Herkku-puhelin
Metsästysretki
pikkunarttusi

Jo ennen juhannusta rupesit puhumaan metsästysviikonlopusta Kuusamoon, jonne olette kaverisi kanssa lähdössä syyskuun lopulla. Olimme jutelleet siitä mahdollisuudesta, että lähtisin mukaan, mutta en koskaan osannut kuvitella sen haaveen toteutuvan. Syyskuun puolessa välissä olin kuivaakin kuivemmassa kokouksessa, kun huomasin tekstiviestin saapuneen. Se oli sinulta, ja käskit minun tulla seuraavan viikon perjantaina Tampereen juna-asemalle aamuyhdeksään mennessä. Eikö se ollut viikonloppu, jolloin olet lähdössä Kuusamoon, mietin. Pieni toivonpilkahdus heräsi ja vastasin viestiin. Vastauksessasi käskit minua valmistautumaan selänpesijän rooliin. Nartun pitää tietää paikkansa, kirjoitit.

Myöhemmin illalla puhuimme puhelimessa ja kerroit myös ystäväsi ottavan selänpesijän mukaan reissulle. Vatsanpohjaa nipistää, kun tajuan kaikkien mukanaolijoiden ymmärtävän, mikä on tehtäväni ja tarkoitukseni matkalla. Tiedän sinun kutsuvan minua pikkunartuksesi muiden edessä. Hävettää ja kiihottaa. Toisaalta tunnen olevani halpa viihdyke, ja surettaa. Huomaat äänensävyni muuttuneen, ja kyselet, mitä mietin. Hetken kuluttua kerron sinulle ajatuksistani. Muistutat minua siitä, että nämä roolit ovat vain meidän keskeisiä. Lupaat pitää huolen siitä, ettei kukaan kohtele minua epäkunnioittavasti. Rauhoitun. Tiedän, että olet oikeassa. Tiedän, että pidät minusta huolta.

Matkaan on aikaa yli viikko, enkä saa mitään järkevää tehdyksi. Kerron ihmisille puolitotuuksia tulevasta matkastani. Iltaisin ennen nukahtamista antaudun kuvitelmilleni ja melkein tunnen kätesi vartalollani. Olen välillä antanut ymmärtää, että olisin valmis rajumpiinkin otteisiin. Jännitän, oletko ottanut pienistä vinkeistäni vaarin. Mietin, kuinka pitkälle minut viet, ja valun kiimaa. Olen jo oppinut, ettet anna paljoakaan painoarvoa sanoilleni, vaan seuraat reaktioitani. Olen aina kuitenkin kanssasi turvassa. Siitä voin olla varma.

Vihdoin tulee kauan odotettu perjantai. Auringon noustua lähden juna-asemalle. Olen pukeutunut tahtosi mukaan. Lyhyt hame, ei pikkuhousuja. Junamatka sujuu yhdessä hujauksessa ja samassa olen Tampereella. Olet minua laiturilla vastassa. Tervehdit, mutta et sano mitään muuta. Lähdet kävelemään asemarakennusta kohti ja seuraan hämilläni perässä. Pysähdyt naisten vessan eteen, annat minulle pienen pussin ja käsket minut vessaan valmistautumaan ajomatkaa varten. Menen vessaan ihmeissäni ja avaan pussin. Geisha-pallot. Et voi olla tosissasi. Matka kestää yli yhdeksän tuntia, ja haluat minun istuvan sen ajan pallot sisälläni. Ja samalla pitäisi jutella mukavia kaverisi ja hänen selänpesijänsä kanssa. Kiroan ääneen, mutta tottelen.

Tulen vessasta ulos ja katsot minua hymyillen tietävästi. Totteliko pikkunarttu, kysyt. Nyrpistän nenääni. Tsot, tsot, käyttäydy tyttö, sanot. Löydät jokaisen epäkunnioituksen osoituksen vielä edestäsi, jatkat, ehkäpä pallot saavat pikku palvelijattareni muistamaan asemansa. Nielen ärtymykseni ja kiitän Herraani hänen ajattelevaisuudestaan. Paljon parempi, toteat. En osaa enää jännittää matkaseuralaisten tapaamista. Ajatukseni keskittyvät siihen, että pallot pysyvät sisälläni. En ole koskaan aikaisemmin edes nähnyt Geishoja muutoin kuin kuvissa.

Lähdemme ajamaan kaverisi luo ja otamme muut kyytiin. Yritän olla ystävällinen, mutta en pysty puhumaan paljoa. Olen tulisilla hiilillä. Läpimärkänä. Pelkään pallojen luiskahtavan ulos. Olet niin lähellä, mutta en voi koskettaa sinua. Juttelet etupenkillä kaverisi kanssa arkisista asioista. Istumme toisen tytön kanssa takapenkillä hiljaa. Huomaan hänenkin olevan vähän vaivaantunut. Haluaisin kysyä häneltä heidän suhteestaan, mutten uskalla. Saattaisin joutua kertomaan omasta tukalasta tilanteestani. Lisäksi minua nolottaa ulkopuolisten silmissä se, että olen narttusi, joka tekee mitä käsket. Vähitellen katkonainen yö vaatii veronsa ja vaivun uneen.

Herään hätkähtäen auton oven kolahdukseen. Tyttö vierelläni nukkuu, mutta sinua tai kaveriasi ei näy missään. Yhtäkkiä hätäännyn, kun muistan pallot pillussani. Kaikki tuntuu olevan kunnossa. Ulkona on hämärää, enkä tiedä missä olemme. Huomaan huoltoaseman valot ja tiedän sinun olevan lähellä. Pian saavutte ostoskasseja kantaen. Kaverisi ravistaa hellästi tyttöä vieressäni. Olemme pian perillä. En ole koko ajomatkan aikana sanonut kuin muutaman sanan. Mietin, mitä muut mahtavat minusta ajatella. Nolottaa oma asemani, ujo käytökseni ja se, että kaikki tietävät minun olevan mukana vain sinun lelunasi. Ymmärrän kuitenkin sen, että olen täällä vain sinua varten. Palvellakseni ja tyydyttääkseni. Millään muulla ei ole väliä.

Saavumme mökille. Seuraan sinua kuin koiranpentu. En uskalla jäädä yksin muiden kanssa. Pelkään, mitä he sanoisivat. Puran laukkuani viivytellen huoneessamme. Valun kiimaa, odotan kosketustasi. Hetken kuluttua on pakko mennä ulos pissalle. Hävettää nähdä niitä muita. Kun tulen takaisin sisälle, huomaan, että istut kaverisi kanssa sohvalla ja juotte olutta. Hakekaa tytöt juotavaa, toinen mies sanoo. Hiippailemme jääkaapille ja otamme siideritölkit. Katsot minua rohkaisevasti silmiin ja taputat paikkaa vieressäsi. Istahdan helpottuneena. Tässä on turvallista. Yhtäkkiä kysyt, onko minulla täysi olo. Katson sinua ihmeissäni. Nartulla on pallot sisällä, selität kaverillesi. Lehahdan punaiseksi ja haluan vajota maan alle. Tuijotan varpaitani, enkä enää kuuntele mitään. Miten helvetissä pääsen äkkiä kotiin, mietin. Tunnen sinun kiertävän kätesi ympärilleni. Kroppani nojautuu sinua kohti, vaikka pääni haluaisi iskeä avokämmenellä poskelle. Näyttää siltä, että voit tehdä tai sanoa mitä vaan, ja silti janoan sinua lisää. En voi vastustaa.

Myöhemmin menemme huoneeseemme ja halaat minua näykkien samalla niskaani. Narttu on käyttäytynyt hyvin ja ansaitsee palkinnon, sanot. Käsket minua riisuuntumaan ja tottelen. Laitat siteen silmilleni ja sidot käteni hihnoilla sängynpäätyyn. Tunnen hengityksesi pillullani ja hetken kuluttua kielesi tanssii klittallani. Uikutan ja huohotan. Yritän olla mahdollisimman hiljaa, ettei naapurihuoneen pariskunta kuulisi. Runkkaat minua sormillasi ja laukean hiljaa parahtaen. Et kuitenkaan lopeta pyynnöistäni huolimatta, vaan jatkat, kunnes tuntuu siltä, että tajuntani hämärtyy. Kun vihdoin irrotat otteesi minusta, tajuan huutaneeni ääneen. No nyt on jää rikottu, sanot naurahtaen, enää ei tarvitse häpeillä.

Istut rintani päälle ja työnnän kyrpäsi suuhuni. Otat pääni molemmilta puolilta kiinni ja rupeat naimaan suutani rajusti. Silmäsiteeni on pian märkä ja kyyneleet valuvat pitkin poskiani. Yritän imeä ja pysyä tahdissa, mutta lopulta rentoutan niskani ja annan sinun käyttää suutani juuri niin kuin tahdot. Pian laukeatkin kurkkuuni ja yskin kauhuissani saadakseni happea. Nieleskelen spermaasi ja silität poskeani. Jännittääkö pikkunarttua, kysyt. Luuletko, etten ole lukenut tyttöä rivien välistä, jatkat. Nouset sängyltä ja hetken kuluttua tunnen sinun vääntävän jalkojani ääriasentoon. Sidot nilkkani hihnoilla auki. Vapisen kuin haavanlehti ja hihnat kiristyvät. En näe mitä teet, en tiedä mitä odottaa.

Hetkeen ei tapahdu mitään, tunnen, tai oikeammin aistin sinun olevan vielä huoneessa. Kuulen oven avautuvan ja tunnen paljaalla, märällä pillullani ilmavirran. Kuulen kuinka keskustelet kaverisi kanssa huomisen päivän suunnitelmista, minne jättää auto ja mitä maastoja on tarkoitus käydä läpi. Yhtäkkiä tajuan, miksi kuulen puheen niin selvästi, olet jättänyt oven auki ja tässä minä, pikkunarttusi, olen silmät peitettynä, kädet ja jalat hihnoilla köytettyinä, kiimainen pilluni paljaana, valuvana, kenen tahansa katseltavana. Häpeän, häpeän ja kiihotun lisää nolosta tilanteestani. Kuulen teidän olevan menossa polttamaan sikaria. Kauhistun, sillä tiedän hyvän sikarin, jollaisia Herrani polttaa, polttamiseen menevän lähes tunti.

Makaan paikoillani pitkään. Aika hämärtyy ja pelkään, että joku tulee huoneeseen sisään ja näkee minut. Miten voit tehdä tämän minulle. Syvällä sisimmässäni kuitenkin tiedän, ettei minulla ole mitään hätää. Et koskaan tekisi mitään, mikä loukkaisi minua. Lopulta kuulen ulko-oven käyvän. Juttelette kaverisi kanssa ja toivotatte toisillenne kivaa yötä. En voi estää huuliani kaartumasta hymyyn. Tahdon yöstäsi tulevan unohtumattoman.

Saavut huoneeseen. Hetken mietin, oletko se sinä vai kaverisi. Haistan tuoksusi ja tunnistan askeleesi. Silmät peitettyinä kuulen, haistan ja ennen kaikkea tunnen niin paljon enemmän. Kuulen sinun istahtavan tuolille ja rapistelevan jotain. Ei voi olla totta. Luet lehteä ja minä makaan alasti sidottuna sängyllä pillu valuen. En ole koskaan tuntenut itseäni näin esineellistetyksi. Kiihottaa. Lopulta kuulen sinun nousevan ja kävelevän sänkyä kohti. Koske minuun, päässäni soi, mutta pysyn hiljaa. Sinä teet mitä tahdot silloin kun tahdot.

Tunnen jonkin nahkaisen sivelevän reittäni. Sydän hakkaa. Ei se voi olla... Eihän se ole... Tyttö on haaveillut tästä, sanot. Tunnen sinun juoksuttavan piiskaa pitkin rintaani ja vatsani yli. Pelottaa. Mietin jo turvasanan käyttöä. En halua tuottaa sinulle pettymystä. En halua, että kuvittelet, etten luota sinuun. Pystynkö tähän, mietin. Huomaat pelkoni ja tunnen kielesi klitallani. Yritän rentoutua, mutta ei siitä tunnu tulevan mitään. Yhtäkkiä rauhoitun. Tiedän, ettet oikeasti satuttaisi minua. Tiedän, että lopetat heti, kun sanon sopimamme sanan. Tiedän, että luet minua paremmin kuin kukaan. Tiedän, että olen turvassa.

Tunnen orgasmin lähestyvän. Olen täysin armoillasi ja se tuntuu todella kiihottavalta. Lauetessani tunnen sinun läpsivän melkeinpä hellästi piiskalla reittäni. Se lisää kiihotustani, enkä ole koskaan tullut yhtä lujaa. Kun makaan hervottomana edessäsi, tunnen sinun irrottavan remmini ja kääntävän minut vatsalleni. Kiinnität ranteeni uudestaan sängynpäätyyn. Perse tarjolle, käsket. Yritän kaartaa selkääni todella notkolle, jotta olisit minuun tyytyväinen. Tunnen sormesi klitallani ja samassa työnnyt sisääni. Miten se voi tuntua näin hyvältä... Olen taas lähellä laukeamista kun tunnen piiskan sivaltavan peppuani. Tulen huutaen. Jatkat, jatkat ja jatkat niin kauan, etten enää tiedä, kuka tai missä olen. En välitä. Tajuntaani mahtuu vain sinä, kyrpäsi, sormesi ja piiska.

Kun rupean ymmärtämään jotakin ympäröivästä maailmasta, huomaan sinun irrottaneen hihnat käsistäni. Pidät minua sylissä ja silittelet kasvojani. Olen ylpeä sinusta pikkunarttuni, sanot. Katson sinua palvoen. En uhraa ajatustakaan huomiselle häpeälle, kun muut huomaavat punertavat hiertymät ranteissani tai sen, että istuminen aristaa. Olen sinun pikkunarttusi, täysin sinun pikkunarttusi.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute