Herkku-puhelin
Häpäisy
Punatukkainen narttu

Sain tekstiviestin iltapäivällä. Siinä oli lueteltu lista, jotka minun piti käydä ostamassa ja osoite, jossa minun tuli olla tunnin päästä. Hermostuin ja lähdin saman tien, sillä tiesin, että hän hermostuisi jos olisin myöhässä.

Keräsin kaupassa listan ruoat ja ihmettelin, mitä hän odotti minun tekevän illalliseksi. Saatuani ostokset valmiiksi, ajoin hänen antamaansa osoitteeseen. Talo oli suuri ja täynnä suuria ikkunoita. Portin pielessä oli kyltti joka kertoi sen olevan studio. Ihmettelin, mikä studio tämä voisi olla ja soitin ovikelloa. Oven avasi minulle vieras mies joka katsoi minua hymyillen. "Sinä olet varmasti Liini, meidän tarjottimemme" hän sanoi ja samalla näin Herrani tulevan miehen taakse. "tule sisään" mies sanoi. Herrani tuli viereeni ja suuteli poskeani. "et myöhästynyt yhtään, hyvä." hän sanoi. Miehet ohjasivat minut sisälle suureen halliin, johon oli järjestetty valokuvaus studio. Keskellä salia oli suuri puinen ruokapöytä sekä tummanpunaisilla kankailla peitetty suuri vuode, jossa oli kasa isoja tyynyjä. Katsoin Isäntääni kysyvästi. Hän käski minun riisuutua kokonaan ja ottamaan korut pois. Kun riisuin nolona miesten katsellessa, Isäntä kertoi, että hän valokuvauttaisi minua ruokien kanssa. Nämä kuvat tulisivat hänen ruokasalinsa seinille. "älä viitsi!" kimahdin, sillä olen aina vieroksunut kuviani, varsinkin alastomana. "Sinä tottelet tai myyn sinut Herra Smithille. Hän on ollut kiinnostunut sinusta jo pitkään". Tunsin raivon kyyneleiden herahtavan silmiini. Hra Smith oli lihava, kalju vanha mies, jonka orjattarilla oli kuulemani mukaan kestämistä. Minun ei siis auttanut kuin totella Isäntääni, taas kerran..

Vieras mies asettui kameran taakse ja käski minun unohtaa hänen olemassa olonsa. Isäntäni käskystä kaivoin ruoat kassista ja aloin levittämään niitä tarjottimille eteeni. Banaaneja, kurkkuja, munakoisoja, kesäkurpitsoja, lenkkimakkaroita, porkkanoita, öljyä.. Kun kaikki oli pöydällä, Isäntäni toi kahleeni, jotka itse kiinnitin kaulaani, ranteisiini ja nilkkoihini kameran räiskyessä ympärilläni. Kahleet ovat minulle kuin mantra, niiden pukemisen myötä itsemääräämiseni katoaa lähes kokonaan ja alistun käytettäväksi. Isäntäni tietää tämän, eikä koskaan pidä kiirettä rituaalin aikana, vaan saan rauhassa alentua hänelle. Seuraavaksi minun piti hyväillä ja ottaa käsiini eri ruokia pöydältä. Nostelin niitä ja odotin kuvauksen loppuvan, kun Isäntä tarttui hiuksiini ja veti minut sängyn luo ja paiskasi minut sille. Huomasin sängyn yläpuolella olevat koukut kun kaaduin selälleni sängylle. Isäntäni käänsi minut ympäri ja sitoi ranteeni ja kyynärpääni yhteen selän takana ja käänsi takaisin selälleni. Rintani kohosivat ylöspäin ja katselin kattoon kun Isäntä kiinnitti koukkuihin ketjut ja veti jalkani ylös ja kiinnitti ne ketjuihin. Olin selälläni, jalat aivan auki, pillu paljaana. Kamera räpsyi edelleen ympärilläni. "no niin, aloitetaan pienimmistä" Isäntä sanoi kuvaajalle ja haki sängylle tarjottimen, jolle hän oli kerännyt erilaisia ruokia. Aloin arvata mistä oli kysymys ja ruikutin häntä lopettamaan. En halunnut noita ruokia sisääni! Herra otti suurimman löytämänsä porkkanan ja kastoi sen öljyssä. Uikutin, kun sen kylmä pää painui persettäni vasten ja upposi suoleeni. Häpesin kameran edessä, porkkana syvällä perseessäni. Sitten Isäntäni otti lenkin, jonka hän painoi voimakkaasti sisään puolikuivaan pilluuni. "älä, älä, älä.." hoin hiljaa kun kylmä makkara painui pilluuni ja Herra alkoi liikuttamaan sitä sisään ulos. Kylmä makkara tuntui ilkeältä ja minua itketti. Kun pilluni kostui ja makkara liikkui hyvin sisään ulos, Herra veti sen sisältäni ja käski minun avata suuni. Tunsin miten oksennus nousi kurkkuuni kun suuhuni työnnettiin pillulta maistuva lenkki. "Pidä sitä huora" Isäntä käski ja leikki porkkanalla perseessäni. Näin hänen nostavan käteensä suuren, kovan munakoison joka oli paksuimmalta kohdalta nyrkkini kokoinen. Hän hieroi siihen öljyä ja repäisi porkkanan ulos perseestäni. Vakavana hän levitti häpyhuuleni aivan levälleen ja alkoi painamaan munakoisoa sisääni. Vihannes repi minua kahtia ja huusin lenkki suussani. Isäntäni hieroi ja levitti minua väkisin varmaan kymmenen minuuttia, kunnes munakoiso painui hitaasti sisälleni minun huutaessa kivusta ja pelosta. "Hiljaa narttu" Herra käski ja läimäytti lantiotani. Uikutin ja häpesin, kun huomasin kuvaajan hymyilevän tyytyväisinä. Tämä ei riittänyt Isännälleni, joka painoi kurkun peppuani vasten. Hän piti kiinni munakoisosta ettei se tullut ulos sisältäni ja työnsi hitaasti kurkkua sykkivään ja supistelevaan peppuuni. En voinut mitään itkulle ja huudolle, joka purkatui kivusta. Alapääni tuntui repeävän, enkä uskaltanut edes hengittää kunnolla. Jotta tavarat pysyivät sisälläni, Isäntä pujotti rautalangan lanteilleni ja toisen jalkojeni välistä. Kurkku ja munakoiso repivät minua kappaleiksi. Isäntä haki öljy pullon ja tuli seisomaan viereeni. Hän kaatoi kylmää öljyä pitkin ihoani minun huutaessa makkara suussani. Kun olin yltäpäältä öljyssä, Isäntä otti silmäsiteeni ja peitti silmäni. Hän otti makkaran suustani ja painoi sen tilalle suukapulan sanoen kuvaajalle, ettei halunnut kuunnella huutoani. Kiljuin koko ajan tuskasta ja häpeästä ja mölisin siteen alla. Yhtäkkiä ruoska iskeytyi rinnoilleni ja sitten vatsalleni. Isäntä peitti minut ruoskan iskuihin minun huutaessani siteen alla. Kun en enää jaksanut huutaa, vain mölisin hiljaa, iskut loppuivat. Koko vartaloani särki ja kirveli. "Hyvä, vielä pari kuvaa" kuvaaja sanoi nauraen"..

Kaksi viikkoa myöhemmin sain illalliskutsun Isäntäni kotiin. Mustelmani olivat parantuneet ja pilluni repeämät olivat unohtuneet miltei kokonaan. Ruokasalin seinillä oli suurien taulujen kokoiset kuvat minusta; alusta loppuun. Munakoiso kädessä ja sitten pakottavassa, revityssä pillussani. Sarjan viimeinen kuva on minusta kun kyyhötän sängyn reunalla kasvot alaspäin Isäntäni käsi pääni päällä. katselin kuvia ristiriitaisin tuntein. Tämä oli suurin häpäisy, mitä Isäntäni oli minulle järjestänyt, mutta se oli myös suurin kunnianosoitus jonka olin saanut. Illallisen päätteeksi Isäntä pakotti minut vatsalleen pöydälle ja tunki kyrpänsä pilluuni rajusti ja satuttaen. Naidessaan minua ilman hellyyttä, hän nosti pääni hiuksista ja käski minun katsoa kuvaa, jossa munkoiso tunkeutuu sisääni..

palautetta odottaa pikku narttu osoitteessa pikku_liini@luukku.com

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute