Herkku-puhelin
Lyhyt leikki
PervoPeppu-cd

Katson kelloa ja lasken aikaa, kohta kaksi tuntia mennyt kun tankkasin laimeaa mehua usean ison lasillisen. Pissahätäni on kasvanut melkein sietämättömäksi, jatkuvasti mielessäni pyörii että menisin pissalle, mutta sinnittelen vielä hetken. Haaroista avoimet mustat sukkahousut, lyhyt valkoinen minihame, sekä tiukka valkoinen toppi on asuvalintani. Vatsassa oikein kipristelee kun rakkoni on täyttynyt äärimmilleen, en pysty enää odottamaan, vedän mustat kiiltävät polvisaappaani jalkaan ja kipitän kiireesti pesuhuoneeseen. Kaakeliseinässä imukupin avulla sojottava dildo odottelee jo, nuolaisen sitä himoissani ja tarkistan että läppäri on sopivalla paikalla, kytken nettikameran päälle. Ennen astumistani kameran eteen laitan kasvojani peittämään naamion, jossa on suun sekä silmien kohdalla reiät.

Kaikki chattihuoneessa olijat tietävät mitä odottaa, siksi he tulivat sovittuna aikana paikalle. Ruudulle aukeaa puolenkymmentä nettikameran kuvaa vierekkäin, kaikissa näkyy kyrvät jotka seisovat minun ilokseni. Kirjoitan lyhyesti chattiin: "En voi odotella kohta enää kauaa, joten siirryn itse asiaan. Toivon että kaikki nauttivat."

Siirryn kauemmas suihkunurkkaukseen jotta esitykseni näkyy kunnolla, nuolen ja imuttelen dildoa kyykyssä paljastaen alapääni. Ojennan kameraa kohti tuubin jotta kaikki näkevät sen, pursotan paksua liukuvoidetta kämmenelleni ja levitän jalkoväliini keskittyen erityisesti tiukan reikäni voiteluun. Siirryn polvilleni peppu kameraan päin ja levittelen pakaroitani esitellen posliinia reikääni, työnnän sormen sisääni ja hetken päästä jo toisen, runkkaan itseäni sormilla ja toivon litinän kuuluvan selvästi katselijoille. Virtsarakkoni pusertuu jokaista sisääntyönnöstä ja nautin, siirrän dildon paikkaa kaakeliseinällä niin että voin seisaalta sovitella sen peppuuni. Katselijoiden kädet käyvät paisuneiden elinten kimpussa ja haaveilen saavani oikeaa kyrpää sisääni, ahnehdin dildoa sisääni ja ennen kuin tajuankaan kunnolla nautinnoltani, se on sisälläni kokonaan. Tuntuu että pissaan alleni hetkenä minä hyvänsä, mutta onnistun pidättelemään vielä, nussin tekokullia voihkien.

Muutama esitykseni kaukokatselija näyttää laukeavan mutta muut odottavat selkeästi kliimaksia, asettelen nettikameraa hieman ja käyn lattialle selälleni. Nostan jalkani avoimina koukkuun ja tungen dildon takaisin sisääni, vapisen hieman ja keskityn, painelen dildoa sisääni tavoitellen herkkää kohtaani ja löydän sen. Voihkin syvään ja pinnistän, tunnen kuinka pissani valuu ensin muutamana tippana, sitten suihku voimistuu ja lopulta pissaan päälleni kaaressa. Pissa tavoittaa avoimen suuni ja kastelee valkoisen toppini, mieletön tunne. Nautiskelen viimeisten pisaroiden tippuessa vatsani päälle ja dildottaessani rasvattua reikääni.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute