Herkku-puhelin
Tavis ja Göbbels
Elvis

Vetäisen lenkkivehkeet ylle. Pysähdyn eteisessä peilin eteen tsekkaamaan, onko suurin piirtein oikeat kamat yllä. Peilistä katsoo nelikymppinen hyväkuntoisen näköinen pitkähkö mies, ei kyllä mikään maratoonari, vaan paremminkin ehkä painijatyyppinen vartaloltaan, 95 kiloa näkyy jossain. Joustavat mustat juoksucaprit eivät ainakaan piilottele kohtalaisia reisilihaksia, oranssi hihaton paita. Juu, noilla pärjää lämpimässä kesäillassa. Vielä tempaisen mustan lippiksen paljaaksi ajetun päänupin peitoksi. Näillä mennään.

Kävelen tien vartta kohti virkistysaluetta. Kesäillassa käy lämmin tuulen henkäys, tuntuu iholla hyvältä. Kävisköhän lenkin päälle paikallisen terassilla ottamassa yhden?

Nousen tieltä laajalle hiekkapohjaiselle kangasmetsäalueelle, jossa kiemurtelee monipolvinen polkuverkosto. Annan koneen hypätä laukalle ja lähden hölkkäämään. Alkuun tuntuu hiukan jäykältä, sitten alkaa hiljalleen sujua, liikun hyvin leppoisaa vauhtia. Jonkunlaista juoksua se muistuttaa. Hyvä kun tuli lähdettyä, mietin. Kyllä tästä hyvän endorfiinihumalan saa.

Nousen ja lasken mäkiä, välillä kävelenkin kun tarkoitus ei ole nostaa sykettä kovin korkealle. Muita ei näy, kaupunkilaiset ovat paenneet mökeilleen ja ketäpä muita täällä olisi.

Pian huomaan kuitenkin tavoittavani koiran kanssa liikkuvan naisen. Väljä vaaleansininen tuulipuku, luokittelen naisen kuitenkin hiukkasen pullukaksi keski-ikäiseksi. Puhelin näyttää olevan korvalla.

Ohitan naisen ja vilkaisen kohdalla häneen päin, jos olisi joku tuttu. Nainen sattuu vilkaisemaan ruskeiden hiustensa ohi yhtä aikaa minua, en tunne. Mielessä vaan vilahtaa että pullukalla on hoikahkot kasvot. Sekunnin tuhannesosaksi katseemme lukittuvat toisiinsa. Sitten käännän katseeni pois. Jatkan hölkkää ja jostain syystä kuvittelen, että katse nuolee juoksutrikoitteni takapuolta.

Jään miettimään naista hölkätessä. Jokin sen naisen katseessa oli erikoista tai tartuttavaa. Katseitten silmänräpäyksen lukittuminen, miksi se tapahtui? Jäikö nainen katsomaan minua? Silkasta itseni huvittamistarpeesta annan itselleni luvan kuvitella seksiä tuon naisen kanssa, jossain tilanteessa. Lenkki sujuu mukavammin, kun haaveilee, nyt ei edes tarvitse mennä mitenkään täysillä. Jatkan ajattelua niin perusteellisesti että keho alkaa reagoida. Tunnen miten kaluni alkaa jähmettyä ja paksuuntua, tunnen miten se heiluu paksuna puolelta toiselle. Vilkaisen alas ja huomaan miten selkeästi se ohuen joustavan kankaan läpi lähes pönköttää... No olkoon, ei tuota kukaan näe.

Käännyn taas yhdestä polkujen haarasta. Yritän keskittyä taas hölkkään ja lisään aavistuksen vauhtia.

Muutaman mutkan jälkeen huomaan olevani taas kohtaamassa saman naisen, olemme joutuneet polkulabyrintissä samalle uralle. Nyt tulemme vastakkain, koira tepsuttaa naisen sivulla ponnekkaasti, kuin pieni moppi. Yritän lähinnä katsella polkua ja olla ajattelematta muuta, tunnen nimittäin kaluni heiluvan aivan turhan suurena kireissä juoksutrikoissa. Pakosti kuitenkin naisen kohdalla vilkaisen naista ja hän katsoo minua, melko ilmeettömänä, jokin pieni hymynväre. Noteeraan kauniit symmetriset kasvot, mutta kai niitä voisi luonnehtia tavallisiksi.

Ohitettuani pakottaudun katsomaan eteenpäin, vaikka tekisi mieli katsoa naista perään. Olen varma, että hän katsoo minua. Mutkan takana kurkkaan etumustani ja voi hitto... kullini heiluu todella paksuna puolelta toiselle juoksun tahdissa. Äh... olinhan näky.

Mietin minne nainen on menossa. Ensin ajattelen sitä niin päin, etten nyt missään nimessä enää vain törmäisi häneen. Mutta sitten vietti kääntää ajattelun ja alan ajatella kuin jotain peliä. Laitetaan homma jännäksi. Mietin todennäköisintä reittiä. Kurvaan polulle, joka johtaa järven rantaa seurailevalle pururadalle. Koetan hiukan rauhoittaa juoksuani ja mietin, mitä edes daamille mahtaisin sanoa, vai sanonko mitään...

Pian tepsutan jo rantaväylällä, alamäki on helpottanut juoksua ja hengästyminen ei niin vaivaa. Ja siellähän hän on, kävelee samaan suuntaan kuin minä ravaan, ei kovin kiire näytä olevan. Vääjäämättä alan lähestyä naista. Päässä alkaa pyöriä hätätilanne.. sanonko jotain... juoksenko ohi vaan... käännynkö...?! Nainen kävelee yhä lähempänä edessäni, tuulipuvun takki on nyt sidottu lanteille, valkoinen t-paita. Jospa sanon jotain joutavaa ja jatkan matkaa...

Ratkaisun hetki. Nainen kävelee lantio aika mukavasti keinuen ja olen nyt kohdalla. Ja juuri sillä hetkellä se tapahtuu. Koiran hihna tipahtaa naisen kädestä ja taskuraketti säntää juoksemaan pitkin varvikkoa, hihna perässä, nainen vilkaisee minua ja koiraa ja ei juuri muuta... Minä säntään hurtan jälkeen. Kun jalkojemme pituudella on huomattava ero, saan koiran hihnan hyppysiini vajaan 50 metrin sprintillä. Nainen odottelee hymyillen polulla kun saattelen karkulaisen emännälle. Noin nelikymppinen nainen, ihan tavallinen, ei kaunotar, mutta viehättävä jotenkin.

"Kiitos Göbbelsin metsästyksestä, sankarini!" Saman tien huomaan saavani halauksen!

"Kiitos, nyt tuli kyllä ylihyvä palkkio", huomaan kähiseväni.

Nainen tosiaan antaa kunnon halauksen, eikä edes jätä sitä lyhyeksi hipaukseksi... Minäpä päätän laittaa homman jännäksi jatkamalla hetken naisen pusertamista, tuo tavisnainen nimittäin tuntuu ja tuoksuu hyvältä. Käsissäni on pehmeää naista noin 165 cm. Eikä nainenkaan pyristele irti. Naisen ruskeat hiukset kutittavat poskiani ja aistin ihan täysillä kesän tuoksua naisen iholla. Jumbe.

Mitään suunnittelematta käännän päätäni ja suikkaan suukon naisen kaulalle korvan alle. Niin vain käy. Pelästyn itseäni, mitä ihmettä teen, nyt saan varmaan ahdistelusyytteen...

Vaikutus on täysin odottamaton... nainen suutelee minua kaulalle samalla tavalla! Nyt irtaannumme sen verran toisistamme, että pystymme katsomaan toisiamme silmiin. Tavallisen näköiset vihreät silmät, jotka katsovat suoraan minun ruskeisiin. Kuin arvioiden. Pisamia. Tulkitsen, että katseessa on halua. Kauniit, täyteläiset huulet. Huomaan, että suutelen niitä, taas mitään ajattelematta. Saan aran vastauksen, sitten kunnon suutelua... huh. En tajua missä mennään.

Huomaan puristavani tuota vierasta naista lujemmin, käsi käy pakaralla. Naisen kädet vaeltavat selälläni. Suutelemme niin pitkään, että happi lähes loppuu. Irrottaudumme hetkeksi ja katsomme toisiamme. Hengästyttää. Nainen katsoo silmiini. Noissa on silmissä on pakko olla halua, niin minun on tulkittava.

Suutelen ja naisen huulet vastaavat. Käteni vaeltavat pitkin pehmeää vartaloa. Kieli tunkeutuu suuhuni ja naisen käsi käy lantiollani... uh...

"Kuulepa kaunis nainen, tuu mun mukaan hetkeksi, jos ei sulla ole kiire."

"Minne saakka?"

"Sata metriä, rantaan."

"Voin käydä."

"Tuosta polkua, jos saan pyytää."

Nainen lähtee kävelemään edellä, huomaan pyllyn pyörähtelevän kävellessä kivasti. Göbbels rapsuttaa kävellä rinnalla. Naisen hiukset ylettyvät olkapäille. Ei mikään kovin leveä lantio, hiukan pyöreyttä joka puolella. Yritän katsoa, mutta en näe sormusta. Vilkaisen alaspäin ja jähmeän, turvonneen mulkun muoto kuvastuu omissa mustissa trikoissa. Suunnitelma on päässäni, tai oikeastaan ei. Nyt mennään automaattiohjauksella.

Tulemme moottorikerhon vuokraamalle mökille, olen siellä saunonut monet kerrat. Tyhjänä se nyt on. Päärakennukseen en pääse, mutta saunan saan kyllä auki, se ei ole edes oikeassa lukossa, hämäyksessä vaan.

Nainen kävelee edelläni kattamattomalle patiolle, sitä reunustavan kaiteen luo, katsoo lammelle. Rohkaisen itseni lopullisesti, kävelen hänen taakseen, kiinni. Kierrän käteni naisen ympärille, paidan päälle. Nainen nojaa hieman empien päänsä taaksepäin, rintaani. Nainen on niin paljon lyhyempi, että näen valkoisen kankaan peittämät rinnat, joissa on myös ihanaa pyöreyttä. Annan käteni nousta pehmeältä vatsalta ylös, rinnoille, otan ne käsiini. Nyt vasta tajuan, miten runsaat ne ovat, alan hieroa ja puristella, en voi itselleni mitään. Tunnen miten nainen alkaa väristä, hän työntää lantiotaan minua vasten, minun ja kovana pönköttävää kaluani vasten, käsissäni nuo suuret painavat rinnat...

Nainen kääntyy minuun päin ja suutelee suulle. Sydämeni jyskyttää.

"Hei, voidaanko me sopia nyt jotain", nainen kysyy.

"No mitäs?"

"Musta olis aivan ihanaa jos voitaisiin pitää toisiamme hyvänä, mut ei mennä nyt vaatteiden alle. Jooko?"

"Ookoo. Niin tehdään. Tuu."

Lähes talutan naisen saunalle, välillä suudellen ja lantiosta pidellen. Nainen sitaisee Göbbelsin kaiteeseen kiinni talutusnarusta.

Avaan oven ja menemme pieneen takkahuoneeseen. Muistan takan edessä olevan paksun pehmoisen valkoisen maton.

"Saanko palvoa sua hetken tuossa matolla", virnistän.

"Hmmm..." nainen hymyilee.

Suutelemme, seisten toisiamme vasten, työnnän hiukan lantiotani, että nainen saa tuntea, miten suurena ja kovana mulkkuni seisoo, tai oikeastaan jokin vaisto minua vain enää ohjaa. Laskeudumme polvillemme ja edelleen matolle. Käännän naisen alleni, suutelen suulle, kaulalle. Valun alemmas, suutelen kankaan läpi pulleita rintoja ja kourin niitä... ne tuntuvat ihanilta ja en mitään muuta ajattele, kuin että saisin tuntea nännin paljaana suussani. Nänni löytyy helposti rintsikoiden ja paidankin läpi. Nuolen ja imen niin että kangas kastuu ja tumma kova nänni kuvastuu läpi. Nainen huokailee ja hänen kätensä silittävät päätäni. Kuulen... - ihanaa.

Valun alemmas.

"Kai vatsaa saa suudella?"

"Kiitos, mielellään..."

Nostan t-paitaa ja suuni löytää ihanan pehmeän ihon, lenkkeilijänaisen vatsa on pehmeä ja naisellinen, ihana, vaalea ja ruskettumaton. Suutelen vatsaa, kierrän kielelläni napaa, pidän käsin kiinni lantiosta, nainen hengittää kuuluvasti. Mulkkuni tuntuu lähes räjähtävän kireissä trikoissa. Valun yhä alemmas, lasken tuulipukujen vyönauhaa ja suutelen paljastuvaa ihoa.

"Sopimus…" kuulen miten nainen tapailee naurahdusta.

Tunnen huulillani muutaman häpykarvan ja siirryn siitä housujen kankaan päälle, hieron leuallani naisen kumpua…Sääret pysyvät yhdessä, vaikka lantio kohoilee vasten kasvojani. Hieron molemmin käsin lantiota, sääriä.

"Mä välillä."

Käännymme, vaihdamme osia; Nainen asettuu polvilleen viereeni ja suutelee ihanasti minua, huuliani, kaulaani. Pian saa vatsani tuntea taitavaa käsittelyä suulla. Olo tuntuu lähes rivolta, koska trikooni ei todellakaan peitä jyskyttävän kovana seisovaa elintäni, katson miten naisen huulet kulkevat pitkin vyötärönauhaa, näen naisen paidan läpi kuvastuvat suurina roikkuvat rinnat, tajuan miten nainen katsoo muutaman sentin päässä ohuen trikoon alla seisovaa paksua kyrpääni, tunnen lämpimät huulet vatsallani.

En voi mitään, käteni lähtee vaeltamaan pitkin naista, pujotan paidan alle, käyn rintsikalla ja siitä... annan käteni valua määrätietoisesti vatsalle ja pujotan sen vyörärönauhan alle, sisälle pikkupökiin... Hetkessä sormeni aistivat kuumaa ja karheiden karvojen keskellä läpimärän pehmeän lihan, turvonneen hävyn. – Oooh… nainen avaa reisiään ja sormeni aistivat häpyhuulet, klitan... annan sormen painua sisälle litisevään pilluun. Samassa hetkessä nainen vetää huohottaen juoksutrikooni alemmas ja kyrpäni heilahtaa hänen kasvojensa eteen paljaana, paksuna ja suonikkaana. Näen miten siro käsi kiertyy jykevänä seisovan kalun ympärille, huulet tapailevat kosteudesta kiiltävää terskaa. Käsi alkaa hieroa edestakaisin, runkata kyrpääni... voi miten hyvältä se tuntuu!

Nainen on todellakin nyt unohtanut vain vaatteiden läpi tapahtuvan hellyyden periaatteen. Siinä samassa hän vetää housut jalastani kokonaan ja samalla hätäisyydellä raastan häneltä tuulipuvun pökiä ja valkoisia pikkareita. Ehdin vain noteerata tumman häpykarvoituksen ja turvonneina vilahtavat häpyhuulet kun nainen asettuu päälleni hajareisin ja tarttuu kovaan kyrpääni, ohjaa sen hävylleen, hieroo terskalla hetken pillun seutua... Ihanan ahtaasti ja hitaasti kyrpäni painuu naisen sisälle, pohjaan saakka... nainen valittaa... oioioi... tunnen miten ihanasti tuon vieraan naisen pillu puristaa kyrpääni. Nainen aloittaa ratsastuksen ja on malttamaton, lantio lypsää kyrpääni yhä kiihkeämmin.

Nostan paitaa ja saman tien avaan valkoiset rintsikat, ovat onneksi perusmallia... voi taivas kun suuret valkoiset rinnat heiluvat edessäni, huulillani... kourin niitä estoitta, puristelen työstä karkeilla suurilla kourillani, puren, imen.

Tuon vieraan naisen vittu hieroo kyrpääni niin vaativasti, että haluan vaihtaa asentoa. Otan naisen pehmeästä lantiosta otteen ja nostan päättäväisesti. Haluan naida pyöreää brunettea nyt niin kuin itse haluan.

Nousen ja nostan puolialastoman huohottavan naisen joka katsoo kysyen. Samantien olen ohjannut hänet vankalle takkahuoneen pöydälle, nostan hänet siihen, selälleen... sääret aukeavat ja työnnyn kuumana seisovalla kyrvälläni pohjaan saakka, lantioni alkaa automaattisesti naida, kiihtyen. Revin naisen paidan ylemmäs, jotta ylväät vaaleat rinnat heiluvat paljaina, nännit vain tummina, suurien nännipihojen keskellä... Kyrpäni soutaa vitussa ja nainen valittaa... oooioi... Tilanne on niin mieletön, että kuulen kehuvani... - miten ihana, tiukka pillu... olet ihana...

Koko tilanne on niin rietas, että en kauan kestä hierovan tiukkaa märkää pillua ja näkyä, nainen huohottaen, suuret heiluvat rinnat... tunnen miten kyrpäni kasvaa vieläkin ja on teräksen kovana märässä vitussa, nainen alkaa valittaa kovaa... lasti lähtee liikkeelle, tunnen... nain kovaa, tiedottomasti, vaistolla... uh uh uh... kyrpäni purkautuu nytkyen syvälle naisen pilluun, vieraaseen naiseen... Silmissäni tummuu ja kuulen naisen huudon, tunnen etäisesti kouristukset pillussa...

Maattiin todella kauan sitten matolla, voipuneina. Katseltiin toisiamme, siliteltiin. Ei puhuttu, se oli jokin sanaton sopimus.

Oli hiukan hämärää kun lähdettiin saunalta. Göbbels katsoi minuun ikävystyneesti.



Kommentit otetaan kiitollisuudella vastaan :). Niin ja: Koikin nimi ei ollut oikeesti Göbbels, mutta yhtä hauska kylläkin.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute