Herkku-puhelin
Fantasia parin kanssa
mukavabimies

Kävi taas perinteinen, eli nukahdin hyvin, mutta heräsin noin tunnin nukkumisen jälkeen, eikä nukuttanut enää yhtään. Taisin nähdä jotain kiihottavia unia, kun olo herätessä oli jotenkin kiimainen. Tunsin, että kalu oli jäykistynyt voimakkaaseen erektioon. Työnsin käteni housuihini, ja kova kulli tuntui mukavalta. Hyväilin myös ajeltuja pallejani.

Ajatukset lähtivät harhailemaan Alastoman Suomen sivuille. Erityisesti erään parin nainen tuli mieleen. Kuvassa hän makaa rennosti selällään, jaloissaan viehättävät stay-up sukat, muina asusteina rannekoruja ja sormuksia. Rinnat paljaina, seksikkäinä. Pillu ajeltuna posliiniksi, esillä, muttei tyrkyttäen levitettynä, kauniina. Ikään kuin houkuttelee varovaisesti kumartumaan puoleensa.

Kuvittelen, että olen hänen sukilla verhottujen jalkojen välissä. Nuuhkaisen varovasti reiden sisäpintaa, tunnen vienosti hänen suihkusaippuan viettelevän tuoksun. Kosketan kielelläni jalkaa juuri sukan yläpuolelta. Liu'utan kieltäni pitkin reittä ylöspäin. Kun pääsen jalkataipeeseen, jatkankin kohti napaa. Nainen hieman nostaa lantiotaan, keinuttaa sitä. Ehkä hän olisi toivonut kielen kulkenvan kohti pillua. Kieli jatkaa iholla tutkimusmatkaa toisen jalan suuntaan. Se menee läheltä pillua, tunnen vienon kiihottavan tuoksun, olen niin lähellä. Toinen reiden sisäpinta maistuu ihanalta, haluaisin nuolla koko jalan, mutta en halua ottaa sukkia pois, sivelen niiden kiihottavaa sileää pintaa kädelläni.

En malta enää pysyä poissa pillusta, vaan siirryn nuolemaan. Posliini tuntuu kielen alla ihanalta, nuolen varovasti hieman kiihottuneita häpyhuulia, ensin vasemmalta, sitten oikealta. Huomaan naisen vatsan kohoilevan hieman kiihtyneen hengityksen tahtiin. Lantio nousee rytmissä, painautuu kieltäni vasten. Varovasti nuolen vähän syvemmältä. Oma sylkeni sekoittuu naisen kosteuteen. Samalla, kun nuolen, työnnän sormen pilluun tunnustellen. Peukalolla etsin klitoriksen, ja alan kiihottaa sitä pienillä pyörivillä liikkeillä.

Nostan katseeni reiden yli, ja huomaan, että parin mies on tullut naisen viereen. Hän imee naisen rintoja. Näen hänen kullinsa seisovan kovana. Kooltaan se vaikuttaisi olevan omaani pienempi, mutta pystyssä kuin rautakanki. Kohottaudun naisen reiden yli, ja otan miehen kalun suuhuni. Maistelen kielelläni terskan päässä olevaa kiimatippaa. Nuolen kullin vartta, upotan terskan kokoaan suuhuni. Pyöritän kieltäni sen ympärillä. Otan kalun suuhuni niin syvälle, kuin saan. Mies vaikutta pitävän imemisestäni, kun välillä hän lopettaa naisen rintojen hyväilyn kokonaan.

Nainen siirtyy hieman alemmas allani. Hän ottaa kovan kullini käteeni, tunnustelee sen paksua terskaa, suonikasta vartta. Nainen runkkaa hellästi kaluani, levittää kiimalimaa pitkin kullin vartta. Tunnen kaluni kovettuvan entisestään. Nainen siirtää terskani pillullensa, ja hieroo tätä kuin käyttäisi hieromasauvaa. Imen edelleen miehen kullia, joka myös on selvästi kiihottuneempi kuin aiemmin.

Tunnen pillun kosteuden kullini päässä, olen jo hieman naisen sisällä, ja haluaisin painaa kullini syvälle häneen. Nainen päästääkin irti, ja liu'un vaivattomasti sisään, pillu on kostunut joka puolelta. Tunnen pillun seinien puristavan kulliani mahtavasti. Miehen kalu on edelleen suussani, oma kullini naisen pillussa, naisen nänni miehen suussa.

Jatkamme kolmiossa nauttien toisistamme. Mies alkaa huohottaa, sanoo tulevansa. Tunnen kun mies purskauttaa spermansa suuhuni, lasti on niin iso, että osa valuu suupielestäni hänen jaloilleen. Siemenet suussani kiihottavat minua niin paljon, että itse räjähdän naisen sisään. Kulli syöksee kuuman lastinsa naisen sisään, jolloin nainen saa orgasmin ketjumme viimeisenä.

Samalla, kun kuvitelmissani laukesin naisen sisään, laukesin omalle rinnalleni ja vatsalleni. Orgasmi oli niin voimakas, että ensimmäiset nesteet lensivät kasvoilleni. Maistan omaa spermaani ja kuvittelen, että se on parin miehen spermaa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute