Herkku-puhelin
Lutkalle munaa
CD

Olin hommannut aika moisen varaston kaikenlaisia eroottisia naisten vaatteita. Sinä iltana kiimani kasvoi kun suunnittelin seikkailuani.

Puin päälleni verkkosukat, kevyen sukkanauhavyön pitämään verkkosukkia ylhäällä sekä hyvin ohuen ja kevyen kesämekon, joka oli jopa liiankin minimittainen sukkien yläreuna jäi näkyviin. Puin peruukin ja meikkaisin naisellisesti. Suihkun jälkeen olin ajanut itseni posliiniksi. Karvoja ei ollut missään. Olin myös perusteellisesti huuhdellut itseni puhtaaksi sieltä. Lähtiessäni Laitoin myös naisellista tuoksua. Pakkasin mukaan dildon, liukkaria käsilaukkuuni.

Hämärä oli jo laskeutunut. Kävelin autolleni toivoen että siihen aikaan ei kukaan tulisi pihalleni.

Ajelin Laakson parkkipaikalle katsomaan tilannetta. Siellä oli rauhallista. Oli tullut jo pimeää ja jätin auton sinne parkkiin. Lähdin kävelemään Laakson kävelypolkuja pitkin pimeään kotona laittamassani asussa. Oli kohtuullisen lämmin ja tyyni kesäyö. Kävelin hitaasti polkuja pitkin. Vastaan tuli henkilö, joka jatkoi matkaansa pysähtymättä ohitseni. Aika kului ja ajattelin, että eihän täällä ketään ole.

Rohkaistuin lähtemään ratsastusareenalle päin valaistua polkua pitkin. Kullini heilui hameen alla selekästi näkyen hameen läpi. Jos vastaan olisi tullut joku, niin ... mutta ei ketään. Menin ratsastusareenan katsomoon pimeään istumaan.

Ilmeisesti joku kuitenkin oli seurannut minua jostain kun tumma hahmo ilmestyi ja havaitsi minut ja katosi jälleen. Havaitsin hänen jääneen tarkkailemaan minua lähes näkymättömiin.

Mitään ei tapahtunut. Istuin ja hän tarkkaili.

Päätin antaa hänelle lisää katsottavaa... Nousin kontalleni ja annoin mekon nousta reilusta takapuolen päältä pois. Rasvasin perseeni liukkarilla rauhallisesti sormeillen ja lisää liukkarilaittaen. Otin dildon suuhuni ja aloin nuolemaan sitä syväkurkku tyyliin. Peppuni janosi tuota dildoa ja siirsin sen pepulleni. Annoin sen upota täysin sisään ja sitten taas ulos. Vatkasin sitä aikani kunnes kuulin että tuo tarkkailijani oli tullut viereen. Hän oli heittänyt housunsa pois ja hänen kullinsa seisoi armotta. Hän tarjosi sitä imettäväkseni. Ihanan iso kalu. Imin ja nuolin sitä. Hän otti samalla dildosta kiinni ja vatkasi sitä armotta perseessäni. Olin jo tulla, mutta hän päätti siirtyä taakseni ja painoi kullini liukkaseen perseeseen. Se hulahti sinne helposti. Hän vatkasi rajusti itseään perseessäni. Uikutin hiljaa... Hän laukesi rajusti suoleeni ja katosi nopeasti paikalta. Jäin siihen hetkeksi rauhoittumaan perse spermaa täynnä. Lähdin jatkamaan matkaani takaisin autolleni. Olin vielä kiimainen ja kiima vain kasvoi kun tuota valaistua polkua kävelin. Kauempana kuului ääniä ja vastaan oli tulossa 2 komeaa kundia. Siirryin valaistulta polulta sivuun hämärään, mutta he olivat jo minut huomanneet ja huutelivat, että mikäs hutsu se sinne pusikkoon katosi ja tule vain takaisin sieltä näyttäytymään.

No tulin takaisin polulle. Kundit totesivat, että taitaa tyttö olla tyrkyllä. Toinen otti kädestäni kiinni, veti halaukseen ja suuteli puristaen pakarastani siten, että sormet menivät hameen helman ali suoraan perseeseeni. Suuteli jatkui ja sormet seikkailivat syvemmälle. Hän sanoi, että tyttöhän on ihan märkä ja vasta saanut spermat. Hän halusi liukkaille. Menimme polun reunaan, nojasin puuta vasten pyllistäen. Kundi joka suuteli tuli nyt taakseni ja alkoi panemaan mua. Ah, ihanaa. Toinen kundi oli katsellut vierestä ja nyt rohkaistui hänkin ja tarjosi kullinsa nuoltavaksi. Aloin häntä lutkuttamaan. Hänellä oli valtavan iso kalu. Toinen kaveri laukesi suoleeni. Olin liukas spermasta. Halusin kokeilla tuota isokaluistakin ja päätin laittaa lisää liukkari suoleeni ja voitelin tuon kookkaankin kalun. Pyysin hänet taakseni samalla kuin toinen kaveri toi kalunsa puhdistettavaksi suulleni. Nuolin sitä puhtaaksi kun toinen kaveri alkoi mahduttamaan itseeni. Hitaasti, mutta varmasti hän alkoi työntymään sisääni. Pikku hiljaa perseeni antoi periksi ja hän oli lopulta juurta myöten sisässäni. Tunsin itseni epämukavan täydeksi. Sitten hän aloitti panemisen. Perseessäni epämukavuus muuttui nautinnoksi. Olin niin kiimoissani, että sain itsekin hetken panemisen jälkeen. Lopulta tuo kookas kalukin lauksesi sisälleni. Murahtaen tuo karju jäi paikalleen sisääni hetkiseksi ennen kuin otti kalunsa pois sisältäni. Perseeni tuntui kuumalta ja väljältä. Nuolin vielä tuon toisenkin kalun puhtaaksi. Kaverit häippäsivät ja jäin perse spermaa valuvana hetkiseksi polun varteen. Jatkoin matkaani autolleni. Autoja oli tullut hämärälle parkkipaikalle lisää. Kun lähestyin autoa yhdestä autosta nousi nuorehko kundi kulliaan runkkaillen. Aukaisin autoni oven ja sisävalot valaisivat minut. Otin sisältä paperia ja siistin hiukkasen itseäni valuvista spermoista auton ulkopuolella. Samalla tuo nuori kundi tuli viereeni kalukädessä. Hän kysyi saanko panna ja myönnyin sillä sitähän varten täällä olin. Menin makaamaan autoni konepellin päälle vatsalleni jalat levällään. Mekko nousi ylös ja paljasti perseeni. Kundi koitti persettäni sormin ja huomasin minun olevan jo spermattu ja reikä ammollaan. Hän sanoi, että täällähän on oikein väljä horo perse ja alkoi sormeilemaan persettäni vaativammin. Hän sai mahdutettua reikääni kätensä peukaloa myöden ja vatkasi nyt perseessäni kättänsä. Minulla alkoi taas seisomaan... Hän otti toisella kädellä kaluni käsittelyyn ja runkkasi sitä. Käännyin selälleni auton konepellillä. Nostin jalat ylös ja annoin kundin sormettaa persettäni neljällä sormella.

Hän otti kullini suuhunsa ja alkoi lutkuttamaan samalla sitä. Laukesin hänen suuhunsa. Hän nieli kaiken ja sanoi, että nyt hänen vuoronsa. Hän otti kätensä pois perseestäni Heitti housunsa pois ja käskin minut kyykylleen auton eteen. Hänellä oli iso anaalitappi perseessänsä. Hän otti sen pois ja sanoi minulle: nuole huora, ja istui naamalleni. Nuolin hänen väljää persettään syvältäkin. Hän kääntyi ja sanoi, että nyt sovittelet kättäsi. Laitoin haarojen välistä käden hänen aukolleen ja hän oli väljä. Käteni mahtui häneen helposti rannetta myöden. Vatkaisin kättäni hänen perseessään samalla kun imin hänen kaluaan. Hän laukesi suuhuni melko pian. Irrottautui kädestäni sanoi kiitos ja katosi autoonsa ja ajoi pois. Toisessa paikasta olleesta autosta nousi vanhempi herra, joka totesi, että olipas niin kiimaista menoa, että alkoi panettamaan... Hän kaivoi seisovan kalunsa ja annoin hänen työntää sen suoleeni. Hetken aikaa hän vatkasi kulliaan sisälläni ja laukesi hurjat määrät spermaa sisääni päästäen. Hänkin kiitti ja katosi autoonsa ja ajoi pois. Jäin yksin ja menin parkkiksen reunaan valuttelemaan persettäni ja siistin itseäni.

Ajoin kotiin ja olin tyytyväinen yön antimiin. Seuraavana päivänä oli kyllä sangen saaneen oloinen olo. Pornoilu on hauskaa!

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute