Herkku-puhelin
Herrani luona
pikkunarttusi

Oli perjantaiaamu. Pää vihloi, enkä ollut nukkunut juuri lainkaan. Olimme sopineet tapaavamme, mutta lopulta jouduin ilmoittamaan, etten pysty tulemaan. Olin mielettömän pettynyt. Koko viikon olin odottanut näkemistäsi, kosketustasi, käsiäsi, suutasi. Olin selvinnyt pitkästä erosta lukemalla viestejäsi yhä uudestaan ja uudestaan, ja antamalla mielikuvitukseni lentää. Pettymys oli sanoinkuvaamaton.

Myöhemmin päivällä ilmoitit, että saisit lauantain sopimaan. Hymy levisi kasvoilleni, olin taivaissa. Huomenna Herrani ottaa minut.

Nukuin pitkään ja iltapäivällä valmistauduin tapaamiseemme. Laskin minuutteja ja jännitys alkoi tiivistyä. Ihmettelit tekstiviestissäsi, kuinka taas voin jännittää. Se onkin käsittämätöntä. Sinä viet ja minä vikisen -asetelma saa vatsanpohjan aina lepattamaan. En tiedä mitä suunnittelet. En voi kuin odottaa märkänä ja luottaa sinuun.

Lopulta saavuin Tampereen rautatieasemalle luonnollisesti ilman alusvaatteita. Kävelin muka-itsevarmana kotiasi kohti. Näin sinut parvekkeella ja polveni notkahtivat. Hymyilit. En voinut olla vastaamatta hymyysi. Summeri pärähti ennen kuin ehdin edes etsiä nimeäsi listasta. Katsoin itseäni hissin peilistä. Silmäni loistivat ja poskeni punersivat. Saat minut elämään ja haluamaan enemmän kuin kukaan muu koskaan ennen.

Ulko-ovesi oli auki ja astuin sisään. Tulit minua vastaan ja suutelit minua vaativasti. Yritin vastata suudelmaasi, mutta epäonnistuin surkeasti. Kanssasi olen pelkkää tärinää ja himoa. En kontrolloi itseäni. Johdatit minut parvekkeelle, jossa olit polttamassa sikaria. Olit levittänyt pyyhkeen kaiteelle. Istuuduit ja painoit minut hellästi mutta ehdottomasti eteesi polvilleni. Avasit farkkusi ja otit kyrpäsi esille. Yritin vastustella ja sanoa, että naapurit näkevät. Katsoit minua kuin ihmetellen, miksei pikkunarttusi tottele. Nielin hermostuneisuuteni ja rupesin imemään ja nuolemaan kovaa ja pingottunutta kyrpääsi. Tilanne oli niin mielettömän kiihottava. Hetkessä valuin reisille. Olit jo lopettamassa, kun pyysin saada jatkaa vielä. Naurahdit ja annoit minulle mitä halusin: sain katsella sinua nauttimassa.

Siirryimme sisälle ja riisuit minut hitaasti. Taas kärsivällisyyteni oli koetuksella. Olisin halunnut repiä vaatteet meidän molempien päältä, työntää sinut sohvalle ja saada kyrpäsi sisääni. Se ei kuitenkaan ollut sinun suunnitelmasi. Me teemme, mitä sinä tahdot. Asettelit minut pöydälle ja rupesit nuolemaan ja sormettamaan minua. Ensimmäinen kosketus tuntui niin hyvältä. Tätä olin pitkään odottanut. Ja se täytti kaikki odotukseni. Kielsit minua laukeamasta, ja onnistuinkin siinä hyvin. Pikkunarttusi on oppivainen...

Nostit minut pöydältä alas, menit makaamaan sohvalle ja vedit minut päällesi. Ratsastin sinua ja lopetin aina kun lähestyin laukeamista. Lopulta annoit minulle luvan tulla ja se pitkään pidätelty orgasmi oli uskomaton. Kaikki voima hävisi kehostani ja jouduit kääntämään minut ympäri. Nait minua takaapäin ja sykkiminen vain jatkui ja jatkui. Olin täysin tahdoton ja voimaton, enkä enää tiennyt mistään muusta, kuin loputtomiin jatkuvasta nautinnosta.

Jossain vaiheessa havahduin siihen, että olit vierelläni ja käskit minua kietomaan käteni kaulaasi. Kannoit minut sängylle ja käskit minua imemään kyrpääsi. Katsoin sinua ihmeissäni, kehossani ei ollut yhtään luuta tai jännettä jäljellä, olin pelkkää sulaa vahaa. Täytyy rajoittaa tytön laukeamista, jos et jälkeenpäin pysty enää mihinkään, sanoit. Kielsin, pyysin ja rukoilin. Anna mennä sitten, sanoit, ja keräsin itseni. Sain nähdä sinut värisevänä ja vääntelehtivänä, tuntui hyvältä.

Loppuyö meni ihanassa usvassa. Naiden, kosketellen, nauraen, kokeillen, nautiskellen ja laueten. Aina kun uskoin, etten enää pysty enempään, sait haluni herätettyä muutamalla sanalla tai kosketuksella. Tiedät, miten pikkunarttuasi käsitellään. Ja pikkunarttusi voi luottaa siihen.

Kun erään orgasmin jälkeen makasin nautinnosta sykkyrällä sängyllä, huomasin sinun nousseen. Hait kirjahyllyn päältä hieromasauvan. Sydämeni rupesi tykyttämään ja vatsanpohja lepattamaan. Valahdin märäksi. Lähestyit minua katsoen suoraan silmiini. Rupesit hieromaan klittaani ja huokaus pääsi huuliltani. Vähitellen työnsit sauvan pään sisälleni. Se tuntui niin erilaiselta kuin mikään aikaisemmin tekemämme asia. Jotenkin niin nololta mutta samalla niin kiihottavalta. Tuntui, että keskityit seuraamaan reaktioitani tarkemmin kuin aikaisemmin. Hävetti nauttia ja äännellä. En kuitenkaan pystynyt pidättelemään itseäni osaavissa käsissäsi, ja laukesin edessäsi, sauva sisälläni. Niin noloa, niin kiihottavaa. Tunsin itseni nimenomaan kiimaiseksi pikkunartuksi.

Pitkän ja nautinnollisen illan lopuksi pyysin sinulta peppuseksiä. Tiedän sinun nauttivan siitä ja sen irstaus kiihottaa minua. Lupasit täyttää toiveeni hetken kuluttua. Kun yritit työntyä sisälle, sattui. Huomasit jännitykseni. Kyselit pärjäämistäni ja sanoit, ettet halua satuttaa. Hellyytesi ja huolehtivaisuutesi kontrasti ottavaan Herraan on niin suuri, että se kiihotti minua entisestään. Rentouduin käsi klittallani ja nautin kyrvästäsi perseessäni. Olen aina peppuseksin aikana märempi kuin koskaan, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Laukesit peppuuni ja tunsin palvelleeni sinua juuri niin kuin haluat.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute