Herkku-puhelin
Kuntoklubilla!
JPP

Olin kaiken jahkailun jälkeen päättänyt liittyä kuntoklubin jäseneksi. Päällimmäisenä syynähän oli näyttävien urheiluvaatteiden pitäminen ja pääsy laadukkaaseen baariin. Sen lisäksi halusin kohentaa kuntoani. Mutta nämähän olivat "tekosyitä", sillä olin katsellut upeita naisia ja tyttöjä jotka kävivät klubilla. Kiinnostus ja kaluni heräsi, kun sain tietää että pukuhuoneet oli tarkoitettu kummallekin sukupuolelle.

Klubilla oli sekä saleja että uima-allas. Harmikseni monet nuoret kauniit ja kiinteät neitoset vaihtoivat vaatteet kopeissa ja kävivät suihkussa bikinit yllään. Mutta eräs "kantis-pari" herätti mielenkiintoni. He olivat rohkeampia kuin toiset vaihtaen vaatteensa muiden katseiden alla ja olivat suihkussakin alasti. He olivat Kristiina ja Jenni. Arvelin että olivat jotain 25 vuotiaita solakoita ja ihanan rintavia. He olivat todella upea pari.

Sain tietää että he olivat parhaat ystävykset joilla oli myös intiimi suhde. Olin kuulut heidän juttelevan minusta sillä silmällä. Hekin olivat panneet merkille kiinnostukseni heitä kohtaan ja toivoivat jotain sutinaa. Se olisi vaikeaa sillä päivisin klubi oli ahkerassa käytössa. Jonkin aikaa vaihtelimme kiimaisia katseita ja halusimme salaa tehdä asialle jotain. Jenni ja Kristiina kävivät aina yhdessä suihkussa, mikä oli upeaa.

Eräänä iltana havahduin siihen että klubi oli menossa kiinni ja me kolme olimme viimeiset asiakkaat. Jenni ja Kristiina nousivat altaasta ennen minua. Päätin vielä ottaa muutaman vedon. Vaikka tiesin parin käyvän suihkussa yhdessä, siitä huolimatta näky yllätti iloisesti. Jenni oli juuri riisumassa Kristiinan kokovartalon uimapukua sen jälkeen kun Kristiina oli riisunut Jennin topin. Katson kuinka Kristiinan upea vartalo paljastuu uimapuvun alta. Näen hänen upean takamuksen ja suloiset rinnat.

Jennin riisuessa Kristiina, tämä ottaa samalla Jennin uimahousut pois. Nyt tämä upea pari on alasti eivätkä ole huomaavinaan minua kun astun vastakkaiseen suihkuun. Kaluni oli jo altaassa herännyt, mutta nyt se melkein seisoi kun katselin tätä paria, jotka hyväilivät ja suutelivat toisiaan. Jenni ottaa suihkuvaahtoa käsiinsä niin kuin olisi runkannut miehiä käsiinsä ja levittää vaahtoa Kristiinan kiihottuneille rinnoille. Vinkkaa heille että se olisi voinut olla minun spermaani. En voinut enää pitää housujani jalassa vaan riisuin ne. Kovan kaluni paljastuttua Jennin ja Kristiina silmissä näkyi himo. Aloin saippuoida vartaloani ja erityisesti kaluani. Oli ihanaa vetää käteensä parin silmien alla. Jenni polvistuu Kristiinan eteen ja alkaa hyvillä tämän pillua. Näky on kiihottava, Kristiinan seisoessa ja Jennin nuolemassa. Jennin pyöreä takamus ja pillu ovat kutsuvia. Huomaan että Jennin vako on märkä ja liukas. Huomaan Jennin nostavan itseään panemista varten joten polvistun ja ohjaan kaluni Jennin pilluun. Ja alan pumppaamaan ja Jenni matkii nuolemisellaan rytmiäni. Sanoja ei tarvittu vaan kiimaiset katseemme Kristiinan kansaa riittivät. Hyväilin Jennin tissejä ja ujutin sormeni hänen vakoonsa. Hyvinkin pian huomasin että Kristiina on laukeamassa. Jä neän pillumehujen virtaavan Jennin suuhun.

Tämä on niin kiimaisen kiihottavaa että olen valmis laukeamaa. Kristiina vinkkaa että saan tehdä niin. Annankin kunnon suihkun Jennin reikään. Jennikin painautuu kunnolla minua vasten ja tunnen kuinka pillu puristuu ja kostuu. Kristiina asettuu lattialle Jennin jalkoväliin haluten maistaa meidän kiimamehuja. Hän nuolee kaluni juurta ja Jennin pillua. Vedän kaluni Jennistä ja annan spermaa Kristiinalle.
Kristiina käy selälleen lattialle siten että Jenni asettuu hänen päälleen 69iin. Neidot 69ssä ja kaluni Jennissä. Vedänkin kovan kalun Jennin pillusta ja upotan sen Jennin perseeseen. Neidot 69ssä ja minä nussin Jennin persettä ja huomaan Kristiina halun. Kristiina avaa suunsa ja ohjaan kaluni sinne. Kristiina saakin kunnon lastin, jonka hän halukkaasti nielee. Me kaikki saamme kunnolla ja kiimaiset nesteemme virtaavat. Onneksi olemme suihkussa jotenka voimme "peseytyä."

Vaihdamme vielä kohteliaisuudet kun kuivattelemme ja pohdimme josko jonakin päivänä tekisimme saman makuuhuoneen puolella...

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute