Herkku-puhelin
Taxarin kihlatun siemennys
Muistatko minua Mirva?

Kauan sitten joskus 80-luvun lopulla olin työmatkalla pohjoisessa, firman nimeä en viitsi häveliäisyyssyistä sanoa mutta suoramyyntiin keskittyneessä firmassa työskentelin. Olin saanut pitkän työpäiväni päätökseen ja ajelin pitkin pientä kunnan keskusta etsien majataloa kyseisestä kyläpahasesta. Viimein löysinkin sellaisen ja asetuin talon toiseen kerrokseen valmistautuen yöpuulle menoon. Alakerrassa sijaitsi eräänlainen kylän keskus, olihan se oikea keskioluträkälä näin jälkikäteen mietittynä mutta varmasti tärkeä noille kyläläisille. Levyautomaatti jauhoi Jamppa Tuomista toistamiseen ja kyllästyneenä kuuntelin musiikin jytkettä huoneeseeni, uni ei tullut silmääni metelin vuoksi. Aikani yritettyä nukahtaa annoin periksi ja pistin päällyspaitaa päälle ja suoraa housua jalkaan ja siirryin alakertaan, siellä paikalliset ottivat keskiolutta ja muutamassa pöydässä olikin oikein riehakas tunnelma. Siirryin istumaan yksinäiseen pöytään joka oli tyhjillään ja siemailin kylmää Lapin Kultaa naamariini perin kyllästyneenä. Olin juonut jo muutaman tuopin ja kuunnellut humalaisten vittuilua ”etelän pelleistä” jotka ovat olevinaan jotain, ilmiselvästi nuo piikit oli tarkoitettu minulle. Aloin jo suunnittelemaan nukkumaan menemistä ja mietin seuraavaa työpäivää kun yhtäkkiä tuon pikkubaarin pihaan kaarsi taksi. Sisään astui vaalea silmälasipäinen poika nahkatakissaan ja häntä seurasi perässä uskomattoman kaunis nuori tyttö. Nielaisin katsoessani tuota kaunotarta, hän ei oikein sopinut tähän tilanteeseen millään lailla.

Tyttö oli pukeutunut hemmetin kireisiin valkoisiin farkkuihin ja olen aina ollut heikkona hänenlaisensa vartalon omaaviin naisiin. Pylly oli hiukan ylileveä mutta hemmetin kaunis kireissä farkuissa, sellainen pylly johon joka mies haluaisi siemenensä laskea. Pyöreyttä riitti ja askelten tahdissa keinunta oli hurmaavaa katseltavaa. Edestäpäin katsoessa pystyi erottamaan ns. cameltoen koska tyttö oli kiskonut farkkunsa tiukasti ylös asti. Pillunviiva näkyi selvästi ja olin erottavinani häpyhuulten pullistumankin, häpeäkseni minulla alkoi uskomaton seisokki kun katselin tuota tyttöä. Ihmeekseni tämä nahkatakkinen poika ja tämä outo kaunotar siirtyivät lupaa kysymättä pöytääni istumaan, esittelin itseni kuten myös he tekivät. Poika oli paikallinen taksikuski ja jutustellessa selvisi että tämä nuori nainen oli hänen kihlattunsa. Pariskunta oli ollut jossain hiihtokeskuksen ravintolassa iltaa viettämässä ja poika oli ollut kuskin virassa, tyttö vaikutti humalaiselta ja aika tuskastuneelta paikallisten miesten viheltelyihin ja kaksimielisiin herjoihin. Mirvaksi itsensä esitellyt tyttö kyseli minun menemisiäni ja kerroin hänelle olevani reissumies joka sattumalta sattui tähän baariin näin arki-iltana. Mirva kuunteli kiinnostuneena tarinoitani ja huomasin hänen tempovan tuoppeja naamaansa kiihtyvässä tahdissa. Tyttö kertoi olevansa baarinomistajan tytär ja hän asui siis samassa rakennuksessa poikaystävänsä kanssa, toinen pää majatalosta oli varattu heidän käyttöönsä. Kassan takana rouva baarinomistaja huikkasi tälle taksikuski-pojalle että käy viemässä Lasse kotiin, se alkaa olla jo kantokunnossa. Poika talutti taksimersuunsa vanhan ukonkäppänän ja niin he häipyivät tihenevän lumisateen sekaan ties minne. Tyttö kertoi minulle kuinka tylsää hänellä oli tuossa kyläpahasessa ja kovin hyvää arviota hän ei antanut poikaystävästäänkään. Rohkenin kysyä tytön ikää ja yllätyin kun hän kertoi olevansa vasta 19-vuotias, hän todellakin näytti runsaine muotoineen ainakin kaksivitoselta. Itse olin jo mahakas liki nelikymppinen äijänköriläs ja kova elämä näkyi kasvoista. Siksi olin yllättynyt kuinka tyttö alkoi puhua kanssani intiimeistä asioistaan, poikaystävän seksitavatkin tuli läpi juteltua ja korvat punaisena kuuntelin kuinka tyttö kertoi haluavansa joskus fantasioissaan vanhempaa miestä.

Mirva kävi juttelemassa äitinsä kanssa jotain baaritiskin takana ja saapui pöytään kysyen minulta voisimmeko mennä hetkeksi juttelemaan hänen asunnolleen. Mirva iski silmää ja kertoi minulle että hänellä olisi juomaton vodkapullokin kämpillään, mietin hetken tarjousta ja suostuin siihen. Toki mietin kuumeisesti mitä Mirvan poikaystävä tuumaisi jos näkisi minut heidän kotonaan lasia kilistämässä hänen nuorikkonsa kanssa. Tytön poikaystävä oli edelleen ajokeikallaan taksin ratissa ja Mirva kertoi reissun kestävän vielä ainakin tunnin verran, sen verran kauaksi tämä kyyti kuuleman mukaan meni. Siirryimme sisätiloja pitkin Mirvan ja tämän kihlatun asunnolle, eräänlainen sokkeloinen käytävä erotti baarin ja nuorenparin asunnon toisistaan. Perille päästyämme Mirva nakkasi yltään mustan nahkatakkinsa ja alta paljastuikin uskomattoman terhakkaat tissit jotka hölskyivät tytön kävellessä asunnon keittiöön paukkujen tekemistä varten. Vaaleanpunainen tiukka paita korosti tissien rajoja ja olin pudottaa silmäni kun tuijotin noita utareita. Tyhjensimme lasilliset nopeasti ja varovasti lähestyin Mirvaa hieroen hänen olkapäitään, tyttö ynähteli ja kiemurteli vieressäni ilmeisesti tykäten käsieni liikkeistä. Viimein tilanne meni siihen että suutelimme rajusti ja kiskoin nopealla liikkeellä paidan Mirvan päältä, tyttö itse napsautti liivinsä auki ja pian oli tissipari kieleni ulottuvilla, puristelin noita nuoren tytön hölskyviä tissejä vanhan miehen kokeneisuudella ja näykin hampaillani jo törröttäviä nännin päitä. Makasimme sohvalla ja Mirva oli päälläni, tissien paino tuntui ihanalta rintani päällä ja nuoren tytön purkantuoksuinen hengitys salpasi omani kiihkeiden suudelmien vuoksi. Työnsin käteni Mirvan farkkujen etumukseen ja hieroin housujen läpi hänen pilluaan, tyttö levitti haarojaan ja kourin housujen päältä hänen muhkeaa peppuaan ja pullottavaa pilluaan. Mirva kaivoi huohottaen kaluni housuistani esiin ja kyrpäni seisoi kuin rautakanki, tottuneesti hän aloitti hiljaisen runkkailun samalla suudellen minua. Nuoren tytön viileä käsi puristi kulliani ja tunsin kuinka laukeaisin heti tuon vampin käsittelyssä. Pyysin Mirvaa lopettamaan koska halusin työntyä tuon kauniin nuoren neidon pyhimpään ja laskeskelin että Mirvan poikaystävä voisi tulla paikalle milloin tahansa eli asialla alkoi olla jo kiire.

Horjuimme kuin yhteisestä sopimuksesta kohti nuorenparin makuuhuonetta ja viimein pääsin aukaisemaan noiden tiukkojen farkkujen napin ja vetskarin. Mirva svusti ja nakkasi samalla myös valkoiset pikkuhousunsa lattialle, olimme molemmat alastomina ja kiimoissamme. Syleilimme toisiamme ja kaaduimme nuorenparin pehmeään sänkyyn, Mirva levitti jalkansa äärimmilleen ja pyysi minua tulemaan sisäänsä. Asettelin patukkani tuon ihanan pillun huulille ja Mirvan vilpoisa käsi ohjasi sitä oikean reikään. Mirvan mustat hiukset olivat levinneet valkoiselle tyynylle ja ruskeat kauniit silmät tuijottivat minua kun työnnyin uskomattoman märkään ja tiukkaan pilluun. Loppu olikin eläimellistä naintia, sänky natisi ja pumppasin kuin hengen hädässä nuoren tytön pillua. Mirva työnteli alakautta vastaan ja pyöritti ihanasti lantiotaan, tunsin poltteen nivusissani ja tiesin että tyhjennän kohta lastini tuon kaunottaren pimpsaan. Mirva painoi kyntensä selkänahkaani ja puri minua kaulasta, ilmeisesti tyttö oli saamassa orgasmin koska hengitys katkoili ja vartalo jännittyi kaarelle. Juuri kun valmistauduin elämäni parhaimpaan siemensyöksyn kuului pihasta dieselin tasainen nakutus, Mirvan poikaystävä saapui kotiin. Kirosin ja totesin tytölle hengästyksissäni kuinka nyt on toimittava nopeasti, hänen poikaystävänsä vähintäinkin tappaisi minut jos yllättäisi meidät. Yritin nousta päältä mutta Mirva nauroi minulle ja sanoi että kyllä mutsi pidättelee hänen poikaystäväänsä, samalla tyttö alkoi työnnellä pilluaan taas ylös-alas liikkeellä. Kaluni paisui taas äärimmilleen hetken lerpahduksen jälkeen ja nopealla pumppaamisella sain viimein satsini laskettua tytön sisään. Koppasin vaatteeni nopeasti mukaan ja häivyin huoneistosta salamana, huohottaen juoksin portaat ylös alastomana vaatemytty kädessäni omaan huoneeseeni. Hengitykseni tasaannuttua kuulin hiljaisessa huoneessa selvästi kuinka Mirvan äiti tarjoili alakerrassa vävylleen voileipää ja kahvia kertoen samalla tyttönsä menneen nukkumaan pois humalaansa. Ihmettelin itsekseni kuinka äiti hyväksyi tyttönsä pettävän miestään ja tavallaan vielä avusti tätä rikoksessa, minä olin kuitenkin hemmetin tyytyväinen osaani. Pussit tyhjänä aloin viimein nukahtaa onnellisena, ennen unen tuloa kuulin vielä kuinka Mirvan sänky natisi alakerrassa, poikaystävä ilmeisesti halusi myös panna kihlattuaan ennen nukkumaanmenoaan. Kuulin ohuiden lattiaeristeiden läpi kuinka poika uteli kovaan ääneen nainnin lomassa Mirvalta kuka on käynyt paukuilla heidän asunnossaan, kaksi tyhjää lasia paljastivat vierailuni. Onneksi poika ei tajunnut mitä muuta asunnossa oli tapahtunut, Mirvan huohotus ja kiljunta panemisen tahdissa oli viimeinen muistikuvani siltä päivältä. Aamulla katselin peilistä kaulaani ja kirosin, Mirvan hampaanjälkiä näkyi siellä täällä. Ei auttanut muu kuin kulkea kaulaliina kaulassa kauppaamassa tavaroita seuraava viikko, olihan se pieni hetki Mirvan kanssa kuitenkin sen arvoista. Harvoin sitä nelikymppinen ”vanhus” pääsee poraamaan alle parikymppistä kiimaista lapin neitoa. Muistelen vieläkin tuota hetkeä yhtenä parhaista panokokemuksistani urani varrella, ihana Mirva!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute