Herkku-puhelin
Mustaa
rantaleikkejä

Tyttöystäväni kanssa toteutimme pitkään haaveilemamme etelänmatkan. Opiskelut oli molemmilta juuri loppuneet ja vähän olimme ehtineet töissä matkakassaa keräämään. Lomasuunnitelmat kohdistuivat Kreikan saaristoon ja valitsimme Rodoksen saaren rantakohteineen lomanviettopaikaksi. Tapanamme oli aamupäivällä valloittaa hotellin rannalla sijaitsevat rantatuolit ja viettää aikaa auringossa loikoillen ja välillä kylällä kiertäen.

Parin päivän päästä saavuttuamme pari keski-ikäistä suomalaismiestä tulivat juttusille, liekö tyttöystäväni paljaan ylävartalon houkuttelemina. Tovin juteltuamme ja rajoja harmitellessamme he kertoivat saarella sijaitsevasta nakurannasta. Ihan siisti ranta kuuleman mukaan, jossa sekä naiset että miehet ottivat aurinkoa nudistien tapaan.

Illallisella heräsi minussa ajatus rannan kokeilemisesta ja muutamin sanakääntein houkuttelin tyttöystävääni mukaan katsastamaan nakurantaa. Rauhallisesti syötyämme ja nautittuamme viintä kiusoittelin kultaani, että näkisit vähän muitakin maisemia, kuin pelkästään omaa kultaasi. Tyttöni väläytti valloittavan hymyn.

Aamulla pakkasimme rantatavarat ja otimme taksin suuntana nakuranta. Kuljettaja tiesi heti mistä on kysymys ja kehui rantaa ja siellä olevaa ilmapiiriä. Paikalliset naiset eivät kuulemma siellä käyneet, mutta nuoret miehet kylläkin. Ja turisteja tietysti.

Saavuimme rannalle ja kuskille maksettuani lähdimme suunnistamaan rantaa kohti. Tässä vaiheessa meillä oli vielä uima-asut päällä, minulla uikkarit ja Lauralla bikinit. Eteemme avautui mitä upein hienohiekkainen ranta ja kevyesti aaltoileva meri. Pysähdyimme ja katselimme aikamme rantaa ja myös sillä liikkuvia ihmisiä. Kaikki tosiaankin olivat ilman uima-asuja, joillain hattu päässä aurinkoa varjostamassa.

Seurasin kiinnostuneena muutaman selvästi skandinaavisen vaalean tytön ryhmää heidän kulkiessaan rannalla. Huomasin Lauran katsovan minuun hymyillen ja hymyilin takaisin. Eiköhän täällä ole sinullekin miellyttävää silmänruokaa, totesin laskeutuessamme dyyniltä rantahiekalle.

Laura ei ole mikään tiukkapipo, vaikkei kovin uskalias nakuiluun taikka seksiasioihin tavallisesti olekaan, vaan tällä kertaa hän ehdotti jo muutaman askeleen jälkeen, että riisutaan ja etsitään joku mukava paikka auringon otolle. Ei kun laukku hiekkaan ja vaatteet laukkuun. Omat uikkarit sujahtivat jalasta sukkelaan Lauran ottaessa yläosan pois. Yläosattomissa Laura oli ollut hotellillakin, joten se ei häirinnyt häntä yhtään, mutta selvästi hän epäröi hetken ennen kuin tarttui bikinien naruun ja kiskaisi ne auki. Juuri rannalla kävellyt arviolta kuusikymppinen mieskaksikko katseli tyttöäni tämän pujottautuessa hiukan aran näköisesti bikineistä pois ja kumartuessa asettelemaan niitä laukkuun.

Miehet pysähtyivät katsomaan kumarassa olevaa tyttöäni ja Laura heitä vilkaistuaan häveliään hitaasti kohottautui pystyyn, jolloin miehet palkittiin kurvikkaan vartalon ja karvattomaksi ajellun häpykummun näkemisellä. Laura selvästi oli huomannut miesten pysähtymisen ja että he odottivat näkevänsä tyttöni sulot ja kuin teatteriesityksessä hän nosti kädet sivuilleen ja niiasi miehille väläyttäen suloisen hymyn.

Miehet selvästi hämmästyivät tyttöni reaktiota, mutta toipuivat saman tien ja hymyillen taputtivat muutaman kerran, kunnes jatkoimme matkaa auringonottopaikkaa etsien. Kiusoittelin Lauraa äskeisestä ja hän nauroi todeten pappojen saaneen hänet aluksi hiukan hämilleen, mutta sitten hyvälle tuulelle tuijotuksellaan. Itsevarmana Laura käveli peppu keinahdellen vierelläni pehmeässä hiekassa.

Löysimme hetken päästä pienen ruohomättäiden ympäröimän alueen johon pyyhkeet mahtuivat ja hiukan jäi vielä tilaa. Paikka oli hyvä tuulensuoja ja avoin näkymä merelle. Ruohotupsut kuitenkin peittivät hiukan näkyvyyttä sivusuunnassa rannalle. Asetuimme pyyhkeinemme siihen.

Aurinko sai nyt porottaa täydeltä terältään alastomiin vartaloihimme. Tosin vähän väliä sipaisin tyttöni upeaa vartaloa ja mieleni olisi tehnyt puristella ja maistella pehmoisia puskureita.

Hetken päästä Laura tokaisi: eiköhän mennä uimaan ja jätimme suojaisan kolomme kävellen rantaan. Varpaat saimme kastettua ja molemmista tuntui että olipas meri yllättävän vilpoista. Emme pitäneet mitään kiirettä kastautumisen kanssa, vaan katselimme ohikulkevia. Pääasiassa siinä kulki miehiä, eri ikäisiä ja kokoisia. Osa varsin vatsakkaita ja selkeästi tyttöni vartalosta kiinnostuneita. No kaiketi nakurannalla katsellaan alastomia vartaloita. Pariskuntiakin käyskenteli pitkin rantaa ja joku tuli juttelemaankin hetkeksi.

Aina kun näin vähän paremmin varustetun miehen lähestyvän vilkaisin merkitsevästi Lauraa, joka hymyillen kääntyi katsomaan mitä olin osoittanut. Juttelimme melko vapaasti suomeksi, koska arvelimme että tuskin kukaan ymmärtää. Varsin isomahainen mies kohtuullisen kokoinen kalu heilahdellen lähestyi ja vilkaisin Lauraa. Tämä oli jo nähnyt myös saman ja tuijotti heiluvaa siitintä miehen kulkiessa kohti samoin kuin mies vastavuoroisesti mittaili tyttöystäväni vartaloa, rintoja ja lantion kaaria.

Tuo ei varmasti mahtuisi sisääsi, totesin Lauralle kun mies oli jo muutaman metrin päässä. Laura vilkaisi minua ja käänsi katseensa takaisin mieheen ja laski sen saman tien vapaana heilahtelevaan kulliin. Se on aika iso hän tokaisi, samalla kun mies pysähtyi ja arvatenkin arvasi mistä puhuimme. Mies vilkaisi nopeasti minuun kääntäen sitten katseensa Lauraan ja heitti englanniksi jotain mihin Laura vastasi.

Mies seisoi ihan lähellämme, mutta vatsa esti Lauraa näkemästä sen enempää, joten hänen kiinnostuksensa mieheen lopahti ja tämä poistui paikalta.

Hetken siinä emmittyämme uskaltauduimme veteen ja kohta kisailimme kuin teinit vesi roiskuen. Kaksi tummaihoista miestä ui meitä lähemmäs rannan suuntaisesti ja kohta se saavuttivat meidät. Olimme vyötärön korkuisessa vedessä ja miehet selvästikin olivat kiinnostuneita tyttöni kiinteistä rinnoista ja vaaleasta ihosta. Lauralla ei ollut rinnoissa rusketusraitoja kiitos yläosattoman auringonoton ja mustat miehet jäivät kanssamme juttelemaan vähän väliä Lauraa vilkaisten.

Kaverit vaikuttivat mukavilta, joten jonkin aikaa juteltuamme pyysimme heitä auringonottoon poukamaamme. Mustien miesten noustessa vedestä edellämme en voinut olla huomaamatta Lauran katseen kiinnittyvän vuorotellen kumpaisenkin lihaksikkaaseen ja kiinteään takamukseen. Kaverit olivat selvästi treenanneet ja tiesivät varmasti nuorikkoni ihastelevan katseellaan lihaksikkaita vartaloita.

Miehet pysähtyivät päästyään kuivalle maalle jääden odottamaan meitä. Tulimme muutaman metrin perässä Laura edelläni. Miehet kääntyivät, jolloin Laura yllättäen pysähtyi ja törmäsin häneen. Otin Laurasta kiinni, mutta jo tasapainoni menettäneenä kaaduimme molemmat rantaveteen. Nauraen nousimme ylös ja ihmettelin suomeksi miksi pysähdyit, johon Laura vastasi että katsoppa tota. Samalla hän heilautti silmiään miesten suuntaan kääntämättä sinne kuitenkaan katsettaan.

Katsahdin tummiin miehiin ja Lauran pysähtyminen ei enää ihmetyttänyt tippaakaan. Isommalla miehellä oli mahtavan kokoinen kanki jalkojen välissä. No on sillä kokoa totesin Lauralle. Miehiä hymyilytti kaatuilemisemme. Tulkaahan jo sieltä, he totesivat englanniksi naureskellen.

Laura ei kehdannut suoraan katsoa isokaluisen miehen haaroihin rannalle astellessamme, mutta miehet sen sijaan katselivat peittelemättömän ihailevasti tyttöni vaaleutta ja suloja. Olet ajanut nätisti karvasi totesi toinen miehistä englannin kielellä Lauran astellessa miesten välistä rantahiekalle. Kiitos, Laura totesi samalla kielellä naurahtaen.

Kävellessämme Lauran perässä kohti pyyhkeitämme totesin tummien miesten tiiviisti seuraavan Lauran lantion keinahteluja. Itsekin varsin tyytyväisenä katsoin tyttöni ehkä jopa hieman liioittelevaa käyntiä. Upealta kiinteän pyöreä pylly näyttikin. Niinä muutamina metreinä meren viileyden vaikutus kalustani hellitti lämpöisen veren virratessa elimeeni Lauran ihanaa pyllyä tuijottaessani. Mustilla miehillä tuskin samaa tapahtui, vaikka mene ja tiedä. En kehdannut tarkkailla tilannetta.

Jäimme hetkeksi pyyheiden viereen seisomaan ja kuivattelemaan seisoaltamme. Emme Lauran kanssa kuivanneet pyyhkeisiimme, koska kaveruksillakaan ei sellaisia ollut saatavilla. Juttelimme mukavia ja miehet ihan luonnostaan katsovat Lauraa välillä minuun vilkaisten. Kaunis pohjoismainen nainen selkeästi kiinnosti heitä. Kropasta päätellen olivat aika tuttuja naisvartaloiden kanssa ja ehkä jopa skandinaavisten.

Laura myös vapautui ja välistä katsoi miehiä jutellessaan pitkin vartaloa. Istahdimme kohta Lauran kanssa pyyhkeille tyttöni jäädessä puolittain makaavaan asentoon kyljelleen. Tietoisesti tai tahtomattaan hän tarjosi vartalonsa miesten katsottavaksi. Ohitsemme käveli auringonpalvojia jonkun välillä vilkaisten suuntaamme.

Miehet asettuivat kohta molemmat kyykkyasentoon, jotta olisivat paremmin katsekontaktissa. Toinen miehistä häveliäästi peitti näkyvyyden elimeensä, mutta isompiaseisen miehen siitin oli selkeästi näkyvissä ja roikkui muhkeana haarojen välistä. Laura katsoi väliin miehen isoa kalua pitempäänkin.

Kuinkahan iso toi on seisovana, tokaisin Lauralle suomeksi juttelun hetkeksi tauotessa. Laura vilkaisi minua vastaamatta ja kääntyi katsomaan muhkeaa siitintä. Miehet jatkoivat juttelua englanniksi, mutta Lauran tuijotus oli selkeästi vaikuttanut mustanpuhuvaan elimeen ja kohta se oli sekä hiukan kasvanut paksuutta, että pidentynyt aiemmasta. Vilkaisin miehen jalkoväliin ja huomasin terskan lähes viistävän hiekkaa miehen hiukan liikahdellessa jutellessaan.

Tahdon nähdä sen isona, Laura sanoi yllättäen englanniksi. Jäimme kaikki monttu auki hetkeksi, kunnes tumma mies kysyi mitä sanoit. Laura katsoi miehen silmiin ja totesi edelleen englanniksi: tahdon nähdä sen isona.

Mies nousi seisomaan ja katsoi minuun. Oli yllättynyt tyttöystäväni sanoista, mutta kohautin miehelle harteitani, mitäpä minulla olisi sitä vastaan jos Laura tahtoo. Tiesin tyttöni kuitenkin olevan vain minun omani.

Okei, mies totesi kädet lanteilla, tee siitä iso. Kuinka, Laura kysyi saaden vastaukseksi: ime sitä. Laura selitti, ettei halunnut minkäänlaista yhdyntää, vaan tahtoi vain nähdä sen seisovana. Tumma mies totesi ettei se seiso pelkästään katsomalla, mutta sanoi sitten: viettele minut niin hyvin kuin osaat.

Laura katsahti minuun ja taas seisovaan tummahipiäiseen urokseen levittäen hiukan jalkojaan toisen käden alkaessa sivellä lämpöistä vartaloa ylös alas. Hetken katsottuaan mies pyysi jotain enemmän ja Laura nousi polvilleen tarttuen kiinteistä rinnoistaan. Tykkäätkö näistä, Laura kysyi houkuttelevasti miestä silmiin tuijottaen käsien puristellessa rintoja ahnaasti. Laura lipoi huuliaan ja toisessa tilanteessa minua olisi naurattanut. Nyt huomioni keskittyi siihen, saisiko Laura miehen heränneen kalun kovaksi vaiko ei.

Miehen kulli ei osoittanut Lauran toivomaa kovenemista, joten tyttöni konttasi nelin kontin peppu pystyssä miestä kohden katsoen tätä kiinteästi silmiin. Saavuttaessaan miehen tyttöni alkoi hyväillä hänen reisiään nousten pikku hiljaa ylöspäin. Lauran kasvot olivat aivan lähellä miehen kalua eikä uros voinut estää itseään vaan painoi Lauran päätä haarojaan vasten. Laura käänsi päänsä sivulle ja lämmin kalu painautui tyttöni poskea vasten. En tahdo koskea sitä, Laura totesi ja mies päästi kätensä. Samalla kuitenkin jo hieman pullistunut kalu laski takaisin.

Pettymys Lauralle. Kalu oli jo varmasti suurempi kuin mikään hänen aikaisemmin näkemänsä ja tyttöni selvästi tahtoi nähdä sen täydessä seisokissa. Anna minun koskea sinua, mies sanoi ja empien Laura nousi miehen edessä ylös. Hän oli ilmeisesti hyväksynyt ajatuksen, että pelkkä seksikäs viettely ei saa isoa kalua täyteen kokoon, joten vähän on annettava myöten jos tahtoo jättipeniksen seisomassa nähdä.

Laura ja nousi hitaasti miehen edessä. Kasvot ohittivat paksun peniksen matkallaan ylös ja rintojen ollessa kalun kohdalla Laura ilmeisesti päätti löysätä periaatteestaan painaen kiinteät puolipallonsa kalua vasten. Miehen ilmeestä päätellen tämä oli oikeata hoitoa ja hän taivutti vartaloaan hiukan taakse tarjoten miehustaansa Lauran rinnoille hierottavaksi. Samalla tummat kädet siirtyivät hyväilemään tyttöni hiuksia.

Laura katsahti viereiseen mustaan mieheen, joka myös oli noussut ylös. Tällä oli jo kanki kohtuullisen tanassa. Se oli myös kasvanut kokoa ja Laura hymyili miehelle hyväksyvästi ja viettelevästi.

Hetken isokaluisen miehen elintä rinnoillaan hyväiltyään Laura jatkoi nousuaan ja oikaisi itsensä miestä vasten. Näin nyt mikä vaikutus nuorilla rinnoilla oli ollut. Kalu oli selkeästi pullistunut ja reilusti isompi kuin naapurin lähes jo jäyhä siitin. Silmäkulmastani huomasin, että pari vanhempaa miestä oli pysähtynyt rannalle kohdallemme. He olivat samat, joille Laura oli rantaan tullessamme niiannut. Miehet olivat selkeästi kiinnostuneita dyynimme tapahtumista.

Laura hyväili mustan miehen vartaloa hitaasti ylhäältä alas varoen kuitenkaan käsin koskemasta kaluun. Hyvä, hän piti kiinni ajatuksesta, että minun kaluni on ainut kädessään kasvava vekotin.

Tumma mies tarttui Lauraa vyötäisiltä ja käänsi tämän selkäpuoli itseään vasten. Anna minun tuntea peppusi, mies totesi ja Laura nojautui miestä vasten. Mustat kädet vaelsivat vaaleaa vartaloa ylöspäin ja saavuttivat rinnat, joissa nännit olivat selvästi kohollaan. Tyttöni oli itsekin kiihottunut ja varmasti siksi halusi entistä kiihkeämmin nähdä ison kullin seisovana. Mies vei kätensä Lauran rinnoille, mutta Laura nosti omat kätensä miehen käsien päälle pysäyttäen liikkeen. Ilmeisesti hän halusi kuitenkin pitää koskemattomuudestaan kiinni.

Anna minun tunnustella vartaloasi, jotta kulli nousee mies kuiskasi englanniksi tyttöni korvaan. Laura harkitsi hetken ja päästi sitten omat kätensä miehen käsistä, antaen näin luvan kosketella lämmintä selkeästi hieman kiihottunutta vartaloa.

Mies hyväili Lauraa hitain vedoin nostaen Lauran kädet ylös omaan niskaansa. Hän siveli Lauran kaulaa ja huomasi saman kuin itsekin olin todennut aikoja sitten: Lauran kaula on erittäin erogeeninen alue, josta tyttöni kiihottuu aivan erityisesti. Mies siveli voimakkaasti Lauran niskaa ja kaulaa tyttöni painaessa päänsä taaksepäin vasten ison miehen hartioita. Laura samalla hiveli miehen päätä ja niskaa kädet ylhäällä.

Miehellä oli nyt vaalea vartalo täysin hyväiltävänä. Pyöritä peppuasi kaluani vasten mies kuiskasi. Ja Lauran lantio alkoi hitaan pyörivän keinumisen kullin painautuessa selkää ja peppua vasten. Kiihottavat kädet sivelivät Lauran vartaloa samalla kun kasvava kalu kiihotti tyttöni mielikuvitusta. Lauran silmät sulkeutuivat hänen nauttiessaan siitä mitä sai aikaan ja miten hyvältä tummat kädet tuntuivatkaan. Lauran lantio alkoi hitaasti tehdä edestakaista liikettä miehen käsien lähestyessä karvattomaksi ajeltua jalkoväliä.

Lauran hengitys tiheni hänen tuntiessaan miehen kädet varrellaan ja paisuvan kalun selässään. Yht’äkkiä Lauran käsi singahti alaspäin. Mies oli juuri saavuttanut häpykummin ja Laura naulitsi käden paikalleen omallaan. Edelleen hengitys tihentyneenä silmät kiinni Laura totesi: en tahdo sinua sisääni.

Hetken mies oli liikkumatta ilmoittaen sitten, ettei mene Lauran sisään. Mutta anna hyväilen sinun häpyäsi, että kaluni kiihottuu isoksi. Selvästi mies tiesi mistä narusta vetää. Laura tahtoi nähdä ja ehkä myös tuntea kuuman kalun isona, suorastaan valtavana. Ei sisääni, Laura kuiskasi. Ei sisään mies totesi ja äärimmäisen hitaasti Laura nosti kätensä pois miehen suuren käden päältä. Tyttöni nosti jälleen kätensä miehen pörröiseen tukkaan tarjoten vartaloaan hyväiltäväksi vielä todeten: ei sisääni.

Hetken miehen käsi oli paikallaan toisen hyväillessä paisunutta nänniä. Sitten mies siirtyi hyväilemään herkkää kaulaa ja alapäässä toinen käsi lähti liikkeelle. Pyöritä pyllyäsi mies pyysi ja Lauran lantio alkoi taasen hitaan liikkeensä. Avaa vähän, mies sanoi ja Laura avasi sekä silmänsä, että reisiään aivan hieman. Tyttöni selvästi varoi miehen kättä, eikä tahtonut joutua tilanteeseen, jossa mies työntäisi sormen kultani sisään. Vieressä toinen mies oli tarttunut jo täysin seisovasta kullistaan kiinni ja siveli hitaasti kohtuullisen isoa kivikovaa kaluaan edes takaisin. Vanhemmat miehet olivat tulleet myös ihan lähelle ja seurasivat samoin Lauran ja miehen hyväilyjä itseään sivellen. Oma kalunikin osoitti jo tässä vaiheessa vankasti taivaita kohti.

Musta mies siveli käsillään entistä lähempänä häpyä pyörivin liikkein. Yllättäen hän ei kuitenkaan vienyt kättään kultani salaisimpaan paikkaan vaan käsi meni häpyä hipaisten toisen reiden päälle. Laura henkäisi kuuluvasti. Oli ilmeisesti odottanut sormien alkavan tutkia reisien väliä. Näin ei kuitenkaan käynytkään, vaan mies jatkoi hyväilyään sipaisten uudelleen kätensä kolmion yli toiselle reidelle. Laura avasi hieman lisää reisiään hengittäen kiivaammin. Mies alkoi pyörittää lantiotaan Lauran pyllyä vasten samalla jatkaen tyttöni kiihottamista.

Vieläkään miehen käsi ei tavoittanut Lauran salaisimpia sopukoita ja Laura totesi miehen ilmeisesti pitävän kiinni lupauksestaan olla työntymättä sormellaan tyttöni suloihin, joten hän avasi reitensä nojautuen entistä enemmän taaksepäin keskittyessään ison kalun tuntemiseen.

Miehen kädet vaeltelivat vartalolla ja toinen käsi lähestyi taasen kukkulaa. Vieläkään ei Laura saanut tuntea miehen sormia kumpunsa uumenissa, vaan taitavasti sormet pyörivät kiihottaen tyttöäni, jonka hengitys muuttui katkonaiseksi. Lauran vartalo alkoi liikkua edes taakse aivan kuin naitaessa. Hän koetti välillä saada sormet kummulleen ja välillä taasen tuntea varmasti jo lähes juhlakuntoon paisuneen ison kullin pepussaan. Laura oli nyt täysin miehen vallassa tihkuen kiimaa. Tämä ei jäänyt mieheltä huomaamatta ja vähä vähältä sormet löysivät tiensä tyttöni kummulle ja hipaisivat klitorista.

Ynähdys pääsi tyttöni suusta ja lantio seurasi pakenevaa kättä palaten sitten taaksepäin kulia vasten painautuen. Uudelleen sormet lähenivät häpyä ja tällä kertaa sivelivät pitkällä vedolla Lauran kostuneita häpyhuulia alhaalta ylös asti. Katkonainen huokaus pääsi tyttöni suusta sormien hipaistessa kiihottunutta klitorista.

Ooo, purkautui tyttöni huulilta sormien jatkaessa häpyhuulien välissä matkaa taasen alas ja sieltä takaisin ylös. Lauran lantio nytkähteli eteen ja taakse kiihottavien sormien ja ilmeisen kovan kullin väliä. Tyttöni oli selvästi kuin ekstaasissa. Näin miten tumma käsi pysähtyi hävylle, kohosi hiukan ja tiesin mitä tuleman pitää. Mies ei aikonut pysyä lupauksessaan, vaan työntäisi sittenkin sormensa nuorikkoni pyhimpään!

Laura oli liian kiihottunut tajutakseen mitä tapahtui. Se vaan tapahtui. Pillun kiimaeritteistä märkä sormi otti huikan vauhtia ja painautui Lauran aukkoa vasten. Vastustelemattomasti se löysi tiensä tyttöni salaisimpaan sopukkaan Lauran mitenkään estäessä reidet avoinna. Luulin Lauran vastustelevan, mutta hän oli jo ylittänyt kiiman sen pisteen missä voi kontrolloida itseään. Lauran pää heittelehti miehen olkaa vasten tämän työntäessä sormeaan ensin sisään, sitten ulos ja taasen Lauran liukkaaseen vaginaan.

Mies murahteli tyytyväisenä päästessään tavoitteeseensa vaalean neitosen suhteen. Hän aloitti säälimättömän sormella nainnin ja hankasi samalla jo varmasti tanassa seisovaa jättikaluaan Lauran selkään. Mies painoi Lauran kontalleen pyyhkeelle ja asetteli tyttöni pepun pystyyn käyden samalla taakse valmiina työntymään naiseni sisään.

Laura nojasi käsillään hiekkaan karhean kouran tarttuessa altapäin rinnasta kiinni puristelleen toisen käden samalla ohjatessa jäykkänä heiluvaa hurjasti paisunutta siitintä tyttöni pillun suulle. Ei, Lauran voihkaisi suomeksi tuntiessaan valtaisan terskan painautuvan litimäräksi kiihotetun pillunsa huulia vasten. Laura yritti lähteä eteenpäin, mutta mies piti hänet otteessaan ja painoi valtavaa kaluaan häpyä vasten. Uuuuu, ulisi tyttöni kun jättimäinen terska levitti häpyhuulet painautuen vastustamattomasti muutaman sentin sisään. Mies korjasi asentoaan tarttuen molemmin käsin tyttöni lanteilta kiinni puskien kivikovan kalunsa tyttöni syvyyksiin.

Laura jäykistyi suuresta kullista sisällään kalun saavuttaessa pohjakosketuksen. Tumma atleetti veti kulliaan hiukan takaisin ja yhdellä lantion liikkeellä painoi sen uudelleen ulvahtelevan tyttöni syvyyksiin.

Laura ulvoi kiimasta neekerin alkaessa naida häntä kiihkeällä rytmillä. Jos tyttöni tahtoikin aluksi nähdä ison kullin seisovana, niin nyt hän sai enemmän kuin pyysikään. Lihaksikas neekeri nai tyttöäni koko suuren kalunsa voimalla. Laura vinkui kiimasta elämänsä suurimman melan upotessa kerran toisensa jälkeen litimärkään tiukkaan vaginaan.

Toinen neekereistä näki tilaisuutensa koittaneen kiimaisen vaaleaverikön suhteen ja asettui kulli kovana Lauran eteen kontalleen tarttuen tyttöni hiuksista kiinni ja ohjasi muitta mutkitta paksun kalunsa Lauran huulien väliin. Mies alkoi naida Lauraa suuhun suhteellisen roisisti. Laura ei voinut tehdä mitään estääkseen. Näytti siltä että tummat miehet olivat seivästäneet tyttöni mustaan vartaaseen, mustan kangen vilahdellessa tyttöni molemmissa päissä.

Kaksi papparaista ja aiemmin tapaamamme vatsakas suurikaluinen asettuivat runkkaamaan Lauran molemmille sivuille. Näin tyttöäni naitiin edestä ja takaa mustilla kangilla samalla kun kolme jo kypsään ikään ehtinyttä vatsakasta vatkasivat seisovia kullejaan tyttöni molemmilla sivuilla. Näky oli jokseenkin uskomaton.

Laura yritti nieleskellä suussaan olevaa kullia päästäkseen hengittämään välillä. Samalla kuitenkin jättikalu takoi hänen pyhintänsä tehden varmasti hyvää ja samalla vaikeaksi saada henkeä. Laura oli selvästi täysin tietämätön runkkaavista miehistä ympärillään keskittyen häntä paneviin tummiin kaluihin ja siihen että selviää rajusta nainnista.

Yht’äkkiä Lauran peppu alkoi vapista ja suunnaton orgasmi räjähti tiukan pillun uumenissa jättimäisen kalun tuottaessa miljoonia nautinnon aaltoja. Laura haparoi suussaan olevan kalun käteensä ja pullautti sen pois suustaan uikuttaen orgasmiaan kiihkeästi mustan miehen jatkaessa edelleen rajua takomistaan tiukassa pillussa.

Edessä oleva tumma mies nousi kiimansa huippuun, tarttui kaluunsa ja tyttöni päätä hiuksista kannatellen runkkasi silmittömästi purkautuen vasten kiimasta uikuttavia kasvoja. Laura sulki silmänsä sperman roiskahdellessa hiuksille ja kasvoille.

Tyttöni rauhoittui omasta orgasmistaan ja kääntyi katsomaan takanaan lykkivää neekeriä. Samalla hän huomasi runkkaavat miehet ympärillään. Nussi mua isolla kullillasi, Laura sanoi englannin kielellä neekerille. Nussi mut taivaisiin. Tyttöni katsoi kiimaisesti kahta kaljamahaa ja laski hartiansa kiinni pyyhkeeseen tarjoten peppunsa pyöreänä neekerin siitettäväksi.

Tumma mies kiihottui tyttöni sanoista ja pyöritteli kiimaisena lantiotaan upottaen samalla kankeaan tähän kiimaiseen narttuun. Isomahainen vatsakas kävi polvilleen tyttöni viereen tarttuen tissistä kiinni samalla hurjasti kohtuullisen suurta, mutta vatsapoimuissa vilkkuvaa kulliaan vatkaten. Karjahtaen mies alkoi purkaa lastiaan Lauran selkään ja ohjasi spermaista suihkuaan pitkin Lauran selkää aina hiuksista pepulle asti. Miehen purkauduttua hän siveli roiskimaansa spermaa tyttöni selkää pitkin. Mies kostutti sormeaan spermassa, vei sen Lauran takapuolen päälle ja upotti sormensa Lauran anukseen.

Tyttöni värähti ja kiihottui uudelleen äärimmilleen mustan kalun edelleen upotessa tiukkaan pilluun sormen tullessa sen seuraksi kakkospuolelle parantamaan entisestään kiihotusta. Myös tumma mies sai uuden vaihteen hänen alkaessaan ruhjoa jättielintään Lauran sisällä. Laura räjähti uuteen orgasmiin ulisten pyyhettä vasten jotain käsittämätöntä. Musta mies saavutti myös kiimansa pään paksun kalun paisuessa kultani pillussa ja alkaessa siittää nuorta naarasta. Kuumia roiskeita syöksyi tumman varren mitalla neitoni pyhimpään täyttäen jo märäksi naidun vaginan paksulla siemenellä.

Mies vetäytyi Laurasta pois jättimäisen kalun luiskahtaessa ulos naiseni sisältä. Hämmästelin kalun nähdessäni miten moinen on voinut hentoon vartaloon mahtua. Laura haukkoi henkeään orgasmin jälkimainingeissa. Vatsakas oli selvästi ylpeä saavutuksestaan.

Hetken toivuttuaan Laura avasi silmänsä, katsoi ympärilleen ja huomasi kahden papan runkkaavan kalujaan silmät himosta spermaista tyttöni tuijottaen. Laura nousi polvilleen miesten eteen ja sanoi: antakaa minun saada ne.

Miehet runkkasivat vieretysten kullejaan tyttöni odottaessa suu auki miehiä vuorotellen silmiin katsoen. Vatsakas konttasi Lauraan taakse ja puristeli kaksin käsin Lauran tissejä tämän mitenkään estämättä. Toinen miehistä heitti päänsä taakse ja alkoi purkaa lastiaan tyttöni kasvoille. Valkoista tahmeaa ainetta lensi tyttöni päähän, hiuksille, kasvoille, leualle. Laura piti silmiään kiinni ja antoi miehen toteuttaa unelmaansa saadessaan roiskuttaa lastiaan nuoren tytön kauniille kasvoille.

Toinen miehistä ei ollut vielä tulossa. Laura ilmeisesti totesi hänellekin kuuluvan purkautumisen ja konttasi mieheen kiinni aukaisten suunsa ja painaen kullin suoraan spermaa valuvan nielunsa syvyyksiin.

Laura on hyvä tässä hommassa. Ei aikaakaan kun Lauran antaessa parastaan mies alkoi purkaa siementään suoraan Lauran kurkkuun tytön nieleskellessä lastista minkä ehti. Lopulta Laura sai nieltyä viimeisetkin pisarat ja hymyillen tuijotti miestä alhaalta silmiin suukottaen suustaan päästämää puolikovaa kalua.

Laura katsahti ympärillään seisovia miehiä, hymähti ja käveli lanteet keinuen aaltoihin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute