Herkku-puhelin
koulutuksen huumaa
kurssilainen

Olin viikon mittaisella koulutusreissulla Tampereella. Koulutus oli hieman puisevaa, mutta tilannetta piristi tosi viehättävä koulutussihteeri. Tämä nainen oli n. kolmekymppinen, hieman rehevää sorttia. Pituutta ei ollut kuin arviolta 150 senttiä, mutta koko tuo pituus oli yhtä kurvia, peppua oli runsaasti, hieman kapeampi vyötärö ja jälleen todella runsaat rinnat. Koko komeuden kruunasi vielä söpöt kasvot ja pitkä tumma tukka. Kurssin ensimmäisinä päivänä tuijottelin tätä verevää tyttöstä, hän oli pukeutunut aika hillittyyn asuun, joka hieman kätki noita muotoja. Sääli, tuumasin, mutta jättipä toisaalta arvailun varaa.

En antanut tuon kuitenkaan häiritä, vaan tauoilla maleksin usein hänen työpisteensä ohi ja vaihdoimme pikaiset hymyt. Hänen työpisteensä oli isohkossa avotoimistossa, jonka yläpuolella meni käytävä, tämän käytävän varrella meidänkin koulutuspaikka oli. Silloin tällöin hän puheli puhelimessa jonkun kanssa, ja lähes makasi tuolissaan. Näky oli tuolta ylhäältä katsottuna todella inspiroiva. Muutaman kerran alkuviikon aikana pääsin todistamaan myös alemmalta hyllyltä paperien kaivamista. Tämä sai lähes räjähtävän seisokin aikaan, kun tuo muodokas perse pyöristi housut tiukasti takamusta vasten, kangas näytti tasaiselta, joten mitään sloggeja siellä ei ainakaan ollut alla.

Alkuviikko meni kurssia läpi rämpiessä ja tätä naista silmäillen, muutamaan otteeseen muutama sanakin vaihdettiin, mielestäni näissä jutteluissa oli sähköä takana, muutenkin kuin omasta puolesta. Olen itse n. 190 senttinen, joten näin lyhyelle naisella juttelu antoi mukavat näköalat, vaikka kasvoihin katsoinkin. Hieman väljähkö villapaita kumpuili rintojen kohdalta todella mukavasti, rinnan ympärys vähintään sen kuuluisan 36 ja kuppikokoa ainakin dd. Nami, mikä pakkaus.

Keskiviikkona oli tämän Sirpaksi selvinneen naisen pukukoodi muuttunut, poissa oli väljä villapaita, tilalle oli vaihtunut todella seksikäs mekkoasuste. Tämä asuvalinta muotoili täydellisesti naisen muotoja, hieman vatsan seudulla oli ylimääräistäkin, mutta niin mielestäni pitääkin olla. Minua ei ole koskaan innostaneet mitkään missit, naisessa pitää olla muotoja ja pehmeyttä, ja sitä tässä naisessa oli juuri parahiksi! Sirpa selvästi huomasi, että asuvalinta oli mieleeni. Jäin todellakin kiinni hänen vahtaamisestaan kun kahvipaussilla häneen törmäsin. Sirpa tyytyi vaan hymyilemään ja toivottamaan hyvät huomiset, olisin voinut vaikka vannoa, että hänelläkin oli pilkettä silmäkulmassa. Katselin hieman toimiston meininkiä, muutkin näyttivät selvästi kiinnittävän huomion tähän naaraaseen tänään. Sirpa selvästi nautti huomiosta, hän suorastaan säteili. Paita oli sopivasti avarakaulainen, joten pyrin katselemaan ylätasanteelta häntä parhaani mukaan, mutta päivän aikana sain vain kerran kunnon zoomauksen tähän uskomattoman upeaan rintavakaan, joka yläpuolelta upeasti paljastui. Hän touhusi työpisteellään paperien kimpussa, kaiveli välillä mappia ja teki normaalia toimistotyötä, enpä ole ennen pitänyt tuota puuhaa seksikkäänä, nyt pidin. Toimelias hyörinä ei jättänyt noita kurveja hetkeksikään rauhaan, tissivako hytkyi ja heilui ja vangitsi hypnoottisesti silmäni. Tässä hetkessä sen päätin, minun on pakko päästä uittamaan kyrpääni tuossa maitokaupassa!

Keskiviikkopäivä oli yhtä tuskaa, luennosta ei meinannut tulla mitään vaan ajatukset harhaili tuohon naiseen. Kuvittelin, millaiselta hän mahtaisi näyttää alusvaatteisillaan. Tuolle runsaalle pepulle sopisi varmasti hipsterit, jotka korostaisivat muotoja vielä entisestään. Voi hyvä isä, miltähän nuo rinnat mahtaa näyttää sopivissa liiveissä. Tänään hänellä oli aika huonosti tukevat liivit, joten miltähän nuo näyttäisivätkään kunnon push upeissa. Sain hirveän seisokin kesken luennon, onneksi kukaan ei huomannut mitään. Istuin peräpenkissä löysissä farkuissani, joten kohtuu kokoinen kalunikaan ei olisi edes näkynyt, ellei olisi osannut jotain arvata. Jouduin kuitenkin hieman vaihtamaan asentoa, jottei yhä koveneva kaluni saisi minua hankalaan tilanteeseen. Tilannetta ei kuitenkaan helpottanut se, verkkokalvoille oli palanut kuvittelemani tilanne, jossa nuo meijerit ovat painautuneet 22.5 senttisen ja varsin paksun kaluni ympärille.

Mietin kuumeisena, kuinka saisin tuon naaraan alleni. Kurssista oli jo yli puolet käyty, joten nyt pitäisi alkaa toimia. No, ensin oli kutienkin edessä vanhan koulukaverin tapaaminen, oli sovittu, että menen hänen kämpilleen ja saunottaisiin siellä, otettaisiin hieman hapanta ja muisteltaisiin menneitä. Ilta venähti loppujenlopuksi varsin myöhäiseksi ja mukejakin tuli kumottua ehkä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Torstain herätys oli aika tuskainen, mutta ei auttanut kuin vääntäytyä pystyyn. Nappasin menthossia vielä mukaan, kun läksin hotellista, parempi haista mintulle kuin vanhalle viinalle.

Krapula oli aika kova, mutta tuo oli murheistani pienin, kun pääsin koulutuspaikalle. Aulassa tuli Sirpa vastaan iloisesti hymyillen, vaikken tuota hymyä oikeastaan nähnyt. Hän oli selvästi päättänyt räjäyttää pankin, uskomattoman kireä jakkupuku ja nyt oli selvästi tukea rinnoillakin, ne suorastaan hyppäsivät silmille todella antavasti kaula-aukosta. Mumisin jotain hänen huomentoivotukselleen, jos olin ennen pysynyt pitämään jollain lailla katseeni kurissa, nyt en enää pystynyt. Krapulaisena en jaksanut tästä edes piitata, ja miksi pitäisikään, jos nainen ei halua, että häntä katsellaan, hän ei varmasti meitä miehiä näin kiusaisi. Viimein kun sain nostettua katseen ylös, näin hänen naamallaan selvästi pirullisen virnistyksen. Tämä ei todellakaan tiennyt hyvää tässä krapulapanetuksessa.

No, ei auttanut kuin valua luokkaan. Pyrin pitämään mieleni erossa tuosta naisesta, koska muutaman viikon pidättäytyminen, krapula ja tuollainen nainen tietäisivät pitemmän päälle todella kivuliasta seisokkia. Hikoilutti jo muutenkin, ei tähän enää sinisiä palleja tarvita. Ensimmäinen tauko koitti ja jäin luokkaan kun ryhmän muut säntäsi tupakalle. Olin ilmeisesti ainut, joka ei polttanut. Viimein minäkin poistuin luokasta ja menin nojailemaan kaiteeseen ja voi luoja mikä näky siellä odottikaan. Sirpa puhui puhelimessa tuossa tutussa makaavassa asennossa, mutta nyt ei ollutkaan väljää vaatetusta, vaan todella paljastava ja tiukka viritys, jonka päällä pysyminen ja kaikkien muotojen kätkeminen edes jollain lailla oli saavutus. Suoraan alapuolellani oli maailman aivan varmasti kaunein rintavako. Vakoa oli näkyvissä reilut viisi senttiä, syvyyttä saattoi vain arvailla. Äkkiä sain ajatuksen, jota päätin kokeilla. Kipaisin luokkaan ja kaivoin mustekynän esille, permanent, loistavaa. Pian oli valkoisen menthos namun toisella puolella silmää iskevä hymiö ja toisella puolella puhelinnumeroni. Olihan tipauttamisen epäonnistumisen riski aika iso, mutta päätin silti kokeilla. Mallailin kaiteella sopivaa paikkaa ja kun sen löysin, toivoin pikaisesti lady forttunalta onnea ja päästin napin tippumaan…. bull’s eye! Nappi tärähti suoraan noiden upeiden rintojen muodostamaan vakoseen. En tehnyt elettäkään poistuakseni paikalta, vaan pokkana päätin katsoa mitä tuleman pitää. Sirpa säpsähti ja korjasi asentoaan, ei selvästikään heti tajunnut, mitä oli tapahtunut. Ilmeisesti viileä pastilli kuitenkin herätti huomion, koska nopsaan hän sen kalasti rintojensa välistä pois. Ensin hän tutkaili pastillin, molemmat puolet, sitten käänteli päätään ja viimein katsoi suoraan ylös. Katse ei ollut onneksi ollenkaan vihainen, ehkä lähinnä hämistynyt. Ilme vaihtui kuitenkin heti minut nähtyään todella pervoksi, suu meni törölle ja muitta mutkitta hän nosti pastillin eteensä, lipaisi sitä kielellään ja upotti suuhunsa. Teko oli samaan aikaan sekä kiihottava, että hieman pettymys, hän ei varmasti ollut tuossa ajassa huomioinut numeroani. Muitta mutkitta hän nielaisi pastillin, lipoi muutaman kerran huuliaan, muotoili niillä vielä äänettömän kiitoksen ja jatkoi puheluaan.

Palasin hieman pettyneenä luokkaan, jonne hetken päästä tulivat muutkin ja opetus jatkui. Varin päässä tunsin reittäni vasten puhelimeni värinän, viesti tai sähköposti. En heti jaksanut tästä välittää vaan jatkoin opetuksen kuuntelua, aihe oli hieman mielekkäämpi, joten äskeisen pettymyksen jälkeen päätin keskittyä siihen. Noin vartin kuluttua kännykkäni värisi taas, olinkin jo unohtanut tuon ensimmäisen viestin. Katsoin, että kenelläköhän on minulle viestiasiaa oudosta numerosta. Aikaisemman viestin sisältö meni näin:”Et kai luullut, että kuumat huuleni tuhosivat mahdollisuuden ottaa yhteyttä sinuun? Toki minä numeron muutenkin saan, kun kerta meidän järjestämällä kurssilla istut. Olenkin jo hetken koittanut saada sinua tekemään jotain aloitetta, ihan näin omaperäistä en osannut tosin odottaa… herkullinen se kuitenkin oli, oisko sinulla jotain muuta valkiaa makiaa suuhuni?” Ja niin oli veri välittömästi mulkussani. Katsoin vielä toisen viestin, se ei jättänyt enää mitään arvailun varaan. ”Silmäsi punoittivat hieman aamulla ja näistä ihanista pastilleista huolimatta haistoin vanhan viinan. Olet koko viikon katsonyt minua himoiten, käsittääkseni olet pois ainakin oman naisesi luota, ja olen sinua kiusannut koko viikon, voisin veikata, että housuissasi alkaa olemaan hieman ahdasta? 10 minuutin kuluttua olen käytävän päässä monistamossa, mikäli haluat pikaisen helpotuksen, tule sinne.” Okei, nyt olisi vielä keksittävä, miten kadotan 10 minuutissa seisokkini, joka näkyy varmasti, jos yritän kävellä täältä pihalle. Aloin ajattelemaan lanttulaatikosta hapankaaliin kaikkea ikävää, mutta vaikutus oli lähinnä vatsaani, joka krapulasta johtuen ei ollut oikein kunnossa. 11 minuuttia oli jo mennyt, ja veri ei ollut vähentyt yhtään kalustani, eikä varmasti vähentyisi, ellen pääsisi tuonne monistamaan. Nappasin takin tuolin karmilta sopivasti eteeni ja marssin luokasta muina miehinä pihalle, kerroin käyväni soittamassa tärkeän puhelun.

Vapisevin jaloin kävelin kohti käytävän päätä ja siellä odottavaa herkkua. Marssin muitta mutkitta sisään ja suljin oven. Sirpa oli juuri laittamassa paperia monistuskoneen alalokeroon, joten tuo rehevä perse oli suoraan edessäni, pystyssä ja uljaana kuin kyrpäni. Hän käänsi katseen minuun päin, pyöritteli hieman peppuaan ja kysyi viehkeästi, että miellyttääkö näkymä? En vastannut mitään, katselin hetken tuo pyllyn pyörimistä heitin takin lattialle, tarrasin tuosta kankusta kiinni ja puristelin sitä omistajan elkein. Sirpa voihkaisi hiljaa, tuo oli kuin suora käsky edetä. Lähes revin häneltä nuo housut jalasta, yllätyksekseni alla ei ollutkaan mitään, edessäni oli maidon valkea uskomattoman hyvännäköinen perä. Vaikka se oli todella iso, ei siinä tuntunut olevan kuitenkaan yhtään liikaa, kaikki tuo liha oli kuin mestarin itsensä siihen valama, sopusoinnussa säärien ja selän kanssa. Jalkovälistä pilkisti hieman mustaa karvoitusta, työnsin naamani kiinni tuohon perään ja nuuhkaisin syvään, ihana kiiman haju levisi sieraimiini, aivoni antoivat käskyn jatkaa automaattisesti. Työnsin kieleni hänen pyhimpäänsä, suuhuni syöksähti välittömästi kirjasta lemmennestettä, Sirpa oli siis yhtä innoissaan kuin minäkin. Nousin ylös, ihailin näkymää. Sirpa jatkoi pyllynsä pyörittämistä, samalla voihkien hiljaa. Nautin hetkestä kaiken minkä suinkin maltoin, mutta alapääni oli ottanut määräysvallan, nyt oli toimittava. Pudotin housuni alas ja kaivoin kaluni esille. Läimäytin sillä muutaman kerran tyttöä perseelle, läsähdys oli todella kiihottava, Sirpakin ynähti edessäni. Upotin sormiani hänen vittunsa, joka oli aivan märkä. Puristus oli todella kova, mietin, että kuinkahan saan itseni sovitettua tähän naiseen. Äärimmilleen paisunut kaluni näytti oikeastaan aika pieneltä noihin pakaroihin verrattuna, vaikka paksuutta sillä olikin hyvinkin Axe purkin verran. Kävin kostuttamassa sormiani ja pyyhin kosteutta kaluni varteen, koska tiesin, että se tulee kyllä tarpeeseen. Pikkuhiljaa sain useammankin sormen häneen mahdutettua ja arvelin hänen olevan valmis kyrvälleni. Painoin tumman puhuvaksi ja Sirpan nyrkin kokoiseksi paisuneen terskani hänen vittunsa huulille. Sirpa oli ollut koko ajan näin, joten tiesin, että hän ei ollut nähnyt varustustani. Heti kun annoin hieman painetta hänen kiimasta kiilteleville vittunsa huulille, hän parahti, että mitä olen oikeen häneen työntämässä? Rauhoittelin ja sanoin, että ei mitään kyrpää kummempaa. Hetken mietin ehkäisyn puuttumista, mutta tässä vaiheessa asiaa oli hieman myöhäistä miettiä.

Hetken aikaa jouduimme sovittelemaan kaluani häneen, homma osoittautui arvelujani vaikeammaksi, Sirpa oli todella tiukka tyttö. Viimein sain muljautettua terskani häneen ja Sirpa hieman parahtikin. Rauhoittelin häntä, että pahin on nyt ohi, nyt saat tyytyä nauttimaan kyydistä. Pikkuhiljaa aloin upottamaan varttani häneen, sentti sentiltä sain kyrpääni sovitettua tähän lihamyllyyn. Toistelin taukoamatta, kuinka ihana perse hänellä on, ja niin tavattoman kuuman kireä piirakka. Kun sain noin puolet kalustani häneen, nostin hänet pystyyn, jotta pääsisin puristelemaan noita tissejä, jotka hän oli omatoimisesti jo vapauttanut liiveistään. Nännit nöpöttivät todella suurilla ja tummilla nännipihoilla. Asento oli hieman hankala, koska naaraani lyhyyden takia jouduin kyyröttämään aika raskaassa asennossa. Talutin häntä aisa sisällä kohti pöytää jota vasten taitoin hänet makaamaan. Jatkoin penetraatiota ja pikkuhiljaa sain upotettua enemmän ja enemmän varttani häneen, hitaan hartaasti häntä rakastellen. Viimein kuin olin päässyt aivan pohjaan ja tehnyt muutaman kunnon työnnön Sirpa sai ensimmäisen orgasminsa. Hän vaikeroi ja puski pepullaan vastaan minkä pystyi, tässä vaiheessa annoin hänen määräät tahdin, olihan nyt kyse kuitenkin hänen nautinnosta. Annoin käsieni vaellella hänen vartalollaan ja pienellä vatsakummulla. Hetkinen, vatsakumpu joka ei nyt ehkä ollutkaan kovin pieni, räjähtämäisillään olevat maitoleilit, julman isot ja tummat nännipihat… käteni olivat edelleen hänen vatsallaan kun hänen orgasminsa antoi periksi. Olin edelleen pohjaa myöten hänen sisällään kun hän sanoi sen mitä olin juuri ajatellut, hän todellakin odotti lasta, lapsi oli hänen miehensä siittämä ja syyksi tähän himoon hän kertoi sen, ettei hänen miehensä pitänyt häntä enää seksikkäänä, kun hän oli raskaana. Ja eipä hänen pienestä pippelistä olisikaan hänelle tällaista nautintoa tuomaan, hän jatkoi… No, ei siinä sitten mitään, ei muuta kuin pökyä pesään. Jos äsken oltiin menty rauhalliseen tahtiin rouvan toivomalla rytmillä, niin nyt muuttui tahti. Otin tiukan otteen tuosta upeasta uumasta, naulitsin katseeni tähän uskomattomaan perseeseen ja tikkasin menemään kuin viimeistä päivää. Sirpa nyyhkytti allaan, käski panemaan kovempaa, antamaan kunnolla kyrpää, jota hän ei ole pariin kuukauteen saanut. Minulla alkoi kuitenkin olla porot jo piipussa ja kerroin, etten enää kyllä pysty pidättelemään kauaa. Tähän Sirpa vaan ynisi ja räjähti uuteen orgasmiin. Tämä oli minullekin jo liikaa, työnnyin kassit läiskähtäen häneen kiinni ja aloitin purkamaan krapulapaineitani häneen. Parin viikon liemet ja tämä kiusoittelu oli tehnyt tehtävänsä, viidennen rutistuksen jälkeen alkoi vaalean harmaata tahnaa valumaan jo Sirpan reisille, vedin kyrpäni ulos molskahdusten saattelemani hän vitusta ja puristin loput pari ruiskausta vielä hänen kankuille ja pyllyvaolleen… Vaikka Sirpan pillu oli nopeasti kuronut itsensä kiinni, valui sieltä pitkänä norona siemeniäni. Harmi vain, kun joku oli jo ehtinyt ensin…

Mikäli kiinnostaa tietää miten tämä koulutus jatkui, laittakaa kuumaa palautetta tulemaan!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute