Herkku-puhelin
Kahden hengen huone ja lisävuode
Sakari

Ajoimme viitostietä etelään Kajaanista vaimoni Leenan ja työkaverini sekä hyvän ystäväni Reijon kanssa. Olimme osallistuneet erääseen seminaariin Vuokatilla ja jääneet vielä päiväksi viettämään vapaa-aikaa lomakeskukseen. Sen vuoksi Leenakin oli mukana.

Olemme itse lapseton noin kolmivitonen aviopari. Reijo on puolestaan muutamaa vuotta vanhempi eronnut mies, jolta vaimo lähti toisen miehen matkaan vain puoli vuotta sitten.

Ennen niin eloisa ja iloinen Reijo oli masentunut perusteellisesti. Pitkänä, komeana ja sanavalmiina miehenä hänellä olisi ollut vientiä naismaailmassa, mutta häntä ei tällä hetkellä tuntunut kiinnostavan mikään.

Leena yritti virittää keskustelua ja rohkaista Reijoa, mutta tämä vain murahteli lyhyitä vastauksia. Leena jätti liiemmat utelut sikseen.

Kuopion jälkeen lumisade alkoi tihentyä ja ilta pimentyä. Ohitettuamme Varkauden alkoi kypsyä ajatus, että jäisimme johonkin hotelliin yöksi. Lunta tuli niin paljon, että näkyvyys oli todella heikko ja vauhti piti hiljentää kuuteenkymppiin ja allekin. Oli sunnuntai-iltapäivä, mutta meillä ei ollut kiire aamulla töihin, joten hotelli alkoi houkutella kovasti.

Mikkelistä löytyi vain yksi kahden hengen huone, johon pystyi kuitenkin sijoittamaan varavuoteen. Sanoin Reijolle, että hän voi tulla samaan huoneeseen meidän kanssamme. Saatuaan häneltä nyökkäyksen myöntymisen merkiksi, Leena sanoi kännykkään, että otamme huoneen.

Sain ajatuksen, että nyt voisimme piristää Reijoa sekä toteuttaa samalla Leenan pitkäaikainen unelma kahdesta miehestä samaan aikaan - mikä ei ollut lainkaan vastenmielinen ajatus minullekaan. Olimme kiihottaneet sillä itseämme monta kertaa sängyssä, mutta aiemmin emme olleet uskaltaneet yrittää asiaa käytännössä.

Söimme hotellissa illallisen ja otimme vielä päälle pari lasia lämmittävää punaviiniä. Sitten oli aika siirtyä huoneeseen.

Leena meni ensin kylpyhuoneeseen. Kun hän palasi sieltä pitsisessä yöasussaan, minä siirryin vuorostani pesulle.

Reijon vuoro oli viimeisenä. Kun hän sulki oven takanaan, selostin nopeasti suunnitelmani Leenalle. Hän hämmästyi, mutta innostui nopeasti, kun suutelin häntä ja vakuutin, että minä todella pidän hänen unelmastaan naida kahden miehen kanssa, enkä ole lainkaan mustasukkainen asiasta.

Tosin haluaisin saada joskus vastapainoksi kahta naista, mutta siitä en tällä kertaa maininnut Leenalle…

Kun Reijo tuli kylpyhuoneesta, hän jäi seisomaan hämmästyneenä oviaukkoon. Leena makasi leveässä parisängyssä alastomana. Hän oli kyljellään ja nojasi päänsä kämmeneensä sekä siveli toisella kädellään kiihottavasti lantionkaartaan. Vuode oli auki ja Leenan vieressä oli tyhjä paikka.

Minä olin asettunut peiton alle lisävuoteeseen. Reijo katsoi suu auki vuoron perään meihin molempiin.

- Me ajateltiin, että tällä kertaa sinä voisit mennä yöksi Leenan viereen. Niin kun näkyy, Leenalla ei ole mitään sitä vastaan, eikä ole minullakaan. Sitä paitsi se voisi piristää sinua, sanoin Reijolla vakavalla naamalla.

- Tule vain reippaasti, minä haluan sinut viereeni, Leena jatkoi.

Reijo kakisteli hieman ja kysyi, ihanko totta. Näin, että hänen kalunsa alkoi hiljaa nousta hänen boksereissaan. Muuta hänellä ei ollutkaan yllä.

- Ihan totta, mene vain, kehotin.

Reijo teki työtä käskettyä ja hyppäsi sänkyyn. Leena otti hänet saman tien syleilyynsä ja veti häneltä toisella kädellä bokserit alas. Kova kalu pomppasi esiin. Leena otti sen käteensä ja alkoi vedellä sitä hiljaa edestakaisin. Reijo antoi syvän kielisuudelman Leenalle ja alkoi puristella hänen terhakoita C-kupin rintojaan.

Leena tönäisi Reijon selälleen, nousi hänen päälleen kuusysiin ja imaisi hänen elimensä suuhunsa. Minun kannaltani oli valitettavaa, että näin vain Leenan ylös ja alas heiluvan pään, mutta Reijon murahtelusta päätellen meno oli nautinnollista.

Vaimoni tarjosi minulle kuitenkin vielä kiihottavamman näkymän, sillä sain katsoa vuoteestani suoraan hänen häpyynsä, kun se alkoi painautua kohti Reijon kasvoja. Otin peiton alla kaluni kouraan ja aloin runkata hiljaa.

Leena oli jo aivan märkä. Hänen häpyhuulensa olivat erkautuneet hieman, ja niiden välistä kimalteli jotakin kosteaa. Pöytälampun valo osui riettaasti hänen jalkoväliinsä.

Reijo aloitti pyörittämällä kieltään vaimoni klitoriksella ja siirtyi sitten nuolemaan pitkin vedoin hänen häpyvakoaan. Välillä hän työnteli kieltään syvälle kosteaan rakoon. Leenalta kuului nautinnollista muminaa.

Yhtäkkiä Leena nousi ylös ja komensi Reijon nousemaan. Hän asettui sängyn laidalle polvilleen pylly pystyssä ja jalat levitettynä. Hän ohjasi Reijon taakseen niin, että tämä pystyisi naimaan häntä takaapäin lattialla seisten. Asento tarjosi minulle täydellisen näkymän, kun vaimoani naidaan.

Reijo asetteli terskansa Leenan häpyhuulille ja painui hitaasti sisään. Hän aloitti naimisen rauhalliseen tahtiin. Se ei kuitenkaan riittänyt kuumana käyvänä vaimolleni.

- Pane minua, pane minua kovaa, Leena huusi.

Reijo kiihdytti tahtiaan ja Leena alkoi vaikeroida. Näin kuinka Reijon elin kirnusi vaimoni vaossa.

Ei kulunut kuin muutama minuutti, kun Leena alkoi heitellä pyllyään edestakaisin. Hän painoi päänsä tyynyyn ja puri sen reunaa. Hänen huippunsa alkoi selvästi lähestyä.

- Anna sille kullia kunnolla, siitä se tykkää, kannustin Reijoa, joka kiihdytti entisestään tahtia.

Näin kuinka vaimoni alkoi vapista. Hänen suustaan kuului tukahtunut huuto, kun hän sai voimakkaan orgasmin.

Reijo jatkoi panemista työnnelleen kulliaan voimakkaasti Leenan orgasmista supistelevaan pilluun. Mies murahteli siihen malliin, ettei hänelläkään ollut enää laukeaminen kaukana.

Vihdoin Reijo karjaisi ja laukaisi spermansa syvälle vaimooni. Hän nytkähteli ja painui sitten voipuneena Leenan selkään. Molemmat kierähtivät selälleen.

Pano oli todella upea ja olin kiihottunut äärimmilleen. Vaimoni pillusta valui reisille ja lakanoille vieraan miehen siemennestettä, mikä sumensi aivoni jollakin mielettömän masokistisella mielihyvällä.

- Nyt minä haluan pillua, sanoin, ja tunkeuduin Leenan jalkojen väliin.

Työnnyin rajusti hänen sisäänsä ja aloin naida mielettömällä kiihkolla hänen sperman ja naisenmehujen liukastamaa tiukkaa ja litisevää rakoaan.

Leena pääsi nopeasti mukaan ja alkoi voihkia yhä äänekkäämmin. Hän painoi kämmenensä ylös ja alas takovalle takapuolelleni ja antoi hänen sisustaansa kairaavalle kullilleni lisää vauhtia.

- Ooh, mikä kyrpä, oooh, rakas, anna minulle kovaa kyrpää, sinne pilluun, kyrpää, kyrpää, kyrpää oooh, ihanaa, vaimoni vaikersi.

- Nyt minä nussin sinut huora niin rajusti, että muistat loppuikäsi, murahtelin samalla kun otin häntä liki väkivaltaisella kiihkolla.

Leena sai toisen orgasminsa ja huusi suoraa huutoa. Minä jatkoin nussimista ja pian Leena alkoi saada orgasmeja sarjassa. Tunsin kuinka spermani teki lähtöään ja purkauduin lopulta hänen vittuunsa voimalla ja kiihkolla, jota en muista koskaan kokeneeni.

Olimme hetken aikaa sisäkkäin ja käännyin sitten hänen päältään pois. Huohotimme molemmat. Silitin hänen hiuksiaan, ja sain vihdoin sanottua, miten ihana nainen hän on ja kuinka minä rakastan häntä.

- Rakas, et tiedä kuinka onnellinen minä olen, Leena vastasi.

Vasta sitten muistimme, että samassa huoneessa on Reijo. Hän katseli meitä nojatuolista ja hyväili kovana seisovaa kulliaan.

- En ole koskaan nähnyt noin rajua ja upeata panoa, hän sanoi ja siirtyi viereemme.

Vähän ajan kuluttua Leenalla syttyi jälleen himon kipinä silmiin ja hän otti Reijon kalun käteensä. Minullakin alkoi nousta, ja lopulta nussimme vaimoani vuorotellen suuhun ja pilluun.

Yö huipentui siihen, että Leena sai Reijolta ja minulta samaan aikaan molempiin reikiinsä. Oli kiihottavaa tuntea, kuinka toisen miehen kyrpä liikkui vaimoni vitussa samaan tahtiin kuin omani hänen perseessään.

Mutta kaikkein eniten taisi nauttia Leena. Hän ylisti minut maasta taivaisiin, kun olin toteuttanut hänen unelmansa kahdesta miehestä yhtä aikaa. Hän suukotteli ja hyväili minua, unohtamatta antaa muutamaa pusua Reijollekaan.

Reijo kertoi autossa jatkettuamme matkaa, että onnistuimme todellakin kohentamaan hänen mielialaansa.

Lupasimme kohentaa sitä edelleen uusintojen merkeissä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute