Herkku-puhelin
Herääminen
Juuli

Toimin lukuisissa luottamustoimissa, joiden tiimoilta pääsemme matkustelemaan hyvällä porukalla milloin missäkin. Maaliskuussa 2002 matka suuntautui Turkuun kaupunginhallituksen vieraaksi. Kestitys oli tavan mukaan ylenpalttista eikä seurassakaan ollut valittamista. Meidät vietiin merenrantahuvilalle, jossa saimme saunoa, syödä ja juoda sydämen kyllyydestä. Virallinen puoli oli hoidettu jo päivällä.

Kuulun samaan lautakuntaan erään ansioituneen iäkkäämmänpuoleisen herrasmiehen kanssa. Mies on komea kuin kreikkalainen jumala, harmaata ohimolla, kokeneen ketun katse silmissä ja aivan järjettömän seksikäs. Olin huomannut aiemminkin hänen katselevan minua, mutta nyt lähestyminen oli suoraviivaisempaa. Taisi tietää, että olin todella kiimainen ja puutteessa.

Vetäydyimme kahdestaan saunatiloihin, mies henkäili korvaani, siveli selkääni ohuen puseron alta. "En usko tätä todeksi, oletko sinä tosiaan siinä. Et arvaa, kuinka monta kertaa olen haaveillut tästä..." Autoin häntä riisumaan paitansa, ihanan karvainen rinta, ikäisekseen teräksisen kiinteä kroppa. "Tuoksut ihanalta, saunapuhdas ihana nainen..."

Minulla oli ylläni ohut paita ja pitkä hame, niiden alla pienet vaaleansiniset tangat ja rintaliivit. Hän polvistui eteeni ja liu'utti kätensä ylös reisiäni pitkin. Siveli hellästi ihoani ja hiveli kumpuani. Ja puhui hiljaisella äänellä koko ajan, ihaili kauneuttani, ylisti minua maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Minusta tuntui etten ole koskaan halunnut ketään niin paljon kuin tuota miestä.

Riisuttuaan minut hän painoi minut hellästi sohvalle, avasi reiteni ja maistoi pilluani. Tunne oli sanoinkuvaamaton, tuntui etten saa henkeäni kulkemaan. Hän nuoli ja lipoi kielellään ja paineli samalla sormellaan pyllyreikääni pienin hellin liikkein, sisään työntymättä. Lantioni liikkui häntä vasten aivan itsestään, olin niin valmis ja malttamaton etten jaksanut enää odottaa. "Tule nyt, tule sisään, pane minua nyt, pane kovasti..."

Mies nauroi hiljaisella äänellä - "Pikku kiimapillu, nyt saat enemmän kuin olet koskaan saanut." Katsellessani hän riisui housunsa ja hänen upea punapäinen kyrpänsä paljastui. Se oli valtava!!! En ole nähnyt sellaista koskaan aiemmin luonnossa, uskomaton kapine. Hän polvistui jälleen lattialle sohvan eteen, nosti jalkani olkapäilleen. Otin kiinni upeasta kyrvästä ja ohjasin sen turvonneille häpyhuulilleni. Pilluni suorastaan imaisi hänet sisäänsä, se ensimmäinen työntö oli uskomattoman herkullinen. En pystynyt hillitsemään ääniäni tai liikkeitäni enää, nojasin jaloillani hänen olkapäihinsä ja nostelin pilluani häntä vasten. Rukoilin häntä panemaan minua kovemmin, mutta hän pysyi paikoillaan ja antoi minun liikkua.

"Silmät auki, nainen. Katso minua", hän komensi. Aukaisin silmäni ja hän painoi kasvonsa kiinni omiini. "Nain sinua koko yön, malta mielesi. Haluan nauttia sinusta pitkään, ei hätäillä." Hän suuteli minua hellästi. Minä rukoilin: "Pane minua nyt kovasti, mulla tulee ihan kohta. Anna kyrpää nyt, kuolen jos et pane mua." Mies otti kiinni jaloistani ja pyöräytti minut toisinpäin, tarttui kiinni lantiosta ja survaisi kyrpänsä sisääni takaapäin. "Haluatko että panen sua tosi kovasti?" "Haluan, haluan!!!"

Ja sain. Voi luoja varjelkoon millaista kyytiä! Voihkin rytmikkäiden työntöjen tahtiin, hän puristi lujasti lantiostani ja survoi itseään sisääni. Roikuin kiinni sohvan käsinojasta kuin henkeni hädässä. Ihana kuumottava tunne alavatsassa kertoi, että laukeaminen oli lähellä, pilluni alkoi supistella, kuuma tunne levisi koko kroppaan, reidet nousivat kananlihalle - kuuma, ihanan pitkä ja syvä laukeaminen. "Ihana pikkupillu, oliko hyvää?", hän kysyi. Vaivuin voipuneena sohvalle, huohotin ja olin aivan märkä hiestä. Hiukset olivat liiskautuneet punaisille kasvoilleni ja minua janotti hirveästi.

"No niin", rakastajani sanoi, "nyt haluan rakastella sinua oikeasti, minä en ole pikapanomies". Hän auttoi minut ylös sohvalta, vei suihkuun ja pesi hellästi joka paikasta, kuivasi karkealla pyyhkeellä. Joimme kylmät oluet ja aloitimme alusta. Hän oli puhunut totta. Aamuvarhaisella kun hän vihdoin laukesi sisääni, olimme rakastelleet yhtäjaksoisesti, pieniä juomataukoja lukuunottamatta yli neljä tuntia. Se oli parasta seksiä, jota olin siihenastisessa elämässäni kokenut.

Meistä tuli vakipanopari. Olemme molemmat naimisissa tahoillamme ja ikäeromme on lähes 30 vuotta. Suhteemme on pystynyt kiihkeänä ja salaisena jo yli vuoden, saan joka päivä kuumia tekstiviestejä ja puhumme paljon puhelimessa. Olen rakastunut häneen. Seksimme on sanoinkuvaamattoman ihanaa. Olisin valmis jättämään aviomieheni rakastajani vuoksi, mutta se ei ole mahdollista. Pienessä kaupungissamme nousisisi järkyttävä haloo, jos näin kävisi. Hän on erittäin korkeassa asemassa ja hänen puolisonsa on tunnettu ja arvostettu, tiukan uskonnollinen ja niin ikään korkeassa tehtävässä kaupunginhallinnossa. Yhteisestä elämästämme ei tulisi mitään, mutta onneksi on näitä ihania matkoja joiden aikana voimme toteuttaa salaisia haaveitamme.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute