Herkku-puhelin
Kuormasta syödään
Jose jimenez

Liekö maassa työpaikkaa, jossa ei olisi harrastettu sukupuolista kanssakäymistä, vahvasti epäilen ainakin omakohtaisten kokemusteni perusteella, joista riittää pakinaa pariinkin eri tarinaan, joista tässä ensimmäinen.

Entisen emännän kanssa oli mennyt päin makuupaikkaa jo pitemmän aikaa, joten olin jo siirtynyt nukkumaan entiseen työhuoneeseeni. Muutama viikko tämän jälkeen työpaikalle pelmahti parvi kirjoitukset päättäneitä nuoria naisia kesätöihin, mikä muuten on paras keino parantaa työssä viihtyvyyttä, mikään ei lepuuta hermoa paremmin kuin nuori nainen ajankuvaisen mukaisessa minimalistisessa asussa.

Kevään ja alkukesän kuluessa pääsin suhteellisen läheisiin, joskin vielä siinä vaiheessa asiallisiin väleihin erään tytön kanssa, kutsuttakoon häntä tässä vaikka Minnaksi. Minna oli aika hepakan näköinen tyttö, ja omasi työpaikalleni sopivan roisin kielenkäytön jo ennestään. Puoleen jos toiseen tuli heitettyä melko räävitöntä settiä, sain mm arvonimen "pikkuinen pillunlipsuttaja" ilman demonstraatiota, saati mitattua miehisyyttä.

Koitti juhannus, ja kuten useimmat suomalaiset, vedin ihan napakat kännit ja siinä humalaisen hoksaavaisuudessa hain sitten Minnan numeron ja laitoin helevetin nerokkaan tekstiviestin: "panettaa, annatko". Meni muutama minuutti ja tuli vastaus "sori, kännissä, ei pysty ajaa, mutta venaa maanantaihin". Mitä siinä sitten muuta kuin lähinnä häkeltyneenä kädelle ja nukkumaan alkavaa viikkoa odottamaan.

Koitti maanantai, ja lähinnä pelon ja jännityksen sekaisin tuntein menin töihin. Ensimmäinen homma, joka mulla yleensä on, on avata lastaussillan ovet. Kas kummaa, ne oli auki ja avoimen Crawfordin vieressä seisoi Minna. "Huomenta, joko olis aika lunastaa lupauksia", hän kysyi. Hämilläni katselin toppiin ja farkkuihin pukeutunutta typyä, kieltämättä pantavan näköinen tapaus muutamasta ylimääräisestä kilosta huolimatta.

"Mistä aloitetaan", sain viimein suustani. "No jos ihan normipano näin aamutuimaan käy, niin vaikka sillä". Samantien eurolavapinon päällä oli tummalla kiitoradalla varustettu pillu, farkut ja pikkarit oli mytyssä lastaussillan sementillä. Minna kuori toppiaan ylös paljastaen kiinteät nuoren naisen rintansa, ja samantien kaluni alkoi paisua miehisiin mittoihin.

Astuin hänen eteensä, hyväilin hänen rintojaan ja poltteen jalkovälissäni kasvaessa asetin käteni hänen kummulleen ja varovasti kokeilin häpyhuulten väliä todeten käsissäni olevan mitä suurimmissä määrin kiimalimasta liukkaan ja panovalmiin pillun. Polvistuin moisen ihmeen eteen, ja lipaisin kielellä mahlaa valuvaa vittua ja hitaasti aloin kieputella kieltä klitoriksella tavoitteena saada tyttö laukeamaan mahdollisimman nopeasti.

Kun huohotus ja pillun supistelu alkoi mielestäni olla kohdillaan, kaivoin kiimalimaa tihkuvan kaluni esiin ja työnsin sen hitaasti tytön sisään. Hän vavahti tunkeutuessani sentti sentiltä hänen rakkauden temppeliinsä, kunnes olin täysin hänen sisällään. Aloitin varovaisen nainnin, vedin hitaasti kaluani ulos ja yhtä hitaasti työnsin sen takaisin sisään, pikkuhiljaa rytmiä nopeuttaen, sillä rajansa ja hillintänsä kaikella ja nuoren naisen tiukka pillu olisi saanut mällin lentämään heti, mikäli olisin tikannut kuin kani.

Juuri ennen kuin tunsin, että kohta lähtee, vedin kalun kokonaan ulos, tein muutaman juuri ja juuri häpyhuulet levittävän piston ja survaisin viimein kaluni pohjaan asti, tunsin kuinka palleissa tuntui kouristus ja kyrpäni sylki siemenet pillun perukoille.

Huohottaen lepäsin edelleen mulkku typyn sisällä ja totesin "tämä täytyy ottaa uusiksi"... Silmät puoliummessa oleva kesäapulainen totesi "paras päivän aloitus tähän mennessä, tähän voisi tottua". Kuivasin kaluni riipputaskuliiviin, sen laitoin samantien pesuun, tyttö kaivoi taskustaan nessun, johon pyyhki molempien nesteitä valuvan pillunsa. Sain suukon ja hipauksen poskelle, ja niin alkoi taas uusi työpäivä.

Myöhemmin harjoitimme seksiä myös vapaa-ajalla, asiasta alkoi pari vuotta kestänyt silloin tällöin suhde, jolloin kumpikin tiesi, mistä saa apua panetukseen. Useampana aamuna sen kesän aikana Minna aloitti työt siittiöt kielen päällä ja minä pillun maku huulilla, siinä oiva keino parantaa töissä viihtymistä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute