Herkku-puhelin
Tuplabuukkaus hotellissa
antsa

Työmatkani Tampereelle ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Ajaessani aamun tunteina halki Suomen, liikenne tökki useassa kohtaa, ja tietysti pitkää letkaa ohittaessa tien varrella oli poliisi tutkaamassa, ja hetken päästä olin levähdyspaikalla istuskelemassa maijan takapenkillä.

Päivän kokoukset olivat mielestäni aivan turhia, ja olinkin melko kiukkuinen lähtiessäni pois iltapäivän viimeisestä kokouksesta. Tämänkin päivän olisi voinut käyttää paljon paremmin kotona, ja etenkin tuon ylinopeussakon rahoille olisi ollut monta muutakin käyttökohdetta.

Painelin keskustaan syömään, ja katselin keskustorin ihmisvilinää. Mietin, että voisin hyvin lähteä illalla käymään lasillisella, ja mennä sitten nukkumaan hotelliin. Kävin vielä syönnin jälkeen kävelemässä kaupungilla ja katselemassa perjantai-illan menoa. Ihmisiä oli liikkeellä paljon, ja tietysti hyvän näköisiä naisia oli valtavasti.

Meninkin istuskelemaan hotellin lähellä sijaitsevaan baariin, jossa oli rauhallinen tunnelma, tv:ssä pyöri Suomen lätkäpeli. Katsoin pelin loppuun, ja koska voiton myötä tunnelma alkoi käydä riehakkaaksi, poistuin hotellille. Näppäilin ovikoodin, ja ala-aulassa oli joukko humalaisia odottamassa hissiä. Nousin portaat viidenteen kerrokseen, ja kävelin käytävän päähän ovelle 525.

Riisuin puvun päältäni, laitoin hengariin roikkumaan ja kävin sängylle makaamaan. Tv:stä tuli toimintaleffa, jota katselin ja nukahdin tuota pikaa. Kello kahden aikaan havahduin käytävästä kantautuvaan meteliin. Menin pöydän ääreen hetkeksi istumaan ja syömään eväitä. Meteli käytävässä jatkui hetken, mutta rauhoittui sitten. Menin uudestaan sänkyyn, päälläni pelkät boxerit, peittoakaan ei tarvinnut lämpimässä huoneessa pitää.

Puoli neljän aikaan alkoi taas tapahtua. Kuulin kun korkokenkien kopse lähestyi oveani. Arvasin että naapurihuoneen asukas tuli baarista. Oveni takaa alkoi kuitenkin kuulua hiljaista hihittelyä, ja samassa tajusin että joku yrittää saada oveani auki näppäilemällä koodia lukkoon. Ovi avautui, ja näin käytävän valoa vasten ovella seisovan naisen. Sytytin yövalon, ja nainen kiljahti säikähtäneenä. Kysyin häneltä:

-"Mitä helvettiä sinä teet minun huoneessani?"

Nainen oli selvästi humalassa, ja hän tuijotti minua, ja kädessään olevaa ovikoodilappua, ja taas minua.

-"Minulla piti olla huone 525 varattuna" hän sanoi.

-"525 on kyllä minun huoneeni, ja minä olin täällä jo nukkumassa" vastasin. "Tule nyt kuitenkin sisälle sieltä niin selvitellään tämä asia"

Nousin sängystä, ylläni edelleen pelkät boxerit. Tuntui siltä kuin nainen olisi mittaillut katseellaan treenattua kroppaani. Nainen oli pukeutunut tiukkaan mustaan mekkoon, verkkosukkiin ja yli polven ulottuviin mustiin nahkasaappaisiin. Hän oli kaunis tummaverikkö, ehkä minun ikäiseni noin 25-27 vuotias.

"Anteeksi kamalasti kun herätin sinut" nainen sanoi. "Onkohan nyt käynyt niin että tämä huone on varattu kahteen kertaan?"

"Niin on ilmeisesti käynyt, mutta tähän aikaan aamusta asialle on hieman hankala tehdä mitään."

"Olisiko sinusta mahdoton ajatus, jos minä jäisin nukkumaan tänne?" nainen vilkaisi samalla huoneen toisen sängyn suuntaan, joka oli täysin koskematon.

"Tottakai se sopii" sanoin hänelle. Boxereissani alkoi tapahtua, ja jouduin istumaan jalat ristissä hillitäkseni seisokkia. Nainen istui pienen pöydän ääressä minua vastapäätä ja hipaisi saappaan kärjellä säärtäni. Hän huomasi kun vavahdin ja pieni puna nousi poskilleni. Nainen hymyili ja alkoi sivellä saappaan kärjellä jalkaani hellästi. Tuijotin häntä suoraan silmiin, ja hänen hymynsä oli uskomattoman seksikäs. Tummat silmät olivat kauneimmat mitä olin ikinä nähnyt.

"Mikäs sinun nimi on, ja minkä alan ihmisiä...?" kysyin hieman hämilläni. Naista alkoi naurattaa, ja hän vastasi:

"Tanja, ja vakuutusvirkailija. Työmatkalla täällä."

Esittelin itseni, ja totesimme että olemme samoista syistä Tampereella. Ajatukseni oli kuitenkin aivan muualla, sillä Tanjan mustat saappaat tekivät edelleen tuttavuutta jalkojeni kanssa, ja kyrpäni yritti raivata tietään vapauteen boxereistani.

"Tee olosi mukavaksi, mä käväsen äkkiä vielä pesulla" sanoin Tanjalle, ja hivuttauduin mahtavan seisokin kanssa vessaan. Huomasin Tanjan tuijottavan jalkoväliäni hymyssä suin. Kävin nopeasti pesemässä hampaat ja otin pikaisen suihkun. En ollut koskaan tavannut tuollaista naista, ja ajattelin että ehkä hän vain humalassa kiusasi minua.

Tullessani pois kylpyhuoneesta, näin Tanjan makoilevan minun sängylläni. Tiukka mekko ja tiukat pitkävartiset saappaat paljastivat hänen täydelliset muotonsa. Rinnat olivat hyvän kokoiset, ja mekon helman alta huomasin että Tanjalla on stayupit ja mustat stringit.

Istahdin sänkyni laidalle, ja katsoin Tanjaa silmiin.

"Matkavakuutus korvaa tuplabuukkaukset, mutta eikö oteta tästä vahingosta ilo irti?" Tanja kuiskasi.

"Otetaan vaan, sä näytät aika pirun seksikkäältä" sanoin.

"Niin säkin, mä oon jo pitkään miettinyt mitä täältä alta löytyy" Tanja sanoi ja vetäisi samalla boxerini alas. Hän tarttui kovaan kaluuni, ja alkoi hitaasti runkata sitä.

Kävin makaamaan sängylle, ja Tanja tuli päälleni 69 asentoon. Hänen upea peppunsa oli kasvojeni edessä, ja stringien alta paljastui posliiniksi sheivattu pillu. Mustat saappaat tuoksuivat kiihottavalle nahalle, ja se voimisti entisestään seisokkiani. Tunsin jotain kuumaa ja kosteaa kaluni ympärillä ja tajusin Tanjan ottavan minulta suihin. Makasin selälläni, ja tunsin kuinka lähellä olin jo tulla. Siirsin Tanjan stringit sivuun, ja aloin nuolla häntä. Koetin saada huomion pois omasta nautinnostani. Tanja oli jo valmiiksi kostea, ja hänen pillunsa nesteet valuivat partaani pitkin. Tanja otti kyrpäni syvälle kurkkuunsa, ja imi todella taitavasti. En voinut pidätellä enää yhtään vaan annoin lastini purkautua mahtavan karjunnan saattelemana. Tanja piti kaluani suussaan, ja tunsin hänen nielevän lastia. Tuntui kuin tajuni olisi mennyt, niin hyvältä Tanjan suihinotto tuntui.

Tanja kääntyi toisinpäin, kasvot minuun päin. Hän vetäisi stringit pois jalastaan, ja suuteli minua. Samalla hän runkkasi minua, ja olin heti valmis. Tanja kaivoi mustasta käsilaukustaan kondomin, ja avasi paketin. Hän otti kondomin kärjen suuhunsa, ja rullasi kumin huulillaan kyrpäni päälle. Katsoin silmät pyöreänä häntä, ja hän hymyili taas tuota uskomattoman seksikästä hymyään. Tanja ohjasi kaluni hänen pillun huulille, ja alkoi ratsastaa minulla. Hän huokaili kiihottavasti kun kyrpäni upposi hänen sisälleen. Riisuin samalla hänen mekkonsa pois. Hänellä ei ollut ollenkaan rintaliivejä, isot rinnat heiluivat rytmikkäästi Tanjan ratsastaessa päälläni.

Naintimme äänet kuuluivat taatusti naapuriin, mutta en piitannut siitä. Tanja voihki ja huokaili kiihkeästi, enkä itsekään voinut maata täysin mykkänä. Tanja piti käsiään rintani päällä, ja hänen rakennekyntensä painoivat mahtavat jäljet ihooni. Hänen voihkintansa muuttui tiheämmäksi, ja tunsin hänen kyntensä uppoavan ihooni. Samassa Tanja sai orgasmin, tunsin hänen pillunsa supistelevan, kehonsa värähtelevän, ja hänen kiihkeä huutonsa kuului varmasti koko hotelliin.

Tanja makasi päälläni, ja suuteli kaulaani. Pidin häntä syleilyssäni, mutta halusin häntä yhä valtavasti. Hivuttauduin pois hänen altaan, ja työnsin hänet lähemmäksi seinää. Tanja oli kontallaan, tuijotin hänen täydellistä peppuaan, ja hänen jalassaan oli edelleen stayup verkkosukat ja nahkasaappaat. Työnsin kaluni hänen pillun huulille, ja työnnyin helposti sisään, kerralla pohjaan asti. Tanja voihkaisi, ja alkoi työnnellä peppuaan minua kohti. Jatkoimme naintia, Tanja otti tukea seinästä, ja minä tartuin kiinni hänen rintoihinsa. Koska olen itse aina tykännyt takaapäin -asennosta, en kestänyt kauaa. Työntelin Tanjaa takaapäin, ja upotin jokaisen sentin kalustani hänen sisäänsä. Minua pyörrytti, mutta tunne vaihtui hetkessä hillittömään orgasmiin, joka vavahdutteli koko ruumistani. Tanja sai myös ja tunsin jälleen hänen sykkivän pillunsa ja vavahtelevan ruumiinsa. Äänet olivat eläimellisiä, ja himo valtava.

Tanja pyörähti selälleen makaamaan, ja itse olin edelleen kontallani hänen päällään. Hän kietoi kätensä kaulani ympärille, ja suuteli minua himokkaasti. Hänen kielensä tutki suuni jokaisen sopukan. Olin jo aivan hellänä kaikesta naimisesta, mutta Tanjan läsnäolo ei antanut armoa kalulleni. Kondomi pullotti kaikesta spermasta, ja Tanjan käsi hyväili kiveksiäni. Hän ohjasi minut taas sisäänsä, ja jatkoimme naimista lähetyssaarnaajassa. Tanja nosti jalkansa olkapäilleni, ja sain taas ihastella noita upeita saappaita. Kiiltävä musta nahka tuntui kiihottavalta olkapäilläni, ja isorintainen himokas tummaverikkö allani sai ajatukseni aivan sekaisin. Naimme paljon rauhallisemmin kuin tähän asti, suutelimme välillä pitkään, ja Tanja puristi minua välillä tiukasti jalkojensa väliin.

Tanja huohotti ja voihki, ja olimme taas molemmat lähellä saamista. Olin polvillani, Tanjan saappaat edelleen olkapäilläni, ja puristin hänen saappaiden verhoamia sääriä käsilläni. Silmissäni pimeni, kun laukesin jälleen kerran, Tanja hieroi klitoristaan samalla kun vielä työntelin häntä, ja pian hänkin taas sai.

Jalkani olivat aivan hyytelöä, ja lysähdin hänen viereensä makaamaan. Makoilimme sängyllä raukeina ja väsyneinä.

"Mennäänkö suihkuun?" Tanja kysyi.

Se oli loistava ajatus, ja täpötäyden kondomin pois kaluni päältä. Tanja istui sängyn reunalla ja avasi saappaidensa vetoketjun hitaasti samalla minua silmiin katsoen. Hän hymyili, ja minä hymyilin takaisin. Hän rullasi stayupit hitaasti jalastaan, ja minä tunsin kaluni jälleen kovettuvan. Menimme suihkuun, säädin veden mukavan lämpimälle, ja halailimme toisiamme. Levitin shampoota Tanjan selälle, ja hieroin rintoja kauan. Tanja otti myös shampoota käsiinsä, ja alkoi levittää sitä rinnalleni, vatsani päälle ja varovasti hänen kätensä tarttui jälleen kyrpääni. Ei ollut epäilystäkään, mitä tulisi jälleen tapahtumaan, Tanja aloitti runkkaamisen. Vesi valui vartaloittemme yltä, kun Tanja polvistui eteeni ja otti kaluni jälleen suuhunsa. Nojasin suihkukopin nurkkaan, ja Tanja katsoi minua silmiin samalla kun upotti kaluni syvälle kurkkuunsa. Nuo huulet ja se kieli, se oli täydellistä suuseksiä. Tällä kertaa näin kun Tanja otti suihin, ja sitä näkyä en unohda ikinä. Välillä Tanja nuoli kaluni vartta, otti sitten sen kokonaan suuhunsa, ja imi terskaani. Samalla hän hyväili kiveksiäni kädellään. Hän kuuli huohotuksestani että olen jälleen lähellä tulla, ja hän runkkasi kaluni vartta nopeasti. Laukesin hänen kasvoilleen, ihmettelin että mistä tätä spermaa vielä riittää. Hän lypsi spermaa rinnoilleen, ja levitteli sitä niille toisella kädellään. Toisella kädellä hän piteli kiinni kyrvästäni, katsoi minua silmiin ja nuoli huulilleen roiskuneet spermat. Tuon tummaverikön kasvoilla ja rinnoilla oli mahtavat roiskeet. Suihkuvesi valui edelleen, en tiedä kuinka kauan se oli siinä valunut. Nostin Tanjan ylös, ja halasin häntä.

"Otettaisko nyt se suihku?" kysyin silmää iskien.

"Otetaan vaan, mut nopeesti" Tanja sanoi. Peseydyimme nopeasti, ja tulimme ulos kylpyhuoneesta. Katsoin kännykkäni kelloa, se oli kohta kahdeksan. Olimme naineet liki neljä tuntia.

"Tules nyt, mulla soi kellokin kohta" Tanja sanoi. Hän makoili pyyhe päällä sänkyni reunalla, ja menin hänen viereensä istumaan.

"Sä vissiin tykkäät mun saappaista? Nyt pervo saat auttaa ne mulle jalkaan" Tanja sanoi

Hän otti toisen saappaan lattialta ja antoi sen minulle. Autoin hänen kauniin jalkansa saappaaseen, ja vedin pitkän vetoketjun kiinni. Varsi ulottui reilusti polven yläpuolelle, ja saappaan nahka tuoksui kiihottavalle. Tanja poimi toisenkin saappaan lattialta ja sanoi:

"Moni mies on sanonut maksavansa mitä tahansa että ne sais nuolla mun saappaita. Nyt sä saat tehdä sen ilmaiseksi"

Hän työnsi saappaan kasvojeni eteen, ja käski laittamaan senkin hänen jalkaansa. Tein työtä käskettyä.

"No niin pervo, tiedät mitä tehdä." Tanja kaivoi käsilaukustaan pienen metallisen hieromasauvan. "Nuolet puhtaaksi ne saappaat, niissä on sun aiheuttamia sotkuja!" Tanja sanoi käskevästi. En ollut osannut odottaa mitään tällaista, joten aloin nuolla mustan nahkasaappaan terävää kärkeä. Tanja makasi selällään sängyllä, ja hyväili klitoristaan hieromasauvalla. Hän ilmeisesti nautti tilanteesta, ja kieltämättä itseänikin kiihotti tuo tilanne.

"Sulla on paljon vartta jäljellä, mutta koeta nyt olla vähän huolellisempi!" Tanja komensi.

Yritin olla ajattelematta, missä kaikkialla nuo saappaat olivat kulkeneet, ja nuolin pitkiä lipaisuja saappaan vartta pitkin. Musta nahka kiilteli, ja otin toisen saappaan käsittelyyni. Tanja huokaili ja katseli minua työni touhussa. Huomasin että hän oli jälleen lähellä tulla, joten nuolin entistä hanakkaammin hänen toista saapastaan, ja pian hänen huokailunsa muuttui kiivaammaksi, ja hän tuli ulinan ja voihkinnan säestyksellä.

"No niin pervo, nyt kun sä oot puhdistanut paikat, saat taas sotkea ne" Tanja huohotti, ja otti taitavasti kaluni saappaidensa väliin. Olin polvillani hänen edessään, ja hän runkkasi minua jaloillaan. Kymmenen sentin korot hakkasivat välillä kiveksiini, mutta se ei tuntunut pahalta, päin vastoin. En ollut ikinä saanut sellaista käsittelyä, mutta katsellessani kaunista ja seksikästä naista, en osannut edes hämmästellä hänen taitojaan. Tuo nainen oli yllättänyt minut niin perusteellisesti tänä yönä, ja niin monta kertaa, että annoin itseni rentoutua hänen käsittelyssään. Mustien nahkasaappaiden hyväily kaluni varrella toimi, ja laukaisin lastin juuri nuoltujen saappaiden varsille. Lasti oli jo huomattavasti pienempi kuin aiemmin, mutta vielä sitä vain riitti. Tanja irrotti kaluni jalkojensa otteesta, ja levitti spermat saappailleen.

"Tiedätkö miten saa nahan kiiltämään?" Tanja kysyi hymyillen.

Naurahdin ja nousin sängyltä. Tämä nainen ei ollut ensimmäistä kertaa sängyssä saappaat jalassa, se oli varma. Kävelin pöydän ääreen ja vilkaisin kelloa. Se oli puoli kymmenen. Minun oli ollut tarkoitus lähteä ajamaan yhdeksän aikoihin kotiin päin.

"Aiotko sä viipyä vielä pitkään täällä?" kysyin Tanjalta.

"En, mun juna lähtee 10:15." hän vastasi.

"Sulla tulee sitten vissiin kiire" sanoin pettyneenä. "Kello on puoli kymmenen."

"Ei tule kiire, mulla ei kestä kauaa valmistautuessa" Tanja sanoi, ja vetäisi mustan mekkonsa päälleen. Hän vilkaisi itseään peilistä, ehosti hieman meikkiä, ja laittoi hiukset kiinni. "Noin, nyt mä oon valmis" hän sanoi hymyillen.

Poistuimme huoneestamme, ja alaovella suutelimme vielä pitkään. Annoin Tanjalle käyntikorttini ja pyysin häntä soittelemaan. Huomasin kun Tanjan kasvoille levisi taas tuo arvoituksellinen hymy. Hän lupasi soitella, ja lähti sitten kävelemään asemalle päin. Katsoin hänen peräänsä, kun tuo upea nainen asteli korkeissa korkosaappaissa katua alaspäin, peppu keinuen.

Lähdin kävelemään eri suuntaan, kunnes tajusin että autonihan on rautatieaseman lähellä parkissa! Juoksin Tanjan perään, mutten nähnyt häntä enää missään. Katselin ympärilleni pettyneenä, ja kävin asemallakin, mutta turhaan. Tanjaa ei näkynyt missään. Kello oli jo 10.15 ja arvelin Tanjan junan menneen. Astelin parkkipaikalle, ja rupesin muistelemaan missä autoni mahtoi olla. Firman bemarissa on kyljessä ja perässä logot, joten musta uuden karhea bemari löytyi nopeasti sieltä mihin sen olin jättänytkin. Pysähdyin kuin seinään, kun huomasin konepeltiin nojailevan tumman kaunottaren, Tanjan!

"Mitäs sä täällä?" kysyin, ja melkein pompin riemusta.

"Mä näin sun auton eilen täällä, ja muistin sen kun annoit sun käyntikortin. Haluisitko matkaseuraa, mä jäisin matkan varrella pois?"

Sydämeni hakkasi, ja olisin halunnut itkeä ilosta.

"Tottakai sä saat kyydin, hyppää sisään" vastasin ja napsautin ovet auki.

Näin alkoi kotimatka, joka oli vähintään yhtä ikimuistoinen kuin hetkeä aiemmin päättynyt hotelliyö.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute