Herkku-puhelin
Luonnonsamppanjaa
samppanjan ystävä

Surffailimme avopuolisoni Piian kanssa internetissä vuokrataksemme seksileffan illan iloksi. Meillä oli silloin tällöin tapana katsella pornoa, jotta löytäisimme uusia ideoita seksielämäämme.

Eipä silti, suhteemme oli intohimoinen ilman alan filmejäkin. Piia oli kuitenkin luonteeltaan sellainen seksihurjastelija, että hän haki lisää kiihotusta mistä vain sai. Enkä minä ollut pekkaa pahempi.

Katselimme dvd-luetteloa, jossa painuimme suoraan hardcore-osastolle. Oli persepanoa, piiskaa ja muuta sellaista. Valitsimme leffan, jossa neljä mustaa miestä pamputti kahta valkoista naista.

Naimme filmiä katsoessamme ja saimme rajut orgasmit.

- Eiköhän laiteta sauna päälle, ehdotin pornosessiomme päätyttyä.

Piia nyökkäsi ja menin napsauttamaan kiukaan päälle. Odotimme runsaat puoli tuntia saunan lämpiämistä ja joimme perjantai-illan kunniaksi pari tölkkiä olutta. Sitten riisuuduimme ja lähdimme saunaan.

- Odota, minun täytyy tehdä ensin kuset, sanoin Piialle.

- Kyllä sinä voit kusta vaikka minä katson, hän vastasi.

Menimme yhdessä vessaan, joka oli kylpyhuoneen ja saunan yhteydessä. Asetuin pöntölle ja annoin tulla. Piia katsoi silmä kovana vieressä.

Kun olin valmis, Piia asettui pytylle. Hän ei kuitenkaan asettunut normaaliasentoon, vaan avasi jalkansa niin leveälle kuin pystyi ja katsoi hymyillen minua. Näin kuinka hän alkoi suihkuttaa voimalla kultaista nestettään pyttyyn. Sitä tuli ja tuli. Katsoin suoraan hänen jalkojensa väliin, enkä voinut mitään, että näky oli kiinnostava.

- Muistatko, kun yhden pornovideon kannessa näkyi kun pissitään, Piia sanoi ja väläytti leveän hymyn.

Menimme saunaan ja heitimme löylyä. Äskeinen episodi vaikutti niin, että kaluni oli puolijäykkä, kunnes kipakat löylyt palauttivat minut päiväjärjestykseen.

Kävimme välillä vilvoittelemassa kylpyhuoneessa ja siemailimme saunakaljojamme. Otimme sitten lisää löylyä, kunnes oli aika lopettaa saunominen.

Piia siirtyi suihkun alle, mutta sen sijaan että olisi avannut hanan, hän asettui seisomaan hajareisin lattiakaivon päälle. Hän katsoi suoraan silmiini, ja näin kuinka hän alkoi ponnistella.

Pian kultainen suihku alkoi purkautua kovalla paineella hänen häpyhuultensa välistä. Naiseni kusi seisaaltaan lattiakaivoon ja nautti ilmiselvästi epätavallisesta näytöksestään.

Lopulta hunajainen neste loppui, ja Piia siirtyi vireeni.

- Saanko pidellä, kun sinä pissit, hän kysyi.

- Totta kai.

Hän otti jäykistyvän elimeni etusormensa ja peukalonsa väliin. Hän ei kuitenkaan vienyt minua parin metrin päässä olevalle pytylle, eikä edes lattiakaivolle, vaan suuntasi kaluni kohti kaakeliseinää.

- Anna tulla.

Minulta meni hetken aikaa ennen kuin sain pissani virtaamaan. Kun se vihdoin onnistui, kusin estoitta pitkin seiniä Piian ohjaillessa suihkua. Kaakeleita pitkin valui lattialle kultaisia noroja.

- Upeata, Piia henkäisi.

Kun rakkoni oli tyhjä, hän alkoi runkata kulliani, joka oli noussut seisomaan. Otin hänen häpynsä kämmeneeni, hieraisin muutaman kerran ja työnsin keskisormeni hänen pilluunsa.

Seisoimme keskellä kylpyhuonetta ja tyydytimme toisiamme käsin. Tiesin paikan, jota hieromalla Piia saisi voimakkaan orgasmin. Löysin G-pisteen, ja pian hänen polvensa notkahtivat. Hänen huuliltaan pääsi lyhyt ulvahdus.

Piia laskeutui polvilleen ja alkoi imeä kaluani. Hänen huulensa liikkuivat edestakaisin kullini vartta pitkin. Minullakaan ei mennyt kauaa, kun räjähdin hänen suuhunsa. Hän nieli kaikki spermat.

Peseydyimme ja siivosimme hyvin jälkemme. Kiedoimme kylpytakit yllemme ja siirryimme olohuoneeseen.

- Se oli jännää, sanoin istuessamme sohvalla toisiimme kietoutuneena.

- Niin oli.

Joimme olutta ja katsoimme televisiota. Oli jo puoliyö. Oluet loppuivat jääkaapista, ja oli aika lähteä iltapesulle.

- Juodaanko ensin iltasamppanjat, ehdotin puolileikilläni.

- Mistä sinulla on samppanjaa?

- Etkös huomannut sitä yhden filmin kansikuvaa?

- Hei, muistan, sellaista juomaako sinä haluat?

- Joo, jos sellaista on tarjolla.

- No totta kai.

Kävimme astiakaapista samppanjalasit ja suunnistimme kylpyhuoneeseen. Piia otti ensin lasin käteen. Asetuin pöntön eteen ja annoin tulla. Piia pisti lasin suihkun alle ja täytti sen piripintaan.

Kun olin saanut toimitukseni valmiiksi, Piia istui pytylle jalat levällään. Täytin vuorostani lasini hänen nektarillaan.

Piia nousi seisomaan ja kilistimme laseja. Nostimme lasit huulille ja maistoimme varovaisesti. Maku oli hieman karvas. Mutta lämmin juoma maistui samalla kiihottavan hyvälle.

- Tämähän on parempaa kuin paraskaan samppanja, sain henkäistyä.

- Niin on.

Tyhjensimme lasimme nautiskellen. Suutelimme, ja miltei juoksimme makuuhuoneeseen. Siitä tuli rajuimpia panoja, joita olen kokenut.

Nain raivoisasti Piiaa, joka tuli melkein heti. Hänen huuliltaan kuului valitusta, kun orgasmi jatkui ja jatkui. Sitten siemennesteeni lähti liikkeelle syvältä, ja purkauduin karjaisten hänen pilluunsa.

Harrastimme myöhemminkin pissaleikkejä, mutta koskaan ne eivät enää tuntuneet yhtä kiihottavilta kuin ensimmäisellä kerralla. Kerrat harvenivat, ja nykyisin tyydymme enimmäkseen tavalliseen kuohuviiniin luonnonsamppanjan sijasta.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute