Herkku-puhelin
Piirakan toinen puoli
Naarastiikeri89

Amy ei tiennyt mihin oli ryhtymässä. Kyllähän hän oli jutellut Danielin kanssa useita kertoja nettifoorumeilla ja välillä jopa läpi yönkin. Siksi tapaaminen oikeassa elämässä ei tuntunut hätkäyttävän häntä kovinkaan paljoa. Ehkä pienen pieniä perhosia lenteli Amyn vatsassa, mutta siihen se sitten jäikin.

Amy Mahoneylla on traumaattinen menneisyys miesten kanssa ja siksi hänen on ollut vaikea luottaa kaksilahkeisiin. Edellinen suhde oli päättynyt elokuussa ja nyt elettiin toukokuuta. Hän oli viettänyt sinkkuelämää jo yli puoli vuotta, mutta se ei Amya ollut haitannut. Luottamuspula aiheutti sen, että Amyn oli täytynyt kerätä luottamusta jonkin aikaa ennen kuin oli kyennyt mihinkään miesten kanssa. Olihan hänellä ollut useampi seksikumppani, mutta yksikään sänkyseikkailu ei ollut ollut hetken päähänpisto. Hän piti kropastaan huolen, eikä antanut kenen tahansa päästä lähelleen, saati sitten iholleen.

Amy otti puhelimensa laukustaan ja soitti Danielille – Moi, olisin nyt tässä alhaalla. – Ookei, tuun avaa sulle oven, Daniel vastasi ja puhelu päättyi. Hetken kuluttua reilu 180cm pitkä ruskeatukkainen mies avasi vanhan idyllisen kerrostalon oven ja ohjasi Amyn sisään rappukäytävään. He nousivat rappuset toiseen kerrokseen, jossa vastassa heitä oli kaunis postiluukku. Siinä luki kauniilla tekstillä ”Hill”. Daniel avasi oven ja Amy seurasi häntä sisälle asuntoon. – Voi, miten ihana! Amy sirkutti katsellen pojan sisustusta. – Joo, tää muuttuu vielä aika paljon. Nyt on vielä nää broidin kamat täällä, tästä tulee vielä parempi, Daniel veisteli. – Tällä hetkellä ei ole ihan mun näköinen, Daniel lopetti. Amysta asunto oli viehättävä korkeine huoneineen ja puulattioineen, jotka narahtelivat nostalgisesti, kun niiden päälle astui. Kattoon viritellyt halogeenispotit loivat ehkä hieman hämyisän tunnelman olohuoneeseen. Vaaleahko divaanisohva houkutteli istuutumaan. Amy istahtikin mukavasti ja Daniel hänen viereensä

– Ottasiksää omenapiirakkaa ja jäätelöä? Daniel kysyi. –Juu, toki! Amy vastasi. Niin, tosiaan sitähän hän oli alun perin tullut tekemään, maistamaan jauhopeukalon tekemää piirakkaa ja vähän puhumaan mukavia. – Tossa. Mies ojensi astian ja Amyn vesi herahti kielelle. Piirakka oli taivaallista. Kerta kaikkiaan taivaallista.

Illan edetessä Amy ja Daniel olivat jutelleet ummet ja lammet, kun viimeiseksi tuli puheeksi Amyn raju menneisyys. Tyttö oli juuri pääsemässä tarinansa ikävimpään osaan, kun odottamatta Daniel suuteli häntä. Amy tuijotti ehkä hieman pelästyneenä poikaa, mutta vihreät silmät saivat hänestä vallan ja suutelu muuttui intohimoisemmaksi. Amyn hengitys muuttui raskaaksi ja katkonaiseksi. Molemmat tiesivät mitä oli tulossa. Danielin kädet vaeltelivat Amyn vartalolla ja Amy tunsi väistämättä kostuvansa. Hän halusi Danielia ja oli siitä varma. Vaatekappale kerrallaan he riisuutuivat ja lopulta Daniel nosti Amyn syliinsä siirtääkseen hänet sängylleen. He katsoivat toisiaan silmiin ja Amysta tuntui, että hän ei saisi tarpeekseen Danielista. Tämä kaikki tuntui taivaalta ja kaikki estot, jotka pitelivät häntä otteessaan, karisivat jo kovaa vauhtia pois, kuin puiden oksilta putoava lumi..

Tunnelma alkoi olla jo niin kiihkeä, että siinä olisivat syttyneet jo kastuneet halotkin. Daniel ujutti Amyn pikkuhousut pois ja tarrautui tyttöön yhä tiukemmin. Hän näykki Amyn kaulaa ja tyttö vastasi siihen rutistamalla tätä hiuksista. – Saisinks mä nuolla sua? Daniel kysyi varovasti katsoen Amyyn flirttailevasti silmiin. – Mua vähän pelottaa, Amy vastasi epäröiden ja tarrautui Danielia vyötäröstä, kuin koalan poikanen emostaan. – Nythän sä puhut ihan höpöjä, totesi Daniel virnistäen ja siirtyi Amyn jalkojen väliin levittääkseen ne. Amya jännitti kovasti, sillä häntä ei oltu nuoltu vielä kovin montaa kertaa. Amyn epäröinnistä huolimatta Daniel aloitti kielityöskentelyn tottunein ottein. Se tuntui Amysta todella hyvältä, mutta jostain syystä hän yritti pyristellä irti Danielin pitävästä otteesta, mutta päätti kuitenkin etsiä pojan käden omaansa. Se loi hänelle turvallisuuden tuntua. Toisella kädellä hän puristi lakanaa ruttuun, kuin huonosti mennyttä koetta aikanaan. Hetkittäin Danielin ja Amyn katseet kohtasivat ja se kiihotti Amya yhä enemmän.

Daniel työnsi sormensa varovaisesti tytön sisälle ja alkoi liikutella sitä edes takaisin, ensin hitaasti ja sitten yhä nopeammin. Amy tunsi lähestyvänsä nautintonsa huippua, mutta koska häntä jännitti kovasti, orgasmi tuntui kaikkoavan hetki hetkeltä kauemmaksi. Se ei häntä haitannut, sillä tämä oli hänen ensimmäinen kertansa, kun hän pystyi rentoutumaan ja luottamaan mieheen lähes sataprosenttisesti.

Daniel nosti päänsä Amyn jalkovälistä ja hinasi tytön reisistä sängyn reunalle. Nyt oli Amyn vuoro tehdä taikoja Danielille. Tämä kävi Amylle paremmin kuin hyvin, sillä hän tykkäsi antaa miehille suuhoitoa. Oli häntä jopa kehuttukin taidoistaan. Reippain, mutta hellin ottein hän ohjasi Danielin samettisapelin huulilleen ja alkoi imeä ja lutkuttaa sitä auttaen oikealla kädellään. Vasemmalla kädellään hän leikitteli kiveksillä, vähän väliä otti lyhyehköjä silmäyksiä ylös suoraan Danielin silmiin ja välillä keskittyi terskan alueelle lipoen sitä kuin jäätelöä. – Oi, tuntuu niin hyvälle, Daniel totesi nautinnon huumassaan. – Mmm-m, vastasi Amy viekoitellen ja jatkoi suuhoitoa.

Äkkiä Daniel viittilöi Amya lopettamaan. – Kumilla vai ilman? poika kysyi. – Kyllä se kumi olisi hyvä olla, koska vaikka oisinkin puhdas, niin mun edelliset seksikumppanit ei välttämättä ole olleet, Amy vastasi varovaisesti. – Selvä, totesi Daniel ja vetäisi kondomin päällensä ja rupesi asettelemaan Amya sopivaan asentoon. Lopulta sellainen löytyikin ja molemmat nauttivat todella paljon. He kokeilivat monia eri asentoja ja Daniel avusti vielä sormella kutitellen Amyn klitorista. Amy vääntelehti nautinnosta ja Daniel vastasi siihen painamalla tyttöä kovemmin patjaa vasten ja vetämällä välillä vähän rajustikin tyttöä hiuksista. Tästä fantasiasta Amy oli kertonut Danielille jo etukäteen, joten molemmat saivat tästä suurta tyydytystä.

Amyn punaiset hiukset liehuivat liikkeessä ja se sai hänet näyttämään kovin seksikkäältä. Lopulta Daniel lähestyi omaa orgasmiaan ja lennätti kiihkeästi spermansa Amyn selälle testosteronin säestämällä murinalla. – Voi, morjes, olipas se! sai Daniel ähkittyä selvittyään kroppansa kouristelusta. – Se oli ihanaa! Amy hehkutti säestäen toteamustaan silittelemällä poikaa hiuksista. Hän oli saanut ensimmäisen kunnon kokemuksen miehen kanssa. Ehkä he tapaisivat vielä uudestaankin...

(c) Naarastiikeri89

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute