Herkku-puhelin
Ruotsinlaivalla tanssitaan
Tapio

Tämä tapahtui keväällä, kun olin menossa sisäiseen kokoukseen, joka pidettiin Tukholmasta lähtevällä laivalla. Muut osallistujat olivat menneet jo aiemmin naapuriin, minulla oli pakollisia työesteitä ja jouduin matkustamaan yksin iltalaivassa. Odotukset eivät menomatkan suhteen olleet korkealla, kun sekalaisen ihmisjoukon mukana siirryin terminaalista laivaan. Muutama naisporukka erottui edukseen, muuten eläkeläis-/lapsiperheosasto oli yliedustettuna.

Onneksi minulla oli kunnon hytti jonka sängylle viimein rojahdin. Toisaalta kotonakin oli ollut kireää viime ajat ja pieni matka oli tervetullut. Kelasin punkalla maatessani fiiliksiäni ja päätin ottaa reissusta kuitenkin irti mitä voi, koska mukana ei tällä kertaa ollut tuttuja tarkkailemassa. Vähän olutta, baarien ja tanssilattian tutkailua ja sitten koettaisin suoraa toimintaa, jos yhtään kohtuullisen tuntuista naista oli tyrkyllä. Jatkoille meno ei täällä tyssäisi pitkiin matkoihin, ja nuorempien kavereiden puheista päätellen naiset ovat laivalla ”niin valmiita että melkein käyvät muniin kiinni jos vähänkään vihjaa jatkoista”.

Peseydyin suihkussa ja tsekkasin alastonta vartaloani peilistä. Näin nelikymppisen itsestään huolehtineen miehen, urheilulliseksikin haukutun. Puin rennot mutta tyylikkäät asusteet, kauluspaidan ja siistit tummat farkut. ”Jos ei vaatteet jollekulle kelpaa niin seuraavalle käy”, laskelmoin mielessäni. Pukua ja pikkutakkia sain pitää töissä tarpeeksi, nyt olin vapaalla.

Karaokebaarissa oli meno päällä, istuin baaritiskin ääreen ja tilasin oluen. Vuorossa oleva laulajanainen oli arvattavasti ennenkin esittänyt ”Aikuisen naisen”, ja oli hänessä vähän Paulan näköäkin. Sopusuhtainen hieman rintava tumma ilmestys korkokengissä, hieman liikaa meikkiä silmissä.

Uusi laulaja astui lavalle ja ”Paula” poistui parin naisen pöytäseuruetta kohti. Toinen oli kauniskasvoinen melko pitkä ja hoikka vaaleatukka, toinen pyöreämpi kiharapää, molemmat samaa nelikymppisten ikäluokkaa. Naiset aplodeerasivat hänelle pitkään hänen istuutuessaan ja kun hän katsoi baaritiskille päin kohotin minäkin tuoppiani hyväksyvästi. Hän väläytti hymyn ja alkoi selata laulukansiota ystävättäriensä kanssa.

Pian hän tuli baaritiskille ihan viereeni ja yritti saada baarimikon huomiota, mutta tällä oli kiire. ”Lauloit hienosti”, sanoin hänelle. Hän käänsi päätään ja sanoi: ”Kiitos vaan, tuo on bravuurini Paulan kappaleista.” ”Se sopii hyvin sinulle, se on paras oikeesti aikuisen naisen laulamana.” Juttelimme lisää ja hän sai vihdoin tuoppinsa tilattua. Pari sopivaa kysymystä ja sen jälkeen en enää suunvuoroa saanut, nyökyttelin vain välillä. Hän oli työpaikan naisten kanssa liikkeellä TYKY-ohjelman päätösristeilyllä. Sormus kimalsi nimettömässä ja hän hieraisi sitä puhuessaan.

”Minä olen muuten Tapsa”, sanoin ja ojensin käteni. ”Milla”, hän vastasi ja puristi kättäni. ”Onko sinulla muita suunnitelmia illaksi kuin laulamista ”, kysyin. ”Tyttöjen kanssa meinataan tanssia jos vaan vientiä riittää”, hän vastasi heilauttaen päätään hymyillen. ”Entä muuta?” kysyin katsoen häntä silmiin. Milla hämmentyi hieman ja jatkoin katsoen häntä silmiin: ”Minä en ole laulumiehiä ja tanssitaitokin on vähän niin ja näin, mutta haluaisin tutustua sinuun paremmin tänään. Olet minusta tosi mukava ja viehättävä nainen. Olutkaan ei oikeasti kiinnosta, ja suoraan sanoen haluaisin viettää nautinnollista aikaa kanssasi kahden kesken, niin kuin kaksi aikuista ihmistä vain osaa.”

Milla oli nyt selvästi hämmentynyt, ja perhoset vatsassa odotin jo litsaria tai kirosanaa, mutta hän ottikin lasinsa ja pakeni pöytäänsä, missä hänen ystävättärensä jo odottivat. Katselin pöydän suuntaan mutta hän vain vilkaisi minuun päin hiljaisena, otti pitkän hörpyn lasistaan ja kohta pääsi taas mukaan naisten keskusteluun. No, jos ei mitään kysy ei mitään saa, ajattelin ja tyhjensin rauhassa lasini. Suunnistin sitten ulos baarista, ja nyökkäsin silmää vinkaten Millan seurueelle kun ohitin heidän pöytänsä. Naiset seurasivat menoani, kun vilkaisin taakseni. Eivät sentään vislanneet.

Kiersin muut baarit mutta en asettunut mihinkään. Kävin tax-freessä ostamassa tuliaiset ja yhden pullon kuohuvaa, jonka panin kylmään veteen hyttini WC:ssä.

Lepäilin hetken ja menin sitten yläkannen baariin, jossa istahdin loosiin katselemaan merta ja ohikulkevia ihmisiä. Olin juuri nostanut juoman huulilleni, kun vaaleatukkainen nainen istahti vastapäiselle sohvalle lasinsa kanssa. Hän oli se Millan pidempi kaveri, joka oli ottanut pari drinkkiä enemmän kuin minä, huomasin hänen silmistään. ”Terve”, hän sanoi katsoen minua lasinsa yli. ”No moi moi”, vastasin miettien mikähän naisella oli mielessä. Ilme näteillä kasvoilla oli vakava ja pelkäsin, että hän vetää minut tilille pilalle menneestä risteilystä, ystävän itkukohtauksesta tai muusta aiheuttamastani mielipahasta.

”Sinä olet kuulemma suoran toiminnan mies”, hän sanoi kasvot edelleen ilmeettöminä. Katsoin vastaan ja sanoin asian olevan näin. Hän oli ihan mieluisa näky, silkintapainen mekko, jota pyöreät rinnat kiristivät sopivasti. Kaula oli avoin ja pitkä, kasvot sirot, ruskeat hiukset peittivät niskan. ”Tämän ikäisenä ei teinien leikit ja flirtit enää kiinnosta niin paljon. Jos suomalaisen miehen suora, mutta siisti puhe ei sovi jonkun korville, niin sitten arvioin väärin hänen ikänsä”, vastasin näytellen coolia, vaikka sydämeni löi kirivaihteella.

Nainen tuijotti minua vielä hetken ja alkoi sitten hymyillä. ”Älä luule, kyllä meidän seurue on aikuisia, olet vain aika harvinainen tapaus, sen me totesimme. Minä olen Tiina”, hän sanoi ja ojensi kätensä. Se oli siro niin kuin kaikki hänessä, kasvot, rinnat ja pitkät sääret, jotka pistivät esiin hänen varsin lyhyen hameensa alta. ”Otetaanko suorille puheille?” kysyin. ”Otetaan”, hän vastasi ja hieraisi jalallaan säärtäni, oliko se vahinko? No nyt, ajattelin. Tiinankin kädessä kimalsi vihkisormus, ja hän huomasi katseeni. ”Missä muu seurueesi on? Onko purseri kiinnittänyt Millan jo laivakiertueelle”, kysyin. Tiina nauroi ja vastasi heidän viimeksi suunnanneen tax-freen meikkiosastolle, mikä ei häntä kiinnostanut. Hänen kasvonsa olivatkin vain hyvin kevyesti ehostetut, niitä ei tarvinnut korjata tai korostaa.

Juttelimme lisää laivamatkailusta ja ihmisistä, ja sain hänet nauramaan, olimme samalla aaltopituudella. Tiinan lasikin oli tyhjentynyt. Keräsin rohkeuteni ja laskin käteni hänen kädelleen katsoen häntä suoraan silmiin. ”Minulla on kylmää kuohuvaa hytissä, mennäänkö maistamaan?” kysyin. Tiina katsoi minua, koukisti sormensa ja nojasi päätään lähemmäs minua. Nojauduin eteenpäin ja hän sanoi: ”Mihin se suorapuheinen mies meni. Minä luulin että sinä haluat jotain muuta. Vai luulinko väärin?” Hän vetäytyi taaemmas ja risti kätensä rinnoilleen katsoen minua. Hymyilin ja vinkkasin hänet lähemmäs, laskin käteni hänen polvelleen pöydän alla ja sanoin hänen korvaansa: "Haluan rakastella, sekstata, panna ja nussia kanssasi tänä iltana pitkään, hitaasti ja nopeasti kunnes olemme uupuneet nautinnosta. Sitten avaan shampanjapullon ja juomme sen maaten raukeina sängylläni."

Vetäydyin taaksepäin ja katsoin Tiinan silmiin, pidin kuitenkin käteni hänen polvellaan. Olin löytänyt uuden puolen itsestäni, määrätietoisen alfauroksen rooli ei enää tuntunut niin vieraalta. Tiina hengitti nopeammin, räpäytti silmiään, laski katseensa hetkeksi ja sanoi: "Olin suunnitellut että tällä laivareissulla annan mennä ja unohdan arki-Tiinan, joka ei juo kuin lasin viiniä, eikä voisi ajatellakaan muita miehiä. En olisi voinut edes puhua tällaisista asioista ennen, mutta nyt haluan avautua nautinnoille ja rikkoa omia rajojani. Hän laski kätensä omani päälle. "Tunnut hyvältä tyypiltä ja saat minut nauramaan. Mahdanko silti uskaltaa astua pedon luolaan?” hän kysyi kallistaen päätään. "Älä pelkää, voidaan jättää ovi auki niin sulla on mukavampi", vastasin ja hän pyrskähti nauramaan. Minäkin nauroin ja nousin ylös vetäen hänet mukanani.

Hän epäröi vielä noustessaan, mutta nojasi vartaloaan minua vasten kävellessämme hissejä kohti. Huomasin että hän oli maistissa, mutta ei missään vastuuttomassa tilassa. Hän tyrskähti vielä hissin luona ja pyyhki silmäkulmaansa. "Taidat olla oikea naistennaurattaja." "Kyllä se nauru loppuu viimeistään kun lasken housuni alas", sanoin silmää vinkaten. "Jaa, no se olisikin pahempi jos se alkaisi vasta silloin", Tiina letkautti takaisin hymyillen. Hissi tuli, panin käteni Tiinan kainaloon ja siirryimme pari kerrosta ylöspäin. Matkalla hieroin hitaasti Tiinan selkää kädelläni, käänsin hänen päätään, kumarruin hieman ja suutelin häntä kevyesti huulille, tuntien niiden pehmeyden. Hänen huulensa olivat lämpimät ja niistä johti suora yhteys housuihini jotka alkoivat kiristää kaluni herätessä.

Käytävä tuntui pitkältä ja kun pääsimme hyttiini, Tiina painoi oven kiinni, kietoi kätensä kaulaani ja painoi huulensa nyt vaativammin huulilleni. Maistelimme toisiamme rauhassa ja käteni vaelsivat Tiinan hoikan vartalon kaarteissa omistavasti. Kaluni oli seissyt hissistä asti kivuliaasti ja painoin lantioni häntä vasten kun käteni hyväilivät hänen niskaansa. Hän ynähteli silmät kiinni ja ohjasin hänet hytin keskelle, jossa aloin avata hänen puseroaan.

Tiinan silmät olivat kiinni ja hänen kaulallaan oli jo kiihotuksen puna, eikä hän estellyt minua vaan auttoi olkapäänsä vapaiksi vaatteesta, joka valui lanteille. Kokopitsiset seksikkäät mustat liivit korostivat hänen B-kupin rintojaan ja paljastivat tummat nännipihat ja kovana törröttävät nänninpäät. Hyväilin Tiinan paljasta selkää kun avasin liivien hakaset. Kun liivit putosivat Tiina avasi silmänsä ja alkoi avata paitani nappeja. Hänen sormensa tuntuivat hieman tärisevän, ja suutelin ja hyväilin hänen kaulaansa rohkaisevasti.

Painoin paljaan rintani hänen tissejään vasten ja tunsin pystyjen rintojen nännit kovana ihollani. ”Sinulla on kauniit rinnat”, sanoin kun hyväilin niitä ja pyörittelin nänninpäitä sormissani varovasti. Olin huomannut, että pienirintaiset naiset arvostivat kehuja enemmän kuin isorintaiset. Nämä tiesivät tissiensä arvon ilmankin, vaikka itse pidin enemmän kouraan paremmin sopivista päärynöistä. Tiina hymyili ja rentoutui käsittelyssäni enemmän. Avasin hameen ja sujutin yhdellä vedolla myös Tiinan sukkahousut ja pitsiset pikkuhousut pois hänen päältään. Ja hyväillen hän teki saman minulle hengittäen syvään.

Riisuimme loput ja astuimme pois vaatteistamme. Edessäni hytin hämärässä seisoi alastomana nelikymppinen kaunis nainen, jonka kanssa olin vaihtanut ensimmäiset sanat vasta puoli tuntia sitten. Sydämeni pamppaili kaluni tahdissa, suora toiminta oli tuonut meidät kaksi aikuista tähän ja virnistin mielessäni rohkeudelleni. Kaluni oli ponnahtanut komeaan seisokkiin ja Tiina otti sen varovasti käteensä ja katsoi sitä kiinteästi. Keskimittainen kaluni sojotti hieman käyränä yläviistoon valmiina toimintaan.

Hyväilin Tiinan lämmintä paljasta peppua joka tuntui kiinteältä mutta naisellisen pehmeältä. Tiina painautui minua vasten ja tunsin pientä epäröintiä hänessä, kuin hän olisi selvinnyt hetkeksi humalastaan. Hieroin hänen kankkujaan ja aloin suudella ja hyväillä hänen kaulaansa, niskaansa ja kasvojaan. Tiina rentoutui taas ja hyväili hartioitani, rintaani ja hiuksiani.

Työnsin hänet istumaan sängyn laidalle hyväillen häntä koko ajan. Painoin hänet makaamaan ja annoin käsieni vaeltaa rinnoilla, vatsalla mutta en alemmas. Hänen tumma karvakolmionsa oli siististi trimmattu ja laskeuduin hänen päälleen käsieni varaan suudellen tietäni kasvoilta alas rinnoille ja vatsalle. Hän arvasi mitä aioin ja avasi huokaisten jalkojaan hieman, jolloin pääsin upottamaan pääni hänen mättäälleen.

Viivyttelin huulillani hänen vatsallaan ja puhaltelin ja näykin sen ihoa. Hänen kiihotuksensa tuoksui kun siirryin vielä alemmas ja vedin pillun hajua syvään sieraimiini ja nuolaisin kevyesti häpyhuulia alhaalta ylös asti. Hän oli jo aivan kostea ja värähti rajusti kun kieleni osui hänen paisuneelle klitorikselleen. Toistin liikkeeni ja hän voihkaisi kuuluvasti ja haroi hiuksiani käsilläni avaten reitensä kokonaan minulle. Maistoin hänen tuoksuvaa nektariaan jota tuntui erittyvän koko ajan enemmän.

Jatkoin nuolemista, näykkimistä ja häpyhuulilla leikkimistä. Välillä työnsin kieleni kovana Tiinan pilluun sisälle vähän matkaa kunnes taas rentoutin kieleni ja latkin hänen nesteitään. Imaisin ulomman häpyhuulen suuhuni ja työnsin nenääni Tiinan vaginaan liikutellen sitä siellä. Otin yhden sormen avukseni mutta en työntänyt syvälle asti. Tiina voihki jo kiemurrellen ja pelkäsin hiusteni puolesta kun hän painoi ja puristeli päätäni ja työnsi sitä syvemmälle reisiensä väliin.

Jatkoin herkuttelua muutaman minuutin ajan, sitten hän hengitti kerran sisään, pysäytti liikkeensä ja jännitti selkänsä kaarelle. Pysäytin oman liikkeeni kun tunsin kielelläni pillun kiristyvän ja supistelevan orgasmin merkkinä. Tiina painoi päätäni kouristuksenomaisesti pilluaan vasten ja minun oli jo vaikea hengittää kun hän viimein rentoutui ja päästi otteensa. Hän huohotti silmät kiinni kun nostin pääni vihdoin ylös.

Pyyhkäisin märät kasvoni lakanaan ja asetuin hänen viereensä katsoen orgasmin saaneen naisen tyydyttynyttä olemusta ja rentoutunutta - ja saanutta - ilmettä sängyllä vieressäni. Makasin puoliksi Tiina päällä kapealla sängyllä ja hän laski kätensä silmät kiinni jalkoväliini, jossa kaluni seisoi puolistondiksessa. ”Mmmmmm...” Tiinan hajamielinen hyväily teki tehtävänsä ja pian meisselini seisoi taas ylpeästi värähdellen ja Tiina avasi hymyillen silmänsä.

Emme puhuneet mitään, mutta hänen hymynsä kertoi, että hän oli erittäin tyytyväinen päätöksestään lähteä kanssani suoraan hyttiin, ilman tanssiravintolan soidinmenoja. Kaksi aikuista ihmistä, jotka tietävät mitä tahtovat, saavat myös tapahtumaan. Hymyilin takaisin ja sipaisin hiussuortuvan Tiina kasvoilta, kun hän kierähti päälleni makaamaan.

”Tanssitaanko nyt?” kysyin. Tiina nosti ylävartaloaan raukeasti, jolloin pääsin hyväilemään hänen rintojaan taas. Hän istuutui reisilleni ja kysyi: ”Kävisikö mambo?” Tiina alkoi hitaasti pyörittää peppuaan sylissäni, jolloin hänen tussunsa karvat kutittivat kaluni vartta kiihottavasti. Hän hieroi rintakehääni ja vatsaani ja kosketteli välillä kaluani. Tästä taitaa tulla pitkä ja upea ilta ajattelin huokaisten nautinnosta.

”Rock and Roll?” sanoi Tiina ja alkoi ees-taas liikkeen sylissäni. Hänen klitoriksensa osui mukavasti kalulleni ja hän alkoi kiihottua taas yhä enemmän. Panin käteni hänen lanteilleen ja pysäytin liikkeen. ”Odota niin puen tanssiasun päälle.” Kurotin housujeni taskusta kondomin, avasin sen ja yhdessä rullasimme sen sykkivän kaluni päälle.

Kierähdin pois Tiinan alta ja asetuin hänen reisiensä väliin katsoen kiinteästi häntä silmiin. Tiinan ilme oli kutsuva ja hän kuiskasi: ”Tule.” Painoin kaluni pään hänen pillulleen ja häpyhuulet aukenivat, kun hitaasti painoin kaluani sisään hänen lemmenkoloonsa. Pillu oli märkä mutta yllättävän tiukka, ehkä vähästä käytöstä johtuen. ”Ooo…” huokaisi Tiina kun terskani oli hänen sisällään.

Pysähdyin hetkeksi ja tunsin kuinka pillu mukautui kaluuni ja Tiina alkoi liikahtelemaan allani. Tein sentin mittaista liikettä sisään ja ulos mistä hän tuntui pitävän, ainakin hän tuli rytmiin mukaan ja yritti kohta saada hiukan lisää kaluani sisälle joka lantion työnnöllään. Painoin kaluani muutaman sentin syvemmälle Tiinan vaginaan, joka otti sen vastaan syleillen ja puristaen. Kosteus ja äskeinen orgasmi olivat valmistelleet onnen onkaloa tunkeutumiselleni ja puristus kalullani oli kutkuttava. Onneksi kumi vähensi hieman tuntoherkkyyttäni, muuten sessiostamme olisi tullut lyhytaikainen.

Pyörittelin kaluani puolimatkassa ja katsoin Tiinan keskittyneisiin kasvoihin. Hän nosti jalkansa ylös ja kietoi ne perseeni ympärille ilmoittaen haluavansa lisää minua sisäänsä. Vedin kaluani pari kertaa edestakaisin hänen pillussaan kunnes työnsin sen hänen häpynsä perälle asti yhdellä työnnöllä. "Uuuhhh..." Tiina veti huulet pyöreänä henkeä, mutta ei irrottanut otettaan jaloillaan. Olin tervetullut hänen pyhimpäänsä. Käsillään hän veti minut rinnoilleen ja pani poskensa omaani vasten.

Olin syvällä kuumassa kosteudessa ja aloin varovasti liikutella itseäni ja pyöritellä heppiäni Tiinan vaginan perukoilla, joka tuntui sopivan kalulleni kuin hansikas. Puristus tuntui mukavasti koko kalun matkalla ja tunnustelin olotilaani. Olin sängyssä hyvännäköisen, fiksun ja huumorintajuisen naisen kanssa josta olin viimeisen tunnin aikana oppinut tuntemaan... etunimen. Kullini oli hänen pillussaan ja hän oli saanut jo yhden orgasmin, ilta oli nuori emmekä olleet pahemmin humalassa. Kuohuviini oli kylmenemässä, laiva liikkui pimeällä merellä eikä kenelläkään ollut kiire pois. Aika hyvin, ajattelin hymyillen ja vedin tunnustelevasti lemmenvaltikkaani ulos ja sisään Tiinan pillussa, ja hän tuntui pitävän siitä.

Aloitin verkkaisen tahdin sisään ja ulos ja hän alkoi ynistä hyväksyvästi, kun lisäsin välillä painetta häpyluun suuntaan ja ahdistelin klitorista. Nousin käsivarsieni varaan ja katselin Tiinan nautinnontäyteisiä kasvoja. Hän heitti välillä päätän sivulta toiselle silmät kiinni, ja tarrasi lantiooni ohjaten liikkeitäni nopeammiksi. ”Pane minua, pane, pane, pane.” Hänen lantionsa puski nyt minua vastaan joka työnnölläni. Tämäkö nainen estoinen? Minkä seksipedon miehinen maailma olikaan menettänyt? Olinko päästänyt pedon irti? Pidensin liikkeitäni kun Tiinan pillu oli mukautunut kaluuni ja se kulki nyt sujuvasti pitkällä matkallaan ei minnekään. Niinkuin ruotsinlaiva, tai hissi tai mäntämoottori...

Yritin miettiä vähemmän kiihottavia ajatuksia, jotten laukeaisi vielä kun tuntui niin makealta. Tiinakin kipristeli varpaitaan sen näköisenä, että hän piti tästä tanssista erityisen paljon. Otin hänen rintansa käsittelyyni taas. Nännit olivat ulkonevat ja kovat kuin - kiihottuneet nännit. Ajatus ei enää kulkenut, orgasmin kutitus lisääntyi palleissani ja hengitin muutaman kerran syvään sisään ja ulos. Se auttoi, kuulemma sillä on joku fysiologinen perustakin siemensyöksyn pidättämiseen.

Vedin kaluni ulos pillusta joka päästi maiskahtavan äänen ja käänsin Tiinan vatsalleen. Hän totteli joutuisasti ja nousi polvilleen ja katsoi taaksepäin kutsuen minut takaisin sisäänsä. Peppu oli kiinteä käteni alla ja sovitin kullini pään hänen märän ja kuuman pillunsa huulille takaisin. Työnsin yhdellä työnnöllä kaluni Tiinan pillun pohjaan saakka ja hän huokaisi, kun terskani tökki kohtunsa suuta. "Ooooohhhh..." pääsi hänen huuliltaan ja hän köyristi niskansa ja käänsi päänsä minuun päin. Mikä seksikäs näky!

Pillu oli jo mukautunut kaluuni, ja aloitin pitkät vedot sisään ja ulos pitäen kiinni Tiina lanteista. Nopeutin tahtia ja Tiinakin alkoi voihkia ja pian paukutin kaluani häneen niin, että läiske kävi joka työnnöllä. Tiina piti jo jatkuvaa ääntä ilmoittaen orgasmin olevan tulossa. Se sopi minulle, omanikin oli jo tulossa mutta halusin Tiina tulevan maaliin. "Naiset ensin", kuuluu herrasmiehen tapoihin. "AAAA… AAAA… AAAAAAAAA", huusi Tiina puristellen tyynyä kourillaan ja vetäen selkänsä kaarelle. Minä vedin alapäämme yhteen ja pysäytin kaluni syvälle pillun perälle, kun tunsin taas orgasmin ihanat supistukset. Ne kestivät ja kestivät ja Tiina pidätti henkeään kunnes rentoutui huokaisten ja painoi päänsä tyynyyn.

Minä aloitin uuden kirin, lantioni ja pallini läiskivät Tiinan kireää takapuolta vasten ja pillu törähti välillä kun meisselini tuli ulos huulille asti. Pillunreikä pysyi rivon avonaisena työntöjen välin ja parinkymmenen nautinnollisen pitkän työnnön jälkeen painoin naiseni perseen alas patjaan ja syöksin kuumat siemeneni hänen pillunsa perille. Tunsin miten kortsu paisui hänen vaginassaan kun kaluni sylki siemennestettä lisää ja lisää. Tiina tärisi allani jatko-orgasmissa ja jäin vihdoin makaamaan hänen päälleen.

Huohotimme molemmat tovin näin kunnes kaluni vihdoin veltostui ja kierähdin Tiinan viereen kaikkeni antaneena. Tiina tuli kainalooni ja vedin peiton päällemme. Sydämenlyöntieni tasaannuttua nousin ylös ja menin avaamaan viinin.

Lähetä palautetta ja ota yhteyttä, sekä uudet että vanhat tuttavuudet. Jatkoa seuraa, mutta kenen kanssa…?

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute