Herkku-puhelin
Terveydenhoitajan vastaanotolla
Breeze

Heräsin aamulla klo. 8 ja totesin että päätäni särki vieläkin ja koska kahden päivän päänsärkypillereiden syönti ei ollut tuottanut tulosta päätiin pipahtaa terveyskeskuksessa. Puolen tunnin kuluttua olinkin jo sitten terveydenhoitajan juttusilla, ja kun tuloni syy oli selvitetty niin jostain kumman syystä terveydenhoitaja äkkiä kysyi olenko ikinä ollut yhdynnässä.

Kysymys löi minut täysin ällikältä ja katsoin ihmetyksen vallassa tuota 35-vuotiasta n. 168cm mustatukkaista naista jota olin eroottisissa haaveissani rakastellut ties missä. Jotenkin sain soperrettua vastaukseksi että en ole, ja katsoin hämmentyneenä ympärilleni, myös hänen seuraava kysymyksensä oli aika yllättävä sillä hän kysyi kuinka usein masturboin tähän sanoin että yleensä noin kaksi kertaa viikossa mutta nyt en ollut tehnyt sitä kolmeen kuukauteen.

Terveydenhoitaja katsoi minua silmiin hymyili ja sanoi "No ei ihme että sulla on pää kipee kun on liikaa painetta huosunpuntissa", seuraavaksi terkkari, sanotaan hänen nimekseen vaikka Sinikka, siirtyy tuolinsa kanssa viereeni ja kuiskaa korvaani kysymyksen "Miksi et ole vielä päässyt tositoimiin naisen kanssa?". Poskeni punastuvat ja katselen lattiaa kun vastaan "Kuka tälläisen pullukan kanssa haluaa sänkyyn kun maailma on pullollaan muskelimasoja ja muita huipputyyppejä, eikä mun varustuskaan oo kauheen iso", Sinikka vain hymyili minulle ja nousi tuoliltaan ja käski minun siirtyä tutkimuspöydälle istumaan. Siirryin tuolilta tutkimuspöydälle ja kuulin kuinka Sinikka käski minun sulkea silmäni, kohta hän käskee minun avata silmäni ja silmieni edessä avautuu tämän sopivan pyöreän naisen jalkoväli ja sen keskellä suloinen tumman häpykarvoituksen ympäröimä ihana vittu.

Tietysti tämä näky aiheuttaa sen että farkkujeni etumus kohoaa. Sinikka huomaa tämän ja sanoo käskevällä äänellään "Riisu housusi ja alkkarisi" teen työtä käskettyä ja paljasten hänelle varustukseni, "Onpas se paksu" Sinikka tokaisee silmät säihkyen.

Hän siirtyy viereeni ja kuiskaa korvaani "Olen halunnut naida sinua jo pitkään mutta en vaan ole saanut sitä sanottua", kun kuulen tämän olen laueta siihen paikkaan silkasta ilosta. Sinikka ottaa kiinni kädestäni kuljettaa sen jalkoväliinsä, tunnen hänen kosteutensa ja laskeudun hänen eteensä ja maistan sormiani mikä ihana maku niissä onkaan, katson Sinikkaa silmiin ja hän iskee silmää jolloin hyökkään ahnaasti tuon ihanan pillun kimppuun, aluksi vedän kielelläni pitkiä vetoja ylhäältä alas ja kiusoittelen hänen klitoristaan kunnes imaisen sen suuhuni ja nautin sen mausta. Kohta kuulen kuinka Sinikan hengitys kiihtyy ja hän alkaa huohottaa tällöin laitan sormeni hänen kosteaan vittuunsa, etsin g-pisteen ja alan hyväillä sitä kohta tunne kuinka Sinikka rupeaa tärisemään ja hänen vittunsa puristaa sormeani.

Sinikka nousee seisomaan hymyilee minulle ja sanoo "Mikä ihana orgasmi se olikaan, nyt on sinun vuorosi pitää hauskaa." hän kävelee pöytänsä viereen ottaa sieltä nauhan tulee viereeni ja sitoo sen kaluni juureen "Kestät pitempään tämän kanssa" hän tokaisee. Seuraavaksi hän taluttaa minut pöytänsä viereen nojaa siihen ja kääntää selkänsä minulle ja sanoo "Anna mulle sitä paksua parruas ja heti" teen työtä käskettyä ja survaisen kaluni kerralle erittäin liukkaaseen ja kuumaan reikään, Sinikka parkaisee sillä taidan olla tähän mennessä paksuin joka hänen sisällään on ollut, jyystän Sinikan pillua ja kohta tunnen kuinka hän laukeaa jo toisen kerran tästä innostuneena kostutan sormeni tämän mahtavan naisen nesteillä ja painan sen hänen anukseensa ja aloitan sormellani nopean edestakas liikkeen. Tästä kiihottuneena Sinikka laukeaa jo kolmannen kerran ja lysähtää pöydälle, vetäisen patukkani pois pillun perukoilta katson Sinikka silmiin ja kuulen kysymyksen "Mitä sä haluut nyt tehdä?".

Suutelen Sinikkaa ja tokaisen "Nyt mä haluun naida sua perseeseen ja laueta sinne.", "Sehän sopii, mutta oota vähän kun mä otan yhen jutun täältä laatikosta." Sinikka tokaisee avaa laatikon ja ottaa esiin anustapin.

"Mihin sä tota tarviit" kysäisen, "Sun reikääs tietysti hölmö" Sinikka tokaisee "Miksi?" kysyn ihmeissäni, "Parantaa sun orgasmia" Sinikka sanoo ja ottaa minua kädestä kiinni ja tuo minut tutkimuspöydän viereen.

"Pyllistä" Sinikka käskee ja niinhän minä teen, Sinikka ottaa tuubista jotain voidetta sormeen ja tunkee sen reikääni sitten hän asettaa tapin pöydälle ja käskee minun istua sen päälle tämän jälkeen hän rasvaa oman reikänsä poistaa nauhan kaluni juuresta ja asettaa itsensä kaluni päälle. Sinikka aloittaa villin ratsastuksen ja hieroo samalla rintojaan, ykskaks hän kääntyy ympäri ja antaa minulle todella intohimoisen suudelman. Kielemme seikkailevat toistemme suussa ja ryhdyn hieromaan Sinikan rintoja, kohta sanon hänelle olevani lähellä laukeamista ja hän vain kiihdyttää tahtia ja karjahtaen kolmen kuukauden varastot purkautuvat tämän tulisen terveydenhoitajan piukkaan perseikään. "Sepäs oli oikein mukavaa" Sinikka tokaisee kun olemme molemmat saaneet puettua vaatteet takaisin yllemme, "Tule taas parin viikon kuluttua uudestaan niin jatketaan siitä mihin jäätiin tai keksitään jotain uutta kivaa" Sinikka sanoo hymyillen ja työntää kaksi sormeaan pilluunsa ja tuo ne sen jälkeen suuhuni, nuolen ne puhtaiksi suutelen Sinikkaa ja poistun paikalta hyvällä tuulella ja tyydytettynä.

Se kävinkö hänen luonaan uudestaan on jo toinen tarina.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute