksi joka on haaveillut olevansa monen miehen seksileluna. Pelkkänä esineenä, lihapalana. Myöntelen ja nyökkäilen, olen kuuliainen pikkuvittu. Päälläni on edelleen se minihame, se on rullautuneena vyötärölläni. Ranteissani edelleen köydet, jotka rajoittavat liikkumistani. Edelleen miehet pumppaavat minua joka suunnasta, toinen hellemmin, toinen rajummin.

Lihava mies saapuu jälleen taakseni. Hän sormeilee pilluani, hieroo kiimalimojani kaluunsa ja tuo sen minulle maisteltavaksi. Imen sitä ja maistan siitä itseni lisäksi monen muunkin miehen maun. Hänen kalunsa terska on tulipunainen ja turvonnut, ja pian tunnen kuinka se tunkee taas pilluuni. Pitkä kalu lykkii syvälle sisääni, miehen maha panee pakarani värähtelemään ja hän alkaa murahdella. Hän kiihdyttää tahtia ja alan huutaa kivusta, kun hänen kalunsa takoo kohdunsuutani! Mies ei kuitenkaan minua malta kiihkoissaan sääliä, vaan hän laskee suuren lastinsa viimeistä tippaa myöten sisääni. Pilluni imee kaiken sisäänsä, lihava mies vetää itsensä ulos huokaillen ja väristellen, läpsyttelee kalullaan pakaraani, "hyvä tyttö!". Ja jälleen kuulen kuinka kamera suoltaa kuvaa ulos - "creampie", kuulen Mikon huokaavan. Joku mies tulee jälleen taakseni ja levittelee spermoja pitkin vittuani. Tunkee niitä takaisin sisääni samalla osan valuen ulos. Hemmetti mikä huora minä olenkaan, ajattelen ja jälleen alapääni alkaa sykähdellä. Täällähän minä vaan makaan hotellihuoneessa, viiden tuntemattoman miehen pantavana, perse pystyssä. Loput neljä miestä panevat minua perseeseen, ja laskevat mällinsä sinne. Osa valuu pois samantien, mutta suurin osa pysyy edelleen sisälläni. Tunnen oloni niin täydeksi ja turtaksi. Jokainen näistä miehistä pani minua todella lujaa, osa sormeili klittaani samalla. Viimeisen miehen pannessa persettäni, näin kun Mikko riisui vaatteitaan. Hänen kalunsa on niin jäykkä ja punainen, varmaankin hänelle on tehnyt vaikeaa olla tulematta panemaan minua. Vaikea vaan tyytyä katselemaan kun muut miehet saavat herkkua.

Mikko löysää köydet käsistäni, tarttuu ranteestani kiinni ja vetäisee minut rajusti ylös. Seison sängyllä, hän tunkee kätensä pillulleni ja hieroo häppäreitäni. "Oletpas sinä limainen ja liukas", hän sanoo ja läpsäyttää lopuksi avokämmenellä pilluani.

"Yhtään et sitten niitä mällejä valuttele siihen sängylle. Minun täytyy nukkua tässä sängyssä, eikä tuollainen tytön hupakko saa sänkyäni sotkea!" Eräs miehistä tuo vaatteeni nätisti viikattuna sängylle, ja Mikko käskee minun pukea päälleni. Hieman kummastellen puen päälleni pikkarit, topin ja sukkikset, mutta en kysele. Istun sängyn laidalle ja Mikko tunkee kalunsa suuhuni. Hän pitelee minua takaraivosta ja toisella kädellä ottaa kiinni etuhiuksistani ja alkaa raivoisasti panna minua suuhun. Kakostelen, yökkäilen ja vikisen hänen otteessaan, eräs mies tulee taputtelemaan minun kaulaani kuin kokeillakseen, voiko hän tuntea Mikon kyrvän kurkussani. Välillä se kyllä tuntuu, että hän käy mahalaukussani asti, niin syvälle hän minua suuhuni nai. Mikko katsoo minua kokoajan silmiin, ilmekään ei värähdä. Hän hymyilee välillä ilkikurisesti ja minä vaan voin imeä ja niellä. Lihava mies räpsii kuvia ja Mikko alkaa voihkia kokoajan kovempaa. Hän ottaa toisella kädellään kiinni kasvoistani, puristaa poskeni kalunsa ympärille, lykkii vielä viimeiset vedot suuhuni kunnes hän vetäisee itsensä ulos ja lennättää lastinsa. Suuret spermaryöpyt lentävät otsalleni, hiuksilleni, leualleni, suuhuni ja silmiini. Hän levittelee mällejä myös poskilleni ja mällivanat valuvat sotkien toppini.

Jälleen polaroidin tuttu ääni ja uusi kuva pihalle. Nuolen huuliani, ja Mikko pyyhkii mällejä naamaltani sormiensa avulla ja työntää sormensa suuhuni. Nuolen hänen sormensa ja hymyilen tyytyväisenä. Mikko nostaa minut ylös sängyltä, pörröttää tukkaani ja suutelee huuliani pienesti. "Sinun varmaan olisi parempi lähteä, huomenna on aikainen herätys", Mikko supisee korvaani ja siirryn eteiseen. Mietin, mitä nyt? Otan puhelimeni käteen ja näppäilen tuttuun numeroon viestin, "Mitä teet tänään? Soita minulle.", laitan kengät jalkaani ja siirryn käytävälle.

Olen juuri sanomassa heippaa ja sulkemassa ovea perässäni, kun Mikko juoksee alasti ovelle ja ojentaa kirjekuoren. "Jotta et unohtaisi, tyttö..", hän hymisee. Nappaan kirjekuoren ja aavistan mitä se sisältää. Kiittelen Mikkoa mukavasta illasta ja toivotan hyvää jatkoa. Jostain syystä epäilen, etten näe häntä enää, enkä varmaan muitakaan miehiä. He seisovat eteisessä Mikon takana, hymyilevät ja eräs heistä iskee silmää ja lennättää lentosuukon huulilleni. Lähden askeltamaan kohti hissiä, naputtelen kuorta käsissäni ja pääsen hissiin. Tsekkaan itseni peilistä; hiukset pystyssä, kasvot kiiltelevät syljestä ja spermasta, meikkini on suttuinen ja niin.. Huoralook. Suoristan hamettani ja astun ulos hissistä, kuljen respan ohi ja tunnen respan naisten katseet vartalollani.. Astelen pihalle, sytytän tupakan ja soitan Sinulle. Vastaat puhelimeen ja pyydän Sinua hakemaan minut hotellilta. Olet ihmeissäsi, mutta kun kerron sinulle olevani hieman "pulassa" ja suihkun tarpeessa, lupaat tulla ihan kohta. Odottelen Sinua, polttelen savukettani ja huomaankin pian kun ajat autollasi hotellin eteen. Avaat minulle oven, istun kyytiisi ja ojennan kirjekuoren Sinulle.. "Tässä sinulle jotain, jota tuskin sinäkään saat heti mielestäsi.." Avaat kuoren, ja huomaat siellä olevan kuvia. Katselet niitä ja huomaan, kuinka poskesi punoittavat ja menet vaikeaksi. Katselet minua, "Lutka", nakkaat kuoren kuvineen hanskalokeroon ja tunget kätesi hameeni alle. Hyväilet sormillasi pilluani, toisella kädelläsi hyväilet omaa etumustasi ja annat pillussani seikkailleet sormesi imettävikseni. Pian tartut rattiin ja lähdemme liikkeelle. Hymyilet.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute