Herkku-puhelin
Apteekkityöntekijä Tuulia
JJ

Elettiin 1980-luvun puoliväliä Helsingissä. Silloin oli ei-maksulliset puhelinlinjat suosittuja treffipaikkoja, joten sieltä bongasin naimisissa olevan Tuulian joka oli töissä apteekissa. Sovittiin treffit Vantaalle kauppakeskukseen. Sillä tapasimme ja huomasin Tuulian olevan ihan kiihkeännäköinen, hoikka n. 30 v nainen.

Läksimme autolleni ja mietin mihin mennä paremmin tutustumaan. Itsekin naimisissa olevana ja silloisen vaimoni seksihaluttomuuteen kyllästyneenä, olin jo silloin aika kuumana.

Löydettyämme parkkipaikan aloimme suutelemaan. Hän samalla kun suutelimme kosketteli heti jalkojeni sisäosia ja kiihotuin välittömästi.

Samalla tajusin että minulla ei ole kondomia mukana, joten paketti haettiin Keimolasta.

Päästyämme metsätielle, laitoin käteni hänen hameen alle mistä tunkeuduin sukkahousjen sisäpuolelle ja löysin erittäin kostean ja mukavankarvaisen mättään. Samalla Tuulia oli jo kaluni kimpussa sormet varren ympärillä.

Kävin kuumana kuin hiilikoukku ja siirryin takapenkille, laitoin kondomin ja nostin Tuulian istumaan päälleni, niin mitä tapahtuikaan - orgasmi! Olin ylikiihoittunut, siksi kävi niin.

Seuraavalla viikolla menin Vantaalle Tuulian kotiin kun hänen miehensä oli töissä. Vietimme erittäin antoisia rakasteluhetkiä jolloin Tuulia sai aivan mahtavia orgasmeja. Hän sanoikin että hänen miehensä on huomattavasti isoaseisempi mutta laukeaa heti, joten joutuu itse tyttö raukka omat orkkunsa ottamaan.

Tuulia ei yksinkertaisesti saanut sormiaan irti minusta, kerta toisensa jälkeen sai toinen toistaan parhaimpia orgasmeja.

Jonkin aikaa tätä harrastettuamme, pyysi Tuulia minua lopettamaan siellä käymiseni ja lupasi olemaan siivosti eikä enää miestään pettäisi, en tiedä miten kävi, meillä loppui siihen. Tämä tarina on tosi!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute