Herkku-puhelin
Kolmatta
Unelma

Olin käpertyneenä mieheni kainalossa ihanan ja pitkän rakastelun jälkeen. Pimpistä valui ihanasti siemeniä ja sitä kuumotti ihanasti, sydän jyskytti ja hengitys ei meinannut tasaantua.

Havahduin mieheni kysymykseen, olenko onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Olen, minun oli pakko sanoa.. Olen minä, miksi niin?

Ei kun, tuli vaan mieleeni kun sinä et ilmeisesti ehtinyt saada omaa tyydytystä äsken?

En ihan, mutta nyt kun kerran tuli puheeksi niin haaveissani, sellaisissa possunpunaisissa, olen joskus haaveillut saavani oikein kunnolla sellaiselta komealta isomunaiselta mieheltä.

Haluaisitko ihan oikeastikin? kuulin mieheni kysyvän.

Ehkä, se riippuu niin monesta asiasta.

Millaisista?

No ensinnäkin en halua mennä yksin kenenkään vieraan miehen sänkyyn, ja toiseksi haluan että siitä ei tule meille taakkaa.

Aikaa meni tuosta keskustelusta monta kuukautta. En edes ajatellut koko asiaa sen jälkeen, kunnes mieheni yhtenä iltana yllätti minut.

Mennään kultaseni peiton alle.

Jo katseesta näin, että edessä taisi olla aika kiihkeä ilta, enkä pannut pahakseni, sillä minulla oli kierron alku ja olin sellaisessa kierron kohdassa, missä halut ylitti yleensä tarjonnan.

Muistatko kun juttelimme, että sinun tekee mieli sellaista isoa?

Muistan, mutta nehän ovat vaan haaveita.. Miksi?

Olen etsiskellyt sinulle sellaista, ja luulen että löysin sellaisen. Sinun pitäisi soittaa sille tänään, niin olen sopinut.

Mutta.. En halua soittaa omalla puhelimellani, enkä antaa numeroani kelle tahansa, tiedä mikä häirikkö tai mikä se on.

Olen ottanut sellaisen pribeid kortin sitä varten.

Mieheni ojensi minulle puhelintaan, ja paperilappua missä oli nimi, Mika, ja puhelinnumero.

Käteni vapisi ja en saanut edes näppäiltyä numeroa, joten hymyillen mieheni näppäili numeron ja ennen kun ehdin sanoa mitään, painoi vihreää luuria.

Sydäntä tykytti ja pilluni valui hunajaa, kun kuulin puhelimen hälyttävän.. ja kuului miehen ääni, Mika.. Haloo..

ÄÄÄ.. ööö.. tuota.. suutani kuivas enkä tiennyt mitä sanoisin.

Jaa, taidat olla Annika, etkö olekin.

Juu olen, ja anteeksi tämä on minulle uutta ja outoa.

Haluatko, että soitan sinulle hetken kuluttua? Haluaisin jutella sun kanssa.

Ei kun jutellaan vaan.

Kun pääsin alkuun, puhelusta ei meinannut tulla loppua.

Mieheni nuoli koko ajan minun pillua, mutta jotenkin olin jo kaukana ja korkealla, leijuin jossain haavepilvessä jossain.

Kyselin mitat ja kerroin millainen ja minkä kokoinen olen, ja mitä haluaisin.

Miten jatkamme tästä? kuulin Mikan kysyvän.. Haluatko että tapaamme ihan livenä?

Apua, mielessäni pyöri, sillä en tiennyt mitä mieheni oli sopinut. Ensinnäkin olemme mieheni kanssa ja.. ja..

Sen olenkin jo tiedostanut, ja haluan ihan oikeasti panna sinua, ja laskea siemenet pimppiin.

Siemenet? Apua, mitä olet mennyt lupaamaan, mielessäni pyöri.

Niin, niin kuin keroin olen täysin terve niin ylä- kun alapäästäkin, en tee tätä yleisesti. Oikeasti on vaikeaa löytää sellaisia selväpäistä pariskuntaa ja minä kiihotun ihan älyttömästi sellaisesta tilanteesta.

Niin jos olet oikeasti 100% puhdas, niin eiköhän se onnistu.

Niin, milloin ja missä? kysyi mika.

Mitä milloin?

Milloin ja missä tavataan? Tuletteko Helsinkiin vai?

Silloin mieheni otti puhelimen minulta.

Moiii. Kävisikö vappu ja Ruka?

Aika moinen matka sinne on, onnistuisikohan tuo.

Lennät Kuusamoon ja olemme kentällä vastassa.

Rouva on sopivasti kiimassa silloin, on sellainen aika ja saattaa olla ettei se ole kovin hiljainen kun saa sinun isoa. Hotelli ei oikein käy. Jos tulee raha eteen niin voimme maksaa lentoliput.

Niin, miksei jos noin hyvät perustelut, onhan se kivempaa jos ei tarvitse miettiä ääntä.

No sovitaanko sovituksi?

Sovitaan vaan, kuulin Mikan vastaavan.

Ja sitten muista, että et tyhjää pusseja turhan takia, sillä takaan että sulle tulee pitkä yö.

Saanko puhua vielä vaimosi kanssa?

Juu.

Tämä on ihan älytöntä, ei tämmöistä voi.

Miksei? kuulin Mikan sanovan.

Ei kun, jos tämä tulee julki, niin en kehtaa kadulla kulkea.

En ainakaan minä kerro kellekään.

Vappu läheni, olimme vuokranneet mökin kolmeksi päiväksi Rukalta jo hyvissä ajoin. Aattona menimme jo aikaisin mökille ja veimme kamppeemme sinne, laitoimme lakanat vuoteeseen ja lakanan alle paksun pyyhkeen, jostain ihmeen syystä.

Puhelin soi, se oli Mika.. Olen lähdössä ja menossa kentälle, pitääkö mitään tuoda?

Jos jotain tuot, tuo isot kassilliset siemeniä, sanoin punastellen.

Hmm.. puhu hiljempää, kaveri kuuntelee tuossa.. Otanko matkaan senkin?

Onko se mies?

On on, tietää että olen menossa Lapin matkalle.

Nooo.. ehkä myöhemmin, tässäkin on jo aika lailla..

Tehdään niin, pettyy kyllä kun kuulee, ettei voi tulla.

Terveisiä, kuului ääni takaa.

Mutta, nähdään kentällä puolentoista tunnin päästä.

Miten muuten tunnen sinut?

Tunnet sinä.

Minua muuten naitattaa, sanoin miehelleni, ja se on sinun syytä, saisit tehdä asian eteen jotain, sillä tässä olisi vielä aikaa.

Eheii, olet jo nyt Mikan morsian, ja saat kestää niin kauan että saat siltä helpotusta.

Teki mieli mennä ja ottaa dildo kaveriksi ja mennä vuoteelle. Tunsin kädet ympärilläni ja kädet vaelsivat paitani alla, ja voi luoja kun teki hyvää.

Eii, minun on vaihdettava vaatteet.

Miksi, mieheni sanoi.

Pikkuhousut on ihan liisterissä ja hikoilen ja.. ja.

Entä sitten? Jos et valu, niin olisihan se ihme. Sonni tulossa astumaan ja sinä olisit kuiva? Sehän olisi lain vastaista.

Niin mustat pitsistringit jäi jalkaani ja kohentelin vaan hieman kevyttä meikkiäni ja huulipunaa.

Rouvani oli muuttunut kikattavaksi teinilikaksi, kuulin mieheni kiusaavan.

Olin varmasti kauheaa katseltavaa kiimoissani.

Seisoimme lentoaseman aulassa jo hyvissä ajoin, ja näimme kuinka kone laskeutui ja alkoi purkaa matkustajia. Olin kuin pikku tyttö odottamassa tikkaria, niin kuin odotinkin.

Huomasimme jo kaukaa hänet, ei mahdollisuuttakaan erehtyä.

Se on namu, kuiskasin mieheni korvaan.

Pimppi valui, sillä tiesin että tästä tulee sellainen vappu että muistaisin sen pitkään.. Ja niinhän minä muistan nytkin. Pimppi tykyttää vieläkin ja silmät menee kiinni.

Mika käveli eteemme ja kysyi kelpaako? ja otti minusta kiinni ja antoi pusun.

Lähdimme autolle ja nostimme Mikan laukun takakonttiin. Olin menossa istumaan etupenkille kun mieheni sanoi että eiköhän sinun paikka ole takapenkillä, niin mika saa tutustua mitä on luvassa. Ja niinhän Mika tutustui, käsi vaelteli paidan alla ennen kun olimme päässeet liikkeelle edes. Rintsikan hakanen aukesi kuin vahingossa.

Mika kouri minun pieniä tissejäni ja lähti vaeltamaan alaspäin kutittaen napaa ja aukaisi farkkujen napin ja vetoketju liukui auki. Käsi sukelsi pikkareiden alle ja kuului huokaus, nyt uskon että ainakin olet kiimassa.

Noo, pidätkö näkemästäsi?

Ehkä voin vastata sitten kun saan sinulta vaatteet pois kokonaan, mutta ainakin pillu on sulla ihanan märkä.

En voinut vastustaa kiusausta ja ujutin käteni Mikan haaroihin, se pullisteli lupaavasti.

Saavuimme mökille ja sisään päästyämme Mika otti kohteliaasti takkini minulta pois ja kumartui riisumaan saappaitani. Hän ei noussut ylös vaan alkoi vetämään housujani pois, ja olin siinä pikkarisillani hänen katseltavanaan.

Hitaasti meni myös sukkahousut ja pikkarit saivat seurata niitä. Nämä pikkarit on sitten minun, rakastan naisten pikkareita, eteenkin kun ne on näin hunajan peitossa.

Nyt vasta ymmärsin mieheni kommentit, hän valmensi minua Mikalle, ihan vaan hänelle.

Minut nostettiin pöydälle ja jalkani laitettiin koukkuun ja Mikan pää meni jalkojeni väliin. Mika nuuhki ja kutitteli pilluani vaan ei nuollut, ja en voinut muuta kun levittää jalkojani ja työntää peppuani ylemmäs tarjolle. Olin kiimassa.

Se takuulla näkyi, sillä tunsin että hunaja valui koko ajan, kunnes kieli alkoi leikkiä klitoriksella ja nuoli reikää aina pyllynreiällekin asti. Se sai aikaan sellaisia tuntemuksia mitä ennen en ollut tuntenut.

Mika aukaisi housunsa napin ja yritti kuoriutua vaatteistaan samalla kun nuoli pilluani. Olihan se sellaista rimpuilua. Tunsin että minun olisi pitänyt tehdä se, vaan en pystynyt nousemaan tästä.

Nostin pääni katsoakseni mitä kohta saan.. ei .. voi vittu.. tuohan on ihan hillitön.. ei se mahdu.

Kyllä se sinne menee, kuulin mieheni sanovan, joka katseli touhuamme silmät kiiltäen.

Mika nosti käsistä minut istumaan ja hetken kuluttua olin ilman vaatteita.. vauu.. mahtavaa kuulin Mikan sanovan.

Olin taas makuulla pöydän päällä ja Mika nytkytti kulliaan pillua vasten, olin pikkuisen pettynyt, sillä odotin leikkiä enemmän, niin että olisin kerjännyt kullia.

Kulli tökki nivusiani löytämättä tietä perille ja laitoin käteni ohjatakseni siittimen kohdalleen, kun Mika otti ranteistani ja nosti kädet pääni päälle.. Se ei ole sinun tehtäväsi.

Näin kun mieheni tuli Mikan pepun takaa ja alkoi ohjata siitintä kohdalleen, ja piti sitä ohjaksissa. Mika nytkytti lantioitaan ja kullin pää muljusi pillun huulilla ja mieheni hieroi sillä koko pillua.

Ynähdin kun kullin pää muljahti pikkuisen sisälle.

Tee, tee juuri noin, pyysin Mikaa... Tekee ihan älytöntä.

Minun on pakko naida sinut nyt heti.

Tunsin kuinka kulli raivasi tietä pillun perukoille ja saavutti pohjan.

Pakko oli huutaa ja hokea voi vittua... Se oli sanoinkuvaamatonta.. Iso vieras siitin minun kiimaisessa pillussa.

Mika imi nännejä ehkä liiankin rajusti ja minun oli pakko sanoa että se teki kipeää, jolloin käsittely jatkui hellänä. Pillussa alkoi tehdä hyvää ja se litisi työntöjen tahdissa.

Tunsin sen pillussani, kun Mikan kyrpä koveni ja hän parahti että tulee.. Ei auttanut vaikka sanoin että älä vielä.

Sain siemenet pilluun, Mikan eka lastin.

Sori, mutta mulla oli ihan pakissa ja oli pakko tyhjätä.

Ei se mitään, on meillä aikaa ja onneksi edes pilluun.

Mika yritti nousta pois päältäni, mutta sanoin että älä.

Kulli oli vielä kovana ja sykki ihanasti.. Painoin huulet Mikan huuliin ja sain kiihkeän suudelman.

Kun Mika sitten nousi ja painoi päänsä jalkojeni väliin, luulin että hän aikoi nuolla siemennetyn pimpin... Vaan hän kumartui karva tupsun viereen ja alkoi puremaan. Ai vittu tekee kipeää, älä pure.

Merkkaan sinut joka siemennyksen jälkeen, Mika sanoi hymyillen. Muuten, vaimos pillu on aika sotkuinen, kuulin hänen sanovan miehelleni, joka kiltisti tuli jalkojeni väliin ja alkoi nuolla varovasti siemeniä pillustani, varovasti.. ensin vaan pintapuolisesti ja sitten jo vakoakin ja lopuksi reiältä.

Kääntykää 69 niin putsaantuu loputkin.

Mies meni sohvalle makuulleen ja menin hänen päänsä päälle jalat leveällä. Tunsin kuinka siemenet alkoi valua pimpistä ja mieheni köhi kun loput siemenestä valahti hänen suuhunsa.

Olin pikkuisen pettynyt, tällaistako tämä sitten oli, kaksi työntöä ja ravistus. Vastaus tuli noin tuntia myöhemmin.

Söimme ja Mika haki pullon punaviiniä laukustaan. En keksinyt mitään muuta tai ihmeellisempää.
Mika kertoi että oli lukenut jostain lehdestä artikkelin jossa kerrottiin viinin vaikuttavan naiseen silleen että se tulee estottomaksi ja kiihkeäksi.

Vai kiihkeämpi minun pitäisi olla?

Söimme ja mieheni jäi korjaamaan pöytää puhtaaksi, ja me menimme Mikan kanssa sohvalle kiehnäämään. Pimpistä valui siemeniä kun kumarruin ottamaan siittimen suuhuni. Se kasvoi ja kovettui hyvin nopeasti ja Mika koppasi minut syliinsä ja kantoi minut vuoteelle joka odotti avattuna korkkaamista.

Mika suuteli minua joka paikkaan ja näykki, tisut, korvannipukat, nuoli napaa ja puristeli lantiosta ja huokaili kuinka pantavan ihanan näköinen olin.

Kysyin että haluaako hän parturoida pimppiäni vai oliko se ok.

Ehkä hieman voisi.

Pyysin miestäni tuomaan leidisheivini...

Katselin mieheni silmiin kun antauduin Mikan sheivattavaksi.. Levitin jalkani niin että pillu oli takuulla hyvin tarjolla. Hyväilin huuliani kun Mika touhusi pillukarvojeni kimpussa.

Näin mieheni silmissä taas sen lasittuneen ilmeen ja käsi hakeutui hänellä housuihin.. Et runkkaa, sun vuoro tulee vielä.. Tarvitaan vielä kovaa.

Mika kurkkasi olkansa yli ja naurahti pikkaisen kiusallisesti.

Mies lähti pois ja Mika sai työnsä valmiiksi. Kiva pieni kolmio koreili kiitoradan päässä.. Hieman pienempi kuin alussa. Leidisheivi sai lentää lattialle tehtyään työnsä.

Leikki jatkui.. Pillu sai nuolennan ja peppukin sai sormetusta, en oikein tykännyt vaan en kieltänytkään.

Olin taas siinä pisteessä että halusin, vaan mika jatkoi ja jatkoi nuolemista. Kerjäsin jo siitintä sisääni mutta mika vaan naurahti että en päättäisi siitä milloin saat tai milloin lopetan. Kuitenkin hän nousi ylös ja kulli tökki nivusiani löytäen tiensä sisääni.

Pillu oli jo turvoksissa ja eritteistä liukas joten joka työntö ensimmäisen survaisun jälkeen sai minut voihkimaan. Sänky alkoi natisemaan ja rytmitti astumistani.. Nostin jalat Mikan pakaroiden päälle ja tarjosin peppuani estoitta, kynnet painuivat Mikan selkään ja saivat hänet työntymään rajummin.

Välillä hitaammin ja lyhyemmillä työnnöillä ja milloin lantioita pyöritellen hän sai minut sellaiseen tilaan että siitä ei ollut paluuta.

Ainakin puolituntia minua naitiin surutta, ja olin saamassa orkkua kun sanoin sen hänelle. Poljenta vaan kiihtyi ja koveni.

Kulli oli kovempi kun eka kerralla, ja sai aikaan että voihkin hysteerisesti ja nytkytin peppuani... Sain orkun ja pyysin häntä lopettamaan, sillä tunsin että kusisin kohta alleni.

Edelleenkään et päätä sitä milloin lopetan, lopetan vasta silloin kun en voi enää naida.

Jalkani oli turtana ja laskin ne alas, jolloin Mika otti toisen jalan kädellään sivulle ja aukaisi minut itselleen.

Siinä sitten olin, enkä muuta voinut. Joka työntö toi tunteen että kusi ruiskahtaa vaan kuitenkaan en. Mies seurasi vieressä ja katsoi minun peppua kun sinne työnnettiin oikein kunnolla siitintä.

Hae sieltä minun laukusta sellainen jelly, Mika sanoi miehelleni, ja tuo se liukuvoide myös. Mieheni palasi sellaisen mustan kumimunan kanssa viereemme.

Voitele rouvaltas pepun reikä ja työnnä tappi sinne.

Mieheni katseli hölmistyneenä, mutta toimi kuitenkin. Tuntui ihanalta kun mieheni sormi alkoi levittää liukuvoidetta ryppyreikään ja kiusasi anustani.

Kun reikä oli voideltu, tunsin tapin reiällä, se muljusi ja alkoi tunkeutua sinne ilman mitään sääliä.

Voihkin ja vikisin ja pyöritin peppuani... tekee kipeää älä.

Ei kun työnnä vaan, haluan kuulla kun leidi voihkii ja huutaa orkuissaan.

Reikä antoi periksi ja kipu laantui, ja dildo tunkeutui pyllyyni. Hetken mies piti vaan tappia pepussa liikuttamatta sitä mutta alkoi etsiä samaa rytmiä Mikan kanssa.

Sitten tunsin sen tunteen.. peppu supisteli... pillu supisteli.. olin niin herkkänä etten ikuna.

Vispasin persettä ja antauduin Mikalle.. huusin nai... anna kullia... siemennä minut. En uskonut että suustani pääsee sellaista... kerjäsin kalua.

Sitten, tajunta räjähti ja vapisin ja voihkin.. en voinut mitään kun kusi ruiskahteli.

Ja Mika vaan pani minua kunnes voihkaisi, että nyt tulee.

Kun seuraavaan kerran havahduin näin miehen ilmeen. Vapisin vieläkin.. Pyysin miestäni ottamaan tapin pois pepusta ja Mikaa pysymään sisällä.

Kun Mika yllätyksekseni alkoi liikkumaan pillussa, oli se kuin piiskan sivallus selkäytimeen.. Parahdin ja jotenkin halusin lisää ja myös sain.

Hymyilin ja säteilin kun Mika vetäytyi pillustani. Kuului maiskahdus ja siemenet alkoi valua pillusta. Kulta, lakanat sotkeentuu.. Mieheni tuli jalkojeni väliin ja alkoi nuolla pillua puhtaaksi. Noo ei ne taida enempää sotkeentua. Lakana oli noin puolen metrin säteellä ihan sotkuinen.

Sain viinilasin käteeni ja katselin hymyillen Mikaa ja kysyin että vieläkö enemmän?

Vastahan tämä on alussa, voitaisiinko lähteä saunaan?

Vaihdoin lakanat ja kiitin itseäni, että olin laittanut pyyhkeen lakanan alle, sillä sekin oli saanut osansa minun mehuista.

Kävimme saunassa ja keskustelimme saamastani hoidosta ja sen seurauksesta. Olin kuullut että jotkut naiset skruittaa mutta en uskonut että itse tekisin niin. Mika sanoi, että kun naista kiusaa tarpeeksi, joka nainen skruittaa... Joskus vaan on mentävä tietyn rajan yli, jolloin nainen yleensä sanoo että ei.

Olen muuten yllättynyt että miehelläs on kuitenkin noin iso?

Mutta ei tollaista kun sinulla, ja se on ihanan kova.

Menin Mikan eteen ja otin puolikovan kalun suuhuni, ja se kovettui koko ajan.

Taidetaan kokeilla hieman yhteistyötä miehesi kanssa, kumman reiän haluat?

Ei ei... en anna pyllyä sinun korkattavaksi, mieheni saa hoitaa sen. Menimme vuoteelle ja Mika meni selälleen ja kiipesin kullin päälle.

Naidaan hetki, että saadaan etumatkaa, sillä mieheni takuulla tulee tämän kaiken jälkeen aika nopeaan.

Naimme vartin kun Mika sanoi, että eiköhän ole aika laittaa jotain pyllyynkin. Mieheni nousi taakseni ja alkoi tuuppia perääni, saamatta kuitenkaan siitintä sisään.

Ole paikoillasi, Mika komensi minua, ja työnnä pyllyä pystyyn, ja painoi pääni lähelleen ja alkoi suutelemaan minua kiihkeästi.

Se oli sellainen mikä sai pillun valumaan ja kiiman nousemaan. Mies sai kullin solahtamaan pepunreikään ja lopulta se oli syvällä sisässä.

Teki järjetöntä.. Huusin ja vikisin ja vapisin, kun miehet alkoi naimaan minua.

Ihailin Mikan kuntoa kuinka se vaan jaksaa ja jaksaa.

Olin jo muissa maailmoissa, kun mieheni voihkaisi, että kohta tulee, kun tunsin kuinka Mikan kulli ruiski spermaa pimppiini. Työnsin peppuani miehelleni, joka nussi raivolla peppuani korahdellen.

Enempää en tiedostanut, vaan heräsin siihen kun mieheni silitti poskeani ja suuteli minua.

Olin saanut neljät siemenet sisääni.

Kävimme pesulla, ensin Mika ja sitten menimme yhdessä mieheni kanssa.

Noo, onko tarpeeksi suuri kysyi mieheni?

Ihana... Kiitos, korvaan tämän vielä sinulle.

Muuten, en enää nuole sinun siemennettyä pillua, se on jotenkin sairasta, kuulin mieheni sanovan.

Hymyilin, ei tarvikaan, vaihdetaan osia joskus.

Pesimme multa pimpin ja palasimme tupaan.

Ette kait vaan naineet? kysyi Mika hymyillen.

Emme, hänhän on sinun morsian nyt, olet korkannut hänet itsellesi.

Niin, no mutta kuitenkin sinun vaimoja sinun omaisuutta ja minulle vaan lainaa.

Muuten minulla on sinulle jotain.

Mika kaivoi laukkuaan ja otti sieltä sellaiset ihanat mustat pitsiset stringit ja sellaisen läpikuultavan lantioille yltävän pitsisen yöppärin.

Kiitos, minun pitää maksaa tästä sinulle.

Niin pitääkin, huomenna on kova päivä jos aioit ottaa minut tyhjiin.

Oli aika ainakin hetken mennä makuulle. Vielä yksi viinilasillinen ja kun menimme makkariin, Mika sanoi, että oli tuonut miehelleni peiton ja tyynyn sohvalle, yritä nukkua edes pikkaisen, yritämme olla hiljaa, ja laittoi oven perässämme kiinni.

Menimme vuoteelle ja sain kokea mitä on olla vuoteen kuningatar.. Yhtään paikkaa ei jäänyt suutelematta ja olin taas jalat levällään vaikka pillu tykytti arkana.

Se oli pisin yhdyntä missä olin ollut.. Olimme ihan hiestä märkänä ja pillusta valui vieläkin siemenet.

Nukahdin Mikan kainaloon ja heräsin siihen kun sormi työntyi pilluun ja tissiäni imettiin...

Olimme kuulemma pari tuntia naineet ja olin ulissut ja vikissyt kunnes olin hiljaa nyyhkyttänyt ja kaikki oli hiljentyneet.

Aamusta kaikki alkoi taas, tosin siemeniä sain vain mieheltäni, ja sen muuten Mika nuoli kiltisti suoraan pillustani.

Kaikki kiva loppui aikanaan ja palautimme Mikan lentokentälle.

Yhteyttä olemme pitäneet tiiviisti ja Mika on saanut vuorostaan saanut kuulla kuinka minä saan hyvää. Heinäkuun loppuun on suunniteltu, jos vaikka pitsipikkarit vaihdettaisiin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute