Herkku-puhelin
Ihan eka kerta ikinä
olipaihanaa

Olin itse ihan normaalin näköinen juuri 18vuoden iän saavuttanut tyttö. Seurustelin itseäni vuotta vanhemman Niinan kanssa. Olimme olleet kimpassa jo jonkin aikaa, mutta en ollut suostunut vielä rakasteluun. Niina oli monta kertaa ilmaissut haluavansa mennä pidemmälle, mutta olin joka kerta päättäväisesti kieltäytynyt.

Olin menossa Niinan luo katsomaan jotain elokuvaa, jonka Niina oli välttämättä halunnut nähdä. Ylläni oli ohut kesämekko ja hiukseni olivat tiukalla ponnarilla. Soitin Niinan ovikelloa ja hän avasi melkein heti, kuin olisi seisonut oven takana. "Moi kulta! Hyvää syntymäpäivää!" Niina tervehti minua ja antoi suukon. "Kiitos" Kiitin. Niina veti minut perässään olohuoneeseen ja istutti sohvalle. Hän haki keittiöstä lasit shamppaanjaa ja ojensi toisen minulle. "Onnea mun kasitoista vuotiaalle Jenny kullalle" Hän toivotti ja kilisti lasejamme yhteen. Otin muutaman hörpyn ja kysyin "Se elokuva?". Niina pomppasi ylös ja kävi laittamassa DVD-soittimen päällee. Hän painoi kätensä silmilleni ennen kuin ehdin nähdä mikä elokuva oli kyseessä. Hetken kuluttua hän otti kätensä silmiltäni ja minä käänsin katseeni televisioon.

Siellä pyöri lesbo-porno elokuva.

"Niina!" Valitan. "Mä haluun kokeilla jos tä auttais sua antamaan" Niina vastaa ja suutelee minua. Vetäydyn sohvan nurkkaan ja alan katsoa elokuvaa. Naiset nuolevat toistensa pilluja ja voihkailevat. Kiihotun väkisinkin.

Hetken kuluttua Niina lähestyy minua ja suutelee uudestaan. Tällä kertaa vastaan intohimoisesti ja kohta Niinan kieli on suussani. Niina vetää kielensä suustani ja alkaa suudella kaulaani. "Mä arvasin" Hän toteaa tyytyväisenä. Hän alkaa hieroa tissejäni ja minä teen samoin. Hetken kuluttua avaan hänen paitansa nappeja ja suutelen paljastunutta ihoa. "Malta hetki Jenny!" Niina komentaa ja kiskoo minut ylös sohvalta. Hän johdattaa minut sängylleen ja kaataa makaamaan selälleen. Sitten hän riisuu minut. Määrätietoisesti. Hän nousee hetkeksi sängyltä ja riisuu itsensä. Ennen kuin hän jatkaa suutelemistani hän nappaa pöydältä jotain. Kohta hänen kätensä solmivat jotakin ympärilleni ja kohottaudun katsomaan.

Strap-on dildo.

Hän nuolee dildoa ja kohta sujauttaa sen sisäänsä. "ODOTA!" Komennan äänellä jota en tunnista omakseni. Nostan hänet pois dildon päältä ja alan nuolla hänen jo märkää pilluaan. "Oho Jenny!" Niina huokaisee. Kun hän alkaa voihkia kuuluvasti nostan kasvoni hänen jalkovälistään ja suutelen häntä huulille. Samalla ohjaan dildon varovasti hänen pilluunsa. Hän alkaa liikehtiä ylös alas ja kohta hän voihkii äänekkäästi. "Kiitos Jenny. Sun vuoro!" Hän määrää ja nousee sängyltä. Hän kaivaa lipastonsa laatikosta jotain.

Ohuen dildon.

Oma pilluni on jo aivan märkä, ja kun hän alkaa nuolla sitä voihkin, koska se tuntuu äärettömä ihanalta. Hetken kuluttua hän työntää dildon sisääni ja minä parahdan, sillä immekalvon puhkeaminen sattuu. "Sori" Niina mumisee suu edelleen pillullani. Hän työntää määrätietoisin liikkein doldoa sisääni ja voihkin nousevalla äänellä, mitä lähemmäs orgasmia tulen. Voihkaisen kimeästi ja koko kehoni läpi kulkee värähdyksiä. "Ole hyvä kulta. Elämäsi ensimmöinen orgasmi" Niina ilmoittaa ja nousee päälleni, jotta voi suudella minua. "Kiitos" Kiitän.

Nukumme yön sylikkäin, alasti.

Aamulla herään ja alan nuolla Niinan pillua. "Heti aamusta kiihkeänä" Niina mumisee ja alkaa hetken kuluttua voihkia. Kun hän saa orgasminsa hän lysähtää raskaasti tyynyjä vastan.

Toivuttuaan hän nousee sängyltä ja hakee jotain laatikostaan.

"Ootko valmis kokeilemaan jotain uutta?" Hän kysyy viekas ilme kasvoillaan...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute