Herkku-puhelin
Tansseissa tapahtuu
Ilmari

Aikaa on jo muutamia vuosia, mutta aina vaan jäykistää muistellessa miten varttuneen naisen suora toiminta vaikutti silloin ja vielä tänäänkin.

Olin jäänyt ns. kesäleskeksi kotiin ja vaimo lähti lasten kanssa käymään mummoloissa. Siis saunaan ja tanssiravintolaan. Perjantai-ilta ja paikka sopivan vilkas. Tanssia sai ihan riittävästi ja kun ajoissa menin niin sitäkin enemmän tuli kateltua naisia ensimmäisten tuntien aikana. Orkesteri lähti tauolle ja meikä siitä tupakille. En ehtinyt kunnolla istua, kun viereen purjehti jo pari kertaa tanssittamani nainen. Hänellä oli kaksi lasia mukana ja sanoi että meni hetkisen selittäessä tuolla baaritiskillä ennen kuin Mikko ymmärsi. Olin nimittäin tanssin tiimellyksessä sanonut että kunnon paukku oli wisky ja jos vaikka tuplana tai kakskertaa tuplana niin aina vaan parempi. Tanssikaveri vaan katsoi ja ihmetteli miksi tupla ja tupla oli parempi kuin tavallinen. Kerroin, että yksi lasi ja siihen viskit ja sitten baarimikko annostelee niiden tuplien päälle vaan kerran jäät ja soodan.

Tiskillä oli ollut selkkaus lähellä, kun kekseliäs rouva oli pyytänyt tiskille kolme wiskiä kuivana ja yhden jäillä -> pyytänyt sitten ison lasin ja huitaissut sinne juomat ja sanoi samanlaiset... tehnyt saman uudestaan. Ennenkuin oli saanut maksettua oli ollut tosi lähellä lähtö ulos ilman juomia, mutta baarimikko oli viimein antanut periksi, mitä hän voisi tehdä noin neuvokkaalle asiakkaalle joka pyytää juomat ja maksaa. Vaikkakin poistuu tiskiltä vain kaksi lasia mukanaan.

Kiitin juomasta ja kysyin nimeä... Ritva Orvokki tuli ja hiukan kun ihmettelin nimivalintaa niin vastaus oli että isä oli innokas puutarhaihminen oli ja ollut koko elämänsä - tykästynyt kukkiin. Ei kun juomaa ääntä kohti ja onneksi oli tuo olut valmiina, kun totesin ettei baaritiskillä ollut mitään juomanlaskua tapahtunut vaan koko annos oli ihan sitä wiskyä 100% ja iso grogilasi täynnä. Ritva oli käynyt huoneessaan ja ladannut mieliainettaan lasintäydeltä. Jo vain sanoin ja jutustelu lähti liikkeelle. Kerroin miten olin jäänyt kesäleskeksi ja kaikki tapahtumat lähialueelta ja samoin kuuntelin Ritvan matkapäiväkirjan viimeisiltä ajoilta. Lopuksi hän kehui tanssihetkeä ja sanoi ettei sun tarvi miettiä minne pääsi painat sillä sulle on jo paikka katsottuna. Sanoin että sun on paras nyt sitten ottaa housut pois niin katsotaan tarkemmin tuo nukkumapaikka. Samassa rouva otti ja lähti, mutta jätti juomansa pöytään. Parin minuutin päästä tuli takaisin. Istui viereen ja kohta pöydän alla tunsin miten joku pehmeä osui reiteen. Katsoin kohti ja selitys: Siinä sulle, en mä noita nyt tarttekkaan, mutta älä hukkaa! Kourassa violetit pikkuhousut ja vieressä rouva ilman housuja. Takaisin lattialle ja arvaakkos miten lujasti tämä painautui vasten. Mulla seiso kuin ajatus alttarilla ja tämä yks painalsi koko ajan. Olin vielä laittanut viininpunaiset pikkuhousut vasempaan taskuun ja tämä yksi tuppautuu syliin toista lahjetta pitkin. Istuin pöydässä ja join tarjottua joka ei vähentynyt missään vaiheessa. Oltiin sitten useampi tai vain pari kappaletta lattialla niin pöydässä odotti täysi latinki.

Viimeiset valssit kiiri ja lopulta talutin rouvaa pöytään. Kantapäillä käännös ja niinpä kävelytin rouvaa kohti hotellihuonetta kuten kunnon gentlemannin kuuluu. Ovi auki ja ovensuussa vain sekunti ja olinkin sisäpuolella – ja housut nilkoissa. Muutama hetki ja oltiin suihkussa ja pesin rouvaa joka puolelta ja samaa jatkui kunnes lakanoiden välissä kaksi äsken vielä hiestä märkää ja nyt suihkun raikasta.

Yritin vielä vähän näön vuoksi vältellä, mutta kohta makasin patjalla suu täynnä karvaista kakkua ja jostain välistä sain sanottua etteikö tätä voisi ajella. Ja salamana siirryttiin takaisin suihkuun ja raakkaamaan. Pillu puhtaaksi ja siinä seistessä lähti omatkin karvat ihan viimeisiä myöten.

Rouva oli 20 vuotta vanhempi ja tosi tehokas. Yhtä asiaa ei ollut opetettu ja se oli suihinotto, ajattelin että siitä mainitseminen olisi rauhoittanut iltaa mutta päinvastoin. Rouva ei ollut kuullut koskaan tempusta, mutta ymmärtäen aktiivisuuden oli vaan ajan kysymys kun rouvasta kouliintui maisteri suihinotossa. En valita! Rouvan nuoruusaikoina kyseinen temppu oli jossain yhteiskunnan luokassa, luokassa ei herrasväen tasolla, mutta nyt se oli siirtynyt ja tunsin täysin miten rouva keskittyi tekemisiin. Parikymmentä vuotta vanhempaa, mutta silti niin nuorta ja halukasta. Intoa riitti ja yritin kiemurrella kunnes sain rauhoitettua sanomalla, ettei kaikkea yhtenä iltana. Oma letku huokui jo yöllä tyhjyyttä. Pussien tyhjyys tuntui huumaavalta.

Aamulla Ritva ei antanut millään pillua vaan vaati saada imeä, niinpä yön kuivattu joutui vielä aamulla pitkän harjoittelun kohteeksi ja lopulta tunsin miten lataus lähti. Lopulta kaikki tyytyväisenä ja pussit tyhjänä kotiin. Iltapäivällä tuli tekstiviesti jossa kyseltiin koska tulet kylään sillä pimppa on juuri raakattu? jos huomenna…

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute