Herkku-puhelin
Oi niitä aikoja
Superiorg

Ystäväni, joka on puuhanaisena kaikissa mahdollisissa hyväntekeväisyysjärjestöissä, pyytää minua tapahtumaan jossa kerätään taas varoja jollekin kohteelle. En innostu ajatuksesta ja hän kertoo että tapahtumassa huutokaupataan miehiä yhden illan seuraksi eniten tarjoavalle. Hymähdän itsekseni ja ajattelen näiden kaupattavien olevan vanhoja ukkoja tai jotain peräkammarin poikia. Pitkän suostuttelun jälkeen päätän osallistua ja asetan itselleni määrärahan minkä yli en huuda...ei kuitenkaan ole minulle ketään mieluista.

Lauantaina sonnustaudun hieman haluttomasti matkaan, olisin paljon mieluummin jäänyt viinilasin kanssa katsomaan hyvää elokuvaa. Saavuttuani paikalle siellä on jo täysi hulina päällä, naisia on joka ikäluokasta ja innostus tarttuu myös minuunkin...ja se saalistusvietti iskee voimalla. Kyllä minä jonkun huutaisin, ellei muuten niin saisi sitten tehdä vaikka ihan pientä pintaremonttia asunnossani tai laittaa minulle hyvä illallinen. Meidät ohjataan paikoillemme, hälinä ja taustamusiikki hiljenee ja lavalle ohjataan kaikki huutokaupan kohteet. Heitä onkin ikähaarukan mukaan ihan laidasta ja laitaan. annan katsenii kiertää hitaasti miehestä toiseen kunnes silmäni kohtaavat jotain upeaa.

Olen aina ollut heikkona lihaksikkaisiin reisiin ja kivan pyöreään peppuun ja sellainen ilmestys nyt pyörähtelee hitaasti lavalla pieni ivallinen hymy huulillaan...suustani pääsi pieni huokaus. Tämän minä haluan huutaa itselleni vaikka kotiorjaksi yhdeksi illaksi, näen jo sieluni silmin hänet touhuamassa minulle tarjottavaa vain pieni esiliina peittonaan ja kiinteät pakarat paljaina. Huomaan muidenkin vanhempien rouvien kiinnittävän kiusallisen paljon huomiota jo minun itselleni varaaman nuoren miehen olemukseen. Tiukan kisaamisen jälkeen, olen jo huutanut yli varojeni, huomaan olevani se onnellinen joka tämän jumalaisen olennon on käyttöönsä saanut.

Muodollisuudet hoidettuani saan vihdoin tavata tämän miehen kasvotusten, hän ojentaa kätensä ja kertoo nimensä...pieni sähköinen lataus kulkee kättäni pitkin ja olen jo aivan myyty. Sovimme seuraavaksi perjantaiksi tapaamisen, hän hakisi minut ulos syömään ja katsoisimme sitten miten siitä ilta etenee...yökerhoon jatkoille vai jotain muuta, päätän jo mielessäni että ihan varmasti jotain muuta. Kaveri vaikuttaa hieman ujohkolta vaikka ivallisesta hymystä muuta kuvittelinkin ja hetken juteltuamme vaihdamme puhelinnumeroita ja hän lupaa soittaa tarkemman ajan milloin tulisi minua perjantaina noutamaan.

Koko viikon olen kuin tulisilla hiilillä, on vaikea keskittyä mihinkään oleellisen kun näen silmissäni hänen upean vartalonsa ja sen hymy. Perjantain koittaessa olen jo aivan kiihkoissani ja valmistaudun huolellisesti. Valitsen pitkään ja huolella mitä pukisin ylleni, käyn suihkussa ja meikkaan kevyesti, kellon tullessa seitsemän olevan valmiina. Tarkalleen sovittuna aikana ovikellon soidessa olen jo jännityksestä aivan kuumana, lasken hitaasti kymmeneen ja menen ovelle. Ensin en huomaa mitään muuta kuin hänen häikäisevän hymynsä ja iloisesti tuikkivat silmänsä, katseeni vaeltaa hänen vartalollaan...upealta näyttää kauluspaidassa, pikkutakissa ja hyvin istuvissa farkuissa.

Kysyn haluaako hän tulla käymään sisällä ja hän kieltäytyy kohteliaasti, kysyy olenko valmis lähtemään. Nyökkään, ja vedän nopeasti kengät jalkaani ja takin päälleni. Sieppaan käsilaukun eteisen pöydältä kainalooni ja kerron olevani valmis. Hän johdattaa minut autolle, avaa kohteliaasti oven ja istuu ratin taakse. Matkalla hän kertoo pikkasen improvisoineen illan ohjelmasta, emme menisikään ravintolaan vaan hänen luokseen syömään, hänellä olisi minulle siellä pieni yllätyskin. Hengähdän ja vatsan pohjassani kouraisee ja kostun jo hieman. Nojaan pääni selkänojaan, suljen silmäni ja yritän hengittää rauhallisesti ettei hän huomaisi kuinka kiihkoissani olen, häpeän hiukan reaktiotani.

Asuntoon saavuttuamme hän auttaa takin pois päältäni ja ohjaa minut olohuoneeseen. Hän ottaa jäähdyttimestä avatun viinipullon ja kaataa helmeilevää juomaa lasiin, ojentaen sen minulle ja kysyen onko minulla jo nälkä. Tunnen että ruokahaluni on kadonnut vaikka huoneistossa leijuu ihana ruoan tuoksu, hän kertoo illallisen olevan valmiina tunnin päästä. Siemailen kylmää, helmeilevää juomaa ja yritän keksiä jotain järkevää sanottavaa, mutta yleensä niin sanavalmis nainen ei keksi mitään. Hän kertoo nyt olevan sen yllätyksen vuorossa ja johdattaa minut makuuhuoneeseen, ojentaa minulle pehmeän kylpytakin ja neuvoo missä voin riisuuntua. Hän sanoo sillä välin laittavansa kaiken kuntoon, mietin mielessäni jo kaikkea hävyttömästä jopa rivoon ja suuntaan kohti kylpyhuonetta. Riisun pikapikaa vaatteeni, käyn wc:ssä ja huuhtelen alapääni nopeasti, katson peiliin ja näen sieltä omat hohtavat silmäni ja hieman punoittavat poskeni ja vedän kylpytakin päälleni.

Hän ohjaa minut eteisestä pieneen huoneeseen jonka keskellä on kasattuna ja valmiina hierontapöytä, katson sitä hieman ihmeissäni. Naurahtaen hän kertoo olevansa ammatiltaan urheiluhieroja ja minulle on varattuna ylellinen kokovartalohieronta ennen illallista. Kehoituksesta riisun takin ja asetun vatsalleni pyyhkeen peittämälle penkille, hän käskee rentoutua ja laittaa musiikin soimaan hiljaa taustalle. Tunnen kuinka selkääni valutetaan jotain ja samassa kovat ja vaativat kädet alkavat hieroa minua, ensin hartiat ja sitten selkää pitkin alaspäin. Rentoudun ja ajaudun pieneen nirvanaan, kosketus ja hieronta tuntuu tosi hyvältä, hän säästelee aivan selvästi lihasvoimiaan ettei satuttaisi minua. Hän lisää öljyä ja kädet siirtyvät pikkuhiljaa alemmas kohti pakaroitani ja rentous minusta on tiessään, kuuma tunne laskeutuu vatsan seutuville. Hän hieroo ja pyörittelee pakaroitani ja siirtää kätensä reisilleni silittäen niiden sisäpintaa, vaistomaisesti levitän jalkojani ja odotan että sormi sujahtaisi jalkoväliini. Hän jatkaa häiriintymättä jalkojeni hieromista. minä kirahdan pettymyksestä tuntien kuinka jalkovälini sykkii ja odottaa kosketusta.

Hän käsittelee rytmikkäästi jalkani aina varpaisiin asti ja pyytää sitten kääntymään ympäri, en tarvi kahta kehoitusta. Nopeasti käännyn selälleni ja yritän tavoittaa silmilläni hänen katsettaan, hän on hiukan punehtunut eikä vastaa katseeseeni ja levittää taas öljyä vatsalleni ja rinnoilleni ja aloittaa hieromisen. Nännini kiristyvät kivikoviksi ja huohotan vaikka yritän hengitellä syvään ja hitaasti pallean kautta. Nostelen huomaamattani lanteitani ja odotan innokkaasti koska kädet siirtyvät häpyäni kohti. Hän siirtää öljyiset kätensä vatsaani pitkin, hipaisee kuin vahingossa paljasta pimpsaani ja jatkaa reisien sisäpinnalle.

Minä jo kuplin märkänä ja saan tehdä kaikkeni etten tarttuisi hänen käsiinsä ja ohjaisi niitä vakoani hieromaan. Kädet hierovat ja sivelevät reisiäni, ja tunnen olevani kohta valmis vaikka rukoilemaan että hän koskisi minua. Hän irrottaa kätensä ja kumartuu suutelemaan minua, ensin kielellä huuliani lipoen raottaa suutani ja työntää kielensä tutkimaan huulieni sisäpintaa. Huokailen ja vikisen halusta, otan hänen päänsä käsieni väliin ja suutelen kovin ja vaativin huulin. Hän irrottautuu huohottaen, riisuu vaatteensa ja vetää minut aivan pöydän reunan tasalle. Nostan jalkani hänen olkapäilleen ja hän upottaa kovan kullinsa minuun..... voi luoja miten tuntuu hyvältä. Unohdan ajan ja paikan, tunnen vain hänen kalunsa liikkeet sisälläni, nostelen ja työntelen lanteita häntä vasten ja tunnen laukeamiseni ensimmäiset kouristukset..

Copyright © Herkku.net 2003-2021 - Tietosuojaseloste - Palaute