Herkku-puhelin
Naapuri
palomies

Tulipalossa, lähellä asuinpaikkaani oli valtavasti katsomassa hässäkkää ihmisiä, myös naapurin muija. Tästä alkoi unohtumaton tapaus.

Naapurini oli jo pitkään antanut ymmärtää kiinnostusta minuun,185, 93kg lihaksikkaaseen iloiseen kaveriin. Tulin vuorosta kotiin ja kukapa muu kuin hän oli ikkunassa kurkottelemassa isoine rintoineen ja viekoittelevine hymyineen. Pyysi, että tulen kahville kertomaan, mitä oli tapahtunut, koska vaimoni tulee vasta parin tunnin päästä, eikä hänellä ole ketään kotosalla.

No minähän menin ja voi jysäys mikä odotti, suu suoraan suulle ja käsi haaruksiin, kuulemma oli odottanut tätä saumaa jo pitkään.

Vaatteet hävisivät pikavauhtia ja tunsin miten tämä naapurin rouva valui kosteutta. Kyselin ehkäisyä, mutta suorastaan pyydettiin panemaan paljaalla. Eipä ehtineet rintsikatkaan kokonaan pois, kun eteisen lattialla annoin rouvalla isoa tavaraa, jota hän oli himoinnut.

Ainoa mikä häiritsi silloin oli naapurin kova meteli, kun nain häntä himosta kankeena. Tosi kireä pillu teki tehtävää myös ja kuin raketti annoin kaikki mennä varmasti syvälle sykkivään tavaraan.

Otin kaluni pois tästä aarteesta ja hän kertoi haaveilleen panosta jo pitkään. Nyt haaveilen minäkin kunhan saadaan sopiva sauma, oli nimittäin aika kiihottava sessio.

Nyt kyllä huolestuttaa se paljaana pano ja spermat sisällä... Hän 45, mä 28 ja kumpikin aviossa.

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute