Herkku-puhelin
Uutta virtaa
ukkomies

Olemme olleet naimisissa yli kolmekymmentä vuotta ja lapset ovat maailmalla. Vartaloissammekin on tapahtunut muutoksia. Seksielämämme on enää satunnaista.

Mieleni on alkanut tehdä vielä jotakin pervoa, mutta kun alan ehdotella vaimolleni kokeiluista hän ei halua kuullakaan moista.

Minua on alkanut kiinnostaa pyllyn reikä. Olen vaimolta salaa tilannut joitakin sinne pantavia leluja ja kokeillut niitä samalla runkkaillen.

Eräänä iltana istuin taas anustapin päällä ja katselin filmiä jossa kolme miestä pani rehevää naisihmistä. Olin niin kiimassa, että en kuullut vaimoni sisääntuloa ja juuri kun minulta roiskahti spermat hän astui olohuoneeseen.

- Herra isä, mitä sinä touhuat! hän huusi.

- Näethän tuon kysymättäkin, vastasin nolona.

Hän komensi minut ylös ja pesulle ja käski siivota lattialle ruiskahtaneen spermani heti pois.

Minua nolotti ja vielä enemmän kun vaimo huomasi perseessäni olevan tapin.

Odotin korvamakeaa tuutin täydeltä kun tulin suihkusta pyyhe ympärilläni ja luuttu kädessä lattian siivoamista varten.

Yllätykseni oli suuri kun vaimoni istuikin katselemassa filmiä jossa juuri miehet vuorotellen ruiskivat spermansa naisen kasvoille ja rinnoille.

- Tälläistäkö sinä haluaisit harrastaa? hän kysyi.

- Tätä juuri ja tuon naisen tilalla haluaisin nähdä sinut!

- Entäs se tappi perseessäsi äsken, kuinka usein sitä harrastat ja kuvitteletko milloinkaan kyrpää sen tilalle?

Sanoin, etten kaipaa kyrpää sinne mutta perseellä leikkiminen kyllä kiihottaa ja haluaisin antaa sitä herkkua sinullekin, hankitaan helmiä ja muuta mukavaa ja ruvetaan vielä tosissaan yrittämään.

Kysyin vielä siitä kimppakivasta ja vaimoni lupasi miettiä mutta perseeseen ei saa panna ainakaan aluksi.

- Kerro mikä olisi sinun haaveesi, mitä haluaisit tehdä jota et ole vielä kokeillut? kysyin häneltä.

Hetken mietittyään hän sanoi: Haluaisin kusta päällesi ja nuolettaa vittuni puhtaaksi sen jälkeen.

- Mennään heti pesuhuoneeseen ja tehdään niin, minäkin haluan nähdä mistä sitä tulee ja kiihottaa ajatus kusisen pimpin nuolemisesta.

Lähdin kävelemään pesuhuonetta kohti ja annoin pyyhkeen pudota pois. Kullini oli kovettunut ja seisoi terhakasti. Vaimoni tuli perässä ja punaiset läikät poskilla kertoivat hänenkin kiihottuneen, ehkä filmi ja estottomat puheemme olivat tehneet tehtävänsä.

Hän riisui alapäänsä paljaaksi ja asettui haara- asentoon päälleni, hetken kuluttua tunsin kuuman suihkun vatsallani ja roiskui sitä naamallenikin. Tyhjennettyään rakkonsa hän laski vittunsa naamalleni ja komensi nuolemaan. Nuuhkin tuoksuja ja vetelin kielelläni koko vittua pyllyreiältä klitorikselle asti.

Vaimoni taisi olla kiihottuneempi kuin arvasinkaan sillä hän sai äkkiä valtavan orgasmin ja lysähti päälleni. Hyväilin hänen pyllyään ja pistin sormeni ryppyreiälle työntämättä kuitenkaan sisään.

Vaimoni itki ja kertoi kuinka hyvältä kaikki oli tuntunut.

Sovimme, että heti kun löydämme kunnon pukit panemaan häntä niin kokeilemme ja tietenkin paljailla kaluilla.

- Ja spermaa pitää roiskua, vaimoni lopetti.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute