Herkku-puhelin
Keväthuumaa
Vili

Olin komennustöissä kuusikymmentä luvun loppupuolella rauhallisella maaseudulla jäin työmaalle viikon lopuksi koska huomasin paikallisessa lehdessä ilmoituksen kesälavan avajaisista saattaisin löytää vaikka sieltä seuraa. Menin hyvissä ajoin lavan parkupaikalle josta seurasin tyttöjen tuloa tansseihin. Tanssien alettua menin sisälle hain vaaleaa ikäistäni tyttöä juttelimme sanoi olevansa toisen kylän puolelta tulleen siskonsa kanssa naapurin kyydissä olevansa Aune nimeltään juttelimme ja tanssimme koko ajan en vienyt penkkiin sovimme että olemme koko illan yhdessä.

Pyysin lähtemään autoon juttelemaan ostin makkarat syötyämme ne menimme autoon suutelin johon Aune vastasi hyväilin isohkoja rintoja puseron päältä tunsin nännien olevan koholla liivejä ei ollut eikä nämä rinnat niitä kaivanneetkaan. Tunsin kullini kovenevan aukaisin muutaman puseron napin otin paljaan rinnan käteeni hyväilen huulillani nänniä imien kumpaakin vuorotellen. Tunsin Aunen hengityksen tihenevän kiihotuksen lisääntyessä. Pyysin Aunea lähtemään mukaani johon hän vastasi että pitää käydä sanomassa siskolleen sanoin jotta käydään vielä tassimassa joku peli niin menimme sisälle.

Tanssimme toisiamme vasten painoin kovan kullini vasten Aunen lantiota tiesin kullin tuntuvan hyvin. Tunsin nännien kovenneen tuntuen kovina ohkaisten vaatteiden läpi. Etsimme siskon ja Aune sanoi lähtevänsä minun mukaan tule sinä naapurimme kyydissä. Lähdimme autolle kysyi minne mennään Aune neuvoi ajoimme hänen kotiinsa vievää tietä kääntyen niitylle pysähdyimme ladon viereen oli rauhallinen paikka. Autoni oli amerikanrauta siinä oli tilaa yksin sopi hyvin takapenkillä nukkumaan. Aloitimme suutelemaan avasin puseron napit hyväilin kookkaita rintoja imien pystyssä olevia nännejä.

Aune levitti jalkojaan vaistomaisesti luultavasti nännien imeminen kiihotti lantio liikkui vasten penkkiä. Laskin käteni jalkojen väliin vedin hameenhelman Aunelle syliin vedin housuja alemmaksi tunnustellen tuuhean karvan peittämää mätästä. Häpyhuulet olivat avautuneet tunnustelin vakoa tavoitin paisuneen klitoriksen hieroin kevyesti tunsin Aunen levittävän jalkojaan. Imin kovemmin nännejä aiheutin huokailuja laskin käteni häpyhuulille levitin sormillani niitä työnsin sormea vähän sisään painoin syvempään tunsin kimmoisan immenkalvon ei ollut kukaan vielä pääsyt korkkaamaan.

Kullini seisoi kivikovana pyysin Aunea siirtymään kanssani takapenkille jotta voimme hyväillä paremmin toisiamme nousimme autosta avasin takaoven pyysin Aunea riisutaan vaatteet jotta eivät ole tiellä. Laskeuduimme alastomina vastakkain penkille ohjasin kovan kullini Aunen mätästä vasten osuin hyvin märkien häpyhuulien väliin nostin kädelläni jalkaa jotta pääsin työntymään häpyhuulien välissä tunsi Aunen yrittävän vetää vittuaan pois tunkeilijan tieltä mutta pakarat olivat vasten selkänojaa. Imin nännejä tunsin lantion vastaavan kullin liikkeisiin ja yrittävän saada kovan varren osumaan klitorikseen.

Pyysin Aunea siirtymään aleni kun nousen käsieni varaan jotta voin terskalla hieroa klitorista jotta saat kunnon orkun nostin itseäni Aunen siirtyessä aleni painoin reisilläni jalat levälleen olin nostanut penkkiä keskeltä viisitoista senttiä ylemmäksi juuri tätä varten lantio jäi koholle eikä painunut pehmeään penkkiin. Laskeuduin Aunen päälle työnsin kullin häpyhuulien väliin painaen kovan varren vasten klitorista imin nännejä tunsin Aunen alkavan nostaa lantiotaan vasten kullia tein pieniä työntöjä nyt oli oltava tarkkana ettei Aune saa orkua silloin vittu supistuu enkä saa mahtumaan isoa kulliani sisään.

Valmistelin vittua tekemällä työntöjä oikeaan kohtaan laajentaen aukkoa Aune yritti painaa lantiotaan alaspäin saadakseen terskan osumaan klitorikseen jatkoin liikkeitäni tiesin niiden lisäävän kiimaa imin vielä nännejä tunsin lopulta lantion nousevan ylöspäin ja vitun alkavan hakemaan terskaa ja yrittävän saada sisäänsä. Vein varovasti käteni Aunen olkapäille ottaen tukevan otteen suudellen tunsin Aunen kiiman tulleen niin kovaksi ettei pysty enää kontrolloimaan muuta kuin saada kulli sisäänsä työnnyin tunsin terskan luiskahtavan sisään painoin koko voimallani kerralla pohjaan saakka Aune älähti että koskee vittu repeää olin paikoillani antaen vitun tottua tiesin puhkaisseeni immenkalvon ja olin syvällä sisässä.

Aloin liikkua pienin työnnöin kuin tunnustelen painaen varovasti pohjaan asti saaden Aunen älähtämään tiesin kestäväni panna pitkään nussisin vitun kunnolla. En ollut pannut kahteen viikkoon joten kivekset olivat täydet. Aloin panna pitkillä koko kullin mittaisilla työnnöillä aina pohjaan asti. Tunsin terskan suurenevan ja Aunen rupeavan ulahtelemaan kullin laajentaessa vittua tunsin siemensyöksyn lähtevän painoin niin syvään kuin kulli meni Aunen huutaessa halkeavansa minulta tuli valtava mälli siittiöitä syvälle vittuun vedin pehmenneen kullin kunnolla naidusta vitusta.

Siirryimme istumaan rinnakkain penkille Aune kysyi ensimmäisen kerran nimeäni sanoin että Vili vaan kysyin minkä ikäinen olet ja onko siskosi sinua vanhempi Aune sanoi olevansa kaksikymppinen ja siskonsa vuotta nuorempi totesin että olemme saman ikäisiä. Kysyin oliko siskolla jo sulhasta niin siihen Aune tekeekö jo mielesi siskoani. Tässä tositarina jos kinostaa kerron mitä tapahtui siskon kanssa seuraavana iltana.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute