Herkku-puhelin
Luonnossa
JL

Olen töissä maanrakennusyrityksessä kaivinkoneen kuljettajana. Työmaanamme on tien rakennus uuteen kauppakeskukseen. Olen jo pitemmän aikaa katsellut työnjohtajamme tytärtä joka aina silloin tällöin käy siivoamassa taukotilojamme. Hän on juuri 18 vuotta täyttänyt hyvinkin kaunis ja hyvät muodot omaava punapää. Monet kerrat olen ”sattunut” taukotilaan juuri kun hän on siellä peppu pystyssä siivoamassa roskia. Monesti olen miettinyt miltä tuntuisi ottaa lähempää kontaktia häneen.

Oli taas torstai, päivä jolloin taukotilamme on yleensä siivottu. Tänään ei kuitenkaan siivoojatyttöä ollut näkynyt. Päivä oli jo lopussa kun kaivinkoneeseeni tuli yllättäen vika ja minun oli jäätävä ylitöihin sitä korjaamaan. Olin jo tunnin paiskinut ylitöitä otsa hiestä märkänä, kun äkkiä kuulen takaani hennon naisäänen: ”Moi! Onks sulla avainta tonne teidän taukotilaan?”. Käännyn ympäri ja näen siivoojatytön vain muutaman metrin päässä minusta. ”Ai moi! Avaintako kaipasit?”, kysyin tytöltä ihan kuin en olisi kuullut hänen kysymystään. Halusin vain uudelleen kuulla hänen hennon ja niin seksikkään äänen. ”Joo... Olis kiva jos voisit lainata että pääsisin siivoamaan”, vastasi tyttö hieman ujostellen. Tein kiusaa tytölle ja sanoin: ”Mahdanko mä luottaa suhun niin paljoa et voisin antaa sen avaimen...”, ja iskin silmää. Tytön kasvot olivan hetken hölmistyneet ja kun hän tajusi että laskin leikkiä hänen naamansa muuttui tuli punaiseksi.

”Tuu vaan hakee ne avaimet” sanoin tytölle ja vinkkasin häntä itseni viereen. Kun hän saapui viereeni minulle tuli mieleen vähän vielä kiusata häntä. ”Mulla on nyt niin öljyiset kädet etten viitsis niitä pistää taskuun... Et jos voit ottaa ne mun vasemmasta taskusta?” En odottanutkaan että tyttö ottaisi, mutta äkkiä tunnen kuinka tytön käsi työntyy taskuuni. Kullin herää heti tilanteeseen ja jäykistyy hieman. Tyttö huomaa tapahtuneen ja katsoo minuun virnuillen. Hän alkaa hieroa kulliani taskun sisältä ja saa sen kovettumaan lisää. Äkkiä hän laskeutuu polvilleni eteeni ja avaa housuni sekä vyöni. Puoliveltto kulli pulpahtaa esiin housuista. Tyttö hieroo sitä hetken ja ottaa sen suuhunsa. Hän alkaa imeä sitä ja huomaan heti ettei hän tee sitä ensimmäistä kertaa.

Äkkiä hän kuitenkin lopettaa, tarttuu kädellä kiinni kullista ja lähtee taluttamaan minua metsikön suojaan. Saavumme parin ison kiven väliin. Hän irroittaa otteensa hetkeksi kullistani ja samantien minä tartun häntä ranteista ja painan kädet isoa kiveä vasten. Suutuelen häntä pitkään ja intohimoisesti suulle. Siirryn suutelemaan häntä kaulalle, niskaan ja rinnoille. Samalla olen riisunut hänen paitansa pois ja käteni avaavat juuri hänen rintsiokitaan. Saa ihanat rinnat esiin. Suutelen ensin kummankin nännin ympärystää ja sitten otan toisen nänni huulien väliin. Kieleni kärki alkaa hieroa hänen nänniä samalla kun toinen nänni on sormien välissä puristelussa. Hetken kun olen jatkanut niin suuni jatkaa matkaa alemmans ja samalla tytön housut saavat lähteä. Suutelen alavatsaa samalla kun sormeni pää jo varovasti hyväilee hänen häpykumpuaan. Siirrän huuleni tytön klitoriksen päälle ja alan kielellä kiusata sitä. Tyttö alkaa ynistä ja pian hän saakin jo ensimmäisen orgasmin. Jatkan kuitenki kielen käyttöä ja alan työntämään sitä sisään hänen pilluunsa. Alan nuolemaan pikku hiljaa, kuitenkin koko ajan tahtia kiihdyttäen. Välillä lopetan hetkeksi ja näykin hellästi hampailla häpyhuulia, kunnes jatkan taas.

Hän laukeaa jo toistamiseen ja huutaa:”Tule mun sisään!”. Nostan tytön syliin ja painan hänen selkänsä vasten sammaleista kiveä. Alan työntymään häneen sisään pikku hiljaa sentti sentiltä. Samalla huuleni hapuavat hänen kaulallaan ja käteni puristelevat pakaroita. Alan työntelemään kullia hänen sisäänsä. Ensin hitaasti, siteen hieman nopeammin, nopeammin, vieläkin hieman nopeammin. Hetken nussittuani lähes täysillä otan vielä loppu kiihdytyksen ja lopetan kuin seinään. Päästän tytön takaisin maahan ja ohjaan hänet eteeni pyllistämään minuun sekä nojaamaan kiveen. Läpsäisen muutaman kerran kämmenellä pakaroille ja alan ohjata kullia hänen pilluunsa. Työnnyn rajusti sisään ja aloitan samantien suht nopean nussimisen. Samalla käteni vaeltaa hänen rinnoille ja ottaa nännin sormien väliin. Puristan sormia yhteen ja alan pyöritellä. Tytön hengitys alkaa kiihtyä ja pillu alkaa supistella kullini ympärillä. Hän laukeaa, mutta minä pidättelen kunnes hän ottaa kaluni suuhunsa ja imaisee muutaman kerran. Annan lastini lähteä liikkeelle ja purkaudun hänen suuhunsa sekä kasvoille. Rojahdamme molemmat maahan vierekkäin ja nautimme hetken. Pukeudumme ja lähden tytön avuksi siivoamaan.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute