Herkku-puhelin
Ensimmäinen kosketus
Haaveidensa vanki

Oli rauhaisa loppukesän ilta. Helteiset säät pitivät ilman miellyttävän lämpimänä vielä auringon laskiessa, jolloin olikin päivän paras aika olla ulkona. Tämän kunniaksi olin tavoistani poiketen pysähtynyt terassille nauttimaan yhdestä kesän kenties viimeisimmistä trooppisista illoista ennen kuin tuleva syksy alkaisi viilentämään ilmoja.

Aloin haaveilla. Katselin kadulla käveleviä ihmisiä ja aina pariskunnan nähdessäni kuvittelin itseni kävelemässä käsi kädessä elämäni rakkauden kanssa. Olisiko hänelläkin pitkät ja vaaleat hiukset niinkuin tuolla nyt tänne päin kävelevällä tytöllä? Vai sittenkin tummat ja lyhyet, kuten tuolla ostoskassia kantavalla. Yksin kulkevia ihmisiä katsellessani yritin päätellä ovatko he minun kaltaisiani yksinäisiä haaveilijoita vaiko vain tulemassa tai menemässä ystäviensä luokse. Tunsin pystyväni muodostamaan arvioni heistä kaikista, mutta luultavasti olin useimmiten väärässä, sillä tiedostan kuitenkin olevani huono arvioimaan ihmisiä.

Heräsin hätkähtäen ajatuksistani, kun metalliselle pöydälleni kalahti lasinen astia ja viereiselle tuolille rojahti puolihengästynyt nuori nainen.

”Oi, anteeksi”, hän sanoi huomatessaan säikäyttäneensä minut, ”Olihan tässä vapaata?”

”Joo”, onnistuin äännähtämään vielä hieman hämmentyneenä.

”Minunkin oli ihan pakko ottaa tällainen jäätelöannos, kun näin että sinullakin oli.”

Puhuessaan hän katsoi minua silmiin ja hymyili niin kauniisti ja luontevasti, että se tuntui olevan luonnollisin mahdollinen ilme hänen kasvoilleen. Huomasin heti, että tämä iloinen nainen oli hyvin sosiaalinen ja ihmisten lähestyminen oli hänelle helppoa. Siis täysin päinvastainen tapaus kuin minä, joka olin edelleen paikalleni jähmettyneenä tämän yllättävän huomionosoituksen seurauksena. Nainen ei kuitenkaan ollut huomaavinaankaan sosiaalista epävarmuuttani, jonka itse kuvittelin näkyvän kasvoiltani selkeänä, vaan jatkoi innokasta tarinointiaan kuin olisi puhunut vanhalle ystävälleen.

”Olen töissä vaatekaupassa tuolla kadun kulmassa. Suljimme vasta nyt kahdeksalta ja tulin sieltä suoraan tänne. Aika väsyttävää työtä sekin näin kuumalla, kun itsekin menin tänään töihin kahdeltatoista ja suoraan siitä helteestä niiden kaikkien vaatteiden keskelle. Meillä on vielä näin lomien aikaan niin hirveästi asiakkaita iltapäivisin, että väkisinkin lämpö nousee ja kun vielä itse yrittää kiirehtiä kaikkia avustamaan. Meinasin tulla tänne oluelle, mutta onneksi näin sinut siinä jäätelön kanssa kun sitten huomasin, että minunkin tekee oikeastaan paljon enemmän mieli jäätelöä.”

Nainen ei vaikuttanut lainkaan niin väsyneeltä kun hänen kuvailemansa rankka työpäivä olisi antanut odottaa. Sen sijaan hän selosti asiaansa antaumuksella ja käsiensä huiteluilla täsmentäen, ja katsoi minua silmiin koko ajan. En ehtinyt kuulla puoliakaan hänen alati jatkuvista sanomisistaan, mutta minusta tuntui ihmeellisen hyvältä kuunnella häntä. En tiennyt alkuunkaan mitä olisin itse osannut tilanteessa sanoa, mutta hänen tiivis puheensa ei jättänyt minulle aukkoja täytettäväksi, joten en tuntenut tarvetta jännittää asiaa.

Silmäni olivat hänen katseensa vankeina ja miellyttävän tunteen lisääntyessä onnistuin sitä sen enempää yrittämättä hymyilemään hänelle takaisinkin kuin rohkaisuna jatkamaan kertomustaan. En tosin enää kuullut lainkaan hänen sanojaan, sillä olin täysin lumoutunut katselemaan tätä naista, joka puhui suoraan minulle ja vaikutti aidosti siltä, kun hän olisi ollut iloinen saadessaan puhua juuri minulle. Se oli ihmeellinen tunne kolmekymppiselle miehelle, jolle vastakkaisen sukupuolen läheisyys ei ollut vielä koskaan ollut tavanomainen asia.

Olin jo vuosia ehtinyt tottua osaani haaveilijana, joka optimistisesti uskoi rakkauden löytymiseen, vaikka ei tehnyt mitään asioiden edistämiseksi. Vähäiset yritykset lähestyä ihastusten kohteita olivat jo koulussa päättyneet alkuunsa kurkun kuivuessa ja aivojen lamaantuessa välittömästi tilaisuuden avauduttua. Sittemmin hiipuneet yhteydet vanhoihin koulutovereihin ja heikoiksi jääneet sosiaaliset taidot olivat tuoneet mukanaan yksinäisyyden eikä puutteellinen seuraelämä tuottanut enää edes ihastuksia.

”Olitko muuten odottamassa ystäviäsi? En kai minä tässä nyt sotke iltasi suunnitelmia, kun pölähdin tähän näin kysymättä?”

”Ei, en minä odotellut”, yritin sopertaa mahdollisimman neutraalisti, mutta huomasin itsekin epävarmuuden äänessäni.

Lyhyeksi hetkeksi hänen hymynsä vaihtui tutkivaan ilmeeseen enkä enää kestänyt hänen katsettaan. Käännettyäni katseeni pois ensimmäistä kertaa sitten hänen aloitettuaan tarinointinsa arvasin näin kertoneeni hänelle itsestäni paljon enemmän kuin oli ollut tarkoitukseni. Seurasi pieni hiljainen hetki. Sitten nainen alkoi taas puhua, mutta jokin oli muuttunut hänen äänessään ja siitä oli katkennut terä, joka hetkeä aiemmin upposi syvälle minuun. Kaunis hetki oli vain muutaman sanan ja vähäisen eleen seurauksena kadonnut ja se harmitti minua.

Jatkoimme vielä vähän aikaa sävyltään muuttunutta keskusteluamme. Nautin edelleen hänen läheisyydestään, mutta tunsin itseni aiempaa jännittyneemmäksi ja tiedostin nyt liiankin hyvin, etten löytäisi sanoja, joilla tilannetta voisi pitkittää tai kehittää pidemmälle. Pian nainen ilmoittikin lähtevänsä kotiin lepäämään seuraavaa työpäivää varten, kiitti seurasta ja hyvästeli minut. Istuin hetken mieli tyhjänä hänen lähdettyään ja suuntasin sitten itsekin kotiin ajatellen, että tällaisiin minun lienee tyytyminen elämäni huippuhetkinä.

Seuraavana päivänä kävelin päämäärättömästi kaupungilla. Olin ollut liian rauhaton tehdäkseni mitään järkevää kotona, mutta en myöskään keksinyt minne mennä. Edellisen illan nainen pyöri yhä mielessäni eikä ajatus hänestä ollut antanut illalla minun nukahtaakaan ennen kuin olin tyydyttänyt itseni. Ensimmäistä kertaa monien vuosien jälkeen ymmärsin olevani ihastunut. Samalla olin havainnut aikuisen mielen ihastuksessa eroja nuoren koulupojan viattomaan ihailuun, sillä huomasin romanttisten mielikuvien herättävän myös ajatuksia mahdollisuudesta saada seksiä.

Halusin leikitellä mielessäni haaveilla, joissa juoksimme ja hyppelimme käsi kädessä pitkin aurinkoisia puistoja kuin nuoret rakastavaiset yltiöromanttisissa elokuvissa. Nauraisimme katketaksemme toistemme jutuille, kunnes ilmeemme vakavoituisivat ja huulemme kurottautuisivat hiljaa suutelemaan. Jakaisimme helliä kosketuksia ja saisin kokea rakastelun tunteen.

Samalla kuitenkin ymmärsin typeryyteni. Satunnainen lyhyt kohtaaminen ravintolan terassilla voi tuntua suurelta tapaukselta vain sosiaalisessa tyhjiössä elävälle ihmiselle, eikä tuore sydämeni valittu luultavasti edes muistaisi minua enää. Hänenlaisensa naisen kohdalle sellaisia tapahtumia osui varmasti ilta toisensa jälkeen ja yhtä varmasti suurin osa hänen keskustelukumppaneistaan osasi jäätymisen sijasta myös puhua takaisin. Aina silloin tällöin joku tottuneempi mies osaisi asetella sanansa oikein, veisi hänet kotiinsa ja riisuisi hänet. Mies täyttäisi hänen odotuksensa ja he nauttisivat toisistaan pitkälle yöhön – samalla, kun minun kesäni huipentuisi haaveiluun elokuvissa näkemistäni kliseistä. Miksi siis edes yrittäisin. Parempi vain unohtaa.

Vaikka itseluottamukseni oli tiessään, kellon käydessä jo iltakahdeksaa kävelyni oli tuonut minut sen vaateliikkeen luo, jonka nainen oli osoittanut työpaikakseen. Matkan aikana olin toivonut keksiväni jotain järkevää sanottavaa tai että jokin uskomaton sattuma loisi minulle mahdollisuuden läheisyyteen pelkuruudestani huolimatta. Nyt sisäänkäynnin vierelle jumiuduttuani kuitenkin havaitsin, ettei mitään älynväläystä tai jumalaista väliintuloa vaikuttanut olevan tuloillaan. Sen sijaan olin täysin jäässä enkä uskaltanut astua sisään. Aloin nopeasti pelätä, että mikäli minun nähtäisiin seisoskelevan paikoillani kauankin, vaikuttaisin ennemmin perverssiltä kyttääjältä kuin rakkaudetta riutuvalta sielulta. Siispä en nähnyt parempaa vaihtoehtoa kuin lähteä pois.

”Hei!” kuului takaani melkein heti käännyttyäni ja sydämeni unohti lyödä yhden lyönneistään. Taakseni katsoessani näin hänen seisovan oven raossa käsilaukkuineen ilmeisesti jo kotiin lähtemäisillään. ”Suljimme jo äsken, mutta jos haluat, voit tulla vielä katselemaan.”

En osannut muuta kuin hymyillä varovaisesti ja kävellä hänen peräänsä. Tunsin jännityksen salpaavan henkeäni, sillä saisin taas olla hetken hänen lähellään. Nainen tarttui käteeni ja vei minut liikkeen takaosaan.

”Työkaverini lähtivät jo, joten saamme olla ihan rauhassa. Haluaisitko vaikka vilkaista joitakin paitoja? Mieleeni tuli heti muutamia, jotka voisivat sopia sinulle.”

”No katsellaan paitoja. Minulla taitaakin tämä päälläni oleva olla jo aika kulunut”, vastasin.

”Kokeillaan vaikka tätä.” Hän nappasi telineestä ruutukuvioisen napitettavan kauluspaidan käsiinsä jäi katselemaan minua odottaen. ”Ota se teepaitasi pois”, hän lopulta opasti minua hymyillen, kun en ollut muutamaan sekuntiin itse tajunnut mitä tulisi tehdä.

Riisuin paitani ja sydämeni lyönnit tihenivät, kun aloin ymmärtää mitä saattaisi olla tapahtumassa. Sen jälkeen nainen puki valitsemansa paidan päälleni, mutta jätti sen napittamatta. Sen sijaan hän veteli paidan liepeitä kuin tutkiessaan sen istuvuutta ja samalla hänen kämmenselkänsä liikkuivat pitkin paljasta vatsaani. Kehoni reagoi kosketukseen jännittämällä palleaani ja suustani puuskahti ilmaa ulos.

”Kokeillaanko tämän kanssa vielä joitain housuja”, hän sanoi sitten hiljaisemmalla äänellä ja hitaammin. Hän ei odottanut vastaustani, vaan siirsi kätensä avaamaan vyötäni sekä housujeni nappia ja vetoketjua. Hänen käsiensä liikkeet olivat hitaita ja ilmeensä tutkiva antaen näin minulle mahdollisuuden perääntyä, jos en olisi halunnut jatkaa. En kuitenkaan halunnut pysäyttää tapahtumien kulkua, vaikka en ollut täysin varma mihin ne johtaisivat. En osannut liikkua ollenkaan, vaan odotin vain mitä tapahtuisi ja nautin jokaisesta kosketuksesta.

Avattuaan housuni hän siirsi kämmenensä paljaita kylkiäni pitkin taakseni ja laski niitä sitten alushousujeni yli pakaroilleni työntäen päällyshousujani alaspäin, kunnes nämä putosivat nilkkoihini. Kääntäessään katseensa alas hän näki alushousujani selvästi kohottavan alkavan erektioni, jota nyt itsekin katsoin. Hän hyväili takamustani ja katsoi kuinka kohouma sai lisää kokoa.

Äkkiä tunsin koko vartaloni jähmettäneen odottavan jännityksen helpottavan ja pakottavan tarpeen sanelemana halasin naista. Oli kuin monien vaikeiden sosiaalisten kiemuroiden jälkeen olisi viimein päästy tilanteeseen, jonka alkukantaiset vaistoni tunnistivat ja jossa ne osasivat opastaa minua toimimaan. Halasin naista kiihkeästi hyväillen käsilläni hänen selkäänsä ja pakaroitaan, ja hänen kätensä tekivät samaa minun lähes paljaalle vartalolleni pudottaen samalla avoinna olleen paidan lattialle. Laskeuduin polvilleni hänen eteensä ja nostin hänen paitaansa päästäkseni suutelemaan hänen vatsaansa. Hän vastasi riisumalla paitansa kokonaan pois.

Hyväilyn jatkuttua taas hetken hän työnsi hellästi minut irti itsestään ja alkoi silmieni edessä riisua housujaan. Farkkujen alta paljastuivat vaaleat pikkuhousut ja henkeäni haukkoen kiirehdin suutelemaan reisien paljaita alueita niiden rajalta. Nainen nosti toisen jalkansa olkapäälleni, jolloin hänen pikkuhousujensa etumus painui kasvojani vasten ja hetken olin pakahtua kiihkosta, kunnes hän taas irrottautui minusta ja jäin polvilleni hänen eteensä.

Hän laskeutui viereeni ja riisui rintaliivinsä. Silittäessään kädellään hiuksiani hän ohjasi huuleni rinnoilleen ja jatkoin nyt niiden kanssa samasta mihin olin jäänyt hänen vatsansa ja reisiensä kanssa. Pelkän suutelemisen lisäksi rohkenin myös välillä työntämään kieleni kokonaan ulos suustani ja nuolemaan hänen rintojaan pitkin vedoin. Samalla hyväilin sormillani aina sitä rintaa, joka kulloinkin ei ollut suuni käsittelyssä. Suuni oli salaa leveässä hymyssä ja lähes naurahtelin ajatellessani millaiseen tilanteeseen olin päässyt. Halusin ajatella toimivani täysin estoitta.

Sitten oli taas vuorossa jotakin uutta, kun hän työnsi minut selälleni makaamaan. Jännitykseni kohosi taas, kun hän alkoi riisua alushousujani ja päädyin ensimmäistä kertaa eläessäni naisen edessä kokonaan alastomaksi täysin kiihottuneena. Hänen kätensä aloitti kosketuksena kivespusseistani ja siirtyi hiljalleen varteni juurelle. Alavatsani säpsähti jokaista hänen sormiensa liikettä äärimmilleen herkistyneellä ihollani enkä pystynyt estämään suustani karkailevia äännähdyksiä. Hänen aloitettuaan liikutella esinahkaani aloin nopeasti huokailla jo niin kiihkeästi, että hän päätti lopettaa alkuunsa ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Kosketusten tauottua avasin jossain vaiheessa sulkemani silmäni ja näin kuinka vierelläni vaaleiden pikkuhousujen alta paljastui luonnolliselta vaikuttavan karvoituksen koristama jalkoväli. Makasin liikkumatta unenomaisessa tilassa, kun nainen puki minulle kondomin ja siirtyi kontalleen päälleni. Hän nojasi suutelemaan minua ja työnsi kielensä suuhuni minun yrittäessäni parhaani mukaan vastata samalla mitalla. Sitten hän kohottautui hieman keskittyen löytämään kädellään penikseni, jonka ohjasi oikealle paikalleen.

Hän hymyili istuessaan lantioni päälle ja huudahdin nautinnosta. Hän laskeutui jälleen suutelemaan minua jatkaen samalla hellästi vartalonsa pumppaamista minua vasten. Huokaukseni hukkuivat hänen suuhunsa ja yritin mitenkuten taisin työnnellä häntä vastaan onnistumatta kuitenkaan täysin löytämään oikeaa rytmiä. Yhdyntää ei tarvinnut jatkaa kauaa, kun jo tunsin nesteideni syöksyvän liikkeelle ja vartaloni alkoi kouristella. Naisen painon pitäessä ylävartaloani paikoillaan vatsalihasteni supistelut nostelivat takamustani irti maasta voihkaisujeni tahdissa. Vähitellen aloin rauhoittua ja makasimme vielä hetken aloillamme hengitykseni vähitellen tasaantuessa.

Kävellessäni kotiin olin onnellinen ja minun oli vaikea uskoa tapahtunutta, jonka jaloissani tuntunut lievä heikotus kuitenkin osoitti todeksi. Laukeamiseni jälkeen olimme vielä jatkaneet hyväilyjä ja olin itsekin päässyt koskettelemaan häntä sormillani. En ollut varma olinko onnistunut tuottamaan hänelle tyydytyksen, mutta toivoin niin.

Minun ei ehkä olisi syytä odottaa mitään pysyvää tulevaisuutta tämän naisen kanssa, mutta se ei heikentänyt nyt tunnelmaani lainkaan. Kenties saisin kuitenkin nauttia hänen seurassaan vielä monista ikimuistoisista hetkistä.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute