Herkku-puhelin
Parin kanssa 1
B

PART I

Olin jo pidemmän aikaa haaveillut päästä pitämään hauskaa vanhemman parin kanssa. Odotukset täyttyivät kun netti-ilmoitukseeni vihdoinkin vastattiin. Olimme sopineet että tulen koko viikoksi parin vapaaseen käyttöön. Ainoa asia mikä oli tämän lisäksi sovittu, oli että minut oli käsketty sheivaamaan kaikki karvat pois, myös pepusta.

Soitin ovikelloa odottavaisin tunnelmin. Avaamaan tuli noin viisikymppien hyvin säilynyt hemaiseva blondi, jolla oli varsin muhkeat rinnat ja peräkin näytti olevan kohdillaan.

”Sinua onkin jo odoteltu. Tule peremmälle, Marko odottaa jo olohuoneessa.” – sanoi Leena.

Astuin peremmälle olohuoneeseen jossa Marko oli kaatamassa punviiniä laseihin. Tervehdin ystävällisesti ja istuin hänen viereen sohvalle. Leena tuli perästä ja istui myös viereeni. Rupattelimme vähän aikaa mukavia punaviiniä nautiskellen ja sovimme pelisäännöt:

1) Olen tämän viikon ajan heidän täydessä käytössään.

2) En saa valittaa mistään vaan tottelen täysin heidän käskyjään.

3) Turvasanaa ei ole olemassa.

Suostuin mukisematta sovittuihin sääntöihin jonka jälkeen he katsoivat toisiaan ja hymyilivät tyytyväisinä. Leena kaivoi jostain esiin pinkin värisen kaulapannan ja sanoi: ”Niin kauan kun sinulla on tämä päällä, olet meidän.” Leena pisti kaulapannan kaulani ympärille ja hymyili tyytyväisenä.

”Eiköhän sitten jo aleta kouluttaminen, olen jo aika märkänä” – Leena sanoi ja alkoi hieromaan sisäreittäni. Leena tarttui toisella kädellä hellästi leukaani ja käänsi pääni suoraan hänen kasvojaan päin ja suuteli minua hellästi. Hellä suutelu vaihtui suhteellisen nopeasti erittäin syviin ja kiimaisiin kielareihin, joka sai munani täyteen seisokkiin. Seuraavaksi Leena alkoi avaamaan vyön solkeani ja veti kankeni esille runkaten sitä samalla. Leena otti munan hellästi suuhun ja aloitti rajun mutta erittäin nautinnollisen imemisen. Puristelin samalla Leenan muhkeita rintoja ja vedin paidan ja loput housut pois päältä. Olin nyt alasti sohvalla ja revin Leenan vaatteita pois päältä. Aloin hieromaan Leenan haaraväliä joka tuntui erittäin kostealta. Tällöin Leena nousi ylös, tarrasi käteeni ja kävelytti minut heidän makuuhuoneeseen. Marko seurasi perässä.

Makuuhuoneesen päästyään Leena otti kaikki vaatteet itseltään pois, meni istumaan sängyn kulmalle ja levitti haaransa auki niin että lettu näkyi oikein kunnolla. Näkymä oli erittäin kiihottava.

”Nuole, lutka.” –Leena sanoi.

Laskeuduin polvilleen Leenan haarojen väliin ja aloin lipittämään pillua. Lettu oli ihan märkänä ja maistoin nuollessani pillusta tulleita kiimanesteitä. Leena hyväili rintojaan toisella kädellä ja toisella kädellä päästäni kädellä kiinni ja painoi päätäni märkää pillua vasten. Pureskelin klitorista hellästi ja aloin työntämään sormea sisään. Sormi upposi pillun uumeniin kuin veitsi voihin. Survoin surutta jo kolmatta sormea sisään ja Leena tuntui nauttivan ainakin ääntelyn perusteella. Ääntely vain voimistui kun aloin sormettamaan lujempaa ja Leena alkoi tärisemään yhä vahvemmin. Ei enää kauaa kestänyt niin Leena sai orgasmin. Leena katsoi minua silmiin ja hymyili kauniisti. Nousin seisomaan ja olin juuri työntämässä munaani tuohon märkään lättyyn kunnes Leena keskeytti.

”Eipä noin nopeasti, Markon vuoro” –Leena sanoi ja osoitti Markoa sormellaan.

Käännyin ympäri ja huomasin että Marko oli täysin alasti kanki pystyssä minun takanani. Enpä ollut lettua nuollessaan huomannut että hän oli ottanut vaatteensa pois. Leena laskeutui alas sängyltä polvilleen viereeni, tarttui kokemuksella Markon kankeen ja alkoi runkata sitä.

”Näin sitä munaa imetään. Otetaan se suuhun, käytetään mahdollisimman paljon sylkeä ja kieltä, ja varotaan raastamista.”-Leena sanoi ja upotti Markon 20cm kangen suuhunsa.

Katselin vierestä kun Leena imi kovalla teholla Markon munaa. Marko näytti nauttivan myös ilmeistä päätellen.

”Sinun vuorosi” –Leena sanoi ja käänsi munan minuun päin. En ollut ennen koskenutkaan toisen mulkkuun vaikka bi-hommat kiihottivat mieltäni kovasti. Tartuin oikealla kädellä varovasti paksuun kankeen, avasin suuni ja upotin mulkun suuhuni. Muna oli jo valmiiksi ihan märkänä Leenan jäljiltä ja homma tuntui luistavan hyvin. Ei kuitenkaan Markon ilmeistä päätellen.

”Älä raavi perkele”-Marko sanoi ja yritin korjata virhettäni ottamalla munaa suuhun enemmän huulilla.

Maistoin kieleni päällä Markon kiimatippoja, jotka maistuivat varsin suolaisilta. Leena otti vaihteeksi komennon ja näytti taas mallisuorituksen kuinka sen pitää mennä. Katsoin vierestä skarppina ja yritin parhaani mukaan matkia Leenaa. Otin taas munan suuhuni ja tunsin oloni aika lutkaiseksi. Minä imemässä jonkun toisen hepun munaa! Olin aivan kiimassa tästä fiiliksestä ja oma munani oli aivan täydessä stondiksessa, eikä hirveästi auttanut se että Leena runkkaili sitä samaan aikaan kun otin tuota isoa kankea suuhuni. Imin parhaani mukaan mutta ei se hirveän luonnolliselta tuntunut.

Leena nousi takaisin ylös sängyn reunalle ja levitti haaransa auki. Marko vetäisi munan pois suustani, meni Leenan luokse ja alkoi työntämään munaansa Leenan sisälle. Leena voihkaisi nautinnosta kun kanki upposi hänen sisäänsä. Marko otti Leenan reisistä kiinni käsillään ja alkoi panemaan oikein kunnolla ja kovaa. Olin vielä polvillaan maassa katsomassa Markon panohetkeä kunnes hetken pantuaan Marko lopetti panemisen ja tunki munan suuhuni. Pitäen pelisäännöt mielessäni otin munan kiltisti suuhuni ja oloni tuntui entistä likaisemmalta. Nyt maistoin kielen päällä myös Leenan pillumehut. Tämä yhdistettynä Markon munan kiimatippoihin oli erittäin kiihottavan makuinen yhdistelmä. Marko veti taas munan pois suustani ja siirryin Markon käskystä nuolemaan Leenan pillua. Se oli aivan märkä ja maistoin saman cocktail-yhdistelmän kielelläni. Nuolin pillua puhtaaksi mehuista minkä ehtisin kunnes Leena tarrasi taas käteeni ja ohjasi minut istumaan hänen rintojen päälle hajareisin. Leena otti munani suuhunsa ja imi taas taivaallisesti munaani. Huomasin että Marko alkoi taas paukuttamaan Leenaa aggressiivisesti takanani. Leena voihki parhaansa mukaan muna syvällä kurkussaan. Näky ulkopuolisen silmistä olisi varmaan ollut aika kiihottavan näköinen.

Leena ohjasi minut pois päältään ja kääntyi ympäri polvien ja käsien varaan. Aloin luukuttamaan munaa Leenan kurkkuun samalla kun Marko paukutti takaapäin Leenaa doggystyle-asennossa.

”Sun vuoro välillä.” - totesi Leena ja ohjasi minut taakseen.

Marko oli kuitenkin vähän eri mieltä; hän painoi minut alas polvilleen maahan ja työnsi pillumehuisen munan taas suuhuni. Puhdistelin sitä imemällä parhaani mukaan ja kun se tuntui puhtaalta sain uuden lastin pillumehua Markon ohjatessani pääni taas Leenan kosteaan lettuun. Nuolin taas minkä ehdin kunnes Marko siirtyi työntämään lekaa Leenan suuhun, jolloin aloin vihdoin panna Leenaa takaapäin. Otin Leenan pakaroista käsillä kiinni ja aloin panna oikein olan takaa. Takaapäin paneminen on aina tuntunut hiton hyvältä ja tuntui vielä paremmalta kun näkee toisen tunkemassa munaa naisen suuhun samaan aikaan. Raotin Leenan pakaroita nähdäkseni tuon eroottisen peppureiän ja aloin tunkemaan sormeani sinne.

”Jos aiot mua peppuun panna, saat kyllä nuolla ensiksi” –Leena sanoi.

Tein työtä käskettyä, lopetin panemisen ja aloin nuolla Leenan peppureikää. Tein aluksi pitkiä nuolaisuja pillusta asti kostuttaakseni reikää. Sitten aloin ”sormettamaan” kielellä tuota aukkoa ja nuolin sitä oikein syvällisesti. Hain lisäkosteutta pillumehuista tunkemalla sormen Leenan pillun, jonka jälkeen annoin sormeni painautua Leenan peppuun. Peppureikä tuntui myöskin yllättävän rennolta jonka takia aloin tunkea kahta sormea reikäään. Hyvin tuntui uppoavan. Nuolin välillä peppua sormetuksen välillä ja jatkoin taas sormetusta. Kun homma tuntui luistavan nousin ylös seisomaan ja painoin munani Leenan persettä vasten. Puristin kädelläni munaani lisäkovuuden saamiseksi ja aloin painaa munaa Leenan peppuun.

Leena yritti jotain voihkia mutta ei siitä paljoa selvää saanut kun oli taas suu täynnä Markon munaa. Painauduin yhä syvemmälle Leenan peppuun ja aloin tekemään edestakaista liikettä. Reikä tuntui mukavan kireältä ja fiilis oli uskomaton. Kulli alkoi luistamaan yhä paremmin jolloin otin taas pakaroista käsillä kiinni ja aloin panna oikein kunnolla. Panin taas minkä kerkesin kunnes Marko totesi että nyt vaihdetaan paikkoja. Menin taas Leenan eteen ja Leena otti munan kiltisti suuhunsa ja alkoi imemään. Markolla alkoi asettelemaan omaa kaluansa Leenan peppureikään jolloin näin Leenan ilmeestä että vähän isompi kulli on kyseessä. Leena voihki minkä kerkesi kun Marko alkoi painautua yhä syvemmälle Leenan peppuun ja alkoi panemaan oikein olan takaa.

”Tules imemään.” - Marko komensi, jolloin menin taas polvilleen lähietäisyydelle seuraamaan Markon panemista.

Marko veti kullinsa pois Leenan pepusta ja ohjasi sen suoraan minun suuhuni. Pidin taas mielessä pelisäännöt ja otin munan kiltisti suuhuni. Maku oli yllättävän hyvä. Tai sitten itse tilanne tuntui niin kiimaiselta että maku parani sen kautta. Imin munaa taas minkä kerkesin jonka jälkeen Marko käski nuolemaan Leenan peppua. Vuorottelin Leenan perseen nuolemisen ja Markon kullin imemisen välillä, ja välissä Marko painoi munaa oikein syvälle Leenan peppuun. Minulla oli tosi lutkamainen olo mistä nautin kyllä täysin rinnoin.

”Lutkan vuoro välillä.” – Leena sanoi ja nousi pois sängyltä.

Minut komennettiin samaan asentoon kontilleen kuin Leena, jolloin Marko tuli makaamaan eteeni niin että pystyin imemään hänen munaansa. Leena kaivoi lelulaatikosta liukuvoidetta ja tuli taakseni. Peppuni oli täysin Leenan käytettävissä. Leena läpsytti kerran kovaa pakaroilleni ja tunsin kun Leenan kieli alkoi sivelemään peppureikääni. Leena jatkoi nuolemista vähän aikaa kunnes tunsin kylmän nesteen reikäni kohdilla. Leena alkoi levittämään liukuvoidetta sormillaan peppureikäni kohdalle ja alkoi työntämään ensimmäistä sormea pikkuhiljaa sisään.

”Ohhoh, onpa kireä. Yritä rentoutua vähän, muuten voi vähän sattua.” – Leena sanoi ja jatkoi sormettamista yhdellä sormella.

Yritin parhaani mukaan imeä Markon kullia samaan aikaan kun Leenan toinen sormi upposi peppuuni. Tunne oli todella outo mutta erittäin eroottinen. Kaluni oli aivan täydessä piipussa vielä kun Leena runkkailii samaan aikaan sitä toisella kädellä. Sormet tuntuivat luistavan reikään ihan hyvin ainakin Leenan mielestä. Hän lopetti sormettamisen ja poistui takaatani. En paljoa ehtinyt seurata mihin Leena katosi kun Marko piti päätäni tiukasti paikallaan jotta en lopettaisi munan lutkuttamista. Näin sivusilmällä kun Leena käveli takas taakseni. Hänellä oli strap-on päällään johon oli kiinnitetty n. 2 cm paksuinen vaaleanpunainen dildo. Leena asettui taakseni, puristi liukkarituubista voidetta käsiinsä ja hieroi sillä dildon liukkaksi. Seuraavaksi tunsin tuon dildon vasten peppureikääni. Leena alkoi pikkuhiljaa työntäytymään syvemmälle peppuuni. Tunsin mukavan tuntuisen paineen reikäni ympärillä kun Leena tunkeutui yhä syvemmälle. Dildo ei tuntunut oikein luonnolliselta sisälläni, mutta tuntui kuitenkin ihan pirun hyvältä. Leena aloitti panemaan minua oikein kunnolla samalla kun imin Markon munaa posket lommella. Olo oli aivan mahtava. Kaunis nainen panee minua strap-onilla takaapäin samaan aikaan kun otan munaa poskeen. Oloni oli taas hyvin lutkainen, mistä nautin entistä enemmän.

”Nyt loppui toi pelleily. Tästä saat oikein kunnon munaa perseeseen.”- Marko sanoi viitaten vissiinkin dildon kokoon.

Leena ja Marko vaihtoivat paikkoja jolloin sain puhdistettavaksi perseessäni olleen dildon. Leena ei paljoa kysellyt haluanko ottaa sen suuhuni vai en, vaan tunki sen suoraan suuhuni. Tunsin seuraavaksi Markon kullinpään peppureikäni kohdalla. Ei jumalauta se on iso, ajattelin kun se alkoi painautua pintaa syvemmälle. Nyt tuntui että perseeni oli repeämäisillään, minkä Leenakin vissiin huomasi ilmeestäni. Marko ei tästä välittänyt vaan otti oikein kunnolla käsillä pakaroistani kiinni ja painui yhä syvemmälle. Olin samaan aikaan taivaassa ja helvetissä. Tunsin nautinnollista kipua reiässäni kun Marko aloitti edestakaiset liikkeet. Yritin purkaa tuskaani huutamalla jotain mutta ei siitä mitään tullut kun Leena alkoi tunkea aina minun yrittäessä huutaa jotain munaa kurkkuuni. Kun kulli alkoi luistamaan kunnolla pepussani, tuntui että olin taivaassa. Joku toinen äijä panee mua perseeseen samalla kun otan strap-on dilosta poskeen! Ihan uskomattoman lutkanen ja nautinnollinen olo. Leena lopetti dildon tunkemisen kurkkuuni ja poistui taas johonkin. Hän tuli takaisin lelulaatikolta ja nyt hänellä oli starp-on, missä dildo oli suunnilleen Markon munan kokoinen.

Leena tuli taas strap-onilla naamani eteen ja sain maistaa tuota kumin makua oikein kunnolla. Yritin kostuttaa sitä parhaani mukaan siinä toivossa että ei paneminen tekisi kipeää. Leenakin halusi päästä tunkemaan vähän isompaa parrua sisään joten he vaihtoivat paikkoja. Sain kyseenalaisen kunnian nuolla puhtaaksi Markon kulli samaan aikaan kun Leena alkoi painamaan minua takaapäin tuolla monta astetta isommalla dildolla. Se oli todellakin isompi, ainakin reikäni mielestä. Leena tykitti takaapäin yllättävän kovalla temmolla naiseksi ja tuntui että olin seitsemännessä taivaassa. He vaihtelivat paikkoja ihan surutta välittämättä siitä että sain nuolla joka kerta puhtaaksi perseessäni olleen munan. Siistiä.

Seuraavaksi minut käännettiin selälleen ja vedettiin jaloista sängyn reunalle. Leena nosti jalkani olkapäilleen, työntäytyi vaivattoman oloisesti peppuuni ja Marko asettui melkeinpä istumaan naamani päälle ja tunki munaa minun suuhuni. Tässä asennossa muna tuntui osuvan paremmin g-pisteeseeni, koska asento tuntui mahtavalta. Lisämakua tähän taas toi se että he taas vaihtelivat paikkoja minkä kerkesivät, ja sain maistella peppumehuja oikein kunnolla.

Leenakin halusi saada jotain tavaraa sisäänsä, joten hän antoi jossain vaiheessa tätä villiä panemista minulle nuoltavaksi persettään munan sijasta. Nuolin minkä kerkesin siinä ryskytyksessä mitä Marko minulle tarjosi. Nyt minut käännettiin kyljelleen jolloin Leena asettui eteeni raottaen käsillä pakaroitaan jotta pääsisin työntäytymään hänen peppuunsa. Kullini luiskahti mukavasti Leenan perseeseen, jolloin ajattelin kostaa minun kovaa panemisen ryskyttämällä oikein kunnolla Leenaa. Ei tätäkään kauaa kestänyt kun Marko tuli kyljelleen taakseni, raotti minun pakaroita ja työnsi kankensa sisääni. En enää pystynytkään jatkamaan samaa tahtia mitä olin Leena pannut vaan rauhoitin vähän tahtia. Markoa se ei kiinnostanut paljoakaan vaan hän porasi minua oikein kunnolla sivusta päin. Tämä asentokin tuntui aivan mahtavalta varsinkin kun Leena antoi kosteita kielareita minulle samaan aikaan kun yritin vapaalla kädellä hieroa hänen klitoristaan. Meinasin laueta siihen paikkaan mutta juuri kun olin laukeamaisillaan, vaihdettiin paikkoja niin että olin nyt Leenan paikalla, jolloin Leena oli keskellä strap-oninsa kanssa panemassa minua perseeseen ottaen samalla Markon munaa omaan peppuunsa. Nyt taas Leena kosti minun yritykset ja alkoi runkkaamaan minua samalla minkä kerkesi. Panimme toisiamme kohti taivasta.

Marko irtautui Leenasta, asettui selälleen makaamaan sängylle ja käski minut ratsastamaan. Markon muna jäpitti uhkeana kohti kattoa kun tarrasin siihen kiinni ja aloin asettelemaan munaa reikäni kohdalle. Laskeuduin varovasti alaspäin munan painuessa sisääni. Aloin oppia rentouttamaan sulkijalihastani niin että muna luisti kunnolla sisääni. Varsinkin tässä asennossa lihas tuntu olevan jo valmiiksi rentona. Parru upposi kokonaan sisääni kun laskeuduin hitaasti aivan pohjaan asti. Aloin nousta ylös ja tunsin Markon paksun kangen sivelevän reikääni. Jatkoin edestakaista liikettä yhä kovempaa vauhtia ja aloin lopulta ratsastamaan oikein kunnolla Markon munan päällä nopeaan tahtiin. Tuntui ihan hiton hyvältä kun määräsi itse tahdin ja kohdan mihin muna osuu. Meinasin päästää naismaisia ’uuh’-ääniä, kunnes huomasin taas strap-onin naamani edessä. Leena oli asettunut seisomaan sängylle, otti päästäni kiinni ja alkoi taas tunkea dildoa suuhuni.

”Hyvä lutka, juuri noin.” – Leena sanoi ilmeisesti tyytyväisenä kehittyneeseen munan imemis-tyyliin.

Vähän ajan päästä Leena vetäisi dildon pois suustani, kääntyi ympäri ja revitti pakaroitaan auki käsillään naamani edessä. Ei tarvinnut enää paljoa käskeä mitä tehdä, vaan upotin naamani tottuneesti Leenan pakaroitten väliin ja aloin nuolla hänen peppuaan ja hänen litimärkää pilluaan. Kun olin aikani kostuttanut Leenan reikää, hän työnsi minua vähän taaksepäin ja alkoi ottamaan minulta suihin. Eipä ollut taaskaan kaukana se että olisin lauennut kun jatkoi siinä samalla ratsastusta. Vähän aikaa imettyään hän alkoi asettumaan istumaan kullini päälle. Hän raotti toisella kädellä pakaroitaan ja alkoi ujuttamaan munaani hänen peppureikäänsä. Leena laskeutui rauhallisesti ja tottuneesti alas ja alkoi ratsastamaan päälläni. Aloitin itsekin taas ratsastusliikkeen Markon kullin päällä jolloin pääsin samaan aikaan tykittämään Leena perseeseen. Vaikka asento tuntui vähän oudolta ja luonnottomalta oli tunne tässäkin mahtava.

Vähän aikaa tätä jyskettä jatkettuamme Leena nousi päältäni pois ja komensi minut pois Markon munan päältä imemään taas kerran Markon kullia. Tunsin kielelläni tutun maun, peppumehujen ja kiimatippojen yhdistelmän. Otin munaa poskeen minkä kerkesin kunnes Leena siirsi minut sivuun ja alkoi asettelemaan itseään Markon munan päälle. Leena istutui kokemuksella Markon päälle jolloin muna upposi sukkelasti Leenan perseeseen. Leenalla oli vieläkin starp-on päällään jota hän käski alkaa imemään samaan aikaan kun hänen tahti Markon päällä vain villiintyi. Tein taas työtä käskettyä ja vähän ajan päästä aloin asettelemaan dildoa omalle peppureiälleni Leenan käskystä. Tuntui että reikäni alkoi pikkuhiljaa löystymään koska isompi dildo upposi väkivallattomasti sisääni. Leena alkoi paukuttamaan minua tuolla strap-onilla peppuun samalla kun otti itse samalla parrua Markolta peppuun. Pääsimme jossain vaiheessa hyvään rytmiin missä tämä vähän oudompi asento tuntui hiton hyvältä.

Ihmettelinkin miten Marko on niin kestävää tavaraa kun hänessä ei tuntunut huomaavan mitään laukeamisen merkkejä. Nyt kuitenkin Marko totesi että aika on tullut ja käski meidät molemmat pois päältään. Nousimme pois hänen päältään jolloin Marko nousi pois sängyltä seisomaan sängyn viereen. Menimme Leenan kanssa polvilleen hänen kullinsa eteen ja Leena tunki tuon hänen pepussaan olleen kullin suoraan suuhuni. Yritin olla tällä kertaa raastamatta ja se tuntui toimivan Markon ilmeestä päätelleen.

”Nyt saat maistaa ekaa kertaa miltä sperma maistuu.” – Leena sanoi ja alkoi runkata Markon kullia yhä kovempaa samalla kun otin sitä poskeeni.

Tahti vain jatkui ja kun Leena huomasi Markon ilmeestä että nyt ollaan tulossa, Leena avasi suuni auki käsillään. Marko laukesi aivan suoraan täysin avoinna olleeseen suuhuni jolloin meinasin tukehtua sperman lentäessä suoraan kurkkuuni. Spermaa tuli todella paljon ja Marko ruiskutti minkä kerkesi kaiken suuhuni. Maku oli todella suolainen ja sperma tuntui todella tiiviiltä. Suuni oli nyt täynnä Markon spermaa Leenan pitäessä vieläkin käsillään suutani auki. Nyt jos koskaan oli todella lutkainen olo.

”Niele ne kaikki vaan ihan rohkeasti.” – Leena komensi jolloin nielaisin Markon koko lastin.

Tuntui että sperma jäi osaksi kurkkuuni kiinni jolloin vähän yskäisin. Maku ei ollut todellakaan mikään hirveän hyvä, mutta se oli sitäkin kiihottavampaa. Näytin avoimen suun Leenalle johon hän vastasi virnuilemalla takaisin.

”Hyvä lutka. Puhdista vielä loputkin.” – totesi Leena jolloin Marko tunki spermaisen kalunsa takaisin suuhuni.

Imin ja puhdistin tuota spermaista kalua parhaani mukaan. Leena otti Markon kullin varresta kiinni ja puristi viimeisetkin tipat suuhuni. Nielin taas kaikki kiltisti ja Markon kulli alkoi pikkuhiljaa löystymään. Leena antoi minulle suudelman osittain spermaisille huulilleni ja nosti minut kädestä ylös.

”Ihan hyvä lutkahan sinä olet, kyllä me sinulle käyttöä vielä löydetään. Mennään kuitenkin nyt saunaan vähän puhdistumaan ja rentoutumaan.” – Leena sanoi. Lähdimme kävelemään kolmistaan alasti kohti pesuhuonetta jossa odotti kylmiä juomia ja lämmin sauna.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute